Olen ollut nyt noin 2 viikkoa yksin. Kaipaan sitä tyttöä aivan mielettömästi. Minun tekisi niin mieleni palata takaisin entiseen. Tiedän sen onnistuvan jos niin haluan. Olen pyytänyt häneltä, ettemme enää pitäisi yhteyttä. Se on minulle liian vaikeaa, minulla on omassa elämässäni riittävästi selviteltävää.
Hän silti jatkaa minun painostamistani puhelimitse, lähettää viestejä yms. Olen sanonut selvästi, että syy siihen miksi en halua seurustella on meidän erilaisuutemme. Hänessä on liikaa sellaisia piirteitä, joiden kanssa en voi kuvitella eläväni. Huomasin ne tosin vasta pitkän ajan päästä, ehdimme olla jo yli 2 vuotta yhdessä. Hän on luvannut vaikka mitä: muuttumista, pahojen tapojensa parantamista...
Silti muistan ne kaikki hyvät puolet, sillä niitä oli paljon: yhteisiä hetkiä, ihania piirteitä ja tekoja. Seurustelu oli ihanaa, niin kauan kun emme yrittäneet keskustella mistään muusta kuin arkisista asioista. Hän ei halunnut. Eli siis normaalilla tasolla kaikki toimi hyvin, mutta haluan elämältäni jotain muutakin sisältöä kuin kotona oleilua. Haluan suhteeseen älyllisen puolen.
Järkeni sanoo minulle, että pitäisi unohtaa suhde ja keskittyä omaan elämään. Ja että kyllä vielä tulen löytämään henkilön, joka on hyvä juuri minulle. Tunteeni tätä tyttöä kohtaan ovat silti vahvat ja ne vetävät minua takaisin suhteeseen. En tiedä mitä tehdä. En tiedä mitä haluan. Olen pohtinut asiaa monelta kantilta, enkä silti osaa päättää.
Jos joku osaisi tarjota rakentavan neuvon tai näkökannan, arvostaisin sitä suuresti.
Hän silti jatkaa minun painostamistani puhelimitse, lähettää viestejä yms. Olen sanonut selvästi, että syy siihen miksi en halua seurustella on meidän erilaisuutemme. Hänessä on liikaa sellaisia piirteitä, joiden kanssa en voi kuvitella eläväni. Huomasin ne tosin vasta pitkän ajan päästä, ehdimme olla jo yli 2 vuotta yhdessä. Hän on luvannut vaikka mitä: muuttumista, pahojen tapojensa parantamista...
Silti muistan ne kaikki hyvät puolet, sillä niitä oli paljon: yhteisiä hetkiä, ihania piirteitä ja tekoja. Seurustelu oli ihanaa, niin kauan kun emme yrittäneet keskustella mistään muusta kuin arkisista asioista. Hän ei halunnut. Eli siis normaalilla tasolla kaikki toimi hyvin, mutta haluan elämältäni jotain muutakin sisältöä kuin kotona oleilua. Haluan suhteeseen älyllisen puolen.
Järkeni sanoo minulle, että pitäisi unohtaa suhde ja keskittyä omaan elämään. Ja että kyllä vielä tulen löytämään henkilön, joka on hyvä juuri minulle. Tunteeni tätä tyttöä kohtaan ovat silti vahvat ja ne vetävät minua takaisin suhteeseen. En tiedä mitä tehdä. En tiedä mitä haluan. Olen pohtinut asiaa monelta kantilta, enkä silti osaa päättää.
Jos joku osaisi tarjota rakentavan neuvon tai näkökannan, arvostaisin sitä suuresti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En tiedä kovin paljoa teidän historiaa tai että millaisia ihmisiä olette, mutta sen osaan vain omasta kokemuksesta sanoa että suhde ei ole aina vain hyviä asioita. itse seurustelin lähes 6vuotta ja siinä ajassa huomaa toisessa kaikenlaista vikaakin. mutta minulle oli ainakin aina tärkeintä se että rakastin sitä miestä.
Meillä se oli toisin päin. minä olisin halunnut puhua suhteesta mutta mies ei koskaan! silti meillä oli joku oma "metataso" jolla suhde asiat hoidettiin. ei siihen aina sanoja tarvita. jotkut vaan ei yksinkertaisesti pidä tärkeänä asioiden analysointia..
Sun tulee itse päättää kuinka tärkeää tämä hengellinen elämä sulle on. kuvittele vuosia eteenpäin.. oletko onnellinen tuon tytön kanssa vielä silloin? ei ainakaan kannata ottaa ketään takaisin siksi että kokoajan jankuttaa asiasta. se on vain ja ainoastaan sinun päätös. ei säälistä koskaan!
toivon että saat asian ratkaistua:) olisi kiva jos kertoisit minulle mihin päädyit..
Lähinnä tarkoitin tuolla jatkuvalla pommittamisella sitä, että se häiritsee tätä pohtimisprosessia, kun osa minusta kuitenkin haluaa takaisin hänen luokseen.
Lisäksi me ollaan juteltu asioista, tiedostan sen että niin minussa kuin hänessä kuin suhteessakin on vikojakin / huonoja puoliakin.
Itse halusin jutella suhteesta yhdessä ja miettiä sen tulevaisuutta. Toinen ei halunnut keskustella, sen sijaan "olla vaan". Nimenomaan tulevaisuus oli syyni eroon, päättelin ettei meillä ole sellaista, yhdessä.
Mutta kiitos kommentista. Ja lisää näitä toivotaan.
Minäkin seurustelin muutaman vuoden ihmisen kanssa, josta melkein heti tiesin etten voisi loppuelämääni olla yhdessä, mutta silti teimme kaikkea aivan mahtavaa yhdessä ja olimme aika samanlaisia ja tykkäsimme samoista jutuista. Kuitenkin ne pienet ja tietenkin suuremmatkin asiat jotka hänessä häiritsivät saivat minut aina ajattelemaan suhdettamme ja sitä voiko se koskaan toimia.
Hänkin teki joskus sitä että kun laitoin suhteen katkolle, hän pommitti minua puheluilla, tekstareilla, sähköposteilla sekä ostamalla kaikenlaisia lahjoja. Toisinaan se ärsytti, toisinaan ihastutti.
Kuitenkin aina päädyimme yhteen jotenkin, viime aikoina tuntui kuitenkin että olimme vain tavan vuoksi yhdessä, vain sen takia kun oltiin oltu niin kauan aikaisemmin. Ja sehän on väärin.
Nyt kuitenkin suhde on loppu, toivottavasti lopullisesti, nyt vain yritän jatkaa elämää yksin, katsellen uusia mahdollisuuksia ja nautin yksinolosta. Ei kai yksin oleminenkaan hassumpaa ole, jos sitä osaa ajatella niin?
Tsemppiä sinulle!
Kun noin alkaa tuntea niin on parempi ettei pitkitä eroa. Kiintymyksestä toiseen monet jatkaa suhdetta, mutta sitä ei kannata sekoittaa rakkauteen. En usko että rakkaus tulee ajan myötä. Kiintymys kyllä. Mutta rakkauden kaipuu sitten jatkuu ja mihin se johtaa sitten myöhemmin.. eroon... pettämiseen ? Kuuntele sydämesi ääntä. Olkaa vaikka ystäviä. Kerro rehellisesti tunteistasi. Älä valehtele. Me naiset halutaan rehellisyyttä.
Nimenomaan olin rehellinen ja kesti kauan saada hänet uskomaan etten oikeasti tuntenut oloani hyväksi suhteessa. Sydämeni ääni ei todellakaan ole selkeä, tai en osaa tulkita sitä. En tiedä mitä haluan, siinä tässä juuri on kysymys. Olen kahden vaiheilla, mutta ei tästä taideta päästä muuhun kuin ikuiseen "Helppo vastaan Vaikea"-tilanteeseen. Helppohan olisi palata takaisin ja yrittää olla onnellinen. Taidan silti valita sen vaikean ja elää yksin uskoen että ehkä vielä joskus...
