Kirjoitan nyt tänne, kun en oikein tiedä mistä saisin apua. Minulla ei ole ketään kenen kanssa voisin puhua ahdistuksesta ja pahasta olosta. Tuntuu, että jos yritän puhua, niin katsotaan vähätellen ja supistaan sitten selän takana. Enkä edes tiedä mitä pitäisi sanoa tai mistä pitäisi aloittaa, joten kaikki vain sekoittuu jotenkin epämääräiseksi sepustukseksi, mitä kukaan ei edes jaksa kuunnella.
En jaksa enää tehdä mitään, saati suunnitella mitään tulevaa. Raahaudun eteenpäin päivä kerrallaan. Joka päivä joudun pakottamaan itseni liikkeelle ja töihin. Jo pelkkä ajatus töihin menemisestä ahdistaa ja vituttaa. En saa mitään tehtyä. En jaksa enää edes itkeä. Olen monesti ajatellut lopettaa tämän tuskan ja itsemurha ajatukset pyörivät mielessäni viikottain. Olen harkinnut esimerkiksi käteni tai jalkani katkaisemista, jotta voisin vaan käpertyä kotiin eikä tarvitsisi lähteä mihinkään. En nuku enää juuri lainkaan, vain pari tuntia yössä. Loppuyön vain tuijotan kattoa ja seiniä. Näen ahdistavia unia, jotka päättyvät kuolemaani (hyppyyn jyrkänteeltä, hukkumiseen,...). Haluaisin vain pois. Elämälläni ei ole mitään merkitystä. Jos esimerkiksi loman alussa tappaisin itseni, ei kukaan edes huomaisi useaan viikkoon. Ensimmäinen joka "kaipaisi" olisi pomo, joka ihmettelisi miksi en ole loman jälkeen palannut töihin.
Viimeiset neljä vuotta ainoa tekijä, joka on pitänyt minut hengissä, on koirani. Se on kolmesti pelastanut henkeni vain olemalla paikalla. Kauaa en enää jaksa räpiköidä. Miten pääsen eteenpäin? Mistä saan voimia jaksaa tätä?
Mistä apua vai hyppäänkö?
10
391
Vastaukset
- sdsdsdss
Kenelle olet yrittänyt puhua, jos sitten "katsotaan vähätellen ja supistaan sitten selän takana"?? Ilmeisesti et ammattilaiselle? Oletko edes yrittänyt hakeutua mihinkään, mistä saisit ammattilaisen apua? Olet todella onnekas kun sinulla on koira :) Rakastan koiria, mutta en voi itse hankkia, koska avopuolisoni inhoaa koiria ja on allerginen. Jos asuisin yksin hankkisin. Se kyllä varmasti pitäisi minutkin hengissä näiden itsemurha ajatusten keskellä. Jos asuisin yksin, minun pitäisi varmaan hankkia useampi koira, niin pysyisin hengissä.. Niitä kuitenkin hoivaisin ja jaksaisin ulkoiluttaa...
tutu tunne . olen kanssa yritänyt kaikkea . nyt olen alkanut käymään näytelyissä . se tuonut vähän lohtua ja helpotusta. olen tutustunut viime messukeskus tapahtumassa yhteen ,mieheen joka harastaa autoja .voi olla ,että hänen positiivinen asenne auttaa . katsotaan ja hän hyvä kuuntelija ja avulias. eikä hänellä ole mitään taka ajatuksia .suositelen sinullekin samaa .nyt kyllä itse tuho ajatukset jääneet vähemmälle.yrittetään vielä ,ehkäpä onni kääntyy . ei meidän tarvitse olla turhake jolla ei ole mitään väliä. eli jos meidät kutsutaan juhliin niin on ihan sama ollaanko siellä vai ei.
- siun
Parasta mennä jonnekkin missä muita ihmisiä. Kriisiapua suosittelen myös hakemaan. Sellaisia vapaaehtoistyövöoimin toimivia löytyy isommilta paikkakunnilta. Osaavat mielestäni tehokkasti auttaa ja opastaa. Älä anna periksi. Anna elämän voittaa. Samanlaisessa tilanteessa on muitakin. Jaa tuntojasi. Tukea kyllä löytyy.
- Khadidja
"Anna elämän voittaa."
Hm.. tulin miettineeksi, että oikeestaan ei voida koskaan sanoa elämän voittavan, koska kuolema se on se joka seisoo lopussa, korjaa pois eikä sitä voi estää. Ja se alkaa vaania jo heti kun tänne synnytään. Kuolema voittaa aina ja varmasti.
