En ole mikään runoilija, en sitä edes yritä esittää. Viime yönä kuitenkin valvoessani päässäni muotouti seuraava "runo" joka mielestäni j o n k i n v e r r a n kuvaa sitä kipua ja haavaa joka sisälläni on, ja jota nyt intensiivisellä psykoterapialla yritän kursia jotenkuten kokoon.
Äiti
Pistävät kylmät silmät
kuin tikarit
tunkeutuvat rintaaani.
Käperryn kokoon
suojaan tuskalta
Teräväkuntinen demoni
laskeutuu päälleni
kynnet lihassani
repivät sydämen rinnastani
voitonriemuisesti rääkyen
pilkaten - pilkaten:
-luulitko olevasi jotain!
Luulitko merkitseväsi mitään,
kenellekään, koskaan!
Äiti
Pistävät kylmät silmät
kuin tikarit
tunkeutuvat rintaaani.
Käperryn kokoon
suojaan tuskalta
Teräväkuntinen demoni
laskeutuu päälleni
kynnet lihassani
repivät sydämen rinnastani
voitonriemuisesti rääkyen
pilkaten - pilkaten:
-luulitko olevasi jotain!
Luulitko merkitseväsi mitään,
kenellekään, koskaan!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Apua, mitä äitisi on sinulle tehnyt? Runosi takana täytyy olla surullinen lapsuus.
vai iin
No joo, surullinen lapsuus voihan sen niinkin sanoa. :-//
En aio kertoa julkisesti mitä on tapahtunut. tuo "runo" tuli vain jostain, valvoin yöllä ja kirjoitin sen ylös saman tien. Kenellekään en mitään yritä enkä halua todistaa, mitä on tapahtunut on totta. Uskooko joku siihen vai ei, ei liikuta minua. Tunteeni, tuskani ja haavani on yksityisasiani jonka jaan vain psykologini kanssa.
Kaikki "äidit" vain ei koskaan saisi saada lapsia.
En voi liimata mitään valheellista enkelikiiltokuvaa äitini muistolle. En enää voi, halua enkä aio kieltää itseäni. Aion olla näkyvä, tarvitseva ja ANSAITSEVA (ja nyt en puhu rahasta) ihminen sinä kuin muutkin!
Muisto äidille kirjoituksessa , kohta " tunteeni, tuskani ja haavani on yksityisasiani jonka jaan vain psykologini kanssa." lohdutti minua suuresti, sillä olet kuitenkin hakeutunut hänen kanssaan keksustelemaan.
Toivon todella parempaa elämää sinulle jatkossa.
Sanon vain, että elämä on todella monimuotoinen asia ja me kaikki ajattelemme asioista hieman eri tavoin, sanoisin kuitenkin onneksi. En pitäisi kloonatuistakaan, mutta ett se repii noin hajlla on ikävää.
Kuitenkin anna jokin synninpäästö äidillesi, ihminen hänkin on ollut, jollakin tasolla rakastanut sinu vai rakastanut liikaakin, joka nyt sinua ahdistaa.
Jospa äitisi kuuluu niihin, jotka eivät koskaan kasvaneet aikuisiksi. Kasva sinä - ja opi ymmärtämään.
Joillakin ihmisillä on "pistävä katse", äitisi katse ei johdu sinusta, se on hänen ominaisuutensa. Jos äiti tuntuu "demonilta", niin oletkohan suuntautunut liikaa pimeän puolen asioihin. Loukkaus voi tuntua "sydämen irti repimiseltä", mutta äidillesi asia on tarkoittanut jotakin muuta kuin sinulle. Oletko koskaan ottanut selvää, kysynyt hänen tarkoitusperiään ?
Kannattaisiko kasvattaa itsetuntoa jollakin tavalla, että pääsisi hyppäämään äidistä 'yli' eikä kärräämään mukanaan painolastia, jolle ei mahda - eikä kuulukaan - milloinkaan mitään.
Et taida tietää mistä puhutaan. Ei se mitään. Itsetunto tulee kotoa.
Niiih, mutta jos se ei tule sieltä, sen pitää tulla jostain muualta.
Jospa nyt jätettäisiin asian repostelu. Aloittaja on varmaan ammattiauttajan vaikutuspiirissä.
Meidän asiamme ei ole hämmentää soppaa enempää.
Vanhemmilla on suuri valta lapsen yli. Jos ei valtaa käytä oikein, on lapsen vaikea kasvaa onnelliseksi ihmiseksi.
Toivottavasti aloittaja jaksaa edetä.
Itse tunto kasvaa terveestä maaperästä, jos aina mollattu, ei tule mitään oikeaa itsetuntopa, vaan sen vääristymä.... joku yli ihminen tai sitten pöly pallo lattialla siis se ihminen...ja omanarvon tunne sitten sen mukainen...
kasvatuksen tulos sanoisin myös pitkälti....