Lihavuus ei

Monelle näyttäisi olevan lihavuus pahin ongelma naisen ulkonäössä, mutta oikeasti lihavuutta pahempi ja vastenmielisempää on jos nainen on miehekkään näköinen tai muuten isokasvoinen liian pitkät, leveät, suuriluiset kasvonpiirteet. Varmasti sen näköinen on suurempi mieskarkotin kuin lihavuus.
28928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Itse ihailen naisella ainakin siroja naisellisia pieniä piirteitä, vaikken lesbo/bi olekaan. Miehellä ihailen myös sirohkoja ovaalinmallisia femiinisiä piirteitä ja pienehköä leukaa. Ällöän sellaisia hypersuper maskuliinisia naamamalleja miehellä kuten esim. Ridge Forresterilla ja vastaavilla. Silti mies saisi olla maskuliininen vartalolta kuten karvoja ja hieman edes lihaksia ja pituutta vähint. 180 cm.

Äänestä

Ei sillä ole oikeastaan merkitystä mikä on pahin ominaisuus. Lihavuus on sellainen ominaisuus, joka ei aiheuta kiinnostusta lainkaan, ehkä enemmänkin ällötystä. Sama asia on liian miehekkäät piirteet. Tosin tällaisia liian miehekkäitä piirteitä näkee todella harvoin, lihavuutta päivittäin.

Vaikka olisi miehekkäät kasvot, saattaa olla silti hyvä vartalo. Lihavalla ei voi olla hyvää vartaloa eikä kauniita kasvoja, koska lihavuus pilaa kasvotkin eikä lihava voi näyttää edes kaukaa hyvältä. Rumakasvoinen voi näyttää kaukaa hyvältä.

Äänestä
  • Tässä esimerkki mielestäni todella miehiset piirteet omaavasta näyttelijättärestä jolla on upean puoleinen vartalo (varsinki jos on seurannut sarjaa jossa nainen näyttelee) joten tässä naisella ainakin pitää paikkansa, että miehekkäät kasvot ja upea vartalo. Tosin jonku mielestä kys. nainen voi olla kaunis myös kasvoiltansa.

    http://wallpaper-actress-epic.blogspot.com/2012/01/michelle-stafford-wallpaper-hot.html

    Äänestä

Lihava ei voi olla seksikäs-mutta sillä miehekkäät kasvot omaavalla taas voi olla vartalo, joka pelastaa jopa puutteet luonteessa, että älykkyydessä.

Äänestä
  • Eli sinä kirotun idiootti yhdistät lihavuuden myös huonoon luonteeseen ja älykkyyteen, millähän perusteella, runkku?!

    Äänestä

  • ARRH kirjoitti:

    Eli sinä kirotun idiootti yhdistät lihavuuden myös huonoon luonteeseen ja älykkyyteen, millähän perusteella, runkku?!

    Opettele luetunymmärtämistä, niin ei tarvitse vetää herneitä nenään itse keksimiesi syiden takia...

    Äänestä

  • ARRH kirjoitti:

    Eli sinä kirotun idiootti yhdistät lihavuuden myös huonoon luonteeseen ja älykkyyteen, millähän perusteella, runkku?!

    Voitko väittää todellakin, että lihavan voi olla älykäs ? Tuhoaako älykäs ihminen itsensä ? Eikä todellakaan luonnekaan mikään paras ole, jos ruokaa miettii koko ajan.

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    Voitko väittää todellakin, että lihavan voi olla älykäs ? Tuhoaako älykäs ihminen itsensä ? Eikä todellakaan luonnekaan mikään paras ole, jos ruokaa miettii koko ajan.

    Nyt ainakin minä voin epäillä että niin on-kuka tahansa täydellä ymmärryksellä varustettu ymmärtäisi tuon "Totuus se on.."-nimimerkin kirjoituksen pointin...

    Äänestä

Jos on kovin miehekäät kasvot ja leuka kuiin pajatson kuppi-EI KIITOS!

Äänestä

esim. Angelina Joliellakin on vahvat ja voimakkaat piirteet, iso leuka. Mutta eipä tuo haittaa. Toinen on Jennifer Aniston, kaunis hänkin.
Ylipaino itsessään on luotaantyöntävää ja peittää koko naaman ja vartalon luuston. Lisäksi hyllyävä ylipaino vaikeuttaa liikkumista ja aiheuttaa nopeaa hengästymistä. Kyllähän se jokaisen seksikkyyttä syö, kuin myös luuviuluus. Mikään ei ole kamalampaa kuin koliseva luuranko.

Äänestä

Ymmärrä pointin tuossa. Ehkä siten, etteivät kaikki naiset ole kasvoiltaan kovin miellyttävän näköisiä. Esim. liian leveät kasvot tai ulkonevat kasvonpiirteet tekevät kasvoista helposti jotenkin väkevät, samaten suuri nenä tai leveät leukaperät. neliskanttiset kasvot ja leukaperät voivat toki olla myös hienon näköiset, esim. juuri Angelina Joliella on hyvin leveät leukaperät, mutta hänen kasvoissaan on niin paljon muuta, joka pelastaa. Ehkä useampi ihailtu julkkisnainen on ennemminkin hieman sellainen komea kuin kaunis nainen. Esim. Jennifer Aniston ja Kim Kardashian ovat yleisesti hehkutettuja, mutta mun mielestäni eivät kasvoiltaan välttämättä hirveän kauniita naisia. Toki seksikkäitä ja valokuvauksellisia molemmat.

Äänestä
  • Kim Kardashian ja Angelina Jolie kuuluvat jo peräti sarjaan jumalattaret joiden tasolle ei tavallisilla kauottarilla ole mitään asiaa.

    Äänestä

  • havannoija kirjoitti:

    Kim Kardashian ja Angelina Jolie kuuluvat jo peräti sarjaan jumalattaret joiden tasolle ei tavallisilla kauottarilla ole mitään asiaa.

    Angelina kyllä mun mielestä, mutta mun mielestä tuo Kim ei ole kyllä mikään kaunokainen. Tosi stereotyyppisen näköinen "seksipommi", jolla on tosi rakennettu tyyli eikä mikään hätkähdyttävän kaunis tai millään tapaa persoonallinen, kuten esim. Angelina Jolie.

    Äänestä

  • ei mun mielestä kirjoitti:

    Angelina kyllä mun mielestä, mutta mun mielestä tuo Kim ei ole kyllä mikään kaunokainen. Tosi stereotyyppisen näköinen "seksipommi", jolla on tosi rakennettu tyyli eikä mikään hätkähdyttävän kaunis tai millään tapaa persoonallinen, kuten esim. Angelina Jolie.

    Kim Kardashian on paljon kauniimpi ilman meikkiä, kun meikattuna. En henk. koht. tajua sitä maalin määrää, mikä hänen naamalleen sivellään. Ilman meikkiä on tosi raikkaan ja kauniin näköinen. Toki tyylinsä on jotenkin keinotekoinen, ja itsekin tykkään enempi Angelinasta, joka on jotenki persoonallisen oloinen ja liekkö hänellä sitä paljon puhuttua karismaakin vielä. Nuorempana Angelina oli jotenkin ärsyttävä niine muka seksikkäine törröhuuli ilmeineen, kun poseerasi kaikissa kuvissa sama ilme naamalla ja myös elokuvissakin keskittyi liikaa vaan olemaan huulet törröllään söpön ja sexyn näköisenä, ja olin sitä mieltä että ällö muija ja paska näyttelijä, vaikkakin häkellyttävän kaunis. Nykysin on kai iän myötä viisastunut, ja tajunnut että seksikkyys on jotain muuta kun vajakki-ilme. Vieläkin jossain elokuvissa lipsahtaa poseeraamisen puolelle, mutta vakavasti otettavissa leffoissa osaa jo näytellä oikeasti, kuten siinä mighty heart, vai mikä sen leffan nimi olikaan? Siitä olis pikemmin ansainnut oscarin kuin siitä vuosi nuoruudestani, joka meni huulet tötteröllä poseeraamisena, ja mun mielestä paska suoritus näyttelijänä muutenkin. Mutta joo, nykyisin Angelina on kyllä ihq! :D

    Äänestä

  • Aah.. Angelina! kirjoitti:

    Törröt huulet näyttää hyvältä. /keskustelun loppu

    Äänestä

  • havannoija kirjoitti:

    Kim Kardashian ja Angelina Jolie kuuluvat jo peräti sarjaan jumalattaret joiden tasolle ei tavallisilla kauottarilla ole mitään asiaa.

    Unohtamatta etteivät ole ihan au de naturel..vaan plastiikkakirurgin luomus..kasvojen kohotusta,botoxia poski-implantit rasvaimua pakaraimplanttia..lopputulos..?

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Unohtamatta etteivät ole ihan au de naturel..vaan plastiikkakirurgin luomus..kasvojen kohotusta,botoxia poski-implantit rasvaimua pakaraimplanttia..lopputulos..?

    Ai Kim Kardashian ja Angelina Jolieko? Angelinalta on ehkä vähän nenää leikattu, mutta muuten on aito. Tuskin on botoxiakaan pistetty, kun liikkuuhan sen naama, joten lihaksia ei ole lamautettu millään botoxeilla. Kim Kardashianinkin naaman uskon olevan aito ja perse ainakin on aito. Kyllä joillain naisilla on luonnostaankin pyöreä perse ja korkeat poskipäät ja pusuhuulet. Molemmat on sen verran nuoriakin vielä, että ei taatusti ole kasvoja kohoteltu.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Kylläpäs onkin..käy kattomasa ennen ja ja älkeen kuvat.Sori jos oot luullut muuta..suuressa maailmassa kasvoja kiristetään jo ekan kerran 30.vuotiailla,,täyteaineita kaikkiin ryppyhin ja otsaan botoxia..kulmakarvat kohotetaan jna..olen anestesia ja leikkasalihoitaja joka on työskennelyt kauneusklikoilla ,,jossa anonyymit julkkiset piipahtaelevat siinä missä muutkin leikkaushoitoa kaipaavat:) Kumpa tieteäisittekin..:P

    Äänestä

  • anes+l.salihoitsu kirjoitti:

    Joskus parikymmentä vuotta sitten kohotettiin naamoja, mutta nykyisin ei kohoteta, kun vasta vanhoilta mummoilta ja papoilta, tai jos on ollut esim. tosi lihava ja laihduttaessa jäänyt löysää ihoa. Kasvoja ei kohoteta siksi, kun siitä lopputuloksesta ei tule kovin luonnollisen näköistä, ja nuorena kohottamista ei aloiteta, kun siinä on rajansa kuin paljon pystyy kiristään. Joten jos kolmikymppisenä aletaan kiristää, niin viimeistään viiskymppisenä on ihan hirveän näköinen. Nykysin on enempi vallalla se täyteaineitten pistäminen lärviin, josta sitten tulee sellaiset ns. kissakasvot, kuten Madonnalla nykyisin. Varmasti on Angelinalle voitu jo jotain täyteaineita ilmeryppyihin pistää, mutta tuskin botoxia, kun näyttelijähän se kuitenkin on, joten pitää pystyä ilmehtimään ja botoxhan lamauttaa lihakset. Varmasti on sekä Kimille että Angelinalle tehty jotain kemiallisia kasvojen kuorintoja yms. mutta väitän ihan varmasti, että ei ole kummankaan naamoja kohotettu. Linkitä tähän ne ennen ja jälkeen kuvat, jos jotain haluat todistella, sillä en viitti itse alkaa etsimään. Miksi joillekin naisille on niin vaikea myöntää, että jotkut on luonnostaan kauniita, ja pitää sitten kiven kovaa väittää, että se olis kirurgin muokkaama? Tunnen itsekin yhden naisen, jolla on samanlainen pyöreä ihana perse, kuin Kim Kardashianilla, ja kun oltiin teinejä ja koulussa, niin toiset tytöt kiusas sitä tosi julmasti ja haukkuivat läskiperseeksi, vaikkei sen perse ole läski kun isot pyöreät kiinteät lihakset tekee sen muodon. Tyttö on tosi kaunis muutenkin, ja sitä kiusattiin ihan hulluna toisten tyttöjen taholta. Kateellisia ämmiä on monet, ja ei tajua edes, että se jos joku rumentaa naisen kuin naisen. Paska luonne näkyy päällepäin.

    Äänestä

  • havannoija kirjoitti:

    Kim Kardashian ja Angelina Jolie kuuluvat jo peräti sarjaan jumalattaret joiden tasolle ei tavallisilla kauottarilla ole mitään asiaa.

    Kim muistuttaa ilman meikkiä yhtä tuntemaani romanityttöä, joka on mielestäni todella kaunis.

    http://edge.ebaumsworld.com/mediaFiles/picture/1752661/81255040.jpg

    Äänestä

Naisena koen itse olevani erittäin etuoikeutettu huolehtimaan itsestäni. Monella naisella kokonaisuus jää huomioimatta. Lihavuus,huonoryhti,huono iho, epäterveellinen ruokavalio,liikkumattomuus,tupakka,aurinko ja alkoholi aiheuttaa monelle päänvaivaa. Kaikkia naisia ei ole luotu Kimiksi tai Jenniferiksi, eikä se ole suinkaan tarkoituskaan. Monet tavalliset naiset saavat aivan uuden hehkun, kun pudottavat painoaan, jättää hampparit ostamatta, tai käy kasvohoidossa. EDES JOTAIN?! Olen itse siitä onnekas, että olen perinyt kauniin äitini ulkomuodon. MUTTA, mikään ei tule ilmaiseksi. Itsestään on pidettävä huolta ja sitä kautta kauneus välittyy myös ulospäin. Lihavuus on minun mielestäni, yksi ällöttävimmistä, mutta myös ihmisiä (sekä miehiä että naisia) ennenaikasesti rappeuttava tekijä johon oikeasti pitäisi jotenkin puuttua. Yllättävän paljon tulee päivittäin vastaan lihavia nuoria naisia.

Äänestä

lihava on ihana, lämmin ja rauhallinen, ei useasti hermostunut ja huutava nainen, ei useasti rauhaton, ulkopuoli vanhentuu, ryppeytyy, vanhentuu, sisäpuoli, kasvaa, viisastuu, kehittyy vuosien ajan, ja se antaa elämän tyydytystä, aamulla vieressä herää ja tuntee lämpöisen pehmeän joustavan pullean ihon, ei kuivan kova luisen -hyi- kylmän käsivarren, ei kiitos. Hmmmm., vieressäsi aina lämpöinen, tulisen rauhallinen ja aina kostea, ei turhan kitkainen, aina halukas leikkiin, Mistä sellaisen löytää?

Äänestä

Lihavuus on vastenmielistä. Ei kiihota.

Äänestä

hmm minulla on suhteellisen isot kasvot (korkeat poskipäät/neliömäiset kasvot) vaikka olen xs-kokoinen silti en koskaan "jää" ilman iskuyrityksiä baareissa ja saan usein kehuja ulkonäöstäni ;) aika monella venäläisellä on juuri tuollaiset korkeat poskipäät/suuriluiset kasvonpiirteet ja heidän ihanuuttaan miehet aina hehkuttavat keskustelupalstoilla.

Äänestä
  • No jos olet xs-kokoinen niin et ainakaan isoluinen millään mittareilla.

    Äänestä

Kivat sulle,,,

Äänestä

Pointtisi taitaa olla se, että lihava voi päästä eroon läskeistään ja olla sitten kaunis jos on muuten kaunis luusto jne, mutta rumapiirteinen ei ikävä kyllä saa itseään koskaan kauniiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pahinta naisella kirjoitti:

Monelle näyttäisi olevan lihavuus pahin ongelma naisen ulkonäössä, mutta oikeasti lihavuutta pahempi ja vastenmielisempää on jos nainen on miehekkään näköinen tai muuten isokasvoinen liian pitkät, leveät, suuriluiset kasvonpiirteet. Varmasti sen näköinen on suurempi mieskarkotin kuin lihavuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu