Masentujille
don't worry be happy
5130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että maailmassa yhteensä jopa yli 120 miljoonaa ihmistä kärsii masennuksesta. Miksi toiset masentuvat ja toiset eivät? Tutkijat ovat pääsemässä vähitellen salaisuudesta perille.
Tutkijat kaikkialla etsivät apua masennukseen. Manchesterin yliopiston tutkijat Britanniassa uskovat löytäneensä ihmistyypin, joka ei masennu juuri koskaan. Tutkijat uskovat, että vaikka vielä ei olla pitkällä, alku vaikuttaa lupaavalta.
Viimepäivien toiveikkuus "masentumattomista" ihmisistä sai alkunsa, kun psykologian tohtori Rebecca Elliott raportoi tutkimuksistaan, joista kerrottiin mm. Researchgate.com -sivustolla.
Tutkimuksien tuloksia kommentoitiin mm. Daily Me:n ja BBC:n nettisivuilla. Tohtori Rebecca Elliott työskentelee Manchesterin yliopiston kognitiivisen neurotieteen laitoksella.
Mitä tutkimus kertoo niistä, jotka eivät masennu?
Rebecca Elliott arvioi, että ihmiset voidaan sijoittaa ikään kuin asteikolle sen mukaan, miten he suhteutuvat vastoinkäymisiin, kuten avioeroon ja työpaikan menetykseen. Toisessa päässä asteikkoa ovat helposti haavoittuvat ja toisessa ääripäässä sinnikkäät.
Tuoreen tutkimuksen uusin löytö on juuri siinä, että nämä sinnikkäät todella kestävät monenlaisia muutoksia omassa elämässään. Sinnikäs on siis samalla lannistumaton ja joustava. Sinnikkäällä on sietokykyä, jota helpommin masentuvalla ei ole.
Elliott uskoo, että tästä seuraa joukko uusia kysymyksiä. Periytyykö sinnikkyys? Näkyykö se aivojen kemiallisessa toiminnassa? Jos meillä ei ole tätä ominaisuutta, voimmeko saavuttaa sen? Kaikki nämä kysymykset ovat vasta selvityksen kohteina. Jatkoselvitystä tehdään nyt arvovaltaisen Britannian Medical Research Councilin johdolla. Kyseessä on poliittisesti riippumaton lääketieteellinen laitos, joka saa julkisia tutkimusvaroja.
Suomessa yleislääkärillä käyvistä potilaista 10-15 %:n kärsii Tohtori.fi -sivuston mukaan masennustilasta ja jopa kolmanneksella on selviä masennusoireita.
Lähteet: Medical Reserch Council, Rebecca Elliott Manchesterin yliopiston sivuilla, Researchgate.com, BBC, Daily Me, Tohtori.fi
Toki sinnikäskin voi masentua mutta nousee sieltä kuopasta ylös eikä jää märehtimään.
Mikäli ihminen ei koskaan masennu ei hänellä ole juurikaan tunne-elämää ja sellasia ihmisiä tapaa vai verovirastoista tai sähkölaitoksista sekä tilintarkastajista.
Miksi kuvassa on taas kaunis nuori nainen eikä pillunpuutteen masentama ATM?
Sellaiset miehet, jotka saavat pillua eivät masennu yhtä helposti kuin ne, jotka saavat.
Kyllä siihen panemiseenkin aikaa myötä leipääntyy, ei sitä erkkikään päntiönään jaksa.
Sopivasti kun on taukoja jolloin karkottaa eukot totaalisesti mielestään niin jo vain jälleen freeesinä maistuu.
Näin isomunaisena on vielä sekin että jo ihan fysiologiset seikat pakottavat pitämään pitempiä taukoja silloin tällöin, vaatii näet paljon enemmä saada aikaiseksi kunnon seisokki kuin mitä pienimunaisella.
Tätä harvemmin pienen pirrin omaavat tiesivätkään.
ihana masennustyttö kuvassa, pääsisipä panemaan, ei kun en ehkä haluaa, kun sillä on niin ison näköiset kädet ja minulla aika ohut penis