tiedemiehet evoluutioteoriaa vastaan
hehheh
789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Todellakin heh heh ja toivoisin että tuo höpöopus otettaisiin mitä pikimmin oppikirjaksi Toivonlinnassa, sillä sen avulla saataisiin mitä parhainta ainesta tähän amerikkalaiseen lahkoon.
Kyseisen kirjan kirjoittaja on näitä muropakettitohtoreita, eli hän on valmistunut erään lahkon omasta puljusta ja niiden oppiarvoilla on yhtä suuri merkitys kuin olisit saanut sen tittelin muropaketin kylkiäisenä. On yhtä hienoa saada jokin oppiarvo adventistien laitoksesta, eli paperilla ei tee mitään lahkon ulkopuolella ja siellä se kelpaa lähinnä wc-paperiksi.
Honorary doctorate awarded by Christian Heritage College. Siis toistetaanpa vielä: Christian Heritage College.
Joten heh heh todellakin.
Anteeksi vain, mutta adventtikirkon yliopistojen tutkintotodistukset ovat ainakin Euroopassa ja Amerikassa valtiollisesti hyväksyttyjä, joten potaskaa taas kirjoitat.
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.
Ja kaikki nuo tohtorit ovat sinun mielestäsi älyä vailla ja tyhmiä... voi sinua, joka toiset näin tuomitset. No, kaiketi olet ihan yliviisas. Ainakin tekstistäsi päättelen, että tieto paisuttaa.
Kuuntelin vuosia sitten Leisolaa toista tuntia, enkä todennut hänen asiassaan mitään mieletöntä. toista oli se herra, joka hänen jälkeensä halusi ehdottomasti tuoda oman vastineensa kekoon.
Hänelle annettiin viisi minuuttia, mutta sehän venyi kahdeksikymmeneksi minuutiksi ja siinä hän hädissään heitteli kalvoja koneeseen niin nopeasti, ettei niitä kukaan ehtinyt lukeakaan. Hiki tuli jo katsojallekin hänen punakoita kasvojaan katsellessa, koska hänellä oli todella hätä, että nyt joku uskoo Leisolaakin.
Onnekseni olen aina uskonut Jumalaan Luojana, joten uskoni ei ole sinun eikä kenenkään muunkaan ihmisen kädessä. Ihmisten selitykset eivät minulle yksinkertaisesti riitä. Aina jää kysymyksiä. Kuoleman taakse et sinäkään näe, joten siellä todellinen mitta vasta mittaa sinunkin elämäsi. Minulle käy uskoni mukaan, mutta entä sinulle?
>> Anteeksi vain, mutta adventtikirkon yliopistojen tutkintotodistukset ovat ainakin Euroopassa ja Amerikassa valtiollisesti hyväksyttyjä, joten potaskaa taas kirjoitat. >>
Riippuu yliopistosta. Jokaisella adventistien oppilaitoksella ei ole akredointia enää ja jotkin ovat sen menettämässä. Mutta käytännössä kun menet hakemaan työtä ja kädessäsi on todistus jonkin oudon amerikkalaisen kultin höpökoulusta, niin siinäpä änkytät. Siksi ne paperinpalat ovat käypää tavaraa lähinnä lahkon sisäisessä käytössä.
Suomessa onneksi laki säätelee, eli myös Toivonlinnassa on pakko opettaa täysin samoja aineita kuin tavallisessa koulussa, mutta monissa maissa lahkot usein viis veisaavat opetussuunnitelmista ja lahkon omat järjettömät dogmit ohittavat opetussuunnitelmat.
ja sieltäjän sitä potaskaa taas tulee oikein olan takaa....
Sehän on sitten kuin meitin ylopistot. Tuossa rakennuspuolen ongelmista haastattelivat rativossa alan asiantuntijoita ja siellä tuli esiin esim. tämä homeongelmat jne.
Viisaat kertoi siitä, että meitin ylopistopuoli opettaa vanhaa poistunutta tietoa viisaana ja muuta heil ei oo tarjotakaan.
Valtio vaatii energia taloja pystöön, kaikkine hienouksineen, mutta kun bushmannit siellä opettaa, niin ei siit tuu mittään. Pölövästejä ovat ja ehkä niillä papereil ei tuu meitin ylopistoista ollenkaan ällimiehiä tööhin.
Sellaast tää elämä on, ei paperel tee mittään, kun ei ossoo, ei vaik laki miärää..