reilu vuosi ollaan oltu yhdessä ja aika alusta huomasin jo mieheni mustasukkaisuuden. selvinpäin ei ole ongelmia (muutakun läheisyyden puute) jota kaipaan aivan mielettömästi. Mieheni ei anna välillä koskettaa itseään..olen kysynyt monet kerrat johtuuko tämä minusta (sanoo kyllä rakastavansa ja on kohtelias. ja on muuten hyvä ja arki sujuu riidoitta ja teemme yhdessa asioita ja yhteinen harrastus). hän vain tokaisi minulle ettei välitä tuollaisesta koskettelusta/kaipaa aina hellimistä ja ei tiedä miksi.. mutta. On kova ottamaan alkoholia. Ja kännissä sairaalloisen mustasukkainen. alussa oli haukkuminen. solvaaminen. huorittelu. kun sekään ei enään riittänyt tuli päällekäyminen. koskaan en ole nyrkistä saanut mutta tönimistä. kuristamista. vaatteiden repimistä. seinään heittämistä jnejne. selvinpäin aivan loistava tyyppi mutta juovuksissa kuin mikäkin sekopää. olen jo niin tottunut tähän..enkä pelkää.. tunteet vaan alkaa hiipua. haluaisin erota mutta silti rakastan syvästi tätä miestä. ja mietin minkätakia. päällekäyminen.haukkuminen ja toisen jatkuva torjuminen. niin silti vielä rakasta..olenko sittenkin itse se hullu?
toivoton..
lady in red32
16281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos on kännissä mulk..ku niin se on myös selvinpäin mulk..ku. Ei se luonne mihinkään muutu jos ottaa alkoholia. Se luonne vaan tulee esille kännissä kun selvinpäin ei uskalla tehdä mitään. En ymmärrä miksi rakastat tollasta miestä joa sua haukkuu lyö , tönii ja huorittelee. Mikä naisia oikein vaivaa kun tunttuu et joka kadunkulmassa asuu pariskunta jossa mies vaan huorittelee ja nainen haluaa siltin seurustella sellasen miehen kanssa. Ei mene mun päähän nää naisten ajatukset. itse en uskaltaisi ikinä huoritella naista tai töniä kännissä. Olen oma vakaa itseni myös humalassa! miten tollanen mies ylipäätänsä saa naisen itselleen. Olen ollut kauan yksin ja olen miettinyt et pitääkö minunkin alkaa vit..tumaiseksi mieheksi joka kohtelee naista kuin saastaa, et saisin tyttöystävän kun sellanen käytös tai personallisuus häiriöinen mies saa aina naisen? En halua olla yksin loppu elämääni meinaan.!
Kiitos. :) itse olen aina ollut kaikenlaista väkivaltaa kohtaan! niin henkistä kuin fyysistäkin! ja jollain tapaa säälinyt naisia jotka raukkamaisesti jää tuollaiseen suhteeseen! mutta..ku omalle kohdalle sattuikin..mikä siinä on niin vaikeeta päästä pois.. ja manipulointi..perhettä ja ystäviä vastaan.. tuntuu kaikista pahimmalta.. toisinaan..olen aivan hulluna tähän mieheen.. Pakko se on vaan poikki pistää.. vielä tässä vaiheessa kun voi..
Sun oma terveys ja hyvinvointi pitäis olla sulle tärkeintä ja ei se mitä muut ajattelevat sun suhteesta. Jokaisen naisen pitäis saada olla turvallisessa suhteessa eikä sellasta huorittelua tarvii kuunnella sekuntiakaan. Parempi pistää poikka ja äkkiä niin saat rauhan ja voit aloittaa puhtaalta pöydältä.
Kokemusta on.
Vaikeinta oli vanhempien suhteen, he ovat itse väkivaltaisessa suhteessa isä hakkaa, he eivät antaneet e r o l u p a a.!!!!
Olin 32 v. 2 lapsen äiti ja vanhempani ilmoittivat kieltävänsä kaikki eroaikeeni. Sanoin etten ole pyytämässä lupaa minä vain ilmoitan; otan eron. Perustelin mikään ei puolla avioliiton jatkoa. Vanhempani ilmoittivat jos eroa eivät he halua enää ikinä nähdä minua.
Yhteiskunnan suhtautuminen yksihuoltajaan oli myös todella ikävä ja ilkeä. Kaikkien käytännön huolien lisäksi, sai joutui kun viihteeksi elämäänsä tyytymättömille.
Lisäksi vanhempani syytivät minua puolisoni heitteille jätöstä, x-mies on minua seitsemän vuotta vanhempi. Tosin koko avioliiton ajasta 3/4 minä olin ainoa perheen elättäjä X-mies oli ammattityötön.
HIENOA ETTÄ PIDIT PINTASI ETKÄ TAIPUNUT KUUNTELEMAAN MUITA!
Olet rohkea, hatunnosto sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi ja lastesi elämään!
Tulet kyllä selviämään vaikka raskasta on välillä. Itsellä samantapainen kokemus, kahden lapsen kanssa lähdin. Välillä oli sellainen vuori vastassa että tuntui että tuosta en selviä. No, päätin että jos yli en pysty kapuamaan kierrän sitten tai menen läpi! Ja niin sitä vaan mentiin ja selvittiin, elämä on antanut paljon vastoinkäymistä ja epätoivoa, mutta myös niin paljon hyvää ilman tyrannisoivaa P_kaa puolisoa!
Vielä kerran, tsemppiä!
hei mäkin oles samantyyppisen hemmon kanssa pyörinyt,ja en asu yhdessä ankä muutakaan.me emme ole aina yhdessä,sanotaan että tapailemme mutta en sitoudu sen paremmin enkä uskallakaan.mä en enää ole hänen seurassaankaan kun ottaa alkoholia.mutta harvoin kun näen hänet selvinpäin ,ihan ok.onneksi olen kovan menneisyyteni vuoksi varovainen mies-jutuissani,en toisaankaan enää tässä elämässä muuta miehen tai kenenkään toisen kanssa yhteen.oma tupa,oma lupa ja elämä.en anna tämän miehen antaa vallantunnetta mun suhteeni,olen sen tarkasti kertonut hänelle.syyttäkööt,en lankea itsesääleihin.elämänkokemuksieni vain teki minusta itsesuojelevan itseäni kohtaan.en hyväksy tuollaista.menen omia menojani jos huvittaa.en ala kuuntelemaan hänen syyttelyjään tai h-ttelujaan-ne ovat tunnesairaiden ihmisten puheita.tavallaan olen kiintynyt eri syystä häneen,mutten päästä lähelle että hän saisi otteen.tiedän hänen taustansa,luonteensa.on hänessä hyvätkin puolensa.et kai asu hänen kanssaan?huhhuijaa---
En asu enkä muutakkaan yhteen. ollaan kyllä oltu 24h yhdessä ja jatkuvasti olen hänen luonaan. nyt kyllä tuntuu olen ottanut pientä etäisyyttä ja aion tehdä asiat selviksi kun ei kerta luottamusta ole ja jatkuva kyttääminen ja omistushaluisuus ja haukkuminen ja päällekäyminen on vieny kaikki voimat.. surettaa minkä takia se ihminen joka sanoo välittävänsä kykenee tekemään toiselle tollasta..en hauaisi erota mutta en pysty ollakkaan.. oon miettiny että missä vika..olenko mä oikeesti niin iljettävä..mutta ei.. kyllä miehellä on päässä vikaa. ehkä paras olis juuri tollanen tapailu mutta sekin ettei viina voida oikeen yhdessä ottaa tai muuten syntyy taas sota.. kaipaan sitä vapautta! nyt tässä pienen tauon aikana on ollu aivan ihana huomata kuin hyvin pärjäänki yksin! saa kuulla kehuja! kuinka voi kyynel tulla kun joku tuntematon sanoo kauniiksi tai muuta vastaavaa.(kun oma mies vaan haukku ja nälvi), tapaillu ystäviä (mikä ennen ei onnistunu), saan olla, mennä, tulla ja tehä mitä haluan!
