Saanko sossusta tukea elämiseen?
Lina 30.6. 20:35
Hei,
...vai lasketaanko miehen tulot mukaan vaikka kumpikin maksaa omat menonsa..
Olen opiskelija ja asun avomieheni omistamassa asunnossa.
Maksan hänelle 200 euroa kuussa asumisesta.
Tuloni ovat 500 e kuussa ja en käy töissä.
Kesän aikana minun tuloni ovat noin 300 e kuussa.
Ruokalaskut laitetaan puoliksi, käytännössä niin että minun velkani miehelle kasvaa. Mies yleensä päättää mitä ostetaan. Ja minun jugurttini ovat vain kuulemma herkkua.
Haluaisin vähän suunnitella kaupasta ostettua. Mutta mies on tottunut yksinasuessaan ostamaan mitähaluaa.
Omat laskumme maksamme itse. Olemme kihloissa ja eka lapsemme syntyy joulukuussa.
Riidan tullen mies haukkuu todella pahasti ja uhkailee ulosheitolla. Eihän minulla ole oikeutta asua hänen asunnossaan. Vetoaa aina, että olen vielä lapsi. Minulla ikää 27 v. ja hällä 35v. Itken melkein joka päivä mollaamisen takia.
Olen kyllä ennen miestä asunut yksin 7 vuotta.
Minulla alkaa olla kohta mitta täysi vuoden yhdesäolon jälkeen. Mitä järkeä on jatkaa tätä helvetti'ä ja yhden anteeksipyynnön takia jatkaa. Kyllä kannattaisi jatkaa lapsenkin takia.
Miehellä ei mitään käsitystä siitä ettei sossustakaan saa rahaa jos asuu avoliitossa hyvätuloisen miehen kaa, vai olenko väärässä ?
Kauheaa valitusta, mutta haluaisin kuulla ulkopuolisen mielipiteitä, kyllä myönnän, että elän hänen kustannuksellaan.
Yksinasuessa saisin opiskelijana asumistukea. Edellinen asunto oli vuokra-asunto ja vuokra laitettiin puoliksi. Maksoin sähkölaskut.
Minulla ei tunnu olevan mitään sananvaltaa, en saa alkaa haukkumaan häntä, asunhan hänen asunnossaan.
Kaksin parempiko?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Te olette avopari ja asutte siis yhdessä, joten teidän tulot lasketaan yhteen, ihan sama vaikka kumpikin maksaisi omat laskunsa ja osuutensa. Näin kelalla ja myös sossussa.
Meillä myös ollut ylä- ja alamäkiä nuissa raha-asioissa, välissä toinen töissä/elättää ja toinen kotona. Tällä hetkellä minä töissä ja mies makaa kotona. btw, miehesi on idiootti. (anteeksi nyt vain) Koita pärjätä ja yritä keksiä parempaa ennen kun saat lapsen. Aurinkoa risukasaan...
Mulla on kyllä sellanen käsitys, että rahaa ei tuu. Te asutte yhessä, joten teidät lasketaan avopuolisoiks ja parempitulosella on velvollisuus elättää toista. Ainut keino ois rahan saamiseen koettaa vakuuttaa ettette ole avopari, mutta se nyt ei taida onnistua.
Valtio katsoo että poikaystäväs velvollisuus on huolehtia susta. Ihan sama, vaikka molemmat maksais ite laskunsa. Näin estetään kusetus, mutta jätetään myös pulaan paljon apua tarvitsevia. Kannattaa kuitenki ottaa yhteyttä kuntas sosiaalityöntekijöihin ja kysyä. Niin saat parhaan varmuuden. Onnea:)
Avoparille.
Laissa vain aviopuolisoilla on elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan, mutta sitten on tämä perkeleen porsaanreikä avioliitonomaisissa olosuhteissa.
Mutta sen voi kiertää, huonevuokralailla.
Eli, mikäli miehesi omistaa asunnon, hän voi vuokrata sinulle huoneen siitä.
Teette virallisen vuokrasopimuksen, jonka kiikutat sossuun ja kelaan, ja kas, teitä ei käsitelä enää avoparina.
Tosin, yhden huoneen vuokra jaetulla keittiöllä ei ole suurensuuri, mutta ainakin sosiaali tarkistaa, että sinulla jää käteen vähimmäisnormi.
Samassa yhteydessä kannattaa tarkistaa suhteenne pelisääntöjä muutenkin. Alituisen ulosheiton uhan alla eläminen ei ole mistään kotoisin.
Miehesi olisi syytä miettiä, mitä haluaa, ja mikä on arvokasta.
Sinun tilanteessasi tulisi paremmin toimeen kokonaan omassa asunnossa.
Huomauta tästä miehelle, ja kerro myös, että olet valmis muuttamaan pois, että moisesta kyykyttämisestä pääset. Eikä miehesikään tarvitse enää kuttuilla.
Luulisin asenteen muuttuvan jokseenkin nopeassa tahdissa.
Semminkin, että poismuuttosi seurauksena olet oikeutettu elatusmaksuihin yhteisestä lapsestanne.
Kyllä se taitaa olla niin että sille miehelle sun
pitäis saada perille semmonen juttu että
kun se sun kanssa asuu ja isäksikin tulee
niin sen pitää muuttaa suhtautumistaan.
Siitähän tulee perheenisä olkoon nyt
avoliitto tai avioliitto.
Kyllä ne miehet voi olla hankalia
avioliitossakin. Sitten tulee niitä lapsen huostaanottoja yms jos tyyli ei muutu ja äiti on
katastrofin partaalla jo ennen lapsen syntymää.
Toivottavasti asiasi järjestyy. Käy sossulla puhumassa ongelmistasi, kyllä ne kertoo
mitä mahiksia sulla on järjestää elämäsi.
Älä lannistu!
Sehän tässä naurettavaa on, että jos muutat pois
mies on uhannut ottaa lapsen pois minulta. Kun minulla ei ole rahaa kuulemma kasvattaa häntä.
Tiedän kyllä varsin hyvin, ettei tuollainen onnistu.
Onhan se surkeata kyllä kasvattaa lasta yksin.
Minusta tulee oikein esimerkkitapaus.
Miehen puheet ovat todella ristiriitaisia.
No, laitoin asunnonhakupaperit jo vetämään netin kautta.
Mä olin hyvin samantapaisessa suhteessa, sillä erotuksella, ettemme asuneet yhdessä. Eikä lapsia ole eikä tule. Suunnilleen saman ikäisiäkin olemme.
Mies oli uskomattoman törkeä, minulla ei ollut mitään ihmisarvoa. Keskellä yötä saattoi heittää ulos asunnostaan.
Mielestäni on hyvä, että olet päättänyt lopettaa suhteen. Lapselle on ikävää kasvaa ilman isää, mutta ei tee lapselle hyväksi kuunnella kun isä huutaa ja nimittelee äitiä.
Lasta hän ei tule saamaan.
Laita meiliosoitteesi, jos haluat jakaa lähemmin kokemuksiasi. Tiedän millaista tuo on...
Kiitti kannustuksesta kaikille [email protected]