Olin viime

vuoden puolella ATK-kurssilla.Sitten olin te-toimistossa kolmikantaneuvottelussa.Samalla uusittiin työnhakuni.Kun pääsin kotiin niin postissa oli kutsu työnhaun yhteisuusimis/pajatilaisuuteen.Tästä te-virkailija ei muistanut mainita minulle.Soitin hänelle ja myös myöhemmin tetoimiston asiakasneuvontaan ,jossa sanottiin että ei tarvitse mennä sinne uusimistilaisuuteen.Tmä myös kirjattiin ylös ja katsoin itse netistä omista tieoistani että voin uusia ajan tetoimistossa.Menin sitten uusimaan aikaa ja kun olin virkailijan luona ja aikani oli uusittu siis työnhakuaika niin tämä samainen virkailija joka oli kolmikantaneuvottelussa niin soittija sanoi että oen ättänyt s.postia ja soitellut hänelle.Kerroin että olen uusimassa aikaa.Hän kehoitti tulemaan huoneeseensa.Menin sinne ja sanoin että aika on uusittu jo.Ei auttanut vaan hän ojensi sman kutsun yhteisuusintaan.Lksin vihaisena pois ja sanoin että älytöntä tälläinen.Kun pääsin kotiin ja katsoin netistä niin hän oli kirjannut sinne tämnkin että olin sanonut älytöntä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kummastunut... kirjoitti:

vuoden puolella ATK-kurssilla.Sitten olin te-toimistossa kolmikantaneuvottelussa.Samalla uusittiin työnhakuni.Kun pääsin kotiin niin postissa oli kutsu työnhaun yhteisuusimis/pajatilaisuuteen.Tästä te-virkailija ei muistanut mainita minulle.Soitin hänelle ja myös myöhemmin tetoimiston asiakasneuvontaan ,jossa sanottiin että ei tarvitse mennä sinne uusimistilaisuuteen.Tmä myös kirjattiin ylös ja katsoin itse netistä omista tieoistani että voin uusia ajan tetoimistossa.Menin sitten uusimaan aikaa ja kun olin virkailijan luona ja aikani oli uusittu siis työnhakuaika niin tämä samainen virkailija joka oli kolmikantaneuvottelussa niin soittija sanoi että oen ättänyt s.postia ja soitellut hänelle.Kerroin että olen uusimassa aikaa.Hän kehoitti tulemaan huoneeseensa.Menin sinne ja sanoin että aika on uusittu jo.Ei auttanut vaan hän ojensi sman kutsun yhteisuusintaan.Lksin vihaisena pois ja sanoin että älytöntä tälläinen.Kun pääsin kotiin ja katsoin netistä niin hän oli kirjannut sinne tämnkin että olin sanonut älytöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu