Tässä mun tarinani:
Aloin n. vuosi sitten soittamaan pianoa. Kävin silloin läheisessä soitinkaupassa ostamassa tietysti tarvikkeita aina silloin tällöin.
Jo ensimmäisellä kerralla huomasin mukavan miesmyyjän, joka iloisesti hymyili ja palveli asiakkaita. Jäin useasti juttelemaan hänen kanssaan ja aina tuntui että kemiamme napsahtavat ihan älyttömän hyvin yhteen.
Ihastuin häneen kerta kerralta enemmän ja viihdyin hänen seurassaan. Eräänä kertana kun tulin kotiin soitinkaupasta tajusin että olen todella ihastunut häneen ja haluaisin pyytää häntä ulos. Ainut ongelma oli ikä. En tiennyt yhtään minkä ikäinen hän olisi, veikkasin n. 30-36 iän väliltä.
No, viime viikolla päätin kerätä rohkeuteni ja kysyä häntä kahville kanssani. Menin rohkeasti soitinkauppaan ja hän olikin siellä onneksi yksin. Juttelimme hetken jonka jälkeen kysyin häntä treffeille. Voi luoja, mikä moka!
Ensiksikin hän kertoi seurustelevansa ja toisekseen kun kysyin hänen ikäänsä, olikin hän 40- vuotias eli välillämme oli 15-16 vuotta!!!
Olin äärimmäisen nolona ja pyytelin anteeksi. Jos olisin tiennyt tuon, en olisi ikinä pyytänyt häntä ulos. Myös minun mielestäni se on vähän liikaa ikäeroa. Itse olen kuitenkin 25v.
Hän oli tietysti hyvin imarreltu ja otettu pyynnöstäni ja kiitteli minua samalla, kun itse pyytelin käytöstäni anteeksi.
Tarinani opetus on varmaankin se, että siitä huolimatta että homma meni aivan pieleen, kannattaa aina yrittää jos toinen ihminen tuntuu ihanalta ja mahtavalta. Enemmin katsoo kuin katuu. Itse tiedän että olisin katunut jos en olisi kysynyt. Nyt hieman nolottaa, mutta silti rohkeutta peliin!:=)
Aloin n. vuosi sitten soittamaan pianoa. Kävin silloin läheisessä soitinkaupassa ostamassa tietysti tarvikkeita aina silloin tällöin.
Jo ensimmäisellä kerralla huomasin mukavan miesmyyjän, joka iloisesti hymyili ja palveli asiakkaita. Jäin useasti juttelemaan hänen kanssaan ja aina tuntui että kemiamme napsahtavat ihan älyttömän hyvin yhteen.
Ihastuin häneen kerta kerralta enemmän ja viihdyin hänen seurassaan. Eräänä kertana kun tulin kotiin soitinkaupasta tajusin että olen todella ihastunut häneen ja haluaisin pyytää häntä ulos. Ainut ongelma oli ikä. En tiennyt yhtään minkä ikäinen hän olisi, veikkasin n. 30-36 iän väliltä.
No, viime viikolla päätin kerätä rohkeuteni ja kysyä häntä kahville kanssani. Menin rohkeasti soitinkauppaan ja hän olikin siellä onneksi yksin. Juttelimme hetken jonka jälkeen kysyin häntä treffeille. Voi luoja, mikä moka!
Ensiksikin hän kertoi seurustelevansa ja toisekseen kun kysyin hänen ikäänsä, olikin hän 40- vuotias eli välillämme oli 15-16 vuotta!!!
Olin äärimmäisen nolona ja pyytelin anteeksi. Jos olisin tiennyt tuon, en olisi ikinä pyytänyt häntä ulos. Myös minun mielestäni se on vähän liikaa ikäeroa. Itse olen kuitenkin 25v.
Hän oli tietysti hyvin imarreltu ja otettu pyynnöstäni ja kiitteli minua samalla, kun itse pyytelin käytöstäni anteeksi.
Tarinani opetus on varmaankin se, että siitä huolimatta että homma meni aivan pieleen, kannattaa aina yrittää jos toinen ihminen tuntuu ihanalta ja mahtavalta. Enemmin katsoo kuin katuu. Itse tiedän että olisin katunut jos en olisi kysynyt. Nyt hieman nolottaa, mutta silti rohkeutta peliin!:=)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vähän kummallista, jos jo ton ikäeron takia olisit laittanut hommat jäihin, kun se ei edes millään tavalla käynyt tyypistä ilmi.
Ilmeisesti sitten vain kelailit yhteistä tulevaisuuttanne jonnekkin vuosikymmenien päähän.
Hän eli tämä kahville pyytämäni mies, oli myös samaa mieltä kanssani tuosta ikäerosta. Hän ei olisi alkanut seurustelemaan kanssani, vaikka olisikin ollut sinkku. Eli päätös ei ollut yksistään minun, vaan meidän yhteinen.
Ja onhan se aika totta: 25-vuotiaan ja 40-vuotiaan elämänvaiheet ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat aika erilaiset. Hän on silti ihana mies ja jos pysymme ystävinä riittää se varmasti molemmille:=)
Eihän se mitäkäs pieleen mennyt... toinen oli kovin otettu! :) Ja sä olit rohkea, kun otit härkää sarvista.
