Seinäjoelle ei koskaan olisi pitänyt tehdä lentokenttää ja lentoasemaa. Vaasa olisi riittänyt ja Kauhavalla olisi lisäksi kenttä. Nyt myös yhä nopeammat Pendolinot lisäksi. Kyllä olisi rahaa säästynyt.70-luvun alkupuolella oli Kauhavalta matkustajalentoyhteys Helsinkiin viikottain. Tätä olisi pitänyt kehittää. Seinäjoelta Kauhavalle matka kestää vain puoli tuntia. Ei Sinäjoki koskaan kohoa kaupungiksi Vaasan ja Kokkolan tapaan. Myös Ilkan päätoimittaja lähtee. Oli kuulemma liian arvoliberaali, mikä näkyi Ilkan sisällössä.
Seinäjoen lentokenttä, paha virheinvestointi
ykssopanen
25482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mikäli mahdollisesti toteutuvasta kuntakartasta jotain voi päätellä, niin kyllä Seinäjoesta on ihan suurempaa kaupunkia suunniteltu.
Vika ei ole lentokentässä. Vika ei ole myöskään lentoyhtiöissä.
Ennen oli ennen, nyt on nyt. Ennen oli paljon enemmän kotimaanlentoja, ei ollut nopeita junia, ei myöskään niin kansainvälistä maailmaa, kuin tänä päivänä. Nykyään pääsee satasella lentämään melkeimpä minne vain Euroopassa.
Flyben lähtö Seinäjoelta ei ollut mikään yllätys, todennäköisesti Flybe lähtee pitkälti koko maasta lähitulevaisuudessa.
Lyhyen historiansa aikana se on jo ehtinyt avata solmukohdat Tallinnaan ja Tukholmaan. En jaksa kyllä uskoa, että Tallinna kannattaisi sen enempää kuin kotimaan lennotkaan. Flybe keskittynee jatkossa enemmän Ruotsiin ja Tanskaan, ehkä vielä koittaa ängetä Air Balticin reviirille Latviaankin.
Norjassa se ei Norwegianille puolestaan pärjää. Suomessa se lentää pienempiin kaupunkeihin niin kauan, kun tukia on saatavilla.
Blue1 ei myöskään halua aloittaa Seinäjoelta, mikä on ymmärrettävää, koska se aloittaa Vaasasta ja Blue1 ei halua ottaa turhia ylimääräisiä riskejä, jo ennestään sekavaan taloustilanteeseensa. Jos ja kun joku ostaa SAS:n, voi Blue1:kin tulevaisuus olla toinen.
Finnairia ei kotimaa kiinnosta, eikä suomalaisia Finnairin järkyttävät hinnat.
Estonian Airin puikoissa häärivä Taskila on vihjaillut jatkavansa Air Balticissa hyvin alkanutta Suomen strategiaansa. Koneita vain on toistaiseksi liian vähän.
Onko Seinäjoellakin Lentokenttä? No ok Ilmajoellahan se vissiinkin on mutta Seinäjoki sen ilmeisesti on ominut.
Ei se sen pahempi virheinvestointi ollut kuin Kemijärven sellutehdaskaan. Ajat vain muuttuvat ja kaikille joka tapauksessa on hyvä, että junaliikenne on nopeutunut.
Pitää vain ymmärtää lopettaa verorahojen kantaminen kaivoon ajoissa. Takuulla sellutehdas oli kalliimpi rakentaa kuin yksi lentokenttä. Sitten vain lopetetaan, kun on aika ja käytetään alue muuhun tarkoitukseen. Eikä itketä menneen perään, ei se itku sillä ainakaan vähene, että pumpataan rovioon lisää bensaa.
Seinäjoki pumppaa rahaa lentokenttään, että se voi kisata itseään suurempien kaupunkien kanssa. Mutta se on vain silmänlumetta ja alta paljastuu ruma todellisuus: Seinäjoelle on haalittu Mavi, jonka asioiden hoitoon ei löydy asianmukaisia liikenneyhteyksiä.
Lentäminen on nykyaikaa.
Haluatko rakentaa ja investoida Parkanoon tai Iisalmeen joissa ei ole lentokenttiä ?
Seinäjoella, Ilmajoella ja Lapualla on lentokenttä tunnin ajomatkan sisällä. Pääkaupunkiseudulla tarvitaan lentoasemalle menoon ja lähtöselvitykseen useimmiten sama aika, mikä meillä menee , kun lennämme Vaasasta. Liike-elämä täältä minä ml käyttää Vaasan kenttää, koska vuoroja on enemmän. Aikataulut päivän mittaan töiden osalta muuttuvat koko ajan eikä voi toimia kuten virkamiehet.
Iisalmen kenttä on Siilinjärvellä 45 minuutin päässä, mutta lippu pitää ostaa Kuopioon. Varkaudessa on oma kenttä, jonne lentää tuettuna pari vuoroa päivässä, mutta kuitenkin tuo Kuopion kenttä on aikataulujen vuoksi Varkauden liike-elämällekkin ensisijainen.
Seinäjoen asiakkaita syö juuri eniten Vaasa sekä Tampereen ja Jyväskylän kenttien läheisyys. Kokkolakaan ei ole niin kovin kaukana.
Seinäjoen asiakkaita syö se että ettei täällä ole mitään turisteja houkuttelevaa matkailukohdetta.
Mamman pojat KIRJOITTELEVAT, JOTKA eivät ole käyneet Jalasjärveä kauempana.
Kun mamma sanoo ettei lentoja tarvita, se on laki ja ainut totuus.
Millä tavalla uusi kuntakartta tuo alueelle lisää asukkaita tai uusia potentiaalisia asiakkaita ?
Vaasan kentän asiakasmäärä 300 000 Seinäjoen 40 000. Luuletko todella, että suurin osa Etelä-Pohjanmaan liikematkustamisesta menee Seinäjoen kentän kautta ? Aika ja joustavuus on rahaa. Byrokraatit ja maakuntatason poliitikot askartelee näiden poliittisten tavoitteiden kanssa, asiakkaat valitsee itselleen parhaat vaihtoehdot.
Ei Seinäjoen lenkokenttä mikään hukkainvestointi ole ollut, sillä me yrittäjät (muutama seinäjokelaisperhe) on päässyt sen ansiosta nettomaan kunnilta sievoiset summat rahaa. Yrittäminen on vain tällaista, että yhteiskunnan on tuettava tällaista epäeettistäkin toimintaa. Finncomm tuli ja meni!
"Millä tavalla uusi kuntakartta tuo alueelle lisää asukkaita tai uusia potentiaalisia asiakkaita?"
Aiheen aloittaja väitti, että Seinäjoki ei olisi edes kaupunki. Toteutuessaan nuo kuntaliitokset tekisivät Seinäjoen kaupungista reilusti suuremman.
"Asiakkaat valitsee itselleen parhaat vaihtoehdot."
Tietenkin valitsevat. Seinäjoella ei ole yhtä paljon tarjontaa kuin Vaasassa, ei siis ole yhtä paljon matkustajiakaan.
"Ei Seinäjoen lenkokenttä mikään hukkainvestointi ole ollut, sillä me yrittäjät (muutama seinäjokelaisperhe) on päässyt sen ansiosta nettomaan kunnilta sievoiset summat rahaa. Yrittäminen on vain tällaista, että yhteiskunnan on tuettava tällaista epäeettistäkin toimintaa."
Koko lentokenttäalueen kehittämiseen on pumpattu noin 17 miljoonaa euroa, minusta se on aika paljon rahaa paikkakunnalle, jolla ei ole edes tarvetta niin hienolle kentälle, kun matkustajamäärätkin ovat alhaisia.
"Finncomm tuli ja meni!"
Se on bisnestä ja hyvä bisnes olikin. Finncomm oli täysin yksityisten sijoittajien omistama yhtiö. Ilmailubisnes on ala, jossa on helpompi varmasti menettää omaisuutensa kuin tehdä voittoa. Minusta Finncomm myytiin kokonaisuudessaan jopa liian halvalla.
Kuntaliitokset tekevät vain sen, että alueen väkimäärä vain nimetään kuuluvaksi eri kuntaan. Ostovoimaan ja lentoliikenteen käyttöön ei kuntaliitokset vaikuta yhtään mitään, sillä IHMISTEN MÄÄRÄ EI KUNTALIITOSISSA LISÄÄNNY. Byrokraatit tosin kisaavat keskenään johtamiensa sielujen määrästä, ja pistävät itsensä sen mukaiseen järjestykseen.
Tehkää kunnon juna/moottoritieyhteys Vaasan kentälle ja Seinäjoen lentokenttä-ongelma poistuu itsekseen.
Turha on käpyperällä kenttää väkisin rahoittaa.
Siinä sulle Vaasan hehkuttaja :
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/vaasan-ja-tallinnan-valiset-lennot-loppuvat-1.1138918
Tunkua tuntuu olevan Vaasas, mitäs nyt sanot?
Uusi lentoyhtiö on ilmoittanut kiinnostuksestaan lentää Vaasan ja Tallinnan välistä lentoreittiä. Neuvottelut lennoista alkavat Vaasan seudun kehityksen VASEKin kanssa nopeasti, kertoo projektipäällikkö Riitta Björkenheim
http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2012/02/vaasa_-_tallinna-reitille_ilmoittautui_uusi_lento-operaattori_3227243.html
Mistä niitä lentoyhtiöitä oikein piisaa, nytkin tulossa oikein kilpailua ketä pääsee yrittämään.
Uusia tulokkaita kuitenkin löytyy. Vasekin Riitta Björkenheimin mukaan torstaina kaksi lentoyhtiöitä kertoi kiinnostuksesta Vaasaa kohtaan. Tosin toinen näistä on pieni alueellinen toimija. Björkenheim ei paljasta lentoyhtiöiden nimiä.
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/uusi-yhtio-jo-tyrkylla-tallinnan-reitille-1.1139522
Ja ketään ei kiinnosta Seinäjoki ?. No, siinähän se nähtiin: turha on käpyperällä kenttää väkisin rahoittaa.
Seinäjoki ei saa edes hitaasti neuvotteluja aikaiseksi.
Kanattaisikohan selvityttää olisiko Guggenheim-museon paras sijaintipaikka juuri Seinäjoella. Minusta tuntuu että juuri näin voisi olla. Uskon että silloin lentoyhtiöt kilpailisivat siitä kuka saa lentää Seinäjoelle. Maunula voitaisiin pyytäää eläkkeeltä mukaan neuvotteluihin niin tietäisimme saavamme kannattavimman sopimuksen mitä tulee lentotoimintaan.
Vaasa ja Seinäjoki ovat molemmat kuolevia kaupunkeja. Sorry mut ei voi mitään. Takapajuloita, ovat liian kaukana joka paikasta.
Lentokoneilla kulkee mm. posti ja varaosatavarat nopeasti Seinäjoelle.
Kaikki hidastuu kuin kivikaudelle.
Posti kyllä kulkenut maanteitse n. 10 vuotta jo, iltapäivä lehdet tulee Vaasan kautta.
Ostakaa nyt Kauhavan kenttä S-joelle, olis KOMIAA kun ois kaksi kenttää, muttei lentoja