HAAVISTO ON TULEVAISUUS - POISTETTU!!! ????

Ohoh!!!
aloitus jossa ei todellakaan ollut mitään pahaa eikä herjaavaa Haavistoa kohtaan,päinvastoin.
Toivoin ihmesten olevan hieman avarakatseisempia sillä Pekka on tulevaisuuden mies
asenteeltaan. Me tarvitsemme rauhaa emmekä sotaa, sovittelijaa emmekä riitelijää.

Mainitsin myös että pappien keskuudessa homous on hyvinkin yleistä ja heiltä haetaan silti synninpäästöä. Tämäkö oli se poiston syy? No totta tuo ainakin on, samoin kuin
pappien pedofiiliteot, silti he saavat jatkaa virassaan.
776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Haavisto olisi ylivoimainen voittaja ilman tätä homokammoa.
Moni äänestää Niinistöä vaikka on demari,mutta vain siksi että pelkää
äänestämällä Haavistoa hyväksyvänsä homouden ja ehkä saavansa tartunnan.

Äänestä
  • Sodoma ja Gomorra varoittavana esimerkkinä.

    Äänestä

  • ei ei kirjoitti:

    Sodoma ja Gomorra varoittavana esimerkkinä.

    Yksi varoitus, eilinen hirvittävä kolarisuma, taisi jo tulla. Tosin varoitus lievemmässä muodossa.

    Äänestä

suomimies, huoralutka on suominainen !

Äänestä

Älä viitsi nillittää. Typerää provoilua koko ajan. Täällä on miljoona "Haavisto kuninkaaksi" tjsp. ketjua.

Eikä kyse ole homokammosta, vaan Haaviston kyseenalaisesta taustasta, sekä kokemuksen puutteesta. Jokainen joka analysoi faktat järkevästi ilman kiihkoilua, ei voi päätyä Haavistoon.

Äänestä
  • höpö,höpö kyllä se homous on se peikko joka nostaa päätään
    ja pelko ettei vaan tartu jos äänestää Haavistoa

    kateus siitä että Haavisto uskaltaa elää elämäänsä kuten haluaa

    Faktat puhuvat vahvasti Haaviston puolesta mutta ihmisten asenteet eivät.

    Äänestä

En nyt tiedä, että mistä keskustelusta puhut ( en käy tällä foorumilla kovinkaan paljoa), mutta eipä se ainakaan mitään uutta olisi, että jos joku asiallinen aloitus tai kommentti olisi tällä Suomi24- foorumilla poistettu... Sen takia tälle kirjoittaessaan ei juuri paljoa viitsi tekstejään hioakaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä.

Mä olen joskus miettinyt, että milloinhan ihmiset ns. "suuttuu" sen verran tän nimettömän Suomi24- foorumin usein puolueellisesta keskustelun sensuroinnista, että alkavat vaatia ylläpitäjien nimiä julkiseksi. Samaten olen miettinyt yritysten sananvapauden käytön ja siihen puuttumisen rajoja: käsittääkseni tämäkin on jonkinsortin firma tämä Suomi24- foorumi (vaikka toimiikin suomalaisten ns. yleisenä ja ehkä ainoana ns. yksittäisiin mediakanaviin ainakin omasta mielestään sitoutumattomana vapaan nimettömän kansalaiskeskustelun kanavana), koska ainakin mainostuloja tekevät, mutta onko keskustelupalstan pitäjillä - esimerkiksi mitä politiikkaan ja poliittisiin palstoihin tulee - oikeutta sensuroida jonkun tietyn linjan mukaisesti, jos poistetuissa viesteissä ei herjata ketään ja etenkin kun ylläpitäjinä toiminnee(?) nimettömiä myös yksityisiä kansalaisia, joilla kaikilla tuskin edes toimittajakoulutusta?

Mulla on kauhean negativiinen muisto eräästä toisesta keskustelupalstasta tällä Suomi24- foorumilla.... Siellä jotkut hullut kävi ihan syyttä aikoinaan keskusteluissa hyökkimään kimpussani ja herjaamaan minua ja mitä tekikään ylläpito: antoi herjaajien jatkaa herjaamista ja poistatti lähestulkoon kaikki minun asialliset tai siihen kummalliseen herjaamiseen puolustautuvat viestit ja ylipäätään kaikki viestit, missä toin julki faktaa, että niiden nimettömien - usein myös rekistyeröityneiden- palstahöpöttäjien herjapuheet minulle sivulliselle edes nimimerkkiä tälle foorumille omaamattomalle oli täyttä puppua. Kun keskustelu on julkista ja nimetöntä, sitten olisi viestipoistoissa tällaisella foorumilla velvoite olla erityisen puolueeton ja ketään keskustelijoita suosimaton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poiston syy!!!!!!!!! kirjoitti:

Ohoh!!!
aloitus jossa ei todellakaan ollut mitään pahaa eikä herjaavaa Haavistoa kohtaan,päinvastoin.
Toivoin ihmesten olevan hieman avarakatseisempia sillä Pekka on tulevaisuuden mies
asenteeltaan. Me tarvitsemme rauhaa emmekä sotaa, sovittelijaa emmekä riitelijää.

Mainitsin myös että pappien keskuudessa homous on hyvinkin yleistä ja heiltä haetaan silti synninpäästöä. Tämäkö oli se poiston syy? No totta tuo ainakin on, samoin kuin
pappien pedofiiliteot, silti he saavat jatkaa virassaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu