SAULI NIINISTÖ PELASTAA HYVINVOINTIVALTION

SUOMEN JOHTOON TARVITAAN MIES JOKA TIETÄÄ MITÄ TEKEE.SAULI EI OLE MIKÄÄN TYHJÄÄ JAUHAVA PUPPELIPOIKA VAAN REHTI SUORASELKÄINEN SUOMALAINEN JA HALUAA RAKENTAA SUOMEA KAIKILLE.
655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sauli, kuten ikävä kyllä Haavistokin, ovat aikamoisen hölmöjä miehiä molemmat. Meillä on nyt valittavana kahden porvarin väliltä. Ei hyvä ollenkaan. Kumpikin on sitä mieltä, että BKT:n kasvu ehkäisee syrjäytymistä ja tuo työtä ihmisille. BKT on kasvanut Suomessa viimeiset 30 vuotta, jona aikana köyhyys on räjähtänyt käsiin ja tehtyjen työtuntien määrä laskenyt laskemistaan. Sen sijaan rikkaat ovat rikastuneet kovalla vauhdilla. Eli kumpikaan ehdokkaista ei tunne edes perusfaktoja. Pihalla ovat kuin lumiukot.

Äänestä
  • näinhän se on.... ikävä kyllä.

    Äänestä

Hyväpalkkaiset ja koko elämänsä ajan etuoikeutetut miljonäärit kilpailevat siitä kuka pääsee olemaan "koko kansan" presidentti!

Todellisuudessa kumpikaan ei tiedä pätkääkään tavallisen kaduntallaajan elämästä!

Äänestä

Kyllä Sauli pitää huolen pääkaupunginseudun homoista, Pekka olisi kyllä järjestänyt Pohjois-maiden homojen vuosikokouksen Helsinkiin,mutta halvat on laivaliput joten tervemenoä Tukholmaan.

Äänestä

Onko "Hesassa" nuin paljon homoja?Onneksi paikka on niin syrjässä,että harvemmin tulee käytyä.Onneksi Suomessa on vielä terveitä enemmistö!

Äänestä

Sauli on hyvä pressa, mut KETÄÄN SE EI PELASTA mistään mitenkään. Tuskin ees auttaa sokeete tienyli enään tai aikasemminkaan. Pressa on vaan PR ratsi ja kansanedustaja - puhemies jumalia, joita ei koske mikään lakikaan. Salee ei homot kiinnosta, kun on MIES, jolla hyvä kaunis VAIMO. Ei se paa tikkuukaan ristiin homojen takia. Ei puolla, ei vastusta. Pride kulkue tulee, kun sen valvonta ei kuulu pressalle.

Suomalaiset ei vaan tajua, et pressa on kansalla pelkkä julkkis, millä ei oo valtaa ees siirtää "kodinnon" tauluja eri paikkaan. Rahaa menee hukkaan, kun ulkonisti tai päänisti vois hoitaa ne kissanristiäiset ja nimenkirjottelut lappusiin.

Sale ei taida enään joutua ees pissattaa sitä rakasta "vaali" koiraa, kun turbo miehet hoitaa sen. Sillekkin elikolle tuodaan safka kansan rahoilla ja tarjoillaan orjien tekemiltä astioilta (kiinassa 1 e viikko liksaa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KII KARI kirjoitti:

SUOMEN JOHTOON TARVITAAN MIES JOKA TIETÄÄ MITÄ TEKEE.SAULI EI OLE MIKÄÄN TYHJÄÄ JAUHAVA PUPPELIPOIKA VAAN REHTI SUORASELKÄINEN SUOMALAINEN JA HALUAA RAKENTAA SUOMEA KAIKILLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu