Olen tavannut ihanan miehen. Olen N25 ja toinen puoli M24. Olemme tunteneet 6kk. Taustallani on kolme pitkää suhdetta, miehellä useita lyhyitä. On hienoa kun mies sanoo pitävänsä minusta kokonaisuutena.
Sillä on kääntöpuolensa. Kaipaan sitä toisen vetovoimaa. Sitä kun haluaa toista ja paljon. Olemme tunteneet alle puolivuotta ja magneetti puuttuu. Olemmeko luotu ennemmin hyviksi kavereiksi kuin seurustelukumppaneiksi?
Upea ihminen, enkä haluaisi jo nyt tuntea että suhteesta ei tulisi mitään.
Sillä on kääntöpuolensa. Kaipaan sitä toisen vetovoimaa. Sitä kun haluaa toista ja paljon. Olemme tunteneet alle puolivuotta ja magneetti puuttuu. Olemmeko luotu ennemmin hyviksi kavereiksi kuin seurustelukumppaneiksi?
Upea ihminen, enkä haluaisi jo nyt tuntea että suhteesta ei tulisi mitään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyseessä ilmiselvä kaverisuhde.
harvoin mitään sellasta vetovoimaa tulee et veis jalat alta. ei kannata tuijottaa elokuvia liikaa vaan jos tapaa jonkun mukavan ihmisen niin sitä vaan aletaan seurustella jos viihtyy toisen kanssa hyvin. Seurustelu voi alkaa ihan miten vaan ja siinä ei välttämättä ole mitään romantiikkaa edes.
Noin juuri itsenkin haluan ajatella. Eipä mies ainakaan ole kanssani ulkonäköni tai jonkin muun epäolenaisen asian takia.
Toisaalta olen kuullut sanottavan, että jos ei polttele alussa ei polttele ollenkaan. Tietenkin voisin yrittää etsiä tätä puolta...
niin just. rakkaus ja tunteet syntyy pikku hiljaa ja monen kuukauden kuluttua Miksi naiset hylkää miehen jos ei heti välittömästi löydy sitä maailman parasta tunnetta ja jalkoja alta vievää potkua.
Se polttelu laimenee ajan saatossa, vaikka alussa menis jalat alta. Itse en enää edes osaa rakastua sokeasti. Lukuisat pettymykset ja parisuhdeloassa rypeminen ovat vieneet uskalluksen siihen.
Minusta tuo on hyvä lähtökohta. Olette toki nuoria vielä, mutta silti järkisuhde saattaa olla molemmille parasta. Polttelua tuskin tulee enää, mutta suhde voi olla siitä huolimatta hyvä.
Jos olisit rakastunut häneen niin et kyselisi netissä ventovierailta kannattaako sinun jatkaa hänen kanssaan.
Miksi tyytyisit järkisuhteeseen kun on mahdollista kokea myös rakastuminen?
Kiitos Simasuuneiti terävästä huomiosta! Herättelit ajatuksenjuoksuani. Kysymys onkin kokemuksesta. Voiko todellakin näin tasaisen hyvästä alusta kasvaa vivahteikas suhde.
Aiemmat suhteeni ovat olleet tulisia, ja siksi käännyinkin tänne pohtimaan voiko toimiva parisuhde olla näinkin seesteinen. Itselläni ei ole kokemusta tällaisesta. Toinen vielä sanoo pitävänsä kokonaisuudesta. Tähän asti olen saanut kuulla pidettävän jostain ruumiistani tai sen osasta. Nehän muuttavat armottomasti vuosien myötä muotoaan, ja toivoisin löytävän ihmisen joka näkisi ulkoisen kuoreni sisään. Sehän on ihmisessä pysyvämpää kuin ulkoinen.
En koe suhdetta järkisuhteeksi. Pärjään itse. En tarvitse elättäjää tai viihdyttäjää. Mies on ehkä hieman ujo, ja toivon jollain tavalla saavani tutustumisella vielä uusia portteja auki. En myöskään halua luopua niin hienosti naista kohtaan käyttäytyvästä miehestä ennen kuin seinä nousee vastaan.
Jos vähänkin tuntuu siltä että se "jokin" puuttuu niin ei kannata kiduttaa kumpaakaan. Nimim. mennyt naimisiin vaikka itsestä tuntuikin että se kipinä puuttuu. Oltiin oltu yhdessä reilu kolme vuotta...nyt ollaan oltu naimisissa pian neljä vuotta. Vaikeaa on. Kovasti yritän rakastaa ja olla hyvä puoliso mutta ei sitä rakkautta väkisin tule. Puolisini on hyvä ja hieno ihminen mutta väkisin alkaa tässä miettimään että teenkö hänelle oikein kun vain sinnikkäästi jatka hänen kanssaan vaikka tunteita ei oikeastaan ole. Tai toki on sellaista välittämistä ja...noh, millaista nyt on kun ollaan erittäin hyviä ystäviä. Tässäkään ei ole kyse siitä että ollaan menty hirveässä huumassa naimisiin ja sitten arki on tullut kehiin. Se arki tuli jo hyvin nopeasti seurustelun alettua.
Mutta niin, miksi tuhlata molempien aikaa ja energiaa jos ei tunnu oikealta???
Aloittajalle sanoisin kokemuksesta, että ei tule onnistumaan pitemmän päälle. Itse juuri lopetin tapailusuhteen, josta puuttui se kuuluisa kipinä ja kemia. Annoin miehelle mahdollisuuden ja halusin tutustua, vaikka en alunperinkään ollut mitenkään ihastunut. Mies oli kyllä muuten kaikin puolin mahtava tapaus, sellaista "aviomiesainesta". Mutta itseäni vain rupesi ahdistamaan päivä päivältä enemmän, varsinkin kun huomasi toisen olevan hyvin ihastunut. En pystynyt vastaamaan hänen huomionosoituksiin ja tunteisiin henkisellä enkä fyysisellä tasolla. Jatkamalla suhdetta olisin pettänyt sekä itseäni että toista osapuolta.
Kyllähän se suhteen päättäminen tekee kipeää, vaikka olisi kyse vain tapailusta. Mutta kuitenkin ymmärtää, että se on ainoa oikea päätös. Varsinkin, kun on joskus kokenut jonkun kanssa sitä todellista huumaa ja intohimoa. Ei vaan kykene enää vähempään kuin mitä joskus on saanut kokea.
En yritä sanoa, että sinun tulisi päättää suhteesi, mutta oman kokemukseni mukaan tuollaiset järkisuhteet eivät ikinä toimi. Toki jotkut voivat perustaa suhteen muille asioille kuin ihastumiselle. Heille ehkä riittää ystävyys, kumppanuus. Itselleni ei kuitenkaan nuo riitä vaan on aina ollut itsestäänselvää, että parisuhteen edellytys on jonkinlainen fyysinen vetovoima toista kohtaan. Se tuntuu niin ihanalta kun sellaisen saa kokea, ettei enää koskaan voi tyytyä vähempään.
Itsellä hieman saman tapainen tilanne. Ikä ja tapailu aika lähes samat kuin aloittajalla :-D
Mies on aivan mahtava "aviomies/isä ainesta", mutta se jokin puuttuu.. Hän tuntuu todella tärkeältä minulle ja pyörii ajatuksissa usein.
Halailu, kädestä pitämistä ja suutelua ollut, mutta mikään ei oikeen tuota niitä perhosia vatsaan. Tuleeko niitä edes, vai onko ne vain mielikuvituksellisia tunteita joita ei edes tule?
Meidän tapauksessa kummatkaan ei ole aiemmin seurustellu, joten en oikeasti tiedä tuleeko sitä jotenkin päätä huumavaan suurta tunnetta edes muissa tapuksissa. Tavallaan en edes myönnä itselle, että olisin kovin ihastunut, mutta välitän hänestä paljon. Eli onko se sittenkin vai erittäin hyvä ystävä?
Mies sanoo, että uskoo perhos tunteen tulevan ajan myötä, kun perin pohjin oppii tuntemaan kumppanin, joten tapilu jatkukoon sen saralta. Mietityttää vain omasta puolesta, että jos sitä ISOA tunne ryöppyä ei ole vielä 4-6kk jälkeen tullut että tuleeko sitä edes?
En tiedä pystyykö jännite syntymän jälkeen päin, mutta sen tiedän, että suhteesta tulee huomattavasti mielenkiintoisempi ja tyydyttävämpi, jos keskinäistä kipinää löytyy. Suhteen pituuteen en ota kantaa, kipinän ylläpitoon pitänee varmaankin kiinnittää erityishuomiota :))
Itselläni oli sama tilanne, seksikään ei oikein meinannut alussa luonnistua. Mutta nyt muutaman kuukauden kuluttua nään hänet eri silmin ja ollaan myös keskusteltu ongelmakohdista. Vähän alkaa oltiin ihan vaan kaverilinjalla eikä nähty. Hellyyteen ja seksiin se meni siitä huolimatta, ja nykyään seksi on mahtavaa ja haluan häntä paljon.. Ja ollaan nyt tunnettu puolisen vuotta yhteensä. Oletteko siis jo harjoitelleet seksiä ja keskustelleet? Jos ei meinaa napata, niin parempi puhua ja sopia että olette vain kavereita, ja ANTAA ASIOIDEN MENNÄ OMALLA PAINOLLAAN. Ei pidä pakottaa itseään että "nyt pitäisi haluttaa, nyt pitäisi haluttaa.." vaan ne tunteet tulee jos on tullakseen. Nauttikaa elämästä ja toisistanne älkääkä stressatko? Mutta siis omasta kokemuksestani, jos mies on muuten täydellinen niin kyllä se vetovoima tulee itsestään jos on tullakseen, sitten toiseen tutustumisen jälkeen.