Istuin monet illat yksin, kirjoittaen suuresta rakkaudestani määritin kaiken. Olen persoona joka vaatii. Kirjoitin unelmamiehestäni.
Olin jo epätoivoinen liian monta yhden illanjuttua, pätkä suhteita ja ensimmäinen rakkauskin asui vielä rinnassani.
Hauskinta on iskee miehiä, uskoinkin, että minut on vain luotu siihen, mutta kun sain sen hetken sitten epäonnistuin suhteen rakentamisessa. Iskin puhumalla, valloittavalla tanssilla, mennen viereen ja pysyäkseni siinä luomatta miehelle muita vaihtoehtoja.
Ja yhtenä kesäisenä festari iltana, en sitä odottanut, en ollut luonut iskemis taktiikkaa, en uskonut hetkeen ensimäiseen. Olin illan parhaamman vauhdin jättänyt sikseen, keskityin lempi bändiini YÖhön.
Siinä seisoessani, katseeni seikkaili kaikkialle. Vieressäni seisoi minun pituinen, ehkä ikäinenkin mies. Katselin häntä, ihailin häntä.
Hinauduin lähemmäksi, heiluskelin niin, että kätemme osui yhteen taktiikkani jos mies vetää pois, tyttöystävä löytyy. Jos antaa olla ja katsoo saa siirtyä eteenpäin, otin kädestä kiinni, en katsonut näin hänen katsovan minua. Hän antoi olla, en perääntynyt. Sitten kainaloon ja pitkän katseen ja hymyn vaihto. Nojailua ja pientä heiluntaa. Seuraavassa katseen vaihdossa jo suudelman vaihtoa. Niin vain kävi...
Yö lopetti, olimme vaihtamassa puhelin numeroo kun hänelle tuli kiire. Ehdin vain sanoa nähdäänkö huomenna?
Kuinka todennäköistä on tavata tuntematon mies, ilman nimeä monen sadan ihmisen seasta seuraavana päivänä?
Itkin, jotenkin tuntui että hän nimetön oli tähdenlentoni, joku hänessä kosketti minua, joku hänessä sai minut rakastumaan ensisilmäyksellä.
Mutta hän oli tähdenlentoni ja päästin samana iltana hänet jatkamaan matkaan.
Seuraava iltakoitti ja aivan sattumalta näin hänet. Minulla ei ollut enää mitään menettävää ja menin puheille ja edelleen me puhuttaan. Kaks vuotis päivää vietämme ensi kuussa!!!!
Luottakaa itseenne, uskokaa itseenne. Ja tehkää mitä vain kokemukset vahvistaa!!!
Muuten se mies ei mitenkään vastanut unelmieni miestä, mutta en tiedä mikä siinä on, että olemme edelleenkin yhdessä=)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.