Moikka,
Tässä tarinani.
Olen 32 vuotias naimisissa mies. Meillä on kaksi ihanaa lasta. Olemme olleet yhdessä n. 12 vuotta.
Suhteen alussa meillä oli vaikeaa... ensimmäinen kaksivuotta oli lähes jatkuvaa "poikkeustilaa". Siihen vaikutti anoppini suhtautuminen meidän suhteeseen, minun uskonnollinen taustani ja oma perheeni... jotenkin siitä selvittiin ja muutimme yhteen.
Elimme tasapainoista elämää vaikka meillä oli enemmän ja vähemmän ongelmia, lähinnä makuuhuoneessa. Itse olen aktiivinen mutta vaimoni ei ole koko tänä aikana ollut kovinkaan aktiiviinen sen suhteen. Minulla oli "pahimpina" aikoina syrjähyppyjä.
Lasten tultua ei niitä enään ole ollut. Vanhin lapseni on ekaluokkalainen.
Viimeinen 4 vuotta on ollut heikkoa makuuhuoneen puolella... siihen vaikutti kaikenlaiset arjen asiat kuten lapset, arki, vaimon isoäidin vakava sairastelu ja siitä aiheutunut huoli/tuska vaimoni puolella. Toki asia oli minullekkin tärkeä.
Isoäiti nukkui pois kesällä.
Kesän jälkeen vaimoni muuttui... tuli paljon puhetta että nyt alkaa elämä... ei tämä saa olla pelkkää suremista jne... tämä tuntui jotenkin tosi hyvältä. Olihan "tilanne" ollut jokapäiväisessä elämässämme kokoajan...
Miten sitten kävi.... Elämä ei alkanutkaa minun kanssa vaan vaimo löysi työkaverin jonka kanssa suhde alkoi alkusyksyllä.
Luin siitä auki jääneen Facen kautta... piiiitkä keskustelu ketju oli aika rankkaa luettavaa... mulla on niin vaikea ymmärtää miksi kaiken tämän, monien vuosien jälkeen se piti aloittaa, se elämä, jonkun toisen kanssa...
Itse olen rakastanut vaimoa kokoajan.... tukea olen yrittänyt antaa, aina siihen varmasti pystymättä, niinkuin olisi pitänyt. Tästäkin huolimatta olisin ollut niin kiitollinen että se "elämä alkaa" vaihe olisi ollut minun kanssa eikä jonkun muun....
Nyt on takana noin viikko... en ole juuri syönyt... laihtunut olen n. 4kg... se tietenkin ihan positiivista. Kohta ei toisaalta ole enään mitään mistä laihtua. Vieläkään ei maistu... näläntunne tuntuu niin hyvältä...
Miltä tuntuu..... ? Petetyltä! Itsetunto hävisi...
Vaimo lopetti suhteen siihen. Tai omien sanojen ja ehkä sen keskustelunkin perusteella hieman ennen kun se tuli minun tietooni.
Vaimo haluaa jatkaa. vakuuttaa minulle että minä olen se jonka kanssa haluaa jatkaa ja jota haluaa...
Oma rakkauteni ei ole koskaan ollut kyseenalaista.... sen takia on sairaan vaikea olla "uskomatta" ja yrittää....
Tunteet menee ylös alas.... haluan.... en voi antaa anteeksi.... mitä valitan? olenhan itsekkin käynyt vieraissa.... koskaan en ole kyllä rakastanut, tai edes ihastunut keneenkään.... toisin kun tämän viestiketjun luettuani ymmärsin vaimolleni käyneen...
Henkinen pettäminen on helvetisti pahempi hyväksyä kuin fyysinen... tältä minusta tuntuu...
Tässä tarinani.
Olen 32 vuotias naimisissa mies. Meillä on kaksi ihanaa lasta. Olemme olleet yhdessä n. 12 vuotta.
Suhteen alussa meillä oli vaikeaa... ensimmäinen kaksivuotta oli lähes jatkuvaa "poikkeustilaa". Siihen vaikutti anoppini suhtautuminen meidän suhteeseen, minun uskonnollinen taustani ja oma perheeni... jotenkin siitä selvittiin ja muutimme yhteen.
Elimme tasapainoista elämää vaikka meillä oli enemmän ja vähemmän ongelmia, lähinnä makuuhuoneessa. Itse olen aktiivinen mutta vaimoni ei ole koko tänä aikana ollut kovinkaan aktiiviinen sen suhteen. Minulla oli "pahimpina" aikoina syrjähyppyjä.
Lasten tultua ei niitä enään ole ollut. Vanhin lapseni on ekaluokkalainen.
Viimeinen 4 vuotta on ollut heikkoa makuuhuoneen puolella... siihen vaikutti kaikenlaiset arjen asiat kuten lapset, arki, vaimon isoäidin vakava sairastelu ja siitä aiheutunut huoli/tuska vaimoni puolella. Toki asia oli minullekkin tärkeä.
Isoäiti nukkui pois kesällä.