Vottehan vaikka olla erossa vähän aikaa,ehkä silloin selviäis. Monesti käy niinkin " ettei koskaan ole nälkänen jos ruokaa on jatkuvasti nenän edessä".
Voi kun ongelma olisi näin helppo. Ollaan yritetty pitää parikin taukoa, mutta homma on aina mennyt siihen, että tyttö ei ole kestänyt olla erossa ja on yhteisestä lupauksesta huolimatta pommittanut koko ajan. En ole saanut mietittyä mitään, kun jatkuvasti puhelin piippaa ja on tosi ahdistettu olo.
Tauko ei toimi. Suhde joko on tai sitten ei.
Itse elin puoli vuotta suhteessa, ja tulin jätetyksi. Faktat oli selkeät: olimme loppujen lopuksi liian erilaisia. Tai lähinnä tapamme käsitellä asioita oli erilainen, ja suhde on todella koetuksella silloin, kun toinen mököttää siinä vaiheessa kun toinen haluaisi puhua. Muuten tulimme toimeen todella hyvin, viihdyimme yhdessä, oli helppo olla. Mutta juuri tuo asioista keskusteleminen oli se, mikä suhteessa oli pielessä, ja se aihetti paljon ristiriitoja.
Mies tajusi erilaisuutemme ensin ja lopetti suhteen. Minä olin epätoivoisesti rakastunut, koska en ollut aikaisemmin niin huumavaa tunnetta kokenut kuin hänen kanssaan. Halusin jatkaa, tuntea sen rakkauden huuman, pelkäsin olla yksin..
Siispä pommitin tekstareilla, puheluilla, sähköpostilla... Mutta en saanut enää mitään yhteyttä häneen, hän ei vastannut vaan halusi olla omissa oloissaan. Ehkä hänellä oli menossa samanlaiset pohdinnat kuin sinulla nyt?! Olisin halunnut keskustella -en oikein itsekään tiedä mistä- mutta se ei onnistunut. Minun oli pakko nöyrtyä ja hyväksyä se, että en tätä miestä koskaan omakseni saa. Nyt kun olen saanut hiukan etäisyyttä asioihin, olen ymmärtänyt itsekin suhteemme mahdottomuuden. En koskaan kykenisi elämään onnellisessa suhteessa ihmisen kanssa, jolla on niin erilainen tapa käsitellä asioita, erityisesti riitatilanteita, kuin minulla. Itselläni jäyti taustalla tuo asia jo suhteemme aikana, mutta se rakastumisen huuma oli vielä niin valtava, että peitin tyytymättömyyden sen alle. Näin jälkeenpäin asian kuitenkin tajuaa.
Olen samaa mieltä siinä, että suhde joko on tai ei ole, tauko ei toimi. Tauko antaa toiselle aina toivoa, ja jos tauon jälkeen tuleekin lopullinen ero, toivoa elätellyt osapuoli tippuu tömähtäen maahan ja se sattuu mahdollisesti enemmän kuin suhteen lopettaminen kertaheitolla. Mieluummin kunnon isku kuin pitkällinen kidutus... Näin ainakin minun mielestäni.
Jos suhde on siinä pisteessä, että pitää vakavasti pohtia ja kyseenalaistaa suhteen tulevaisuutta, se kertoo mielestäni jo paljon. Totuutta on joskus vaikea katsoa silmiin, kun tietää että totuus satuttaa toista ihmistä. Elämässä tehtävät valinnat hyödyttävät tai satuttavat kuitenkin loppujen lopuksi itseä, ja oman onnellisuuden eteen on joskus tehtävä toisen kannalta ikäviäkin ratkaisuja.
En osaa enkä voi sanoa, mikä sinun kohdallasi on oikea ratkaisu, mutta sen neuvon osaan omien kokemusteni pohjalta antaa, että kuuntele sydäntäsi. Pyri kohti onnellisuutta, älä tingi mistään sen takia. Ole itsekäs terveellä tavalla, uskalla tehdä ratkaisuja. Pääasia että et ajelehdi.