Elämäni mies kuoli vajaa vuosi sitten. Haluaisin jatkaa elämääni, rakastua jälleen ja löytää ihmisen, kenenkanssa tehdä ne kaikki asiat, mitä toisen kanssa jäi tekemättä. Olen kuitenkin vasta aikuisen elämäni alkupuolella.
Ongelma on siinä, että huomaan hakevani edesmenneen miehen kaltaisia. Petyn joka kerran, kun minusta kiinnostunut, mukavankin oloinen mies, ei olekaan Hän.
Lisäksi kun joku tapailemani mies kysyy viimeisimmästä suhteestani, kerron avoimesti miten se päättyi. Tuntuu että tuolla tunnustuksella pelästytän toisen jo alkuunsa. Koen, että se on reilua kertoa, etten olisi edes sinkku tänäpäivänä, mikäli asiat olisivat menneet toisin.
Olenko tuomittu ikisinkkuuteen, onko ketään, jolla olisi samanlainen tilanne ja päässyt asiasta yli? Löytyykö sinkkumarkkinoilta koskaan toista elämän ihmistä?
Ongelma on siinä, että huomaan hakevani edesmenneen miehen kaltaisia. Petyn joka kerran, kun minusta kiinnostunut, mukavankin oloinen mies, ei olekaan Hän.
Lisäksi kun joku tapailemani mies kysyy viimeisimmästä suhteestani, kerron avoimesti miten se päättyi. Tuntuu että tuolla tunnustuksella pelästytän toisen jo alkuunsa. Koen, että se on reilua kertoa, etten olisi edes sinkku tänäpäivänä, mikäli asiat olisivat menneet toisin.
Olenko tuomittu ikisinkkuuteen, onko ketään, jolla olisi samanlainen tilanne ja päässyt asiasta yli? Löytyykö sinkkumarkkinoilta koskaan toista elämän ihmistä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En halua nyt loukata mutta että vajaa vuosi sitten ja jo olet kerinnyt treffailla vaikka kuinka paljon????
Niin.. en tiedä kuinka kauan on säädyllinen aika olla treffailematta, tai mikä on kuinka ja paljon. Ihan parin miehen kanssa olen treffeillä käynyt, tässä parin kuukauden aikana. Useampi on osoittanut kiinnostustaan.
Koin, että elämä ei voi jatkua kotona itkemällä, se että vieläkin lohduttomana eläisin hänen muistolleen, rikkoisi minut lopulta kokonaan.
Ymmärrän kyllä pointtisi, ehkä olisin joskus katsonut itsekin kieroon, mikäli joku rakkaimpansa menettänyt olisi kahden vuodenkaan jälkeen vielä ajatellut elämäänsä eteenpäin.
Noh, toivottavasti et itse koskaan joudu miettimään, koska olisi "oikea" aika yrittää saavuttaa menetettyä onnellisuutta..
Yksi hyvä kaverini on nykyisin naimisissa naisen kanssa, jonka avomies kuoli, kun olivat vähän alle kolmekymppisiä.
Sinä et vain valitettavasti tunnu vielä päässeen yli menetyksestäsi. Olet valmis uuteen ihmissuhteeseen vasta, kun lakkaat etsimästä korviketta.