ADHD j< väkivalta

Hei!

Onko kenelläkään kokemuksia ADHD- mielialasairaan kanssa elämisestä. Miehe ni kuoleman jälkeen tapasin iloisen ihanan miehen, joka auttaa minua monissa omakotitaloni tehtävissä. En uskonut, että niin iloinen ja hurmaava ihminen voi olla toisena päivänä hirviö, jopa käydä käsiksi. Hän on usein haukkunut minua vanhaksi, rumaksi, tyhmäksi ja vaikka miksi niin kauan, että olen jopa soittanut poliisit hakemaan hänet pois. Seuraavana päivänä hän on kuin aurinko. Viimeiksi hän pyysi minua tuomaan litran punaviinitonkan ja maistoimme yhdessä siitä. Minä otin enemmän. Jonkin ajan kuluttua alkoi hän taas rumistella minulle eikä lopettanut monen pyynnön jälkeenkään. Suutuin ja käskin hänen lähteä pois ja uhkasin soittaa poliisille. Sitten hän nappasi kännykkäni ja lähti ulos. Huusin perään, että sitä et vie, se on varastamista. Olihan minulla virkakännykkä ja sitä hän yritti vielä viedä, kunnes itse omasta kännykästään soitti poliisille ja käski minun puhua heille. En toki puhunut - eihän minulla ollut mitään asiaa poliisille siinä vaiheessa, mutta hän itse pyysi poliisit minun talooni, missä hän oli vieraana. Poliisit tulivat ja puhalluttivat minut omassa kodissani eikä häntä puhallutettu nähteni. Hän vain intti, että hänet on poistettava tästä talosta. Minä menin toiseen huoneeseen enkä sanonut muuta, kuin, etten minä ole soittanut enkä pyytänyt poistamaan häntä.
Onko oikein, että poliisi, joka jo tietää, kenestä on kyse, tulee vieraaseen kotiin ja puhalluttaa kodin omistajaa omassa kodissaan? Eikö se ole virkavirhe? Ja sitten hän puhalsi kuulemma poliisiautossa ja tulos 0,6 prom. ja poliisit kertoivat hänelle, että minun promilleni oli korkeampi??? Eikö omassa kodissaan saa ottaa punkkua? Voiko vieras henkilö, jonka poliisit jo ennestään tuntevat adhdksi pyytää kylässä ollessaan poliisit kotiin ja puhalluttaa sisätiloissa? En käsitä, mielestäni on virkavirhe tapahtunut!
6895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

AD/HD ei ole mielisairaus. Puhut meistä erittäin loukkaavasti sairaiden varjolla... Se, että tuo mies, joka on tullut elämääsi on narstisia piirteitä omaava tai muuten ilkeä, ei tarkoita, että se johtuisi AD/HD:sta..

Äänestä

Samalla linjalla ylemmän kirjoittajan kanssa. Miehesi käytös ei ole selitettävissä AD/HD:lla. Mielialojen voimakas vaihtelu viittaisi enemmän ripeästi vaihtelevaan bipolaariseen konditioon tai sitten persoonallisuushäiriöön. Kaikista todennäköisintä on tosin että miehesi on vitun perseestä ja kusipää. Opettelisi käyttäytymään. Saat vaatia itsellesi kunnioitusta ihmiseltä joka jakaa aikaa ja tilaa kanssasi, oli AD/HD tai ei.

Äänestä

EI OLEKOKEMUSTA

Äänestä

Tuttua... Minuakin epäillään ADHD: ksi. Kyllä siihen kuuluu mielialanvaihtelut, älä ärsytä ADHD: tai soittele poliiseille.

Äänestä

ADHD EI ole mielisairaus. Jos mitään niin päinvastoin!

ADHD ihmisten aivot käyvät ylinopeutta usein ja osatessaan ohjata nopeiden sähkopulssien oikeaan tahoon , ADHD ihmiset saavat tuplasti aikaan enemmän kuin "normaalit" ihmiset.

Viina sekoittaa jokaisen aivot ja käytoksen oli ihminen sitten ADHD tai ei. Mutta tämähän ei olekkaan mitään uutta tietoa, se on todistettu ja jokaikinen tietää jo vuosikausia sitten.

Miehellä on ongelmat jossain aivan muualla kuin ADHD.ssä.

Äänestä

Kyllä AD/HD ihmiset ovat väkivaltaisempia! Suvussani on useita AD/HD sairastavaa.
Turha väittää muuta: minulla on kolme poikaa ja kahdella tämä sairaus. Hyviä poikia kaikki, mutta esim. viina ei käy AD/HD ihmisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herttanen kirjoitti:

Hei!

Onko kenelläkään kokemuksia ADHD- mielialasairaan kanssa elämisestä. Miehe ni kuoleman jälkeen tapasin iloisen ihanan miehen, joka auttaa minua monissa omakotitaloni tehtävissä. En uskonut, että niin iloinen ja hurmaava ihminen voi olla toisena päivänä hirviö, jopa käydä käsiksi. Hän on usein haukkunut minua vanhaksi, rumaksi, tyhmäksi ja vaikka miksi niin kauan, että olen jopa soittanut poliisit hakemaan hänet pois. Seuraavana päivänä hän on kuin aurinko. Viimeiksi hän pyysi minua tuomaan litran punaviinitonkan ja maistoimme yhdessä siitä. Minä otin enemmän. Jonkin ajan kuluttua alkoi hän taas rumistella minulle eikä lopettanut monen pyynnön jälkeenkään. Suutuin ja käskin hänen lähteä pois ja uhkasin soittaa poliisille. Sitten hän nappasi kännykkäni ja lähti ulos. Huusin perään, että sitä et vie, se on varastamista. Olihan minulla virkakännykkä ja sitä hän yritti vielä viedä, kunnes itse omasta kännykästään soitti poliisille ja käski minun puhua heille. En toki puhunut - eihän minulla ollut mitään asiaa poliisille siinä vaiheessa, mutta hän itse pyysi poliisit minun talooni, missä hän oli vieraana. Poliisit tulivat ja puhalluttivat minut omassa kodissani eikä häntä puhallutettu nähteni. Hän vain intti, että hänet on poistettava tästä talosta. Minä menin toiseen huoneeseen enkä sanonut muuta, kuin, etten minä ole soittanut enkä pyytänyt poistamaan häntä.
Onko oikein, että poliisi, joka jo tietää, kenestä on kyse, tulee vieraaseen kotiin ja puhalluttaa kodin omistajaa omassa kodissaan? Eikö se ole virkavirhe? Ja sitten hän puhalsi kuulemma poliisiautossa ja tulos 0,6 prom. ja poliisit kertoivat hänelle, että minun promilleni oli korkeampi??? Eikö omassa kodissaan saa ottaa punkkua? Voiko vieras henkilö, jonka poliisit jo ennestään tuntevat adhdksi pyytää kylässä ollessaan poliisit kotiin ja puhalluttaa sisätiloissa? En käsitä, mielestäni on virkavirhe tapahtunut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu