Olen eronnut 37-vuotias nainen, miesystäväni 38-vuotias. Asun omassa asunnossa poikani (13 v) kanssa. Olemme seurustelleet vähän reilu 2 vuotta. Seurustelun alkuaikoina oli suuret puheet talon rakentamisesta, yhteenmuuttamisesta ja kaikki tuntui ihanalta.
Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitostaan, 9 v tyttö ja 3 v. poika. Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja mies yrittääkin nähdä heitä niin paljon kuin mahdollista. Minäkin pidän hänen lapsistaan, nautin yhdessä touhuamisesta, olemme silloin kuin yhtä suurta perhettä ja kaikki tuntuu sellaiselta kuin kuuluukin.
Ongelmamme on tämä: suhteemme ei ole edennyt mihinkään. Me "vain" seurustelemme, asumme omissa kodeissamme, ilman mitään yhteisen tulevaisuuden suunnitelmaa tai suurempaa sitoutumista. Alussa oli suuret puheet yhteisestä kodista. Nyt asiasta puhuminen aiheuttaa aina ison riidan. Hän ei halua muutta yhteen, ei edes luokseni, vaikka mahtuisimme rivitalokotiini jotenkuten kaikkien lasten kanssa ja säästäisimme näin asumismenoissa 700 euroa. Hän asuu kalliisti vuokralla kaukana keskustasta ja meillä on reilu 14 km välimatkaa. Hän ei uskalla sitoutua, pelkää ilmeisesti, että lapset kärsii, jos eroamme tms. Ja vetoaa, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Hän ei ole asunut kahta vuotta pidempään kenenkään kanssa. Minulla taas takana pitkä avioliitto.
Nykyinen tilanne ei riitä minulle. En uskalla luottaa toiseen, kun emme voi puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Haluaisin asua perheenä, mutta hänellä ei ole mihinkään kiire, eikä anna ymmärtää, että koskaan haluaa asua kanssani. Rakastan häntä, mutta suhteemme kärsii siitä, kun haluamme eri asioita. Ero käy mielessä jatkuvasti, mutta en ole tarpeeksi rohkea.
Pelkään, että suhteemme jatkuu entisenlaisena ja että meidän juna meni jo. Yhteinen tulevaisuus on vain minun haaveeni. Jos hänen pitäisi valita yhteinen elämä vai elämä erikseen, tiedän, että hän valitsee erikseen elämisen. Tuntuu, että hukkaan aikaani???
Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitostaan, 9 v tyttö ja 3 v. poika. Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja mies yrittääkin nähdä heitä niin paljon kuin mahdollista. Minäkin pidän hänen lapsistaan, nautin yhdessä touhuamisesta, olemme silloin kuin yhtä suurta perhettä ja kaikki tuntuu sellaiselta kuin kuuluukin.
Ongelmamme on tämä: suhteemme ei ole edennyt mihinkään. Me "vain" seurustelemme, asumme omissa kodeissamme, ilman mitään yhteisen tulevaisuuden suunnitelmaa tai suurempaa sitoutumista. Alussa oli suuret puheet yhteisestä kodista. Nyt asiasta puhuminen aiheuttaa aina ison riidan. Hän ei halua muutta yhteen, ei edes luokseni, vaikka mahtuisimme rivitalokotiini jotenkuten kaikkien lasten kanssa ja säästäisimme näin asumismenoissa 700 euroa. Hän asuu kalliisti vuokralla kaukana keskustasta ja meillä on reilu 14 km välimatkaa. Hän ei uskalla sitoutua, pelkää ilmeisesti, että lapset kärsii, jos eroamme tms. Ja vetoaa, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Hän ei ole asunut kahta vuotta pidempään kenenkään kanssa. Minulla taas takana pitkä avioliitto.
Nykyinen tilanne ei riitä minulle. En uskalla luottaa toiseen, kun emme voi puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Haluaisin asua perheenä, mutta hänellä ei ole mihinkään kiire, eikä anna ymmärtää, että koskaan haluaa asua kanssani. Rakastan häntä, mutta suhteemme kärsii siitä, kun haluamme eri asioita. Ero käy mielessä jatkuvasti, mutta en ole tarpeeksi rohkea.
Pelkään, että suhteemme jatkuu entisenlaisena ja että meidän juna meni jo. Yhteinen tulevaisuus on vain minun haaveeni. Jos hänen pitäisi valita yhteinen elämä vai elämä erikseen, tiedän, että hän valitsee erikseen elämisen. Tuntuu, että hukkaan aikaani???
Vastaukset 6
Vanhimmat
Inhottava tilanne sulle, mutta siinä mielessä miesystäväsi tekee oikein, että ajattelee lapsiaan ensisijaisesti. Kun kyse on parisuhteesta, niin koskaan ei ole takeita toisesta. Mielestäni miehelläsi on oikeus harkita perusteellisesti ennen kuin muuttaa yhteen kanssasi ja kenties odottaa lastensakin hiukan kasvavan. Sinullakaan ei pitäisi olla mikään kiire mihinkään, mutta jos tilanne tuntuu hyvin epätyydyttävältä ja et kestä jatkuvaa epävarmuutta ja toisen päätöksenteon odottamista on ehkä parempi erota. Missään nimessä ei kannata alkaa painostamaan miestä taipumaan yhteenmuuton kannalle, jos hän ei itse vaikuta siihen vielä valmiilta.
Täysin yhtä mieltä edellisen kanssa!
Naulan kantaan osuit!
Miesystäväsi on 38 vuotias, eikä ole asunut pidempää jaksoa kuin 2 vuotta naisen kanssa? Voiko hänellä olla sitoutumiskammo? Ystävälläni hieman samanlainen tilanne, mutta he ovat muuttamassa yhteen naisen ehdotuksesta. Jännittävät nyt, tuleeko siitä mitään.
"Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitostaan, 9 v tyttö ja 3 v. poika." "Miesystäväsi on 38 vuotias, eikä ole asunut pidempää jaksoa kuin 2 vuotta naisen kanssa?" Eiköhän tuohon mahdu enemmänkin kuin pari vuotta yhteiseloa, luetun ymmärtäminen taas hakusessa?
Junan jarrut on hyytynyt kovassa pakkasessa ja jäänyt väli asemalle. ei saada kuntoon ihan pian joten joudutte selvimään ihan itse vähän aikaa.!