Mun parisuhteessa ei ole ollut kolmeen vuoteen seksiä eikä muutakaan. On oltu yhdessä reilut 10 vuotta. Mieheni sairastaa depressiota ja siitä kait johtuu kaikki.On käyty terapiassa ja hän käy omassaan edelleen, mutta ei tunnu auttavan. Tilanne on mennyt siihen,että minulta halut omaan puolisoon on mennyt hänen depressioinsa takia kokonaan, koska hän on niin haluton kaikkeen ja minä joudun tekemään aloitteet ihan kaikkeen, mitä meidän perheessä tehdään. Olen aiemmin eronnut,joten ei oikein lasten takia sekään huvita. Kaipaan kuitenkin älyttömän paljon seksiä ja toista ihmistä... MIESTÄ! Minulla oli 1.5 v. kestävä salasuhde tässä sivussa, mutta sekin loppui jouluna. Et silleen....
Näinkin voi olla...
Raude
7842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aloita uusi salasuhde....!! ei kait siinä muu auta jos et kerta eroakaan halua ottaa...!! tämä ei välttämättä auta asiaasi olenkaan mutta ehdotimpa ainakin...!! koita pärjäillä...! =))
... sen uuden salasuhteen bongaisi. Nekin kun mielestäni vaan sattuu kohdalle, ei niitä etsimällä löydä.
Mulla on melko samanlainen tilanne. Ei yli kolmeen vuoteen seksiä, mutta eipä olla yhdessä oltu kuin vasta viisi vuotta. Mies on tosi haluton mihinkään, tuntuu kuin perunasäkkiä saisi perässä raahata. Mikään ei kiinnosta tai innosta. Tai no internetti on ainoa, ja nukkuminen. Yököttää koko perhe-elämä, mutta lapsen takia yritän kestää.
älkää hyvät ihmiset pilatko elämäänne tommosten miesten takia varjolla lasten takia. Lapsikin huomaa jos ei mene hyvin ja kärsii siitä. Itsekin huomasin pitkään ku vanhemmat oli yhdessä samoin veljeni voimme kaikki huonosti henkisesti niin kauan kun vanhemmat erosivat.
Lapset on tosi herkkiä ja ne tajuaa ja vaistoaa jos vanhemmilla ei mene hyvin. Parempi on erota hunosta suhteesta silloin kun lapset on vielä nuoria. Sitten kun ne on kasvanut niin se erokin on lapsille paljon vaikeampaa.
suustani, että samaa mieltä kuin "nainen "ja "kolmepistettä"
Minulla lähti vaimo kälppimään vajaat 3 kk sitten. Hän laittoi eropaperit sisään ja keväällä tuosta painajaisesta saattaa tulla totta. Aviossa on oltu yli 13 vuotta, viimeksi seksiä taidettiin harrastaa viime keväänä ja olis pitänyt silloin jo havaita, että jotakin on pielessä.
Kesä meni ihan ok, tehtiin kesälomareissu jälkikasvun kanssa ja oli todella hauskaa. Sitten syksyn koittaessa hän yksinkertaisesti teki ns. ilmoitusluontoisen asian, jotta hän hommaa itselleen kämpän ja hakee eroa. Oli kuulemma hautonut asiaa jo yli vuoden ja nyt tuli piste iin päälle. Jälkikasvu jäi minun luokseni asumaan, koska minä jäin asumaan vajaat 10 vuotta sitten rakennettuun omakotitaloon, josta jälkikasvu ei halunnut lähteä äitinsä matkaan jo ihan siitäkin syystä, että kaverit olisivat jääneet. Eikä toisaalta äitikään saanut jälkikasvulta sympatioita teostaan.
Olen luonteeltani sellainen ihminen, etten halua aina kulkea sitä helpointa latua. Olen nyt yrittänyt saada vaimoa keskusteluyhteyteen asiasta (olemme muuten ihan sovussa ja puheväleissä), jotta voisimme mennä yhdessä puhumaan jonnekin tästä vaikeasta tilanteesta. Tietäis nyt vaan, mistä sitä kuunteluapua kannattaisi hankkia, sillä jos minä en sitä tee, niin mitään edistystä asian eteen ei tapahdu. Ja minä en todellakaan halua yksinkertaista ratkaisua eli luovuttamista ilman yrittämistä. Vaimo on kuulemma hypännyt terapiassa pitkään, mutta minulle hän ei siitä ole sanonut halaistua sanaa ennen kuin tässä vähän aikaa sitten vasta. Minä rakastan vaimoani kuitenkin kaikista hänen tempuistaan huolimatta suunnattoman paljon ja nytkin tässä kuumeisena istuskelen, koska uni ei maita millään, kun kaipaan häntä niin. Sisältä viiltelee.
Syrjähyppyjä en ole harrastanut eikä oikein käy mielessäkään. Minusta seksi ilman rakkautta on kuin auto ilman moottoria. Sillä ei tee mitään. Meidänkin seksi oli ihan hyvää pitkään, mutta kai se siinä vaiheessa alkoi heiketä, kun vaimon oma koetus alkoi. Enkä kai minäkään mikään pulmunen ole, kai tuota rakkautta olisi pitänyt tunnustaa ja huomioida enemmän. Toivottavasti saisin uuden tilaisuuden paikata pieleen menneitä asioita ja näyttää vaimolleni, miten tärkeä hän minulle on.
Taisipas olla niin, että nykyään joka toinen solmittu avioliitto päätyy eroon. Mistä se kertoo? Minun mielestäni sitoutumisen puutteesta. Hullaannutaan toisiinsa, äkkiä avioon ja sitten kun vähänkään alkaa ahdistamaan, niin tumpataan toinen mäelle. Vanhempi sukupolvi saa minun kunnioitukseni, koska he ovat nähneet niin paljon vaikempia aikoja, jotta ovat sisäistäneet sitoutumisen merkityksen. Pikkuasioista ei ole lähdetty kävelemään. On menty vaikka läpi harmaan kiven.
Toivon todella, että löytäisimme oikeanlaista apua, jotta voisimme jälleen kerran aidosti rakastaa toinen toisiamme. Minusta se ei ainakaan ole kiinni, jos kysytään.