Hyvä juttu
Silloin tällöin käyn lukemassa näitä tarinoita kun itselläkin on kokemusta asiasta. Eipä näihin muuta osaa sanoa kuin että ota jalat alle ja juokse. Jos ei tee mieli vielä juosta, tee itsellesi selväksi mitä rakkaus mielestäsi on riippumatta siitä onko kaveri kännissä tai selvinpäin. Sitten toivottavasti jo haluatkin juosta. Yksikään mies tai nainen ei ole sen arvoinen että häntä pitää pelätä ns. rakkauden nimissä.
On se niin, että ihminen käyttäytyy, kuten sallitaan. Esimerkiksi jos alakerrassa asuisi body veljesi, joka vetäisi miestäsi turpiin joka solvaamisen ja haukkumisen jälkeen, oppi menisi perille muutaman kerran jälkeen. Koska miehesi käytökselle ei ole fyysistä uhkaa, on kaikki hänelle sallittua. Kokemuksesta miehesi ei ole oppinut, että parisuhde päättyy aina ....kun kohtelee kaltoin partneriaan.
Itse en suvaitse mieheltä vastaavaa käytöstä alkuunkaan. Jo pelkkä kiroilu olisi minulle liikaa. Kertoisin miehelle, että en enää halua asua hänen kanssaan ... kun hän tekee elämäni tasapainottomaksi. Haastaisin mieheni myös oikeuteen huorittelusta ja vaatisin häneltä korvauksen henkisestä kärsimyksestä. Ottaisin asian esille kun hän on selvinpäin, enkä jättäisi kesken vaatimuksiani.
Jos naapuri haukkuisi sinua huoraksi, varmasti veisit asian oikeuteen. Mitä eroa on siinä, jos oma puoliso huorittelee ? En myöskään sallisi alkoholinkäyttöä lainkaan, jos ei mies osaa käyttäytyä. On kuin eläisit yhdessä ison lapsen kanssa, jolla ei ole käytöstapoja.
Ensimetreillä on usein huomattavissa väkivallan ensioireet. Väkivalta alkaa usein juuri mustasukkaisuudesta, yksityisyyden rajaamisesta ja eristämisestä. Siitä se sitten pikkuhiljaa pahenee.
Jos paikkunnallasi ei ole väkivaltayksikköä, josta saisit ohjeita ja neuvoja, seuraa esim. Facebookista VIOLA väkivallasta vapaaksi ry:n sivuja. Siellä on paljon tietoa ja neuvoja väkivallan uhreille, samoin ajankohtaisia uutisia. Apua saat myös netistä, osoitteesta www.turvakoti.net
ymmärrän kyllä tuollaiset lynkkausmielialat,mutta en kuitenkaan hyväksy keheenkään kohdistuvaa väkivaltaa tai henkistä.vaikka olis kuinka ilkeä toinen,en hyväksy väkivaltaa.onnellinen ja tasapainoinen ,itsensä kanssa sujut oleva ei ole ilkeä ja paha toiselle.hän kärsii itse ,vaikka tiedostamattaan henkisistä pahoinvoinnista. minä käännään suuntaa negatiiviselle ihmisella,ja vaikka ketuttaisikin,en itse hyväksy opetus mielessä mitään fyysistä .
tuskin se mies sinuun käsiksi käy ellet anna hänelle siihen syytä.
vain raukka käy kimppuun,oli se mies tai nainen.tällasesta jutuistac pitää vaihtaa eri suuntiin.hullua rakastaa jos turpaansa saa.luonnotonta. yleensä asiaan liittyy enemmän tai vähemmän päihteet,ja jos molemmat ovat päihteen alaisa niin ei hyvä.nostakoon raittiimpi osapuoli kytkintä eri osoitteeseen niin ei tule turhia ongelmia.tunnnen miehen kuka saa pataansa ,hän ei enää asu akkansa luona,tapailee milloin huvittaa ja millä pällä akka sit onkaan.mies ei lyö,korkeintaa yrittänyt estää iskut ja esineiden tulo,ja saa pian siitäkin syyt niskoilleen.varokaa ihmiset väkivaltaisia naisia sekä miehiä.lähtekää pois tuollaisten luota ellette sitten hae apua ja yritä niin sopia
ET OLE HULLU
rakkaus ei tee pahaa toiselle