19v. naisen hauttomuus

nainenko?

Olen siis 19v, nuori nainen, samassa parisuuhteessa ollut ihanan poikaystäväni kanssa reilu 3vuotta. Suhteen alussa seksi oli ihanaa, mutta en saanut orgasmia yhdynnän myötä vain vain jos hän hyväili minua. Meillä ei ole ollut vakavia parisuhdeongelmia mutta parin kuukauden sisällä niitä tulee koko ajan lisää. Olemme asuneet yhdessä jo reilu vuoden ja tuntuu kuin olisimme jo antaneet periksi sanomatta sitä toisillemme. Suurin osa riitelyistämme alkaa kun emme harrasta seksiä pariin päivään. Opiskelen ja käyn töissä päivät pitkät ja kultani istuu kotona tietokoneen edessä. Kun tulen kotiin on minun oman ajan aika ja käyn esim lenkillä, kun tulen kotiin teen ruokaa ja syömme, katsomme jonkun elokuvan ja sitten minun on pakko mennä nukkumaan jotta jaksan seuraavan päivän.
Seksiä tulee harrastettua pari kertaa viikossa, joskus ei edes sitäkään. Ensimmäisenä vuotena parisuhteessa harrastimme seksiä 3-4 kertaa viikossa, ja silloin hyvää seksiä. Nykyään poikaystävälläni on vaikea pitää erektion yllä takiani.
Olen lihonut noin viitisen kiloa puolessa vuodessa ja tunnen itseni erittäin rumalta ja lihavalta, olen yrittänyt laihtua mutta en löydä sille aikaa. Olin nuorempana todella masentunut ja luulen että masennun taas jos tämä jatkuu vielä. Minulla on todella vaikea tehdä aloite koska olen aina niin väsynyt. Kultani ei edes jaksa enää vaivata aloitteella (vaikka ennen minä tein aloitteet).
En tiedä mihin edetä tästä. Olemme puhuneet asiasta mutta muutosta ei tapahdu. Olemme yrittäneet että kerron hänelle mitä hänen pitäisi tehdä jotta kiihotun, mutta hänellä on jo sen verran huono itsetunto että siitä ei tule mitään. Joskus seksi tapahtuu mutta kesken hommia minulle tulee lihava olo ja hän huomaa sen ja erektio häviää, tietenkin.
Molempien motivaatio on hävinnyt.
Koska elätän molemmat ja teen kaiken kotityön jne, tuntuu kuin naisellisuuteni on kadonnut totaalisesti.

2

192

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No huh huh. Sanot sille, että jos ei ole kämppä siisti ja ruoka pöydässä silloin kun tulet töistä, niin saa alkaa etsiä uutta lukaalia. :D Ei se niin onnistu, että sinä teet kaiken ja hankit leivänkin pöytään ja miehes vaan elää siivellä.

    • mies täällä

      Niin just. jos se istuu vaan kotona niin sanot et nyt alka toinen ääni kellossa ja sen pitää tehdä sulle ruokaa koska käyt töissä ja opiskelet. Sulla on kauhee stressi kun joudut tekee kaiken ja miehes vaan lusmuilee. Nyt sanoisin et teidän pitää puhuu asiasta kunnolla. Ehkä sullakin on liian vähän vapaa aikaa. voisitko esim jättää työsi vähäksi aikaa ainakin et pahin stressi menis ohi.? Sun hyvinvointis on tärjkeetä ja olet väsynyt kaikkeen koska sulla ei ole vapaa aikaa eikä aikaa levätä. Ehkä työn jättäminen toisi sulle lepoaikaa. Miehes voisit laittaa johonkin töitä hakemaan tai jonnekkin kurssille ettei vaan lusmuile.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe