Olemme olleet kohta 20 v naimisissa, 4 lasta vielä alaikäisiä.
Kävi nyt ilmi että vaimolla on ollut suhde työkaveriinsa jonkun vuoden.
Sanoo että ihastus on kyseessä eikä ole ollut "fyysistä". Tiedä häntä ja onko tuolla väliä, kun mieli on toisen luona.
Ongelmahan on kuitenkin miten tähän tultiin ja miten muuttaa oikeasti, että suhteessa olis hyvä olla. Eipä se ihme ole kun ei tässä ole osannut itsekään huomioida vaimoa ja kumpikin pelännyt puhumasta toisen loukkaamisen/suuttumisen pelossa. Nyt tuntuu että jotain aukesi ja helpottui,
kun pystyimme puhumaan avoimesti näistäkin asioista ja itsekin pystyin myöntämään että minullakin on ollut omat mokani.
Vaimo on hyvin tunnollinen, huolehtivainen ja aina ollut työssä/koulussa primus,
mielestäni liikaakin ja aina sanonut ettei voisi tehdä tällaista. Nytkin vähätteli ja valehteli kunnes pyysin kertomaan rehellisesti.
Näyttää että kuitenki kun vähän seurasin että menee esim koneelle kun minä tai lapset on pois, eikä näköjään halua näyttää olevan paikalla facebookissa kun minä olen siellä. Meni hämilleen ja keksi jotain hätävalheita ym ym. Vaisto vain sanoo. Tämä on jännä juttu kun hänen aikaisempien (4) suhteiden loppumisiin on liittynyt kolmas osapuoli ja uskokaa tai älkää, mutta etunimi on ollut kaikissa sama =)
Äitisuhde vaimolla on ollut ongelmallinen (vanhoillinen, rajoittava) ja minä olen sen verran Freudilainen, etten usko "sattumiin" vaan mieli/alitajunta on ajat sitten päättänyt mitä tarvetta kohti mennään. Jos näitä ei tarpeeksi tunnista, niin ne vie aina uudestaan samaan osoitteeseen.
Olis kiva tietää naisten mietteitä näistä asioista, kun ei haluais enää lakaista maton alle näitä asioita vaan luoda avoin, tarpeeksi rehellinen toisen huomioiva suhde, ainakin jatkossa jos tälle käy niinkuin italian risteilijälle.
Kävi nyt ilmi että vaimolla on ollut suhde työkaveriinsa jonkun vuoden.
Sanoo että ihastus on kyseessä eikä ole ollut "fyysistä". Tiedä häntä ja onko tuolla väliä, kun mieli on toisen luona.
Ongelmahan on kuitenkin miten tähän tultiin ja miten muuttaa oikeasti, että suhteessa olis hyvä olla. Eipä se ihme ole kun ei tässä ole osannut itsekään huomioida vaimoa ja kumpikin pelännyt puhumasta toisen loukkaamisen/suuttumisen pelossa. Nyt tuntuu että jotain aukesi ja helpottui,
kun pystyimme puhumaan avoimesti näistäkin asioista ja itsekin pystyin myöntämään että minullakin on ollut omat mokani.
Vaimo on hyvin tunnollinen, huolehtivainen ja aina ollut työssä/koulussa primus,
mielestäni liikaakin ja aina sanonut ettei voisi tehdä tällaista. Nytkin vähätteli ja valehteli kunnes pyysin kertomaan rehellisesti.
Näyttää että kuitenki kun vähän seurasin että menee esim koneelle kun minä tai lapset on pois, eikä näköjään halua näyttää olevan paikalla facebookissa kun minä olen siellä. Meni hämilleen ja keksi jotain hätävalheita ym ym. Vaisto vain sanoo. Tämä on jännä juttu kun hänen aikaisempien (4) suhteiden loppumisiin on liittynyt kolmas osapuoli ja uskokaa tai älkää, mutta etunimi on ollut kaikissa sama =)
Äitisuhde vaimolla on ollut ongelmallinen (vanhoillinen, rajoittava) ja minä olen sen verran Freudilainen, etten usko "sattumiin" vaan mieli/alitajunta on ajat sitten päättänyt mitä tarvetta kohti mennään. Jos näitä ei tarpeeksi tunnista, niin ne vie aina uudestaan samaan osoitteeseen.
Olis kiva tietää naisten mietteitä näistä asioista, kun ei haluais enää lakaista maton alle näitä asioita vaan luoda avoin, tarpeeksi rehellinen toisen huomioiva suhde, ainakin jatkossa jos tälle käy niinkuin italian risteilijälle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihme meininki, jos jo neljä suhdetta. Jokin vaimossa riivaa. Paha on mennä sanomaan että erotkaa. Ihan hyvä suhtautumisesti on että yrität saada ratkaisun, kun on alaikäiset lapsetkin. Aikoinaan miehellä oli tuo tilanne kuin vaimollasi, valheita, piilottelua... Hän ei suostunut puhumaan vaan syytteli minua "sairaudesta". Jos olisi pystynyt edes keskustelemaan, kuten vaimosi, olisin kyllä asian selvittänyt ja jatkanut. Erosin koska en kestänyt koko ajan vieraita naisia, rakastan häntä vieläkin joltakin osin, mutta en tietenkään halua takaisin, en olisi pystynyt siinä elämään. Hänen kommenttissa oli: Ollaan vaan yhdessä vaikka ei helppoa olekaan. Nyt minulla on uusi ihan hyvä parisuhde.
Yrittäkää terapiaa! Tehkää ihan kaikki ennenkuin erositte. Minä olisin tehnyt mutta yksin ei voi rakentaa. Jos joudut eroamaan, toivon sinulle jaksamista ja sitä että sinäkin löydän uuden kumppanin.
Niinhän se menee että syytetään epäilijää vainoharhaisuudesta ja vielä vaikka faktat on pöydässä, niin yritetään väistellä.
Se muuttui että enään en luota puheisiin enkä sanoihin, oli kuulemma vain "kaverillista sanailua ja höpötystä...? Ikävääkin tuntui ihminen potevan ja kovasti rouva yritti häntä houkutella työpaikan matkalle, illanviettoon ja kerran samaan konserttiin jossa olimme kahdestaan viime kesänä ja paijausta lupasi kun taas töihin tulee ym ym. Ei kuulemma silti mitään "oikeasti" ole tapahtunut, no minulle kuitenkin oikeasti selvisi, että vaimo kykenee valehtelemaan silmää räpäyttämättä ja tämä tässä eniten hiertää.
Kyllähän tässä ollaan puhuttu ja kumpikaan ei erota halua, mutta pientä vuoristorataa tämä kuitenkin on joka varmaan ajan mittaan tasoittuu.
Näitähän näköjään tapahtuu puolin ja toisin miehille ja naisille kun näitä palstoja lukee, ei voi kuin päätä pyöritellä. Kiitos kommentista ja hienoa etttä
löysit uuden suhteen. Päivä kerrallaan.