Probleemaa ja yksin mietin

Heips, täällä toinen reissutyöläisen vaimo. Ymmärrän tunteesi, joten annan muutaman hyväksi koetun neuvon:

1. Miehesi työ on raskasta, paljon poissa kotoa ja poissa läheisten elämästä. se on henkisesti kuormittavaa. Itsekin olin jonkin aikaa reissutyössä, joten viimeinen asia, josta haluaa kotiin tullessa kuulla on kotityöt! Tee ne itse, oman jaksamisen tahtiin vaikkapa pari kuukautta äläkä puhu niistä mitään. Etkä missään nimessä saa vetää mitään marttyyrin roolia. Se saa toisen entistä ahdistuneemmaksi. Sitten vähän ajan päästä voit ehdottaa vaikkapa yhteistä siivouspäivää tms. Pieniä juttuja, mutta toimii=)

2. Sanoit läheisyyden loppuneen. Tässäkin toimii, että annat miehen olla sen tulopäivän omissa oloissaan. Toivota lämpimästi takaisin kotiin ja sitten alat tehdä omia juttujasi. Oma mieheni "murjottaa" ajatuksissaan pari tuntia väsymystään pois ja sitten aletaan jutella ja ollaan lähekkäin. Toiselle täytyy antaa tilaa rauhottua kotona ja "sopeutua" taas kotioloihin.

3. Olethan muistanut kertoa kuinka häntä rakastat ? Miehille varsinkin on tärkeää tietää, että siellä kotona tuetaan, rakastetaan ja odotetaan. Lähetä keskellä viikkoa vaikka tekstari, jossa sanot jotain mukavaa. Mitään ei tapahdu, jos molemmat vain odottavat toisen asenteen muuttuvan.

4. Tee ruoka valmiiksi, kun mies tulee kotiin. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta=)

5. Pidä omasta itsestäsi huolta, sinulla on viikolla aikaa omille harrastuksille ja mielenkiinnon kohteille.

6. Sopikaa kerran kuussa vietettäväksi "parisuhdeilta". Kokatkaa yhdessä ruokaa tai menkää ulos syömään. Käykää yhdessä saunassa ja peskää toistenne selät. Katsokaa romanttinen komedia, ja ennen kaikkea koittakaa avata kommunikointi keskenänne uudestaan. Puhukaa, myös niistä vaikeista asioista. Se avaa monta lukkoa tunnetasolla ja silloin myös teillä on mahdollisuus kertoa niistä odotuksista joita teillä on toisianne kohtaan.

Koitappa jotain näistä, mutta älä painosta! Mitään hyvää suhteessa ei saa aikaan pakottamalla. Ei toimi kummallekaan osapuolelle=)

Kaikkea hyvää sinulle!

Sitä piti vielä sanomani, että teillä taitaa olla huumavaihe todellakin vaihtunut siihen arkeen. Arjessa ei ole tosiaankaan mitään pahaa, on jokaisesta itsestään kiinni, antaako arjen lannistaa vai olla voimavara.

Tuosta tekstistäsi sain sen käsityksen, että teillä ei ole enää mitään yhteistä, ei siis muuta kuin ne sormukset. Se on surullista ja jos muutosta ei synny, ne sormuksetkin jää pois...

Kukaan ei pysty toista muuttamaan, muuttaa voi vain itsensä. Eli tarkastele ensin oma itsesi, etsi sieltä ne omat vahvuutesi ja kipupisteesi. Kirjaa omat odotuksesi ja toiveesi ja ala toteuttaa omaa osiotasi. Vasta sen jälkeen, kun olet saanut aikaan muutoksen itsessäsi, voit alkaa toivoa muutosta parempaan kumppanissasi.

Riskinä on se että saatat löytää itsestäsi asioita, jotka olet unohtanut/ haudannut ja muututkin niin, että haluat lähteä tavoittelemaan jotain muuta elämässäsi. Sekään ei ole väärin, joskus sen vaan täytyy myös tapahtua.

Toivon että löydätte toisenne uudelleen ja pääsette elämään sitä normaalia arkea ilman katkeruutta ja turhautumista=)