- samoja kokenut
Millä paikkakunnalla asut?
http://aspergerinfo.foorumi.org/viewforum.php?f=53 - kerro meille enemmän
Kerro elämästäsi? Olisko sinulla kiva lapsuus, oleko kokenut mentyksiä, pettymyksiä, milloin alkoi alamäki. Minkä ikäinen olet. Oletko sanut koskaan hoitoa pahaan oloosi. Milloin alkoi elämä torkkiä ylivoimaisen pahoin. Onko sinulla nyt raskaita ongelmia.
- tuttuja ajatuksia
Miltei samassa tilanteessa ollaan täälläkin. Yritän kovasti esiä elämästä pieniä, kauniita asioita joiden avulla jaksaisi eteenpäin. Niitä kyllä löytyy, mutta hyöty niistä on laimeaa ja lyhytkestoista. Jossain vaiheessa en luultavasti kykene saamaan nautintoa enää mistään.
Läheisten olisi mielestäni itsekästä vaatia minua elämään, jos jonain päivänä sattuisi se tilanne, että valinta tulisi ajankohtaiseksi.
Pakko yrittää pyristellä vastaan vielä vähän aikaa, kun sitä elämänhalua kuitenkin vielä löytyy ja ajatus kuolemasta tuntuu lohdulliselta mutta pelottavalta asialta. - Kohtalotoverisi
Otan osaa tilanteeseesi. Itselläni on ollut masennus puolet elämästäni sekä useita sairaalajaksoja ja itsemurhayrityksiä. Lopulta psykoterapian ja toimivan masennuslääkityksen avulla aloin pikkuhiljaa parantua.
Syynä ongelmiini oli vaikeat lapsuusolot ja ihmissuhde-sekä erilaiset opiskelu-ja terveysongelmat. Välillä oli ihan helvetin vaikeaa mutta elämä voitti lopulta.
Oletko hakenut ammattiapua? Esim. kriisikeskukseen tai mt-vastaanotolle kannattaa soittaa tai vaikka kriisipuhelimeen, siellä ovat erikoistuneet erilaisiin mielenterveysongelmiin. Myös vertaistuki auttaa, itselläni se on lisännyt elämänhalua paljon.
Olisiko töistä mahdollista hakea sairaslomaa jotta pääsisit toipumaan? Vaihtoehtoja on vielä, älä luovuta!- kuolemaa kaipaava
Lapsuuteni ei ollut mitenkään kummoinen, ei erityisen huono, mutta ei erityisen hyväkään. Isäni oli alkoholisti ja hän "opetti" meille jo pienestä pitäen, että kulissit pidetään pystyssä. Naapurit eivät saa huomata, että perheidyllissä olisi jotain huomautettavaa. Henkisen väkivallan käyttö oli joka päiväistä ja voimakasta.
Opiskeluajat tuli raahauduttua eteenpäin päivä kerrallaan. Minulla ei ole koskaan ollut mitenkään runsaasti ystäviä, vaan aina sellainen muutama "oikea", hyvä ystävä ja sitten harrastuskavereita tms. kamuja. Noin kymmenisen vuotta sitten lähdettiin luisumaan alamäkeä. Noin viitisen vuotta sitten kaverini, jonka kanssa siihen asti saatoin puhua mistä tahansa asioista ja joka minut piti elämän syrjässä kiinni, kuoli mökkipalossa. Siitä alkoikin sitten viimeinen alamäki kiihtyvällä tahdilla.
Viimeiset neljä vuotta olen pysynyt hengissä enää koirani avulla. Kolmesti se on pelastanut henkeni estämällä itsemurhan. Ilman sitä en viitsisi aamulla nousta tai vaivautua ovesta ulos ollenkaan. Koen, ettei elämälläni ole mitään merkitystä. Joten miksi edes vaivaudun pyristelemään vastaan. Apua en ole koskaan mistään saanut. En tosin ole edes kauheasti yrittänyt sitä hakea, koska koen sairastamani taudin takia vähättelyä ihan riittävästi jopa lääkärien suunnalta. En vain jaksa enää yrittää vakuutella, että olen oikeasti kipeä ja väsynyt enkä jaksa enää, vaan haluaisin apua, mitä tahansa apua. Ei vain ole enää mitään voimia jatkaa.
- g<d
hanki tyttöystävä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464