tunteiden sammuminen vai mikä?

Heipsis.

Erosin alkukesästä 2011 avomiehestäni, jonka kanssa olimme yhdessä 2,5 vuotta. Ero tuli minun päätöksestäni. Muutin pian omaan asuntoon, mutta olemme koko tämän reilun puolen vuoden aikana nähneet paljon ja säännöllisesti. Mitään seksuaalista ei ole ollut tämän eron aikana, mutta olen huomannut joka kerta, kun olemme nähneet ja näkemisen päätyttyä eronneet, että mieheen sattuu päästää minut menemään.

Noin kuukauden päivät sitten sanoin exälleni, että haluaisin palata takaisin yhteen. Tein tämän vakaan ja pitkän harkinnan jälkeen, kun tunsin, että olen aivan varma, että haluan näin. Mies kertoi tapailleensa toista naista jonkin aikaa, mutta vuorokauden pohtimisen jälkeen hän tuli luokseni ja sanoi, että haluaa minut takaisin elämäänsä. Se olisi kuulemma "kaikkien unelmien täyttymys", jos alkaisimme jälleen seurustella. Hän sanoi myös, että on tuon eron ajan koko ajan ajatellut, että olen hänelle paljon enemmän kuin pelkkä ystävä ja että hän ei ole koskaan lakannut rakastamasta minua.

Aloimme siis suhteeseen uudelleen. Kahden viikon päästä mies sanoi, että hänestä ei tunnu hyvältä. Hän sanoi, että yhdessä oleminen tuntuu jotenkin eriltä kuin ennen. Hän halusi lopettaa seurustelun.

Kului muutama päivä, minä olin itkuinen ja tiedän, että hän oli myös todella ahdistunut. Sen jälkeen hän palasi luokseni ja sanoi miettineensä ja tulleensa siihen tulokseen, että hän haluaa olla kanssani, jos minä vielä suostuisin. No, minähän tietenkin suostuin. Suhteemme kesti tällä kertaa vuorokauden, kunnes hän seuraavana iltana sanoi olevansa niin ahdistunut, ettei hän voinut olla mitenkään päin.

Tuon illan jälkeen päätin, että en ole hetkeen yhteydessä häneen vaan annan hänen miettiä rauhassa, että mitä hän haluaa. Kului viikko, kunnes olimme yhteydessä ja hän halusi jutella. Näimme ja hän sanoi, että hänestä tuntuu, ettei meidän kannata nyt seurustella, koska hän on tuon puolen vuoden erossaolon aikana ehtinyt alkaa ajattelemaan minua pelkästään kaverina.

Olen surullinen. Vaikka tiedän, että voi olla ettei exäni tiedä itsekään, että mitä oikeasti tuntee.. Silti tuntuu todella pahalta. Kaikki kaveri- ja perhepiirissämme ihmettelevät miehen saikkaamista kyllä:n ja ei:n välillä, kun mies on kuulemma ollut koko tämän puolivuotta surullinen ja kertonut, ettei ole eromme jälkeen saanut nukutuksikaan hyvin, koska ero kaivertaa mieltä.
Minun on vaikeaa ymmärtää, että hän sanoo, että rakastaa minua ja haluaa olla kanssani ja että olen ollut hänelle koko ajan enemmän kuin pelkkä ystävä, vaikka emme ole olleet yhdessä, koska khden viikon päästä olenkin hänelle vain kaveri ja tunteet ovatkin kaverilliset.

Miltä tällainen kuulostaa ulkopuolisen korviin?

Haluan painottaa, etten missään kohtaa ole ajatellut, että voin "pompotella" miestäni. Että "kyllä hän minua odottaa" .. En todellakaan ole ajatellut näin. Otin tietoisesti riskin, kun kerroin hänelle, että haluaisin palata yhteen. Mutta nyt mietin, että kun hän oli valmis samantien yhteenpaluuseen ja kahden viikon päästä hän ei enää tiennytkään mitä tahtoo..

Voiko olla niin että mies vain pelkää tulla uudelleen jätetyksi? Siitä hän puhui aivan yhteenpaluumme alussa, mutta koitin sanoa, että olen palannut hänen luokseen siitäki huolimatta, että tiedän mitä meidän yhdessäolomme on ja että mitkä ovat suhteen heikkoudet ja että olen valmis omalta osaltani korjaamaan niitä asioita, jotka suhteemme ajoi aiemmin karille.

Tiedä, että mies on surullinen ja mieli maassa. Tiedän, että hän miettii näitä asioita. Mutta samoin teen minä. En saa nukutuksi, syödyksi ja töissä olemisesta ei meinaa tulla mitään, kun itku tulee pienimmänkin vastoinkäymisen kohdatessa.

Kaipaisin asiallisia vastauksia. Miten toimia?