punainen naama

Mulla ongelmana punoittava naama, erityisesti nenä. En tiä mitä sen kans pitäis tehdä. Mielestäni mulla ei ole allergioita, couperosaa tai ruusufinniä...iho vain punoittaa nenästä ja nenän alta, pintaverisuonia ei näy. Nuorena mulla oli aika puha akne, jota hoidettiin ihotautilääkärin lääkkein. Siitä jäänyt muutama, nyt jo lähes huomaamaton arpi lähinnä poskiin. Nykyään joskus joku finni puskee leukaan ja nenässä on mustapäitä, mutta niistä ei sanottavaa ongelmaa. Ihoni on pintakuiva ja varsinkin talvella kiristää. Nenä "jäätyy" aina pakkasilla ulkona ja lehottaa tulipunaisena, lisäksi lämpötilojen vaihtelu ja kova liikunta jne. saa naaman punakoitumaan. Silti harvoin edes reippaalla ukloilussa saan poskiani punaiseksi. Mikä siis naamaani voi "vaivata"? Kosmetologit aina vain sanovat että sekaiho ja pintakuiva, niihin hoitotuotteita. Voisko esim. jostain apteekin couperora-iholle tarkoitetuista voiteista olla apua ja kannattaako niitä kokeilla? Meikkivoiteetkaan eivä täysin peitä tuota punaista nenää, mutta ennemmin haluaisin löytää siihen jonkun hoitokeinon kuin yrittää aina peittää.
3952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lumenen herkälle iholle tarkoitettu rauhoittava ihonhoitosarja. Itse löysin myös Bio-Oil-öljyn ihoa kosteuttavaksi tuotteeksi.

Äänestä

Sama ongelma mulla. Kärsin myös aknesta muutama vuosi sitten ja söin Roaccutan kuurin kahteen kertaan. Siitä asti nenän pielet ovat olleet punasena. En silti kadu lääkekuuria, koska ilman sitä en olisi selvinnyt. Tällä hetkellä käytän hellävaraisia Avénen puhdistus tuotteita, jotka sopivat myös rasvaiselle iholle. Pesen kasvoni joka kerta mahdollisimman hellävaraisesti. Voiteena käytän lumenen rauhoittavaa kosteusvoidetta sekä lumenen 5min tehovoidetta herkimmille alueille. Sen lisäksi käytän yövoiteena Euceriinin anti-redness voidetta, mutta nyt talvella laitan yövoiteen päivällä ja illalla lumenen voiteita, koska yövoide suojaa kylmältä viimalta tehokkaammin. Voiteet eivät auta minulla tarpeeksi, mutta eivät ne ärsytäkkään. Lisäksi käytän humektan rasvaa ihon muille aluille. Kuivaan kasvoni astiapyyhkeeseen, koska se on pehmeämpi kuin tavallinen pyyhe. Kerran viikossa kuorin ihoni avénen rakeettomalla kuorinta-aineella (vaaleanpunainen tuubi), jonka sekoitan kasvoveteen sekä levitän kasvoilleni dr. hauschkan voidenaamion. Kuorintaa en käytä herkille ihon kohdille enkä kasvovettä. Olen myös käynyt muutamia kertoja ihotautilääkärillä ihon punaisuuden takia, koska olen kokenut vaivan kiusallisena. Ihotautilääkäri määräsi minulle Heinix allergialääkettä. Sitä otin aluksi yhden tabletin iltaisin. En kuitenkaan huomannut merkittävää apua. Nyt olen siirtynyt ottamaan lääkettä myös aamuisin yhden tabletin verran. Vielä ei ole ollut apua, olen nyt noin viikon verran syönyt. Ihotautilääkäri kehui lääkettä turvalliseksi ja sanoi, että sitä voisi ottaa neljäkin tablettia päivässä. En kuitenkaan haluaisi joutua käyttämään niin suurta annosta aina, ihan periaatteesta. Yleensä vältän särkylääkkeidenkin käyttöä viimeiseen asti. Ennen ulos lähtöä suojaan ihon Clarinsin Everlasting meikkivoiteella. Olen kokenut sen helpommaksi puhdistaa kuin Joe Blascon meikkivoide, mitä käytin aiemmin. Se ei myöskään kuivata niin paljon, mutta silti olen harkinnut uuden meikkivoiteen ostamista. Toivoisin löytäväni vieläkin paremman, koska meikin jälkeen iho on usein vielä punainen ja sitä kuumottaa. Kesällä ja jo maaliskuusta lähtien (tai aikaisemmin) käytän aurinkorasvaa, joka on ihotyypilleni sopiva. Kuulin, että aurinko voi ärsyttää, mutta kun iho on suojattu, niin auringon parantavista vaikutuksista saa nauttia huoletta. Vältän myös mausteisia ruokia ja lisä-aineita, sekä liiallista stessiä. Yritän tämän kaiken lisäksi nukkua riittävästi, liikkua ja juoda vettä. Ei ole mukavaa, kun joutuu joka päivä jännittämään lehahtaako naama punaiseksi lämpötilanvaihteluista, liikunnasta, mausteisesta ruuasta tai ihon pesun jälkeen. Saunassa en halua käydä tämän takia ollenkaan. Ihon punaisuus rajoittaa normaalia elämää ja se on myös henkisesti raskasta. Kiusallinen vaiva, mutta toivottavasti se vielä paranee. Onneksi akne on sentään poissa, vaikka näppylöitä tuleekin.

Äänestä

Sama vaiva minulla. Nenä punoittaa jatkuvasti ja kasvoissa on diffuusia punoitusta ja suunympärysihottuma. Ihotautilääkäri suositteli laseria, jolla moiset saanee kuriin. Olen käyttänyt ihonhoidossa vain puhtaita öljyjä - rauhoittaavat. Nenäni ei siedä juuri mitään teollista, nenään ilmaantuu heti "vesipisaroita". Öljyt ovat olleet itselleni se paras ratkaisu. Vaan tämä vaiva on niin kurja. Oma ihoni on couperoottinen ja korostuu entisestään, kun olen syntyjäni äärimmäisen vaalea.

Uskallanko kysyä, minkä ikäisiä olette?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


punakka vaan kirjoitti:

Mulla ongelmana punoittava naama, erityisesti nenä. En tiä mitä sen kans pitäis tehdä. Mielestäni mulla ei ole allergioita, couperosaa tai ruusufinniä...iho vain punoittaa nenästä ja nenän alta, pintaverisuonia ei näy. Nuorena mulla oli aika puha akne, jota hoidettiin ihotautilääkärin lääkkein. Siitä jäänyt muutama, nyt jo lähes huomaamaton arpi lähinnä poskiin. Nykyään joskus joku finni puskee leukaan ja nenässä on mustapäitä, mutta niistä ei sanottavaa ongelmaa. Ihoni on pintakuiva ja varsinkin talvella kiristää. Nenä "jäätyy" aina pakkasilla ulkona ja lehottaa tulipunaisena, lisäksi lämpötilojen vaihtelu ja kova liikunta jne. saa naaman punakoitumaan. Silti harvoin edes reippaalla ukloilussa saan poskiani punaiseksi. Mikä siis naamaani voi "vaivata"? Kosmetologit aina vain sanovat että sekaiho ja pintakuiva, niihin hoitotuotteita. Voisko esim. jostain apteekin couperora-iholle tarkoitetuista voiteista olla apua ja kannattaako niitä kokeilla? Meikkivoiteetkaan eivä täysin peitä tuota punaista nenää, mutta ennemmin haluaisin löytää siihen jonkun hoitokeinon kuin yrittää aina peittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu