Suhteen elinkaari?

En tiedä onko oikeasti olemassa suhteen elinkaarta; kysymys on kuitenki kahdesta ihmisestä erilaisine tarpeineen ja toiveineen.

Itselläni on pitkä suhde takana ja yhä edelleen menossa ja elossa. Suhteeseen on sisältynyt paljon hyvää ja paljon takapakkeja. Pitkässä suhteessa on mielestäni kuitenkin elementtejä, joita ei lyhyessä suhteess ole. Esim. paljon yhteisiä vastoinkäymisiä, yhteisiä erilaisia kokemuksia, mahdollisuuksia oppia ja tutustua toiseen aivan toisella tavalla kuin lyhyessä suhteessa, jossa periaatteessa eletään suurin osa sitä huumavaihetta.

Sujuva arki on arvoskasta. Se vaatii ja edellyttää ihmissuhdetaitoja ja sitoutumista suhteeseen; aina ei kaikki asiat mene niin kuin itse toivoisi tai haluaisi, on otettava se toinen huomioon monessa suhteessa. Toisaalta kun saavuttaa suhteessa tietyn harmonian, tietää suhteen kantavan vaikessakin tilanteissa ja tietää, että se toinen on tukena ja tykkää vaikkei aina olisikaan (läheskään) parhaimmillan-

Pitkä suhde, joka toimii ja jossa on intohimoa ja tunteita, on todella arvokas ja uskoisin, että kaikki sitä tavoittelevat mutta harva on sen eteen valmis töitä tekemään-

Välillä suhde tuntuu siltä, että vain asutaan yhdessä mutta välillä taas siltä, ettei ilman toista voisi elää ja toista tarvitsee niiin moneen asiaan.

En haluaisi elään yksin, yksinäisenä tai sinkkuna. Kun on puoliso, johon turvata, johon luottaa ja joka rakastaa, mitä muuta yli päätään elämältä voisi haluta. Siis sellaista, jolla on oikeasti merkitystä sille, että on onnellinen.

Se on vähän niin että harrastaako suhdetta vai onko se vain osa elämää.
Harrastaja haluaa varmasti kiksejä ihan eri tavalla kuin sellainen jolla on muutakin tekemistä elämässä kuin suhde ja sen vatvominen.

Tuo ihastuminen ja rakastuminen on vain tunnetiloja siinä kuin muutkin tunnetilat, kestää aikansa ja laimenee hiljalleen, monesti aika yliarvostettua.

Aloittajan tapauksessa tuo, että on oltu yhdessä 12 vuotta, mutta lapsia ei vielä ole, kuulostaa näin lapsensa ajallaan tehneen korvaan aika hitaalta tahdilta.
Lasten tulo nopeuttaa suhdekriisien puhkeamista, siihen ainakin oma suhteeni posahti ja ero tuli.

Hassu kysymys!

Olen kuvitellut elämämme hyvin tavanomiseksi.

3 ensimmäist vuotta ilman lapsia. Halusin varmistua ettei penskojen tarvitse varttua riitaisessa kodissa.

Lyhyellä aikavälillä useampi työpaikan ja paikkakunnan vaihto.
Vaimo kotona lasten kanssa.
Tavallista elämää.

Vakiintuminen, talon rakentaminen velkarahalla. Taloudellisesti todella tiukkaa.
Olemme molemmat realisteja. Ei mitään ihmeempää.

Viimeinen penska omilleen.
Silloin vaimo oli hieman toisaikainen muutaman kuukauden mutta normalisoitui siitä.

Olemme eläneet tavallista elämää aloittaen 4-kympin pinnassa varautumisen palkkatyöstä eläköitymiseen.
Ei mitään ihmeellisiä odotuksia.
Kummallakin on omat reviirinsä mutta hyvin paljon on myös yhteistä.
Täydellinen, molemmin puolinen luottamus on vallinnut kaikissa asioissa.

Vaihtelua ja väriä on ollut sen verran omiksi tarpeiksi ettei kumpikaan ole päässyt pitkästymään.
Haasteita on ollut sopivasti ja onnistumisia riittävästi.
Kriiseillä ja niiden voittamisilla en pääse pullistelemaan.

Avioituessani olin päästellyt jo enimmät höyryt pois, usein vähemmän ylväissä puitteissa.

Intiimissä kanssakäymisessä vaimolleni tuntuu sopivan maltillinen kerran viikossa syvällisempi seurustelu.

Juokpätkä että elämämme on ollut mitäänsanomatonat.

Ei suhteen kaarta, pomppuja sen verran että on pysynyt pirteänä.
Ei mitään hohtoa eikä elämän viisautta nuoremmille jaettavaksi.

...eli olet kohdannut suhteellisen tavallisen ilmiön- elämän.

Mutta ihan vakavasti puhuen, tapasin kerran , sattumalta, istuessani iltaa, miehen, joka tyynesti ilmoitti, että hänen naisensa käyttöikä on n. 15 v, sitten pitää jo ottaa nuorempi.
Näin hiukan vanhempana rouvashenkilönä muistin kyllä ohjustaa, että mistäpä arvelee aina vain löytyvän niitä nuorikkoja, kun oman ikäiset eivät kelpuuta kumppanikseen, ja että kertoohan se jotain k.o miehen persoonasta, ettei omanikäiset naiset enää lankea moiseen... epäkypsää ja lapsellista touhua.

Oman avioni eteen olen joutunut tekemään paljon töitä, mutta mielestäni se on kannattanut kahdella tapaa.
Olen joutunut tosissani pohtimaan, kuka minä olen ja yhtä tosissani, kuka mieheni on, lisäksi on ollut pakko alistua, ettei minulla ole valtaa eikä oikeutta muuttaa muita kuin itseäni.
Suuria oivalluksia,joiden takia olemme edelleen yhdessä, ilmasto vain paranee vuosien myötä.
No, seksi jää taka-alalle, on siellä ja sykkii ajoittain, mutta hei, realiteetit. halu vähenee miehelläkin iän myötä. Joka muuta väittää, valehtelee tai käyttää Viagraa !