Terveystietämyksessä ei ristiriitaa

Olavi Volavi

Jos otetaan tieteeseen perustuvat faktat niin ristiriitoja on hyvin vähän ja ne ovat tutkimuksen alla. Tiede ei voi hyväksyä kahta täysin toisestaan poikkeavaa asiaa faktoina, vaan ainostaan toinen voi olla totta tai ainakin enemmän totta.

Sitten on tietysti nämä uskontoon ja kuvitelmiin perustuvat "faktat" joiden edustajina voisi mainita vaikkapa Atkinsin (VHH), Louis Kuhne (kylvyt ja kasvojenilmeoppi) sekä Frans Mesmer (fluidiumin virtaus). Siinä muutamia esimerkkejä.

Ainoastaan nämä tuottavat ristiriitaisia näkemyksi ihmisille jotka ovat helposti nenästä vedettävissä. Uskottelu perustuu tunnetasolla tapahtuvaan mielen manipulointiin toisin kuin virallisessa tieteessä. Näin ollen ei ole ihme, että nämä "heikkomieliset" ovat hämmennyksissä ja ihmettelevät ristriitoja, eikä ristiriitaa helpota se että uskontotieteissä (kuten VHH) he saavat aina vastauksen kysymyksiinsä joka tosin on yleensä täysin epäjohdonmukainen tai mitään selittämätön, mutta vastaus kuitenkin. Sen jälkeen huomio kiinnittyy alkuperäisestä epäjohdonmukaisuudesta uuteen epäjohdonmukaisuuteen.

Oikea tiede ei vastauksia voi aina antaa kysymykseen kuin kysymykseen koska se ei keksi vastauksia sitä mukaa kun uusia kysymyksiä tulee esiin.

14

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liana

      Ja miten sinä selität verikokeella saatujen tai muuten mitattavissa olevien asioiden hyviä tuloksia? Pelkkää uskotteluako? Väitätk todella, että suggestiolla saadaan veren rasva-arvot muutettua paremmiksi? Vai mitä oikein väität?

      Nimittäin VHH-ruokavaliota noudattaneet ihmiset ovat saaneet rasva-arvot hyviksi, painon alas, hemoglobiinin nousemaan ja verenpaineen laskemaan. Väitätkö, että muutkoset tapahtuivat suggestiolla?

      Vai otatko taas SATTUMA -kortin esiin?

      Aivan sattumalta lääkkeitä käyttäneiden arvot paranivat, vaikka he jättivät lääkkeet pois ja kaikki tapahtui SATTUMALTA samaan aikaan ruokavaliomuutoksen kanssa?

      Parantuvatko vain "heikkomieliset"? Väitätkö, että ei toimi muilla? Miten "heikkomieliset" testataan ja erotetaan muista? Olisi mielenkiintoista tehdä tällainen testaus.

      Tiesitkö muuten, että hypnoosiin (joka on suggestiota "heikkomielisille") menevät helpommin älykkäät ja mielikuvituksekkaat ihmiset kuin heikkolahjaiset?

    • Olavi Volavi

      Verikokeita tekevät laboratoriot ovat pitkälle korruptoituneita eikä tulokset ole luotettavia.

      • .

        Olavi Volavi

        Antyeeksi että vaivasin vastauksella. Näytät olevan niin tyhmä että työ meni hukkaan.


    • .

      Nyt se on vaan aloittajaparka sillä lailla että kaikki moderni ravintotutkimus kertoo yhden asian, suuri tai pieni tutkimus.

      THL:n eikä Diabetesliiton ravintosuosituksille löydy mitään tieteen tukea.
      Terveydelliset edut VHH:ruokavaliolla on sitävastoin todettu niin suurissa kuin pienissäkin tutkimuksissa.

      Lue enemmän niin luulet vähemmän.

    • ___________________-

      ei meilläkään kaveripiirissä ole ristiriitoja, jos on vaiennamme ne keskuudessamme.

      näin toimii tiedeyhteisökin. vuoronperään annetaan lausuntoja toistensa tueksi kuten suomessa sikapiikki sotkun jälkiseurauksia puitaessa. oikeuskansleri antoi sotkun aiheuttaneille synninpäästön ja korvausten maksussa vetkutellaan kuten tavallisestikin. näin toimii hyvä veli järjestelmä suomessa.

