on seuraava:
Ensimmäiset viestini kirjoitin Kissfm:n keskustelufoorumille vuonna 2001. Kirjoitin nimellä Tuomari. Jatkoin totuuden julistamista siellä 2-3 vuotta, jonka jälkeen siirryin Saunalahden foorumille vuonna 2004. Kirjoitin siellä nimellä MM. Suuri Isä syntyi tänne palstalle vuonna 2006 tai 2007.
Ensimmäiset viestini kirjoitin Kissfm:n keskustelufoorumille vuonna 2001. Kirjoitin nimellä Tuomari. Jatkoin totuuden julistamista siellä 2-3 vuotta, jonka jälkeen siirryin Saunalahden foorumille vuonna 2004. Kirjoitin siellä nimellä MM. Suuri Isä syntyi tänne palstalle vuonna 2006 tai 2007.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Keep up the good work :-)
"Tuomari" ja ´"Suuri isä"...kertoo paljon. Sanoisin diagnoosiksi skitsoidi persoonallisuushäiriö, ja nimenomaan harhaluulot oman persoonan erityislaatuisuudesta. Ihan uteliaisuudesta, oletko koskaan saanut diagnoosia tai hoitoa mielenterveysongelmiisi?
Eivät nuo mainitsemasi käsittääksesi ns. skitsoidin persoonan tyyppioireita ole.
Suuri Isä ei myöskään ole millään tapaa harhainen. Ainoastaan naisten pillupolitiikasta verisesti loukkaantunut.
En koe olevani millään tapaa mielenterveyshäiriöinen. Totuudenpuhujia on aina vihattu ja heitä on yritetty leimata ties miksi ja sulkea erilaisiin laitoksiin, jotka eivät todellakaan ole oikeita paikkoja kaltaiselleni miehelle.
Siinä olet oikeassa, että olen syvästi vakuuttunut oman persoonani erityisyydestä ja ainutlaatuisuudesta.
"Uhkaukset, todelliset tai kuvitellut, käsitellään haaveilemalla kaikkivaltiudesta tai alistumalla."
"Heidän seksuaalinen elämänsä saattaa olla köyhää tai tapahtua vain haaveissa, ja jotkut lykkäävät kypsää seksuaalisuuttaan epämääräiseksi ajaksi."
Tuossa nuo kriteerit jotka huomioin sinussa heti. Jos et oikeasti vielä ole saanut hoitoa, pyydän sinua ottamaan yhteyttä ammatti-ihmiseen mahd. pian.
Skitsoidi persoona on hyvin vaikea parantaa vaikka henkilö hakeutuisikin hoitoon (mitä ei usein välinpitämättömänä tee). "Parantuminenkin" tarkoittaa vain valheellisen itsekuvan tuhoutumista, jonka jälkeen henkilöllä on vielä hirvittävä matka kehittyä "normaaliksi" ihmiseksi. Ei maksa vaivaa.
Sinähän sen näytät tietävän.
Noin pitkään saman levyn pyörittäminen kuulostaa vähän...assilta.
No eipä ole hänelle mitään parempiakaan aktiviteettejä ole näiden vuosien aikana kehittynyt, kun ei ole teinipillua ollut saatavilla. Ymmärrän miestä täysin.
No oma valinta jos haluaa että se seksielämä tapahtuu vain haaveissa. Se aika kun olisitte ikänne puolesta saaneet sitä teinip*llua on auttamatta ohi. Koskee teitä kaikkia skitsoja haaveilijoita.
Minä olen muuten saanut teinipillua vielä välillä 25-30 vuotta.
Who care?
Eilen Suuri Isä jakoi itseään junassa muille miehille.
MITÄ! ihan oikeesti...
Missä Suuri isä on tänään kun ei ole kirjoittanut kai vielä MITÄÄN?! Hyvin huolestuttavaa, mutta ehkä hän vain jakaa itseään vielä junassa ja saapuu sitten rankan jättijaon jälkeen pariimme ilahduttamaan meitä kirjoituksillaan.