Synkkä vuosi: 13 ihmistä yritettiin

"Henkirikoksen yritysten määrä lähes seitsemänkertaistui Espoossa 2011 edellisvuoteen verrattuna.

Kolmetoista henkeä yritettiin tappaa tai murhata. Vuonna 2010 kohteeksi joutui kaksi. Viime vuonna poliisi kirjasi kaksi murhan ja 11 tapon yritystä. Tapauksia oli kaikkina vuodenaikoina ympäri Espoota.

– Kaikki epäillyt on saatu kiinni. Esitutkinta on valmis tai valmistumassa, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisin komisario Petri Launiainen".

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/91452-synkka-vuosi-13-ihmista-yritettiin-surmata-espoossa

Nuorisoväkivalta näkyi poliisin mukaan ryöstöissä: määrä kasvoi 29 prosenttia, 66:sta 85:een. Etenkin katuryöstöt yleistyivät.

On yhä yleisempää, että nuori käy jalankulkijan kimppuun vähäarvoisenkin omaisuuden, kuten kännykän tähden.

– Nuoriso on välinpitämätön väkivallan käytön suhteen, ja teot ovat raaistuneet, komisario toteaa.

Launiaisen mukaan Espoossa ei kuitenkaan toimi varsinaisia rikoksia tehtailevia nuorisojengejä.

Pahoinpitelyrikoksetkin lisääntyivät selvästi, kahdeksan prosenttia. Määrä kohosi 1 212:sta 1 310:een.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tappaa Espoossa kirjoitti:

"Henkirikoksen yritysten määrä lähes seitsemänkertaistui Espoossa 2011 edellisvuoteen verrattuna.

Kolmetoista henkeä yritettiin tappaa tai murhata. Vuonna 2010 kohteeksi joutui kaksi. Viime vuonna poliisi kirjasi kaksi murhan ja 11 tapon yritystä. Tapauksia oli kaikkina vuodenaikoina ympäri Espoota.

– Kaikki epäillyt on saatu kiinni. Esitutkinta on valmis tai valmistumassa, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisin komisario Petri Launiainen".

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/91452-synkka-vuosi-13-ihmista-yritettiin-surmata-espoossa

Nuorisoväkivalta näkyi poliisin mukaan ryöstöissä: määrä kasvoi 29 prosenttia, 66:sta 85:een. Etenkin katuryöstöt yleistyivät.

On yhä yleisempää, että nuori käy jalankulkijan kimppuun vähäarvoisenkin omaisuuden, kuten kännykän tähden.

– Nuoriso on välinpitämätön väkivallan käytön suhteen, ja teot ovat raaistuneet, komisario toteaa.

Launiaisen mukaan Espoossa ei kuitenkaan toimi varsinaisia rikoksia tehtailevia nuorisojengejä.

Pahoinpitelyrikoksetkin lisääntyivät selvästi, kahdeksan prosenttia. Määrä kohosi 1 212:sta 1 310:een.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu