Yhdessä oleminen parisuhteessa

Jotenkin tuntuu että teette liian paljon asioita yhdessä, pitää olla myös omia touhuja ja omaa aikaa.

" ja hän aina perustelee että muut parit tekevät paljon enemmän."

Kuulostaa naismaiselle että erittäin omituiselle, mutta menköön....kyllä tuo yhdessäolemisen määrä on jo läheisriippuvuutta, ettehän te tee mitään muuta, kuin olette yhdessä.

Meillä sentäs on omat harrasteet, ja kaljallakin osataan käydä ihan itte-pettämättä.

Kerropas toisinpäin, että mitä te kumpikin teette yksin?

Me emme miehen kanssa tee mitään yhdessä. Hän käy kaverien luona, kaverien kanssa syömässä, harrastuksissa, missä lie. Kotona hän on tietokoneella tai puuhaa omia asioita makkarissa. Minä olen aina töissä tai kotona lasteni kanssa. En ikinä pääse mihinkään koska en jaksa kulkea yksin lasten kanssa paljon missään kotipihaa tai lähikauppaa kauempana. Uutena vuotena oltiin vähän aikaa ulkosalla perheenä. Kerran olen käynyt syömässä ulkona hänen kanssaan. Pari kertaa uimassa yhdessä olomme aikana. Siinäpä se yhteiselo viimeisten vuosien ajalta. Mutta rakastan häntä kyllä ja olisi kiva tehdä joskus jotain yhdessä. Vaikka käydä kerrankin elokuvissa tai jotain muuta kivaa...

Liiton onnistumisen ehdoton ehto on se, että molemmilla on myös oma elämä. Jos näin ei ole, tulee ennen pitkään vaikeuksia. Ihminen tarvitsee tilaa ja jos ei toinen tarvitse, pitää kuitenkin sitä toiselle antaa.

Nyt on selvästi keskustelun paikka. Kerro miten paljon rakastat ja arvostat kumppaniasi, mutta kerro myös, että onnellenne on ehdottoman tärkeää, että sinulla on omaa aikaa. Tällöin myös yhdessä vietetty aika paranee. Olisiko kyse epävarmuudesta, mustasukkaisuudesta ? kumppanisi kohdalla.

Jutelkaa!

Vastarakastuneena haluaa olla koko ajan yhdessä ja tehdä kaiken yhdessä. Kun aikaa kuluu, alkaa olla aikaa myös muulle elämässä. On suuri virhe, mikäli ei ole itselle syntynyt myös omaa elämää omine rientoineen, sillä mikäli suhde jostain syystä kariutuisi, joutuisi aloittamaan kuin tyhjästä, jos koko eläminen on pyörinyt toisen ympärillä. Itsesuojeluvaistoksi sitä kutsuisin.

Siis asutteko yhdessä? Jos ette, niin tuntuisi siltä että poikaystäväsi haluaisi muuttaa yhteen? Selittäisi aika paljon käytöstä. Jos taas asutte yhdessä niin ihmettelen paljon, teette nimittäin todella paljon yhdessä siihen nähden. Ehkäpä olisikin kunnon keskustelun paikka.

No itse rakastuin 16 vuotta sitten mieheeni ja oltiin eka vuosi erossa, koska hän opiskeli ulkomailla. Kun hän palasi suomeen, olemme olleet joka päivä yhdessä. Kesällä tosiaan tulee 17 vuotta täyteen. Eli on yhdessäoloa ja yhdessä oloa. Te itse sovitte omat tapanne olla yhdessä.

Nukutaan yhdessä ja aivan ehdoton yhdessä sovittu juttu on yhteinen ateria joka päivä n klo 20. Muut jutut tilanteen mukaan.

Onko äijäs AD/HD kun pitää tehdä kokoajan jotain?:)

Elämäntilanteen mukaan.

Avioliiton alkuvuodet elimme eriytynyttä elämää siinä mielessä että vaimo oli kotona lasten kanssa ja yhteiset touhut painoottuivat viikonloppuihin.

Vaimon iltatyövuosina minä touhuilin illat tenavien kanssa ja omissa jutuissa.

12 kiertolaisvuottani kuluivat siten että tulin kotiin perjantai-iltaisin ja kaadoin paukut.
Viikonloppuisin emme käyneet missään. Minä en viitsinyt enkä jaksanut.

51 / 57 ikäisinä jäimme kokonaan kotiin.
Kotona ollessamme vaimo käy arkiaamuisin lenkillä.
Minä olen samaan aikaan punttisalilla.
Vaimolla on kahtena päivänä kerhot.
Muun ajan vietämme yhdessä.

Olemme olleeet vuosittain 12 - 16 viikkoa matkoilla.
Sen lisäksi vaimo tekee vuosittain 1 - 2 tyttöjen matkaa, 1 - 3 viikkoa / reisu.

Kotimaan irtiottajakin on.
Olen parhaillaan muutaman päivän talvileskenä vaimon ollessa pk-seudulla.

Joten vaihtelua on ollut, tilanteden vatimusten mukaan.
Viimeiset kokoaikayhdessäolovuodet tarvitsevat mielestämme katkoja.