      • - - - - -

        Sinun "kaveripiirissäsi" vaietaan tosiasioista, pelkästään VHH-myönteiset asiat hyväksytään tosiasioista riippumatta. Tuttu juttu ääriuskonnollisista piireistä.


    • vielä kerran heh

      Oiva vänkäämistä aloitusta vastaan ja sitä samaahan se on VHH tieteelle: pelkkää vankäämistä vaan ei mitään faktaa, ei edes näennäisiä perusteita.

      Heh heh!

      • Liana

        Jos haluaa joitain perusteita, niin onko se vänkäämistä? Eli mitä MINÄ kirjoitan, se on vänkäämistä ja se, mitä sinä kirjoitat ei ole. Kirjoitat: "Ei edes näennäisiä perusteita" Voi miten väärässä voitkaan olla! Etkö tosiaankaan ole seurannut asioita?

        Haluaisin vain, että joku selittää miksi VHH:lla saadaan hyviä tuloksia, jos se kerran on niin vaarallista eikä toimi? Meitä on aika monta, jotka ovat huomanneet tämän ristiriidan. Joku mättää. Jokin seikka EI PIDÄ PAIKKAANSA tieteessä.

        Tiede ei ole mikään liikkumaton, vaan tieteen pitäisikin olla itsensäkorjaavaa. Se muuttuu ja tarkentuu koko ajan. Nyt ollaan vain tilanteessa, jossa toiset eivät vielä tunnusta uutta tietoa. Epäilys on tieteen perusta, se on ihmisen luonnollinen tapa reagoida.

        Eikä kukaan tiedäkään KAIKKEA, ei koko totuutta. Kolesteroli ei olekaan kaiken aiheuttaja, rasvoja onkin muitakin kuin kovaa ja pehmeää. Asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia kuin on luultu. Luultu tietävämme. Minäkin olen pitkään toistellut virallisen terveysvalistuksen mantroja: syö vähän rasvaa jne. Omiakin käsityksiä on aina välillä tarkistettava.

        Joskus muutaman vuoden kuluttua nauramme näille käsityksillemme! Kuinka makeasti nauroivatkaan aikoinaan ne lääkärit, joille eräs synnytyslääkäri väitti, että lääkärien käsien pesu vähentää kuolemia! Just joo, miten SE nyt voisi vaikuttaa asiaan? Ja kuinka makeasti nauroivatkaan ne, joille eräs tutkija väitti, että helikobakteeri aiheuttaa vatsahaavaa! Kaikkihan sen tiesivät, että vatsahaava tulee ruokavaliosta ja stressistä! Lääketiede ei todellakaan tiedä kaikkea, eihän se osaa selittää edes autoimmuunitautien aiheuttajaa!


    • HJ

      Höpö höpö.
      Taas on hekilö, jolla ei ole edes varaa kokeilla, jos vaikka VHH auttaisi omiin ongelmiinsa. Kirjoitellaan ihan ajan kuluksi, vaikka ei asiaa oikein näytä itse ymmärtävän.

    • kj.mattilа

      Selkeä juttu. Ainoastaan huuhaassa (kut VHH:ssa) on tervejärkisen perspektiiviistä katsoen ristiriitoja ja epäjohdonmukaisuuksia kun taas aivopesty huuhailija ei niitä huomaa.

      • kj.mattilа

        kopiomattila sökertää huuhaa juttujaan. valitan kopio olet ylittänyt typeryytesi rajan.

        kirjoitan kjmattila, on ole mattila kuten et sinäkään mutta kirjoitan että se oikein sinua kyrsii.


    • ___________________-

      ristiriidat syntyvät siinä kun puoskarit ja tietämättömät maallikot keksivät omia teorioitaan, tekevät siitä uskonnon ja yrittävät sillä selittää asioita

      yhdistelemällä sopivasti valikoituja tutkimuksia ja hieman niiden tuloksia venyttämällä voi saada jopa kirjan aikaiseksi jota sittn vähä-älyiset ostavat

      • ___________________.

        nikkivaras voisi teorioitaan kirjoittaa omalla nikillä.
        vai mitä ameba?


    • Liana

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1360
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      930
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      862
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      779
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      684
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      42
      583
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      132
      579
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe