Minä ja poikaystäväni olemme seurustelleet 2,5 vuotta. Olemme kakskymppisiä. Hän on armeijassa tällä hetkellä. Me riitelemme aika usein, mutta se sinänsä ei ole se ongelma.
Kun olemme yhdessä ja tulee riitaa, me myös sovimme sen saman tien, koska kumpikaan ei halua olla poissa toisen vierestä. Sitten on kaikki hyvin ja olemme onnellisia.
Mutta kun hän on armeijassa ja meillä tulee esimerkiksi puhelimessa riitaa, hän saattaa lyödä luurin korvaan ja sitten se mykkäkoulu alkaa. Hän ei vastaa viesteihini eikä puheluihini. Tätä voi kestää pari-kolme päivää. Minulle se on todella pitkä aika. Olen paniikissa ja itken. Kaverini ovat yrittäneet rauhoitella, että ei se silti mitään vakavaa tarkoita. Mutta minusta tulee heti kamalan epävarma ja alan pelätä, että hän jättää minut tai pettää. Kuitenkin hän tulee lomilla joka kerta minun luokseni, vaikka hän voisi mennä kotiinsakin.
Mitä teen? Kuinka puhun tästä hänen kanssaan, ilman että tulee lisää riitaa? Minulla on paha tapa vain syytellä häntä, kun hän on loukannut minua, enkä halua kuulla hänen puolustuksiaan...
Ja kun tuollaisia mykkäkoulu-jaksoja tulee, alan aina ajattelemaan, että pitäisikö meidän erota, koska en ole onnellinen kun tuollaista tapahtuu vieläkin, vaikka hän on luvannut, ettei tee niin. Silti, kun hän tulee ja ottaa minut syliin, alan itkemään, koska se on paras paikka maailmassa. Mutta tuon jakson aikana olen ehtinyt katkeroitua niin paljon, että riidat jatkuu.
En ymmärrä, miksi hän käyttäytyy yhdessä ollessamme ja erossa ollessamme niin erilailla? Miksemme voi erossa ollessammekin sopia niitä riitoja?
Olen kiitollinen, jos voitte auttaa.
Kun olemme yhdessä ja tulee riitaa, me myös sovimme sen saman tien, koska kumpikaan ei halua olla poissa toisen vierestä. Sitten on kaikki hyvin ja olemme onnellisia.
Mutta kun hän on armeijassa ja meillä tulee esimerkiksi puhelimessa riitaa, hän saattaa lyödä luurin korvaan ja sitten se mykkäkoulu alkaa. Hän ei vastaa viesteihini eikä puheluihini. Tätä voi kestää pari-kolme päivää. Minulle se on todella pitkä aika. Olen paniikissa ja itken. Kaverini ovat yrittäneet rauhoitella, että ei se silti mitään vakavaa tarkoita. Mutta minusta tulee heti kamalan epävarma ja alan pelätä, että hän jättää minut tai pettää. Kuitenkin hän tulee lomilla joka kerta minun luokseni, vaikka hän voisi mennä kotiinsakin.
Mitä teen? Kuinka puhun tästä hänen kanssaan, ilman että tulee lisää riitaa? Minulla on paha tapa vain syytellä häntä, kun hän on loukannut minua, enkä halua kuulla hänen puolustuksiaan...
Ja kun tuollaisia mykkäkoulu-jaksoja tulee, alan aina ajattelemaan, että pitäisikö meidän erota, koska en ole onnellinen kun tuollaista tapahtuu vieläkin, vaikka hän on luvannut, ettei tee niin. Silti, kun hän tulee ja ottaa minut syliin, alan itkemään, koska se on paras paikka maailmassa. Mutta tuon jakson aikana olen ehtinyt katkeroitua niin paljon, että riidat jatkuu.
En ymmärrä, miksi hän käyttäytyy yhdessä ollessamme ja erossa ollessamme niin erilailla? Miksemme voi erossa ollessammekin sopia niitä riitoja?
Olen kiitollinen, jos voitte auttaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen ollut naimisissa jo monta vuotta mieheni kanssa. Mutta tarinasi kuulostaa tutulta kun seurusteluaikaamme muistelee.
Mieheni toimi juuri noin, minä kärsin siitä tavattomasti ja minusta tuntuu, että se oli suurin syy mikä teki seurusteluaikamme melko ahdistavaksi. Miehen vetäytyminen riidan tuoksinassa aiheutti aivan kohtuutonta loukkaantumista ja haavoitti todella syvästi siinä tilanteessa - ja synnytti tietysti vain lisää "rakkautta testaavia" riitoja.
Tilanteen kunnolliseen, alitajuntaan asti ulottuvaan korjaamiseen meni pitkä aika, vuosia.(Vieläkin muuten näen joskus yllättäen unen, jossa mieheni käyttäytyy noin ja tulen todella niin vihaiseksi että melkein voisin kuristaa vieressä kuorsaavan siippani :))
Olemme jälkeen päin useinkin jutelleet asiasta eikä meillä enää aikoihin ole ollut tuota ongelmaa. Olemme hyvin onnellisesti avioliitossa.
Mutta nyt on tärkeää tehdä tiettäväksi poikaystävällesi, että asia on sinulle lähes elämän ja kuoleman kysymys. Et pitkän päälle kykene sydämestäsi rakastamaan ihmistä, joka aiheuttaa sinulle tuon sortin ahdinkotiloja. Vaikkeivät ne poitsullesi niin vakavia tilanteita olisikaan, niin SINULLE OVAT, ja se riittää.
Myöskään vapautuneeseen seksiin ei kykene ihmisen kanssa, joka hylkää toistuvasti suuren hädän hetkellä. Se murentaa kunniotusta ja luottamusta, rikkoo yksinkertaisesti välejänne.
Tehkää sopimus, että ensinnäkin, luuria ei lyödä korvaan. Ja jos sattuisi kuitenkin niin tapahtumaan, ollaan puheyhteyden päässä. On pakko saada käsitellä mieltä kuohuttavaa riitaa (minulla sellaisesta menee unetkin). Asia on kertakaikkiaan selvitettävä ja sovittava! SIIHEN ON OLTAVA MAHDOLLISUUS HETI, EIKÄ YLIHUOMENNA.
Jos teette sopimuksen, sitoudutte siihen ja homma alkaa toimia (kuten meillä tapahtui) niin se taas synnyttää uudenlaista rakkautta ja turvallisuudentunnetta. Se on miehellesikin tuhannen taalan tilaisuus.
Sitten loppuun vielä toista näkökulmaa: mieheni perusteli asiaa jälkikäteen sillä, että intissä oli yksinkertaisesti niin rankkaa, etteivät paukut enää riittäneet "monen tunnin setvimiseen itkunsekaisesti sopertavan tyttöystävän kanssa, etenkään kun ei alunperinkään ymmärtänyt oikein, mistä se taas sai herneen nenäänsä" Hän katsoi varjelevansa mielenterveyttään :)
En aio mitenkään sen kummemmin liittyä keskusteluun. Mutta ainakin nykyään on mahdollista saada armeijasta lomaa tai jopa kotihoitoa, jos kotipuolessa meinaa olla ongelmia. Seurustelussa ja yleensäkkin. Siis jos ne ongelmat ovat sellaisia, että ne pitäisi pikimmiten saada hoidettua.
Sama pätee myös jos asepalvelus meinaa henkisesti olla liian raskasta. Voi päästä kotiin hieman rauhoittumaan.
en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa. tilanteesi on täsmälleen samanlainen kuin meillä oli!! riidat, nopea sopiminen yms yms. en tiedä pahennanko oloasi, mutta meille kävi lopulta niin että mies petti armeijassa iltalomilla ja erohan siitä tuli. hän jätti minut, koska ei ollut järkeä enää jatkaa. luulen että hän vain löysi paremman tytön. yritä hoitaa suhdettasi ettei sinulle käy niinkuin minulle. kannattaa yrittää vältellä riitoja!
vaikuttaa siltä, että miehesi on tyypillisessä "intti rasittaa ja ottaa päähän" -morkkiksessa. eli kun siellä kasarmilla räyhätään ja kettuillaan niin paljon jo valmiiksi , on sitten siviilimaailmaankin päin helposti tahtomattaan äksympi. Muistan itse kokemuksesta että kyllä me naisetkin avauduttiin välillä kotiväelle puhelimessa jos oli ollut rankka päivä tai esimies "nipottanut".
Mutta tottakai kultasi käytös ottaa päähän, joten ota se rauhassa esille kimpaantumatta. Ymmärtävä asenne auttaa aina, mutta kantsii tietty tehdä selväksi että hänen käytöksensä loukkaa. Suosittelen kumminkin ettet heti ekana lomailtana ota asiaa esille, anna pojan levätä perjantai niin on vastaanottavaisemmalla mielellä yön hyvin nukuttuaan kultansa kainalossa :)
Tsemppiä!
Miehet eivät yksinkertasesti pysty puhuu omista paineista, stressistään kavereille niikun usein naiset,joilla puhuminen usein auttaa.Olipa elämäntilanne sit miehellä mikä vain, mutta jos stressi on, niin se purkautuu siihen naiseen sitten usein juuri kuvaamallasi tavalla.Itse tapailen miestä,jolla rankkaa ja pettymyksiä parisuhteissa niintuin itsellänikin,mutta olen päättänyt että intuitioni sanoo,että pysyn tämän miehen rinnalla ja annan särmien hioutua!!Naisen ja miehen kemiat kun ei aina heti klikkaa täysin yhteen,mutta jos nauttii toisen seurasta ja on rakastunut,niin sitä antaa kaikkensa suhteelle jotta se onnistuu.Voimia sinullekin ja muista että miehet ovat marsista ja naiset venuksesta!
Poikaystäväsi käyttää sinun kiintymystäsi väärin hyväkseen. Hän tietää, että voi kohdella sinua törkeästi ja kuitenkin annat anteeksi ja seuraavalla kerralla kaikki on taas hyvin. Jos annat tilanteen jatkua tuollaisenaa, tavat tuskin tulevat muuttumaan, päinvastoin luultavasti tilanne pahenee.
Sinuna yrittäisin selittää poikaystävällesi vielä kerran, kuinka loukkaavaa ja lapsellista moinen käytös on. Jos hän yhä edelleen jatkaa käyttäytymistä kokeilisin toimiiko "oman lääkkeen maistaminen", eli jättäisin itse vastaamatta puheluihin muutaman päivän ajan tai keksisin muuta menoa hänen lomien ajaksi. Muutaman kerran jälkeen poikakaverisi ehkä havahtuu ymmärtämään miten ikävältä tuollainen käytös tuntuu ja toivottavasti parantaa tapansa.
Luin tänään teidän neuvojanne, jotka kuulostivat hyviltä.
"Tehkää sopimus, että ensinnäkin, luuria ei lyödä korvaan. Ja jos sattuisi kuitenkin niin tapahtumaan, ollaan puheyhteyden päässä."
Päätin heti, että näin meidänkin täytyy tehdä. Suunnittelin, että kun hän tänään tulee käymään iltalomilla, me juttelemme rauhassa (emme riitele) ja teemme sopimuksen. Koska tuollainen käyttäytyminen on niin lapsellista ja olemme olleet jo niin kauan yhdessä, että minä ainakin olen jättänyt tuollaisten pelien pelaamisen aikoja sitten. Meidän pitäisi olla jo niin kypsiä, että osataan puhua asioista jotka vituttaa... (Arvasittekin varmaan, että hänellä on tuollainen mykkäkoulu-jakso nytkin. Viimeksi maanantaina olen häneltä viestin saanut...)
Mutta hän ei tuullutkaan tänään. =( En tiedä missä hän on. Yritin soittaa, mutta hänellä on koko ajan kännykkä kiinni. Hän ei ole KOSKAAN tehnyt näin. Vaikka olisi ollut millainen riita tahansa, hän on AINA tullut luokseni silloin kun on ollut puhe. Näemme aina viikonloppuisin ja keskiviikkoisin. Keskiviikkoisin hänellä on pitempi iltaloma, jolloin hän voi tulla käymään luonani. Muina päivinä ei, koska matkaa on yli 90 km.
Mutta tänään hän ei tullut. Olin ihan hysteerinen jonkun aikaa. Sitten sain itseäni niskasta kiinni ja soitin heille kotiin. Puhuin hänen isänsä kanssa ja tämä kertoi ettei poika ollut ainakaan siellä.
Pelottaa. Toivon, että hänen iltalomansa on peruttu ja hän vain on niin raivona, ettei ilmoita minulle. Mutta pelkään, että hän on päättänyt lähteä jätkien kanssa johonkin, ja tekee jotain kamalaa. En toisaalta usko, että hän voisi tehdä niin, mutta silti pelottaa. Enhän minä uskonut sitäkään, että hän olisi voinut jättää tulematta luokseni. =´(
Sinä joka sanoit näin:
"en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa. tilanteesi on täsmälleen samanlainen kuin meillä oli!! riidat, nopea sopiminen yms yms. en tiedä pahennanko oloasi, mutta meille kävi lopulta niin että mies petti armeijassa iltalomilla ja erohan siitä tuli."
Ensin kun luin tuon, ajattelin, ettei meille voi niin käydä. Mutta nyt oikeasti pelottaa.
Tiedän, etten voi muuta kuin odottaa, kunnes hän päättää ottaa yhteyttä, mutta päätin kuitenkin (ihan omaksi terapiaksenikin) kirjoittaa tänne ja kertoa mitä nyt on tapahtunut...