Nokian ilmoitus lopettaa valtaosa Salon tehtaasta on suuri virhe. Vaikka sillä saadaan hetkellisesti jotain suhtellisesti "pieniä" (ehkä n.20 milj. € vuodessa) säästöjä se vaikeutaa tuotekehityksen suunnittelijoiden työtä huomattavasti. Tuotanto ja suunnittelu kuuluvat yhteen ja toisen siirtäminen täysin toiselle puolelle maailmaa takaa ongelmat. Lisäksi liika keskittyminen aasiaan on vaarallista. Kohta siellä on valta pyyttää ja sanoa ihan mitä vaan koska vaihtoehtoa ei ole. Lisäksi paikallisessa kriisissä koko tuotanto lamaantuu varmasti.
Nokialta suuri riski siirtää tuotantoa suomesta
karhun palvelus
24128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mitä suurta riskiä siinä?Pääkontori lähtee jossain vaiheessa myös koska on maita jossa on halvenpi olla verotuksen takia ja markinat on lähempänä ja asiakkaat ja Amerikka tulee olemaan paikka minne menevät.
Silloin saadaan Nokialle oma Amerillainen Brändi kun omistus siirtyy .Tulevaisuudessa se on parempi vaihto ehto kun yhteistyötä on Intel,Nasa,Microsoft,
Pitäähän Kiinasta saada suuri jätti ja tehdä siitä suuri peikko, että porukka alkaa pelkäämään maailmansotaa ja saadaan taas lisää vastakkain asettelua ja apinalaumat sotimaan keskenään.
En usko Amerin olevan ostamassa Nokiaa, vaikka siitä kuinka tulisi "Amerillainen" brändi.
Pääkonttori kannattaakin siirtää. Mitä se täällä tekee? Persut ovat estämässä ihmisten palkkaamisen kansainvälisiin yrityksiin, kieltämässä suomalaisilta kieltenopiskelun, sulkemassa rajat ja eroamassa kaikista kansainvälisistä järjestöistä.
Nokian on syytä muuttaa ja pian, sillä sen tuotteet ovat tarkoitettu kansainvälisille markkinoille eikä navettoihin.
mokia eli nokia näin kiittää ahkeria sf työntekiöjöitä vuosikymmenten työstä ja vie tehtaat ulos suomesta.
Ostaako kukaan suomalainen enään ikinä nokia mokia ulostetuotteita?
Ei osta,myös media on alkanut kosimaan kuluttajia syytäen valheita että suomalaiset pitävät mokian rämä kännyistä.
Kyllä ostaa. Hyvä kun kuivat oksat katkotaan ja yhtiöstä tehdään kannattavampi. Tuotteiden laatu on se ratkaisevin asia, niin kuin kaikessa.
Taas kerran jussufi osoittaa tyhmyytensä. Kiinassako nälkäpalkalla muka tehdään laadukkaampia tuotteita.
Olisikin huvittavaa, kun jussufi olisi laittanut sossusta saamansa rahat Nokian osakkeisiin ja menettänyt lähes kaiken ))
Sossu, jos tarkoitat KELAa, on tosiaan antanut lapselleni lapsilisät jotka hän on viisaasti sijoittanut ihan muualle kuin Nokiaan. Itse en ole saanut mitään.
Kiinassa tehdään todella laadukkaita tuotteita! Oletko perehtynyt esim. lakkatöihin 1300-luvulta! Silloin kun Suomessa oli vielä kivikausi, oli Kiinassa jo korkeakulttuuri. Suomi ei ole saanut Kiinan laatuetumatkaa kiinni vielä tuhannessa vuodessa, mutta onhan tässä aikaa.
Varmasti sinulla on vielä pitkä matka kiinalaisten tasoon.
Vai että karenssia pukkaa jussufille, hyvä, hyvä. Ei loisille mitään pidä maksaakaan.
En ole varma mitä tarkoitat "karenssilla"... Tiedoksesi kuitenkin: en ole koskaan ollut työttömänä, ja minulla on ollut aina vara valita useamman työnantajan välillä.
Sinunkin kannattaisi joskus kokeilla työntekoa. Se olisi ihan terveellistä.
Onko lampaiden veivaaminen työntekoa el ripuli kebab karvakäsien työntekijöille?
Onko sinun kovin vaikeata kirjoittaa edes yksi lause ilman eritteiden nimiä?
En vieläkään kerro ammattiani, sen harvinaisuuden vuoksi. Henkilöni selvittäminen olisi liian helppoa sen perusteella.
Kyllähän se tiedetään että olet lammaspaimen, ei sitä tarvitse kertoa. Mutta niistä lampaisiin sekaantumisista voisit kertoa, oletko tyydytetty vai joudutko vielä itse avittamaan.
Hyvä Tussuf: en suinkaan ole lammaspaimen. Onko sellaisia oikeasti Suomessa? Minä luulin tätä vähän kehittyneemmäksi maaksi ilman tuollaisia ammatteja.
Siellä maaseudulla taitaa tosiaan olla asiat vielä aika takapajuisia...
työnantaja katselis tommosta kahelia joka ei muuta tee kuin spämmää keskustelupalstoja 24/7
No, aika vähän minua tarvitsee "katsella". Teen työni erinomaisesti ja se riittää työnantajalle.
kun vain sinä näet harhojasi.
En käytä minkäänlaisia huumeita, jos sitä kysyt. Jätän ne harhailut ihan suosiolla maajusseille joilla on enemmän aikaa kaikenlaiseen kokeiluun.
Nää jätkät ovat yksinkertaisesti änkyröitä ja vastaanväkättäviä kusipäitä verrattuna vaikka vietnamilaisiin. Elop on tietysti huomannut tämän. Sitten ovat nämä siilipuolustuksessa kököttävät liike-elämästä täysin vieraantuneet ammattiyhdistykset, jotka pahentavat asiaa valhepropagandalla.
Paskat siinä mitään virhettä on.
Itse yrityksen tärkein tehävä on tuottaa.
Ketään ei kiinnosta on Nokia tehty Suomessa vai ei, ei suomalaisuus ole mikään laadun tae, päinvastoin ja juuri Nokia sen on opettanut
Jussuf (se sama sontaläjä) paimentaa lampaita Nigeriassa, se siitä työnteosta.
Joutoaikoina se hässii niitä.
Sitä mietin, että julkisuudessa ei ole juurikaan käsitelty Nokian valtiolta (veronmaksajilta) saamia kehitystukia.
Miljoonatuet ovat valuneet sijoittajien taskuihin, yritys heittää pilipali rihkama tuotannostaan väkeä "kilometritehtaalle"!!
Eikös pitäisi periä noita tukia nyt takaisin tässä tilanteessa?
Mitä on tämä liberaali markkinatalous? Tukia, tukia ja tukia, hölmöläisten hommaa ja suuri puhallus!!!!
Tuo on totta. Nokia sai 70-80-luvulla mittavia tukia tutkimukseen ja yleiseen toimintaansa. Mutta niin saivat monet muutkin yritykset. Yritysten tukeminen on aika yleistä länsimaissa.
Esko Ahon johtajaksi ja tommonen Nokia on Eskolle pelkkä suupala. Kaikki mihin Esko Aho koskee muuttuu arvottomaksi.