Oisitko mieluummin täällä palstakaupalla kärvistelemässä, että "Voi voi, kun musakaupassa on komea mies ja mä en tiedä mitä tehdä, apuuwa!" ? Vastauksina saisit just ton tekemäsi, yes?
Nnainen, kyllä juu olen kanssasi samaa mieltä! Olen itsekin lähinnä ylpeä itsestäni, että uskaltauduin kysymään häntä kahville:) Ja siksi myös halusin kertoa tämän täällä. Jotta kaikki jotka epäröivät uskaltavatko sanoa tai tehdä jotain, niin uskaltaisivat. Se pienen hetken suuri jännitystila on parempi, kuin miettiä ikuisuuden oisko siitä tullut mitään jos oisin kysyny.
Olen yleensä hieman ujo, joten sain kerätä rohkeutta hetken aikaa että uskalsin.
Mutta kyllä, kaikesta huolimatta vaikka ei mennytkään niinkuin piti, niin lämmittihän se mieltäni kuinka otettu ja vilpittömän kiitollinen hän oli. Lisäksi hän kertoi kuinka huono päivä hänellä oli ollut ennen tuloani.
No, iskuyritykseni varmaan ainakin vähän piristi hänen mieltään;) Ennen lähtöäni hän heitti vielä, että "tulehan käymään täällä välillä:)"
Mä olen 36 v. Mikset mua pyydä kahville?
Heh, hyvä että yritit edes. :) Se että jää katumaan jotain, on pahinta mitä tiedän.
Itsellä on käynyt kahdesti tosi nolosti mutta lopulta ihan hyvin. Ensinnäkin oli joskus eräs ylisöpö bussikuski, joka ajoi mut aina aamuisin töihin. Hän oli iloinen ja etupenkki oli aina varattu (josta saatoin olla jopa vähän mustasukkainenkin) ja meidän jutut vaan nousivat ihan omalle tasolleen. Hän todella piristi aamujani, ja usein hän hymyili että taas hän saa viedä mut töihin jne.. Aloimme jossakin vaiheessa juttelemaan vähän yksityisiäkin asioita, ja sitten kerran pyysin häntä rohkeasti kahville. Wah wah waa. Hänellä oli kuulemma ihana tyttöystävä joka naulaisi molemmat seinään, joten se ei tainnut käydä päinsä. Hän oli kuitenkin edelleen se sama positiivinen ja hauska itsensä, joten en masentunut enkä (kauheasti) hävennyt ja hän ilostutti aamujani vielä monta kuukautta.
Toinen tapaus oli aika samanlainen, erään liikkeen uusi myyjä hämmästeli miten kaltaiseni tyttö saattoi käydä sellaisessa paikassa ostamassa nörtti-tavaraa jotka nyt yleensä oli miesten juttu, ja hän aina jaksoi olla flirttaileva jne, joten kerran yhtäkkiä vaan suustani pääsi että jospas mentäis kahville. Myyjän käytös muuttui heti, hän kieltäytyi (aika paniikissa :D) ja oli sen jälkeen vähän asiallisempi. Täytyy myöntää että käynnit kyllä vähenivät ja molemmilla oli vähän nolo olo, mutta tais olla mun syy jos en ymmärtänyt hänen heittävän flirttiä varmaankin kaikille harvoille naisasiakkaille.
Mutta pääasia on että olen edes yrittänyt, olen nyt kolmatta vuotta autonkorjaajani kanssa yhdessä. Hän oli niin älyttömän söpö ja kun en enää keksinyt syitä miksi auto pitäisi viedä kokoajan samaan firmaan (en sentään sortunut itse rikkomaan autoani.. :D) niin pyysin häntä ulos ja se kannatti. :)
Onnellinen;), oot kans ollu rohkee! Hienoa:) Juu, tämä soitinkauppias on myös hyvin flirttaileva, kova puhumaan ja iloinen kuin mikä. Noh, sehän mut just sytytti;)
Aion kyllä mennä vielä myöhemmin ostamaan sieltä musatarvikkeita. Ei jääny yhtään huono fiilis, päinvastoin:) Uskoisin saavani samaa ystävällistä palvelua, ellen nyt hieman parempaakin;)
Miten sä reagoit, kun mies kertoi olevansa varattu? Sekö ei olisi haitannut, jos mies olisi sun kanssa kaffeelle lähtenyt?
Kun kysyin, hän meni ensin hiljaiseksi ja hetken päästä sanoi olevansa varattu. ja että muuten kyllä, mutta hän on todellakin varattu sekä ikäeromme on aika suuri.
Itse vedin tietysti noilla perusteilla myös vähän takaisin pyyntöäni, koska tajusin että hän aikoo antaa pakit. Jos tarkoitat, että olisinko lähtenyt hänen kanssaan kahville vaikka onkin varattu, niin sanoisin että en olisi lähtenyt.
En lähde jahtaamaan varattuja miehiä. Siksi hänkin meni ensin vähän vaikeaksi, kun yritti miettiä kuinka antaa pakit, niin etten pahoittaisi mieltäni.
Lopulta kuitenkin onneksi tunnelma keveni ennen lähtöäni:)
Niin, siis pakkeja antaessaan hän tietenkin yritti viestittää minulle ettei halua/pysty lähtemään kanssa ulos..