Eka sähkökitara?

Eli mikä sähkökitara sopisi aloittelevalle kitaristille? Akustisella on tultu soiteltua jonkin verran. Olen miettinyt mm. Ibanezin kitaroita. Onko näissä hyvä hinta/laatu suhde?

Ja voiko sähkökitaraa soittaa bassovahvistimella? Jos en ala soittaan missään bändissä vaan ihan kotona tiluttelisin, tarviiko ostaa erikseen kitaravahvistin?
8205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No Ibanez tekee sekä hyviä että vähemmän hyviä kitaroita kuten monet muutkin joten ei se siinä suhteessa ole sen huonompi valinta ainakaan. Kitaran hyvyyttä ei oikein voi merkin perusteella arvioida, vaan on tarkasteltava sitä itse soitinta.

Ja kyllä kitaraa voi soittaa bassovahvistimella toisin sanoen bassovahvistin ei rikkoudu siitä. Jotkut bassovahvistimet voivat olla oikein hyviäkin kitarakäytössä, mutta ei aina. Bassovahvistin kun on kuitenkin tehty toistamaan hiukan toisenlaisia taajuuksia kuin mitä kitarasta irtoaa. Kokeilemallahan tuo selviää ja ainahan siihen voi hommata polkimia väliin. Osta kitaravahvistin vasta kun katsot itse tarvitsevasi sellaista.

Äänestä

Ibanez on ihan OK jos sellaiseen päädyt. Kuitenkin aina kannattaa verrata eri merkkejä/malleja keskenään, jotta löytää juuri sellaisen mitä tarvii ja mikä itselle sopii parhaiten.

Nyt et kertonut minkälainen sähkis on sulla haussa eli minkälainen body (lespaul vai strato tyylinen, kenties joku muu), minkälainen mikitys, kaula, talla, satula ym. joten tämän perusteella ei voi vastaustakaan tarkentaa mutta alla muutamia juttuja mitä sun kandee miettiä:

Ostat sellaisen mikä sopii sinun käteesi ja mikä sun mielestä kuullostaa hyvältä (anteeksi tämä hokema mutta näin se vaan menee).

Jos nyt haluaa ottaa sähkiksestä irti soundillisesti niin kyllähän sitä soitetaan sähkökitaravahvarin kautta ja kuten Mika 2 totesi jotkut bassovahvarit toimivat tässä suhteessa hyvin, mutta mulla on sellainen tunne, ettei sulla ole juurikaan tälläsitä bassovahvistinta mikä toimisi sähkökitaran kanssa hyvin (olisi meinaan aika kiva jos löytys vaikkapa Fenderin BassMan vahvari mutten oikein usko)

Alkuun vaikkapa Yamaha Pasifica 112 / mikkien puolituksella ja kaveriksi Fenderin Mustang 1 tai 2 (Peavey Vypyr 30), Roland CUbe 30x ym. ja kyllä lähtee niin jazzit kuin rockit sekä myös metallitkin.

Jos halut ja motivaatio vie syvälle soittamiseen niin jatkossa satsaa sitten kalliimpiin vehkeisiin, kuitenkaan alkuun ei kannata ostaa mitään huonolaatuista koska ei ole kauhean kiva jos kitara kenkkuilee, tosin Ibanezeissa ja Yamahassa on suht hyvin laatu kohdillaan ja on ne muissakin kohdillaan aika pitkälle (paitsi HB, Anttilan Williams ym. joita en kehoita ostamaan vaan soittimet ostetaan alan liikkeistä eikä ruokamarketeista jossa myyjät eivät näistä mitään ymmärrä, en ole tavannut yhtään marketin myyjää joka kitaroista tietäisi ;-) )

Onnea kitaran metsästykseen ja muista perus, sopii sun käteesi ja soundaa hyvältä ja älä osta halpaa roskaa, jos et itse tiedä ja osaa arvostella laadullisesti niin kokeneempi kaveri mukaan.

Äänestä

Ei mulla muuta sanottavaa, kun että älä osta Harley Bentonia. Itse ostin sellasen halpiksen ensimmäiseks sähkökitaraksi enkä ole tyytyväinen. Mutta jos tässä vielä vuoden tai pari soittelis näillä kamoilla...niin sitten voisi vähän päivittää settiä.

Onnea etsintään! ;)

Äänestä

Onko Thunderbird ja Firebird tyyppiset kitarat hankalia soittaa istualteen?

Äänestä

Millaisia kokemuksia on epiphonen lespaulilta tai sg:ltä? Ovatko nämä hyviä kitaroita? Olen katsellut niitä hiukan, ja itse ainakin pidän les paulin ulkonäöstä. Mutten osta kitaraa vain ulkonäön vuoksi

Äänestä

basso vahvistinta en suosittele ku lähtee huono ääni. mut epiphone Les Paul Special II GT on ehdottomasti paras aloituskitara.

Äänestä

Siis mitä kitaraa tarkoitat? Tuotetta nimittäin ei enää ollut thomannilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kitaraaa kirjoitti:

Eli mikä sähkökitara sopisi aloittelevalle kitaristille? Akustisella on tultu soiteltua jonkin verran. Olen miettinyt mm. Ibanezin kitaroita. Onko näissä hyvä hinta/laatu suhde?

Ja voiko sähkökitaraa soittaa bassovahvistimella? Jos en ala soittaan missään bändissä vaan ihan kotona tiluttelisin, tarviiko ostaa erikseen kitaravahvistin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu