Surullista

NO niin, tässä tarinani: Olen ollut naimisissa kolme vuotta ja liittomme on ollut erittäin hyvä ja olemme olleet onnellisia, tai niin minä luulin...Lapsia meillä ei ole. Miehelläni oli joku kuukausi sitten työmatka ruotsiin ja laivalla hän oli kännipäissään erehtynyt jonkun naikkosen kanssa sänkyyn. No nytpä tämä eukko odottaa miehelleni lasta. Mieheni oli pakko tunnustaa juttu minulle koska tämä eukko oli uhannut tulla itse kertomaan minulle asiasta.
En enää tiedä mitä tehdä, Tuntuu kuin koko elämä olisi kaatunut päälle. Miksi näin piti käydä, miksi hän meni pilaamaan onnellisen suhteemme. Mieheni on sanonut ettei ikimaailmassa haluaisi ikinä loukata minua ja että hän rakastaa minua enemmän kuin ketään, mutta kyllä tämä asia taitaa mutkistaa asioita aika pahanpäiväisesti. MIten voisin jatkaa rakkaani kanssa kun tiedän hänellä olevan lapsi toisen naisen kanssa? Mieheni on sanonut että kaikki järjestyisi ja että minä olen ja tulen olemaan aina hänen elämänsä suurin rakkaus. Mutta lapsi toisen naisen kanssa ei ihan kuulunut suunnitelmiin. Antakaa neuvoja, miten toimisin, minäkin rakastan häntä kyllä edelleen, mutta mutta
3978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

todella pahoilla vuoksesi ja ymmärrän tunteesi, mikä tällä hetkellä on päällimmäisenä. Ensiksi mies on mennyt pettämään ja sitten vielä nainen tullut raskaaksi...Oliko tämä nainen joku miehesi työkaveri vai yhdenillan juttu?Jos nainen on päättänyt lapsen pitää niin siihenhän ei miehesi paljoa pysty sanomaan...

Olen kokenut itse myös petetyksi tulemisen ja tunne, joka siitä jää sisimpään on todella ahdistava. Ajan myötä se toki tasaantuu mutta unohtaa en voi koskaan! Toisaalta en ole katunut vaikka annoin "anteeksi" miehelleni, koska meillä on keskenämme niin ainutlaatuinen suhde, että en usko parempaa löytäväni.

Ihmisten juttuja kuunnellessa ja näitä palstoja lukiessa tuntuu, että pettäminen näinä päivinä on todella yleistä.

Punnitse tarkkaan rakkautesi miestäsi kohtaan ja tee sitten vasta ratkaisusi. Tunnen pariskunnan, jossa käynyt samalla lailla ja heille tämä au-lapsi on ihan hienosti sopinut kuvioihin myöhemmin omien lapsien sekaan. Toisaalta voihan olla, että tämä nainen ei halua olla enään yhteydessä mieheesi, kun huomaa ettei saa häntä kokonaan!?

Tuli hieman sekavaa tekstiä...Toivon kaikkea hyvää sinulle ja älä vaivu epätoivoon, elämä koettelee joskus ja todella rankasti. Se mikä ei tapa niin vahvistaa!!!

Äänestä

Tilanteesi on vaikea. Minä en ainakaan uskaltaisi antaa sinulle neuvoja. Mutta varmaan kannattaa katsoa vähän aikaa ja yrittää keskustella asiasta.
Ehkäpä jonkin ajan kuluttua asiat näyttävät eriltä. Joka tapauksessa luottamuksesi mieheesi on kärsinyt. Lapsi vielä tekee asiasta sotkuisemman, nimittäin lapsella on oikeutensa,
se tulee aina muistaa.
Jaksamisia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton kirjoitti:

NO niin, tässä tarinani: Olen ollut naimisissa kolme vuotta ja liittomme on ollut erittäin hyvä ja olemme olleet onnellisia, tai niin minä luulin...Lapsia meillä ei ole. Miehelläni oli joku kuukausi sitten työmatka ruotsiin ja laivalla hän oli kännipäissään erehtynyt jonkun naikkosen kanssa sänkyyn. No nytpä tämä eukko odottaa miehelleni lasta. Mieheni oli pakko tunnustaa juttu minulle koska tämä eukko oli uhannut tulla itse kertomaan minulle asiasta.
En enää tiedä mitä tehdä, Tuntuu kuin koko elämä olisi kaatunut päälle. Miksi näin piti käydä, miksi hän meni pilaamaan onnellisen suhteemme. Mieheni on sanonut ettei ikimaailmassa haluaisi ikinä loukata minua ja että hän rakastaa minua enemmän kuin ketään, mutta kyllä tämä asia taitaa mutkistaa asioita aika pahanpäiväisesti. MIten voisin jatkaa rakkaani kanssa kun tiedän hänellä olevan lapsi toisen naisen kanssa? Mieheni on sanonut että kaikki järjestyisi ja että minä olen ja tulen olemaan aina hänen elämänsä suurin rakkaus. Mutta lapsi toisen naisen kanssa ei ihan kuulunut suunnitelmiin. Antakaa neuvoja, miten toimisin, minäkin rakastan häntä kyllä edelleen, mutta mutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu