Menetin juuri tyttöystäväni. Olimme olleet n.1½ vuotta yhdessä, ja nyt hän kertoi että suhteemme muistuttaa enemmän kaveruutta kuin seurustelua. Olemme molemmat vielä 16.
Meillä oli välillä riitaa ja kerran yksi iso jolloin ero oli lähellä. Sain hänet kuitenkin pidettyä itselläni. Silloin tajusin että en pärjäisi ilman häntä. Mutta aina tulee tietysti jotain pientä, ja siitä hän muisti kaiken vanhankin. Hän kertoi että tietää että tämä on pientä, mutta hän ei kestä sitä.
Nyt olen täysin onneton, en voi mennä kouluun. En voi tehdä mitään. En pysty olemaan edes tuntia itkemättä. Haluan hänet takaisin itselleni. Hän sanoi että rakastaa minua yhä, mutta aina se ei riitä. Hän myös sanoi että kokeillaan, jos tämä toimisi näin.
En mitä hän haluaa kokeilla. Kaikki mitä haluan on hänet takaisin. Ainoa voima miksi jaksan on, että hän sanoi että ehkä palaamme vielä yhteen. Haluan todistaa hänelle, että olemme yhdessä onnellisia.
Miten voin toimia? En pärjää ilman häntä.
Meillä oli välillä riitaa ja kerran yksi iso jolloin ero oli lähellä. Sain hänet kuitenkin pidettyä itselläni. Silloin tajusin että en pärjäisi ilman häntä. Mutta aina tulee tietysti jotain pientä, ja siitä hän muisti kaiken vanhankin. Hän kertoi että tietää että tämä on pientä, mutta hän ei kestä sitä.
Nyt olen täysin onneton, en voi mennä kouluun. En voi tehdä mitään. En pysty olemaan edes tuntia itkemättä. Haluan hänet takaisin itselleni. Hän sanoi että rakastaa minua yhä, mutta aina se ei riitä. Hän myös sanoi että kokeillaan, jos tämä toimisi näin.
En mitä hän haluaa kokeilla. Kaikki mitä haluan on hänet takaisin. Ainoa voima miksi jaksan on, että hän sanoi että ehkä palaamme vielä yhteen. Haluan todistaa hänelle, että olemme yhdessä onnellisia.
Miten voin toimia? En pärjää ilman häntä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
*En tajua mitä hän haluaa kokeilla.
Luulenpa, ettei tyttöystäväsi enää halua olla kanssasi, ja että ero n teille parasta. Vaikea suhde ottaa enemmänkuin antaa, ja imee voimia. Ehkä teidän kuuluukin olla vain ystäviä? Muista että ei on ei.
Jokaisella on aikansa surra, mutta muista etteivät kyyneleet tuo tyttöäsi takaisin. Tilanteessasi ´kertoisin tunteistani suoraan ja kasvotusten.
Jos todella rakastat tyttöäsi, haluat tämän olevan onnellinen. Jospa et enää teekkään häntä onnelliseksi.
Voimia, jokainen ero ottaa koville.
Oletko muuten kovasti yksinäinen? Yhden kortin varaan ei koskaan elämässä pidä omaa eloaan rakentaa. Pystytkö puhumaan asiasta perheenjäsenillesi, äidille esim.?
Jos et niin nyt joku aikuinen on tarpeen tueksesi, koulukuraattori, terveydenhoitaja, neuvolapsykologi tms.
Onko taustallasi jotakin traumaattista hylkäämiskokemusta, joka nyt ottaa vallan? Pidä huolta itserstäsi!