Joo, eli piiiiiiiiiiiitkä suhde ja avoliitto mennyt ajat sitten platoniseksi. Ennen pystyin (aivot narikassa) vaan olemaan vaan en enää. En rakasta, en halua häntä. Mies ei koske minuun. En tiedä yhtään miten hän reagoi mun erohaluihin ja heittäytyykö hankalaksi. Mulla ei ole tukiverkkoja. Tarkoitan, minne esim. mennä väliaikaisesti. Tällä en nyt tarkoita välttämäti väkivallan uhkaa vaan tajutonta ryyppääämistä, jankkaamista.
Jotenkin säälittää sanoa mutta haluan nähdä vielä muutakin....... Jos tästä nyt joku jotain tolkkua otti niin neuvot tulis tarpeeseeen
Jotenkin säälittää sanoa mutta haluan nähdä vielä muutakin....... Jos tästä nyt joku jotain tolkkua otti niin neuvot tulis tarpeeseeen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Haeskelet asuntoa kaikessa rauhassa, kun tärppää niin vähän ennen muuttoa kerrot poistuvas kimpasta.
Ei tarvi tukiverkkoa...varmistat muuttomiehet ym ihan itekses enempiä huutelematta.
Kirjoituksestasi päätellen teillä ei ole pitkästä suhteestanne lapsia tai lapset ovat jo aikuisia. Se tekee eroamisen helpommaksi. Ei jää niin paljon käytännön asioita yhteisesti hoidettavaksi.
Jos asutte vuokralla, niin hanki itsellesi vuokra-asunto ja muuta. Siinä samassa rytinässä voi sanoa lähteväsi. Thats it.
Mulla oli samanlainen tilanne vielä kuukaus sitten. Tukiverkkoja tosin oli, mutta mies olisi helposti löytänyt paikalle itkemään.
Yhteinen asunto lainoineen, ei lapsia.. Varmaan 3vuotta pähkäilin eroa ja tiesin tasan tarkkaan, että hän ei ollut ns. elämäni mies.. Sitten yhtenä päivänä vaan totaalisesti kyllästyin siihen ryyppäämisee ym. pas-kaan, että keräsin rohkeutta ja pamautin, että haluan erota ja syyt perään. Itkuahan se siinä sitten väänsi ja pyyteli anteeks (perus). Pahaa oli katsoa, mutta en antanut periksi. Pakkasin laukun ja otin hotellihuoneen pariksi yöksi, jotta tilanne hieman rauhoittuisi ja palasin sen jälkeen selvittelemään muutkin asiat.
Ei ollut helppoa ja eroprosessikin on vielä kesken, mutta voin kertoa, että kyllä kannatti, joten otahan itestäs niskasta kiinni ja tsemppiä! :)