Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sukkahousuista?

Dimian.

Mistä ison koon sukkahousuja? Ferillolla on Levee merkki ollut isoissa koon kohdalla ja täytyy sanoa, etttä ainoa merkki heidän mallistossaan joiden tuotteet ovat isoja. Kaikki muut isojen kokojen kohdalla olevat merkit ovat aina pieniä vaikka ottaisit isoimman koon mitä niistä löytyy kuten Amar jonka isoin koko jää liian lyhyeksi silti. Eli eurooppaan on suunnattava ostoksille, mutta minne nettisaiteille kannattaisi kääntyä ja minkä valmistaja tuoteet vastaisivat kooltaan Leveen tuotteita. Visa Electronilla pitäisi myös pystyä maksamaan.

19

2093

Vastaukset

Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
5000
• LargeDen

fi.calzessa.com , Isot koot, Alusasukauppa.fi, ainakin muutama malli koossa XXL, Klingel. fi, on myös joistakin malleista suuria, melko arkisia malleja kylläkin, Lindexiltä olen myös löytänyt riitävän suuria kokoja. Nettikaupoissa, täytyy tietysti olla nettipankkitunnukset

• Dimian.

Alusasukaupan XXL Fioret eivät kyllä todellaakaan ole nähneetkään XXL kokoa. Oikea koko luokitus olisi varmaan korkeintaan L. Jos joltain löytyy kokemusta Esim. Leveen 56-58 koon sukkiksista niin tietävät varmaan, että niitä voi jo kutsua XXL kooksi. Norlynin ja Amarin isoja kokoja vaivaa aina sama juttu eli ne ovat liian lyhyet. Esimerkiksi Amar Madame XXL koko 48-60 ongelmana on pituus eli ovat liian lyhyet. Harmittaa vaan kun Ferillo luopui Levee merkistä Ainoat suomesta saatavat sukkikset jotka olivat tarpeeksi suuret.

Kokemuksia kaivattaisiin niiltä joille Levee on merkkinä tuttu, että mikä olisi vastaanlainen merkki jolla siis XXL todellakin tarkoittaa sitä XXL:ää eikä niin, että se on loppupeleissa kuitenkin vain L jos sitäkään.

• pitkäjalka
Dimian. kirjoitti:

Mikäköhän siinä on, että ne on aina liian lyhyet? Housuosa kyllä venyy kainaloihin asti, mutta jalkaosa on niin lyhyt, että niitä saa kaikin vaivoin kiskoa haaroihin asti ja istuessa ne valuvat sitten alas.

• Täti pitkäsääri
pitkäjalka kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Yläosan koko riittäisi XL ja jopa L, mutta sukkaosassa pitäisi olla reilusti pituutta enemmän. Joskus löysin italialaiset sukkahousut joissa oli juuri tuo minulle sopiva mittasuhde, mutta en pistänyt merkkiä muistiin ja sen jälkeen ei ole löytynyt yhtä hyviä.

Yleensä etsin sukkahousuja joiden koko on XXL tai 5 eikä leveää takakiilaa. Nämä voivat olla lähes sopivia, viimeksi löysin noilla ehdoilla sopivat Sokoksen Emotionista.

• sdkkasdjf

Siksi, koska mallit on tehty ns. "persjalkaisille" suomalaisnaisille.... Pitkänä ihmisenä - ja 80-90 -luvulla hoikempana - ostin aina ruotsalaisia sukkiksia, koska siellä tehdyt mallit, myös xl, olivat pitempisäärisiä.

• pitkäjalka

Oisko sinulla vinkkejä pitkäsäärisistä sukkiksista? Mistä löytyisi?

• Collanto
pitkäjalka kirjoitti:

Oisko sinulla vinkkejä pitkäsäärisistä sukkiksista? Mistä löytyisi?

Kyselepä Ferillosta vaikka Collanton miesten malleja - pituutta pitäisi riittää.

• dflsdlöfasdlöjf
pitkäjalka kirjoitti:

Oisko sinulla vinkkejä pitkäsäärisistä sukkiksista? Mistä löytyisi?

Silloin 80-90 -lukujen aikana ostin pitkäsääristen sukkikset Ruotsista Lindex- H&M- Kappahleista sillä kesätöissä ollessani, mutta nyt en ole olleenkaan varma myyvätkö nämä nyky-Suomen vastaavat liikkeet alkuperäisiä pitkäsääristen malleja vai onko heidän sukkiksensa mukautettu suomalaisille persjalkaisille?
Tampereen Speci-liikkeessä - olikohan heidän nettikaupassansa? - oli joitakin isokokoisia sukkiksia myynnissä, mutta ovatko ne myös pitkäjalkaisille, sitä en tiedä?

Em. huomioon ottaen, ota selvää minkä nimisiä malleja Ruotsissa myydään tai valmistetaan, niin oletettavasti niissä riittää enemmän sääripituutta. Suomessa myytävissä jumbomalleissa sääripituutta ei ainakaan ole :( - nimim. testattu on

• fasdfa,sdfnasd
dflsdlöfasdlöjf kirjoitti:

Googlettelin aikani kuluksi sanoilla strumpbyxmodellerna i Sverige ja vastauksena esim. tällainen sivu

http://www.alltomklader.se/webbshops.asp?idCategory=284

• lskldfjaslödjflöj
fasdfa,sdfnasd kirjoitti:

Googlettelin aikani kuluksi sanoilla strumpbyxmodellerna i Sverige ja vastauksena esim. tällainen sivu

http://www.alltomklader.se/webbshops.asp?idCategory=284

Sitten tosiaakin joissain keskustelupalstoilla oli myös Ruotsissa maininta siitä, että miehille tarkoitetuissa sukkiskaupoissa löytyy pidempiä sääriä... eli esim.
http://fi.calzessa.com/ kuten tuolla yllä mainittiinkin ja sitten on tämä tanskalainen Legwear, jota mainostettiin yhdessä ruotsalaisblogissa http://www.legwear.dk/ jossa pitäisi siis oleman myös pitkäsäärisille ja xl-kokoisille tarjontaa - myös värikkäitä malleja.

p.s. Tätä sukkisproblematiikkaa usein pohditty myös isotkoot.com sivuilla, jossa keskustelua isokoisten vaatteista ja muodista :)

• N80.
lskldfjaslödjflöj kirjoitti:

Vanha ketju jo, mutta kun juuri saapui tilaus Calzessa:sta niin pakko sanoa taas, että ison koot eivät todellakaan olleet isoja kuten niin monta kertaa on saanut huomata. Tilasin siis sukkahousuja muutamalta eri valmistajalta ja otin isoimmat saatavilla olevat koot. Otin Marika, Cervin sekä Cindy merkeiltä suurimmat mitä löytyi ja yksikään ei ollut tarpeeksi suuri.

Marika tosin yllätti minut täysin venymis kyvyllään sillä pakkauksesta avattuani näyttivät selvästi pienimmiltä ja olin sata varma, että ne eivät mahdu päälle, mutta suu loksahti auki kun testasin niitä päälle. En ole koskaan törmännyt vastaavaan venymiskykyyn sukkiksissa. Ainoat jotka jää käyttöön joskin saisivat olla vielä koko paria suuremmat. Suurin pettymys oli Cervin merkki joka oli selvästi suurimman näköinen ulkoapäin arvioitaessa, mutta osoittautui pienimmäksi testatessa. Cindy merkin plussa tulee niiden mahtavasta tunnusta ihoa vasten.

Samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa siitä, että Levee merkki on ainut jonka XL todella tarkoittaa XL:ää. Amarista myös samaa mieltä, että liian pienet ovat heidänkin suuret kokonsa. Olen myös tilannut elokselta 58/60 kokoa olevia sukkiksia ja nekin olivat liian pienet. Vaikuttaa siltä tosiaan, että suomesta ei saa tarpeeksi isoja kokoja mitä tulee sukkiksiin ja tuntuu, että ei saa myös koko euroopasta. Jenkeistä luulisi löytyvän kun siellä on aika paljon iso kokoisia ihmisiä.

• Täti pitkäsääri
N80. kirjoitti:

Olen jo tottunut siihen että joudun aina kiskomaan sukkahousuja ylös eikä ne tunnu muutenkaan mukavilta. Sääripituudet on aina liian lyhyet. Tuntuu oudolta että tehdään erikseen sukkahousuja normaalia lyhyemmällä sukkaosalla mutta ei normaalia pidemmällä. Kuitenkin tuohon ei tarvita muuta kuin koneiden pientä säätöä, sukkien yhteenompelussa otetaan lisäpituus housuosasta koska yleensä siellä on varaa suuressa koossa. Ohuina arkisukkahousuina käytän Lindexin bulkkitavaraa (5 kpl laatikossa) joiden kooksi luvataan 44-52 ja niillä on todella noin suuri venymisvara. Sukat venyy tarpeeksi mutta meikäläinen "hukkuu" siihen yläosaan (44 numeroisella käynee samalla aluspaitana).

• CastaLunanen

Olen ostellut Cellbesiltä ja Ellokselta, CastaLuna myy myös isoa

• figur8

Enemmän sattuman kauppaa on sukkahousujen sääriosan pituus. Ei se ole ollenkaan mukavaa puuhaa kiskoa koko ajan sukkahousuja ylös. Minulle on parhaiten sopinut Kunertin ja Wolfordin sukkikset, ja satunnaisesti joissakin halpis sukkahousuissa on ollut riittävän pitkä sääri. Ellokselta mm. joskus tilasin vähän paksumpia sukkahousuja joiden vyötärönauha ylsi kainaloihin saakka. Sukkahousujen kokomerkinnät tuntuvat olevan vain suuntaa-antavia ja vaihtelevat suuresti valmistajan mukaan. Ja mitä ohuemmat sukkahousut, sen suurempi venysmisvara. Poikkeuksena 3D-sukkahousut, esim. juuri nyt minulla on jalassa Amarin sukkahousut (poistunut 60 denierin 3D-malli), ja koko on VAIN 40-44!! kun oikea kokoni on 48-(52).

Juuri olen etsiskellyt isokokoisia vähän paksumpia tukisukkahousuja, myös Ferillon sivut katsastin. Näyttää Levee olevan taas valikoimissa. Tilaus vetämään?! Ja samalla kertaa pakkasten varalle myös parit neulesukkahousut. Leveällä ribbi kuviolla, ja mieluummin muuta kuin mustaa, kiitos! Esim. mariininsiniset ja viininpunaiset paksut sukkahousut olisi hankinnassa.

• ljlösdjlösdlajk

http://www.thebigbloomerscompany.co.uk/TIGHTS-PLUS-SIZE-NAPLES.HTML
Nyt löytyi nettikauppa, josta saa todella isoja kokoja... Bigbloomersista näkyisi löytyvän kokoja PLUS SIZE, SUPER SIZE ja EXTRA LARGE eli vaikuttaa lupaavalta? Heillä on sukkahousuja, alkkareita, ylöshilautumattomat pitkälahkeiset alkkarit kesähelteitä varten jne. Ja kokoja riittää! Toimittavat myös ulkomaille.

• ei-persjalkainen

Ulla Popkenin sukkahousut istuvat todella hyvini, ja niissä on pitkä sääriosa. Eivät valu ja kaikinpuolin miellyttävät pitää. Ainoa miinus tulee kestävyydestä. Niissä on paljon elastaania, joten kannattaa kastella ja kuivata ennen käyttöä, niin kestävät paremmin. Niitä saa ainakin 54 kokoon saakka. Ainakin Lorellasta löytyy. Kolmen pakkaus alle kymmenen euroa.

• Anonyymi

norma usa 9mm 124grain
fiocchi pistol series dynamics
winchester silver tip 9mm
5.7x28 ammo
glock 17 gen 5
pink glock
glock 48 9mm
glock 23 for sale
glock 44
glock 42 for sale
glock 26 gen 3
american eagle 124 grain 9mm
glock 19 gen4 mos
glock 19 gen4 for sale
glock 19 fde
glock 10mm for sale
glock 42 magazine
used glock 19
glock 43
tiffany blue glock
30 30 ammo for sale
p938 legion micro compact
sig p938 sas
sig sauer p938
springfield armory 1911
glock 30 gen 4
glock 26 gen 4
glock 27
glock 27 gen 4
glock 17 gen 4
glock 22
glock 22 gen 4

• Anonyymi

Wolford xl , riittää pituutta

• Anonyymi

We really enjoyed every single bit of time spent on this awesome blog.
Please just click on our links for great and greater content.

apple-gelato
sticky-buns-strain
runtz-og
berry-pie-strain
snowman-strain
granddaddy-pluto-strain
truffle-cake-strain
truffle-butter-strain
black-truffle-strain
truffle-strain
lemonchello-strain
sunset-sherbet-strain
marathon-og
lemon-cherry-gelato-strain
blueberry-cruffin-strain
sweet-tea-strain
snow-montana-strain
zaza-strain
sorbet-strain
blue-cookies-strain
rainbow-sherbet-strain

italian-ice-strain
la-kush-cake-strain
khalifa-kush

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

1. Millä voin

Hyvittää kaiken?
Ikävä
92
2421
2. Jotain puuttuu

Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
Ikävä
101
2133
3. Haluan sut

Haluatko sinä vielä mut?
Ikävä
83
1780
4. Hei A, osaatko

sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
Ikävä
45
1575
5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

Ei tästä mitään tule koskaan.
Ikävä
78
1556
6. Ampuminen Iisalmessa

Älytöntä on tämä maailman meno.
Iisalmi
11
1505
7. Pohjola kadulla paukuteltu

Iltasanomissa juttua.
Iisalmi
33
1468
8. 54
1340
9. Synnittömänä syntyminen

Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
Helluntailaisuus
87
1296
10. Mitä tämä tarkoittaa,

että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
Ikävä
30
1219
Aihe