wikipedia sanoo:
Jenni Elina Haukio (s. 7. huhtikuuta 1977 Pori) on suomalainen runoilija, Kansallisen Kokoomuksen viestintäpäällikkö ja tulevan tasavallan presidentin Sauli Niinistön puoliso. Esikoiskokoelmallaan Paitasi on pujahtanut ylleni (1999) Haukio sai valtakunnallisen Runo-Kaarina-palkinnon.[1] Hänen toinen runokokoelmansa Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata ilmestyi 2003 ja kolmas Sinä kuulet sen soiton 2009. Luonto on Haukion runoissa keskeisellä sijalla.[2]
[muokkaa] Elämä
Haukio valmistui valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2001, pääaineenaan valtio-oppi.[3] Opiskeluaikanaan Turussa Haukio oli mukana perustamassa Grupo Kapustarinta -nimistä runoryhmää, joka esiintyi pienissä kulttuuritapahtumissa.[3]
Haukio on toiminut Kansallisessa Kokoomuksessa nuoresta lähtien[4]. Hän on toiminut kansanedustaja Anne Holmlundin avustajana ja Kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajana. Vuodesta 2007 Haukio on työskennellyt Kokoomuksen viestintäpäällikkönä.[5] Haukio on ollut naimisissa vuodesta 2009 Sauli Niinistön kanssa.[6] Haukio harrastaa muun muassa lintujen ja saariston tarkkailua kesäisin, kalastusta ja antiikkia.[7][8]
Haukion isoisä oli porilainen kunnallispoliitikko ja kokoomusvaikuttaja Toivo Haukio, joka oli Matti Virkkusen valitsijamiehenä vuoden 1968 presidentinvaaleissa.[9]
[muokkaa] Teokset

Vastaukset 5
Vanhimmat
Test test kokoomuksen Einsatzgruppea odotellessa. Tätä se nyt on sitten... sekuntikello käyntiin
Mikä Jenni-viha sulla on? Olet kuitenkin Saulista kiinnostunut. Mustasukkainen?
Ei mulla ole Jenni-vihaa (enkä nyt ehkä ihan tosissani ole isäni ikäisestä juristista kiinnostunut). En tehnyt tätä aloitusta, enkä sitä joka poistettiin. Ihmettelen poistoa. Tottakai ihmisiä kiinnostaa tämä pari ja siitä halutaan keskustella.
Kokoomuksen oikeanlaisen (saksalaistyyppisen) huumorin osasto ottaa tän asian nyt käsittelyyn ja ei-toivotun aineksen ongelma ratkaistaan lopullisesti.
Jenni asui mun naapurissa monta vuotta joskus. Olen 2 vuotta vanhempi kuin Jenni et ihan kiva nainen se on.
Helppo uskoa, että Jenni on kiva.