Elikkäs ajattelin onko täällä saman kohtalon omaavia...
Itse on seurustellut poikaystäväni kanssa melkein 2,5 vuotta ja välimatkaa on asuinpakkojemme välillä n. 250 km koko suhteen ajan. Nyt poikaystävä meni tammikuussa armeijaan ja ajattelin et ei siinä mikään muutu, muutenki totuttu näkemään viikonloppuisin parin viikon välein.
Kuitenkin huomasin heti jo tässä alussa, et jos sattuu jommalla kummalla olemaan joku meno vkl tai poikaystävä haluaa nähdä kavereita, niin siinä se yhteinen viikonloppu sitten meni.
Muutenkin ärsyttää, kun tottunut puhumaan ja tekstailemaan ja nyt ei voi enää tehdä edes sitä muuta kun iltasin hetken aikaa (vaikka ei me normaalisti koko ajan puhelimessa kiinni ollakaa :D) Vielä ainakin tuntuu poikaystävääkin ujostuttaa muiden seurassa mulle puhuminen, siis rakastan sua jne jutut.
Ja pitää vielä sanoa, et ärsyttää nekin, jotka itkee palstoilla et "ollaan nähty joka päivä ja nyt se menee armeijaan yhyy ei nähdä VIIKKOON". Joo eli tekee teille ihan hyvää olla erossa. :)
Itse on seurustellut poikaystäväni kanssa melkein 2,5 vuotta ja välimatkaa on asuinpakkojemme välillä n. 250 km koko suhteen ajan. Nyt poikaystävä meni tammikuussa armeijaan ja ajattelin et ei siinä mikään muutu, muutenki totuttu näkemään viikonloppuisin parin viikon välein.
Kuitenkin huomasin heti jo tässä alussa, et jos sattuu jommalla kummalla olemaan joku meno vkl tai poikaystävä haluaa nähdä kavereita, niin siinä se yhteinen viikonloppu sitten meni.
Muutenkin ärsyttää, kun tottunut puhumaan ja tekstailemaan ja nyt ei voi enää tehdä edes sitä muuta kun iltasin hetken aikaa (vaikka ei me normaalisti koko ajan puhelimessa kiinni ollakaa :D) Vielä ainakin tuntuu poikaystävääkin ujostuttaa muiden seurassa mulle puhuminen, siis rakastan sua jne jutut.
Ja pitää vielä sanoa, et ärsyttää nekin, jotka itkee palstoilla et "ollaan nähty joka päivä ja nyt se menee armeijaan yhyy ei nähdä VIIKKOON". Joo eli tekee teille ihan hyvää olla erossa. :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei.
Itse en ole ollut kaukosuhteessa avopuolisoni kanssa, mutta kunhan hän meni inttiin, kaikki meni hyvin.. alussa.
Muutaman päivän ajan tuntui oudolta kun toinen ei ollutkaan siinä, mutta sitten siihen tottui muutaman viikon välein tuli vkl kotiin ja vietettiin aikaa yhdessä, vaikka vkl on lyhyt aika kun pitää käydä hänen vanhempien luonaan ja joinain vkl hän on kavereittensa kanssa (mutta ei sentään koko vkl).
Nyt hän on ollut palveluksessa yli puol-vuotta ja heinäkuussa pitäis päästä pois.
Mitä kauemmin aikaa hän on poissa huomaan että suhde on muuttunut. Hellyyden osoitukset tai puhelimessa rakastan sinua jää pois ja sen sijaan kuuntelen puhelimessa kun hän juttelee samaan aikaan tupalaistensa kanssa ja sellaista äijästelyä. Olen sanonut tästä hänelle, mutta hän ei tunnu tajuavan itse sitä, että on jättänyt minut tavallaan yksin. Tiedän että hän tulee jossain vaiheessa aina kotiin ja joskus ehkä kerkee puhumaan hetken, mutta siihen se on jäänyt. Pelkään että heinäkuussa palveluksen loppuessa siitä mihestä kehen rakastuin ei ole mitään jäljellä.
Olemme jutelleet asiasta ja olen tehnyt selväksi, että jos hänestä tuntuu ettei halua olla enää kanssani voi hän vaapaasti lähteä, mutta vastaus on ollut aika tiukka "haluan olla kanssasi".
Intti elämä on valitettavasti heikentänyt meidän suhdettamme ja toivon kovasti ettei teille käy samoin
Kiitos tuestasi vuodeninttileski!
Itsekin aion ottaa asian puheeksi nyt kun seuraavaksi nähdään, ehkä kaikki on vain alkuhankaluutta. Toivon teidänkin suhteelle jaksamista ja ehkä se vielä helpottaa armeijan jälkeen :)
Intissä miesporukassa ei sallita mitään hellyydenosoituksia joten puhelut on parasta suorittaa muualla kuin tuvassa. Intti ei ainakaan vielä 15 vuotta sitten ollut mikään leirikoulu vaan se syö ihmisestä kaikki mehut. Ei kannata odottaa samaa energisyyttä tai ymmärtäväisyyttä mieheltä kun hän palaa viikonloppuna lomille, etenkään jos aiempana viikonloppuna ei ole päässyt lomille. Se paikka tuhoaa ihmisestä ihmisarvon ja ihmisyyden. Sen saa kenties palautettua takaisin intin jälkeen.. tai sitten ei. Etenkin jos nainen jättää intin aikaan tai sen jälkeen, tästä seuraa kyynisyys maailmaa kohtaan. Ei ole helppoa elämä. Ei etenkään jos ei itse käy inttiä eikä ole kokemassa sitä nälvimistä mitä muilta tupakavereilta siellä kuulee sekä sitä rääkkiä mihin skapparit pistävät. Joillain saattaa kyllä käydä tuuri niin että löytää sellaisen tuvan missä on hyvä yhteishenki ja ymmärrystä toisia tuvan asukkeja kohtaan, mutta usein riittää että tuvassa on yksi henkilö joka pitää hauskaa muiden kustannuksella niin psyykkinen kidutus 6-12 kk tekee ihmisestä kaikkea muuta kuin terveen. Arvatkaa kuinka moni on valmis kuolemaan isänmaan puolesta jos yhteishenki intissä on tällaista? En tiedä onko se tätä edelleen, mutta itse näin sen tällaiseksi 15 vuotta sitten. Meitä taisi olla 12 tupaa ja ainoastaan yhdessä tuvassa oli hyvä yhteishenki.
No mutta rakkaus ja ystävällisyys on muutenkin yliarvostettuja asioita. Ei siihen onnellisuuteen kannata elämässä panostaa vaan kovuuteen ja paremmuuteen. Kyllä me ollaan edelleen kovempia kuin venäläiset vaikka yhteishenkeä meillä ei olekaan. Tai kuka nyt sitten lieneekään tulevaisuudessa meidän vihollinen. Toivottavasti ei oma kansa.