Tapasin jokin aikaa sitten erään miehen, jonka kanssa "suhde" eteni todella nopeasti. Mies halusi tavata lähes päivittäin, käytiin katsomassa leffoja, tapasin hänen vanhempansa ja kavereitaan...
Alussa mies tuntui olevan "innokkaampi" osapuoli ja puhui jo hyvin aikaisessa vaiheessa MEISTÄ. Hän soitteli ja laittoi tekstareita, jos ei minusta kuulunut mitään, ihan vaan kysyäkseen, missä olin. Tämä ehkä hieman ahdisti minua, joka en koskaan ole heittäytynyt mihinkään suhteeseen heti ihan täysillä. Minun on vaikea luottaa ihmisiin ja näyttää tunteita ennen kuin olen tutustunut kunnolla.
Sitten kun minä aloin olla varmempi asiasta tuntui kuin hän olisi alkanut epäillä. Homma kääntyi niin päin, että minä soitin tai tekstasin ensin. Halusikin viettää enemmän aikaa kavereidensa kanssa, ilman minua. Jonka senkin ymmärrän enkä olettanutkaan, että roikkuisin aina heidän mukana. Ihmettelin vaan yhtäkkistä muutosta... Kyllästyikö minun alun hannaamiseen?
Kysyin sitten ollaanko me vaan kavereita vai enemmän. Vastasi, että enemmän. Tämän jälkeen emme voineet nähdä pariin viikkoon, jonka aikana hän soitteli ja tekstaili kysyäkseen miten menee.
Ilmoitti kyllä kun palasi takaisin maisemiin ja nähtiin kerran, mutta sen jälkeen ei ole pitänyt yhteyttä. Vastasi kyllä lyhyesti, kun kysyin kuulumisia. Kysymykseen meistä sain vastauksen, ettei hän itsekkään tiedä mitä tekee. Tiedän, että hänen elämässään on tällä hetkellä paljon muutakin mietittävää, mutta...
Olikohan tämä nyt tässä? Eikö vaan uskaltanut sanoa suoraan, ettei enää kiinnosta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.