Rintoihini palautui tunto 7 vuoden jälkeen

Minulle tehtiin rintojen augmentointi 2004 (McGhan, 2.35). Pisaran malliset implantit asennettiin rintakudoksen alle (lihaksen päälle).

Leikkaus meni hyvin ja toivuin nopeasti. Tunto ei kuitenkaan palautunut kunnolla, ja rinnoissani on ollut monta vuotta pientä nipistelevää kipua silloin tällöin ja sormella tunnustellessa ihon alla tuntuu pieniä kovettumia, jotka ovat todnäk arpeutumia.

Nyt viime aikoina tunto on oikeastaan palautunut eikä nipistelevää kipua enää ole. Olen ihmetellyt, että mistä tämä johtuu, kun ei kudostenkaan paraneminen nyt ihan näin kauan vie. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuntohermojen palautuminen ja uudelleen kasvaminenhan voi viedä useita vuosia. Joten ilmeisesti olet ollut onnekas ja tuntohermosi ovat uudistuneet ja tunto on sinulle palannut. Joillekin jää pysyvää tunnottomuutta rintoihin leikkauksen jälkeen, tämä on kai aika yleist'ä tietyissä määrin, että jollakin tapaa rinnan tunto muuttuu pysyvästi. Yleisestihän sanotaan että parissa vuodessa palautuu tunto sen verran minkä palautuu ja sitten on yleensä muutokset pysyviä. Mutta tietääkseni tunto voi tosiaan palautua vaikka 7 tai jopa 10 vuoden kuluttua! Varmaan riippuu yksilöllisestä hermoratojen kasvusta ja uudistumisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bosom kirjoitti:

Minulle tehtiin rintojen augmentointi 2004 (McGhan, 2.35). Pisaran malliset implantit asennettiin rintakudoksen alle (lihaksen päälle).

Leikkaus meni hyvin ja toivuin nopeasti. Tunto ei kuitenkaan palautunut kunnolla, ja rinnoissani on ollut monta vuotta pientä nipistelevää kipua silloin tällöin ja sormella tunnustellessa ihon alla tuntuu pieniä kovettumia, jotka ovat todnäk arpeutumia.

Nyt viime aikoina tunto on oikeastaan palautunut eikä nipistelevää kipua enää ole. Olen ihmetellyt, että mistä tämä johtuu, kun ei kudostenkaan paraneminen nyt ihan näin kauan vie. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu