Ihmiset ovat kuin seonneet nettiaikakaudella. Hyvien asioiden, elämää puolustavien ja henkisten arvojen aikakausi on luikahtanut näennäisiin arvoihin ja kaikki on kuin suoraan facesta ja twitterista. Ihmisten kanssakäymiselle on tullut siis ihan oma ulottuvuus.
Telkkari suoltaa elämää mitä sen pitäisi olla ja Idolsin jonot sen kuin kasvavat.
Yhteiskunnan tehtävänä olisi kuitenkin suoda ihmisille töitä ja toimeentuloa, mutta vapaat markkinat eivät oikein sitä kaikille anna, mutta kuitenkin vaatii että toimeen pitää tulla vaikka pää kainalossa.
Jotain kertoo, ettei naapurit enää katso toisiaan silmiin. Kauppajonoissa murahdellaan ja tönitään hitaampia.
Työnantajat repii työntekijältä silmät päästä kun tekijä joutuu, pääsee sairaslomalle.
Vippifirmat riistää köyhiä, mutta samalla antaa ymmärtää ettet sä köyhä olekaan, vaan vähän reissua vailla.
Papeilta on viety kunniallisuus ja samaan aikaan emerituksesta ei kuulu mitään, vaikka ihan laitettiin äänestyksellä johonkin ortodoksisesti meitä ajatellen.
Joku käpy selän alla ohjaaja sitten kehtaa olla joku äänestäjien torvi aina kun on vaalit ja vain silloin antaa kuulua jotain itsestään.
Ihmiset on haluttu jättää sosiaalisen median huomaan ja toisilleen heittämään moskaa silmille. Siinä välissä sitten voi röyhkeät tehdä omaa kivaa kukkarolleen ja tyylilleen.
Kauneutta ei ole ihmisissä vaan kauneus on katsojan silmissä. Hyvyydestä puhutaan vain almuista ja rikkaat vielä siunaavat sen hyväksi ehkä ainoaksi mahdollisuudeksi auttaa heikompiosaisia. Blogisteja on syntynyt pilvin pimein, mutta kuka kerää hyväksi kokonaisuudeksi hyvien ihmisten hyvät ajatukset?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.