Joko pitää palkata henkilökohtaisia vartijoita itselleen, kun alkaa vaikuttamaan siltä, että rupusakki alkaa ryöstelemään lähivuosina yhteiskuntakelpoisia kansalaisia keskellä päivää kadulla. Ja kerjäläisiäkin saattaa tulla katukuvaan. Ainakin vartijoiden työllisyys on taattu:
""""Suomen toimeentuloerot ja alueellinen köyhyysaste ovat kasvaneet 1990-luvun laman jälkeen. Syynä ovat silloiset sosiaalimenojen leikkaukset, jotka ovat jääneet voimaan, vaikka bruttokansantuote on sittemmin kasvanut reilusti
Tällä tavalla sosiaalimenojen suhteellinen osuus bruttokansantuottesta on pienentynyt
Köyhien reaalinen tulotaso on laskenut kun samalla parhaiten toimeentuleva 60 prosenttia väestöstä on päässyt osalliseksi reaalitulotason lisääntymisestä
Tutkijan, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Jukka Korhosen mukaan muutos näyttää peruuttamattomalta. Julkisen talouden velkaantuminen, talouden kansainvälistyminen ja suurten ikäluokkien poistuminen työmarkkinoilta estävät mahdollisen paluun entiseen
Nyt olemme kohdanneet rajattomat tarpeet ja rajalliset resurssit, tutkija päättelee""""

Vastaukset 3
Vanhimmat
Rupusakki uhkaa !
Aitoja ja vartioita tarvitaan!
Halvempaa olisi jakaa työtä kaikille, eikä ahnehtia kaikkea rahaa ja työtä yksiin käsiin !
Tuntuu täysin kohtuuttomalta, että jos asuu vanhempien luona kun ei ole löytynyt mistään työtä, niin työmarkkinatuesta saa vain 50 %, eli 11,58 euroa päivässä. Ko. rahalla ei pysty ostamaan kuin ruokaa, mihinkään muuhun siitä ei jää.
On käsittämätöntä, että sitten "johtajat" ja muut "herrat" ja päättäjät nostavat vain palkkojaan ja osinkojaan hirvittävät määrät vuodessa. He eivät tarvitse normaaliin elämiseen ko. summista kuin pienen siivun.
Tämän yhteiskunnan pitäisi perustuslain mukaan olla tasa-arvoinen kaikissa asioissa, pitäisi taata riittävä toimeentulo kaikille, mutta ei se sitä käytännössä ole.
Hyvin toimeentulevat ahnehtivat entistä enemmän itselleen, heillä ei ole mitään moraalia huolehtia muista henkilöistä.
Yritykset vievät työpaikkoja ulkomaille, mutta kukaan ei ajattele kuin sen hetkistä omaa etuaan, sillä hyvinvointiyhteiskunta ei pysy pystyssä tällä tavalla jos Suomessa ei ole kohta kuin eläkeläisiä ja työttömiä.
Muualla maailmassa on jo esimerkkejä paljon siitä, että minkälaisia ongelmia tälläinen kehitys tulee yhteiskuntaan aiheuttamaan, mikäli osa kansaa elää köyhyydessä ja köyhtyy vain ja rikkaat vain ahnehtivat vaikka heille ei ole rikastuminen enään välttämätöntä toimeentulon turvaamiseksi.
Suuret palkat ja osingot pitäisi leikata ja niillä rahoilla pitää luoda uusia työpaikkoja, että kaikki voisivat tehdä työtä ja saisivat kohtuullisen, riittävän toimeentulon.
Jos joku on erimieltä niin kehoittaisin olemaan muutaman vuoden 11,58 euron päiväkorvauksella, niin eiköhän ajatusmaailma muutu.
Yhteiskunnassa pitää ajatella myös muidenkin elämisen mahdollisuuksia, eikä vain riistää kaikkea itselleen.
Nuorille, ammatikoulun käyneille, ei löydy työtä, koska kaikki työpaikat vaativat usean vuoden työkokemusta. Miten työkokemusta voi saada jos ei ole työtä. Koulusta valmistuneille pitäisi taata heti työtä, jotta ei turhautuisi ja ei joutuisi lopullisesti syrjään työmarkkinoilta.
Vanhempien luona asuvan puolitettu työmarkkinatuki on siis 11,58 euroa päivä - n. 20% vero. Käteen jää n. 9 euroa/päivä/ 5 päivää viikossa. Näyttää yhteiskunta olevan tasa-arvoinen.