Kesän jälkeen vaimoni muuttui... tuli paljon puhetta että nyt alkaa elämä... ei tämä saa olla pelkkää suremista jne... tämä tuntui jotenkin tosi hyvältä. Olihan "tilanne" ollut jokapäiväisessä elämässämme kokoajan...
Miten sitten kävi.... Elämä ei alkanutkaa minun kanssa vaan vaimo löysi työkaverin jonka kanssa suhde alkoi alkusyksyllä.
Luin siitä auki jääneen Facen kautta... piiiitkä keskustelu ketju oli aika rankkaa luettavaa... mulla on niin vaikea ymmärtää miksi kaiken tämän, monien vuosien jälkeen se piti aloittaa, se elämä, jonkun toisen kanssa...
Itse olen rakastanut vaimoa kokoajan.... tukea olen yrittänyt antaa, aina siihen varmasti pystymättä, niinkuin olisi pitänyt. Tästäkin huolimatta olisin ollut niin kiitollinen että se "elämä alkaa" vaihe olisi ollut minun kanssa eikä jonkun muun....
Nyt on takana noin viikko... en ole juuri syönyt... laihtunut olen n. 4kg... se tietenkin ihan positiivista. Kohta ei toisaalta ole enään mitään mistä laihtua. Vieläkään ei maistu... näläntunne tuntuu niin hyvältä...
Miltä tuntuu..... ? Petetyltä! Itsetunto hävisi...
Vaimo lopetti suhteen siihen. Tai omien sanojen ja ehkä sen keskustelunkin perusteella hieman ennen kun se tuli minun tietooni.
Vaimo haluaa jatkaa. vakuuttaa minulle että minä olen se jonka kanssa haluaa jatkaa ja jota haluaa...
Oma rakkauteni ei ole koskaan ollut kyseenalaista.... sen takia on sairaan vaikea olla "uskomatta" ja yrittää....
Tunteet menee ylös alas.... haluan.... en voi antaa anteeksi.... mitä valitan? olenhan itsekkin käynyt vieraissa.... koskaan en ole kyllä rakastanut, tai edes ihastunut keneenkään.... toisin kun tämän viestiketjun luettuani ymmärsin vaimolleni käyneen...
Henkinen pettäminen on helvetisti pahempi hyväksyä kuin fyysinen... tältä minusta tuntuu...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kauhea tunne, tiedän. Teidän on nyt kuitenkin pakko selvittää tätä asiaa niin että pystyt uskomaan että vaimosi on kertonut kaiken kertomisen arvoisen ja että voit luottaa että hänen suhteensa todella on poikki. En tiedä olisiko syytä käydä juttelemassa myös sen miehen kanssa varsinkin jos ovat edelleen työkavereita.
Uskon että pystyt vähitellen antamaan vaimollesi anteeksi vaikka välinne eivät ehkä vuosikausiin palaudu aivan ennalleen. Toisaalta rakkaus voi tällaisen tapahtuman jälkeen olla paljon syvempää kuin ennen jos molemmat tekevät työtä sen puolesta.
Toivottavasti vaimosi ymmärtää että hän joutuu kestämään pahaa mielestäsi ja itseluottamuksesi saamista kolhuista vielä pitkän aikaa ja on myös valmis sen kestämään.
Valoisammaksi lopuksi. On se aurinko paistanut meidänkin risukasaan vielä uskottomuuden jälkeenkin.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Sullä ei kyllä ole yhtään vara arvostella vaimosi toimintaa, itsekin olet vieraissa hypännyt. Naisilla tahtoo olla monesti niin, että ihastutaan ensin vieraaseen mieheen ja sitten vasta sänkyyn. Miehet taitaa vaan panna, niinkuin sinäkin. Ja syynä sulla oli, ettei vaimo halunnut tarpeeksi usein.
Jospa vaimosi ei olekaan tyytyväinen teidän seksielämäänne? Voisiko olla niin? Toinen mies pisti ensin pään sekaisin ja sitten tarjosi loistavaa seksiä. Niin se vaan taitaa olla, sori. Mutta muista omat juoksusi ennenkuin mitään teet.
Moi,
Nyt on pariviikkoa mennyt ja asiat alkaa selkiintyä. Olemme puhuneet ja puhuneet ja puhuneet... loppujen lopuksi tässä on käymässä hyvin... tuntuu että olemme löytäneet toisemme uudestaan ja tietty sivu on käännetty ja edessä on puhdas sivu jonka sisällön päätämme me kaksi... nyt tuntuu siltä että tuo sivu, kuten tulevatkin sivut täyttyvät onnellisuudella ja hyvillä asioilla. Ainakin tuntuu siltä että se on meistä kiinni, ei kenestäkään muista.
Joskus tuntuu että tämä "episodi" oli ehkä se mitä kaivattiin... 12 vuotta... oli tehnyt tehtävänsä...
Varovaisen luottavaisena ja tällä hetkellä onnellisena jatkan elämääni... yhteistä vaimoni kanssa.