Suhde pyörätuoli-ihmisen kanssa

9+1

Olen keskustellut useamman viikon ajan sähköpostin ja puhelimen välityksellä erään miehen kanssa. Vaihdoimme kuvatkin. Hän vaikuttaa mukavalta, huumorintajuiselta ja "se jokin" hänessä on. Komeakin vielä. Mutta kun tapasimme hän istui pyörätuolissa. Mielestäni hänen olisi pitänyt kertoa asia ja sen myös hänelle sanoin. Hän kyllä pahoitteli asiaa ja sanoin syynkin miksi ei sitä kertonut ja asia on sen suhteen ok. Hän kyllä ajaa itse erikoisvarustellulla autolla ja suoriutuu kaikista arjen asioista omien sanojensa mukaan ihan hyvin eikä tarvitse juurikaan apua. Hän on rajoitteestaan huolimatta urheilullinen.

Aluksi olin tyrmistynyt tästä ja vähän vihjailinkin että en mahdollisesti halua muuta kuin ystävyyttä eli kauniisti sanottuna sen että hän ei kiinnosta minua. Jätän sanomatta että hän ei kiinnosta minua koska istuu pyörätuolissa. Tämä kuitenkin vaivaa minua ja ehkä olen myös kiinnostunut hänestä ihan oikeastikin. Olemme tavanneet muutaman kerran ihan kahvittelun merkeissä.

En vai tiedä miten asiaan voisi suhtautua enkä haluaisi loukata tätä ihmistä mitenkään. Hän on mukavan tuntuinen luonne ja muutenkin aktiivinen ihminen kuten minäkin. En ole viitsinyt kysyä, mutta esim. seksi on tärkeä asia minulle sitten kun suhteessa on siihen edetty, että miten hän asian hoitaa, pystyykö hän ja mitä asiasta ajattelee. Sitäkään en toivoisi että jos hän ei pysty että hän tyydyttäisi vain minut jotenkin muuten. Tyhmä kysymys mutta pystyykö lantiosta alaspäin halvaantunut mies yleensä saamaan seisokin? Kaikkea tällaista mietin... Milloin nämä asiat kehtaa ottaa puheeksi?

Sanokaa mitä teen. Koitanko vain unohtaa hänen "ominaisuutensa" ja katson tämän kortin vai unohdanko hänet kokonaan? Olen vähän ihastunut häneen ja ilmeisesti hän myös minuun.

11

2542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näkökulmaa tähän

      joopa joo. Itse olen kanssa invalidi, mutta suoriudun lähes kaikista arjen askareista itsenäisesti. En istu pyörätuolissa mutta joudun käyttämään kyynärsauvoja pystyäkseni liikkumaan. tuohon ettei kertonut että istuu tuolissa, voin samaistua täysin.

      Itse olen lopenkyllästynyt siihen että kun olen jutellut miesten kanssa netissä niin olen juuri niin kauan kiva ja ihana kunnes mainitsen nämä välttämättömät apuvälineeni, sitten kummasti olenkin vähemmän kiva ja sovitut tapaamiset on toisen puolelta torpattu siihen tai sitten itse olen mennyt paikalle ja toinen tehnyt oharit..ja joka kerta olen saanut saman selityksen ennemmin tai myöhemmin : noi sun kepit, muuten olisin tullut.

      Yrittäkää siis ajatella asiaa myös meidän invalidien kannalta. seuraa on vaikeampi löytää kun on joku vamma ja siksi haluisimme että ihmiset tutustuu meihin ihan samalta viivalta kuin terveisiinkin, omilla jaloillaan käveleviin.
      Että jos niitä torjuntoja ei tulisi samantien kun vaan mainitsetkin asian, niin silloin olisi helpompi kertoa asia jo ennenkuin tapaa toisen osapuolen. Olen kolmekymppinen, itsenäisesti asuva nainen.

    • Huohhh

      Minusta se on kyllä ihan kohteliasta kertoa ennen tapaamista, että on pyörätuolissa. Tieto ei kyllä vaikuttaisi haluuni tavata henkilöä millään tavalla, mutta se vain jotenkin tuntuu rehellisemmältä.

    • pyörätuoliko este

      Aloittajan viestiin voin kertoa, olen itse elänyt pyörätuolilla liikkuvan kanssa ja hän toimi täysin itsenäisesti muutamaa pientä asiaa lukuunottamatta. En itse kokenut asian olevan este tai haitta missään vaiheessa.
      Neuvoni onkin, juttele asioista suoraan sillä siihen hän on varmasti tottunut ja haluaakin ehkä selvittää asioita. Jotkut asiat ovat varmasti myös kipeitä asioita, huomaat kyllä ajan kanssa missä raja menee millekin asiaa.
      Lantiosta alaspäin halvaantunut pystyy saamaan seisokin ihan kuten muutkin ja saamaan myös lapsia.
      Pyörätuolilla kuten kyynärsauvoilla liikkuvatkin voivat elää ja harrastaa siinä missä me täysin liikkuvatkin ihmiset.. ihmettelen niitä henkilöitä jotka katsovat nenän vartta myöden tai selityksiä keksien että missä heidän järkensä oikein on.
      Aloittajalle..oppikaa tuntemaan toisenne vain siten tiedätte oletteko ystäviä vai hieman enempikin.. jutelkaa rauhassa asiat keskenänne.

      • 30

        Mä ymmärrän että miks aloittaja miettii myös seksiasiaa. Siis jos on kokonaan selkäydin poikki, niin ei ole yleensä tuntoa alakropassa, että ei siinä nyt ihan normiseksiä voi harrastaa. Eri asia, onko normiseksi parasta mitä maailmasta löytyy. Eihän esimerkiksi lesbotkaan harrasta keskenään normiseksiä. Jos taas on vain osittainen selkäydivamma tai jos on jotain muusta syystä pyörätuolissa, niin kaikki voi pelata. Selkäydinvamma yleensä kyllä aina jotain vaikuttaa alapään toimintoihin, mutta mitä kelläkin, sitä ei voi etukäteen tietää. Enkä tiä tuosta seisokista, kuka saa ja kuka ei, tuskin kaikki kuitenkaan? Jotkut taas ei pysty luonnon konstein saamaan siemensyöksyä, mutta sen voi varmaan jollain sähköllä stimuloida lääkärissä, jos haluaa lapsia.

        Kauan sitten mä koitin löytää tietoa tästä selkäydinvammajutusta ja sitä oli aika niukasti saatavilla. Tieto olisi helpottanut. Eihän noita seksiasioita varsinkaan voi keltään suoraan kysyä, sen enempää kuin keltään voi tiedustella treffeillä vaikka että onko sillä iso. :)

        Tärkeintä seksissä mun mielestä kumminkin on, että toinen tuntuu kiihottavalta, molemmat tykkäävät samantapaisista jutuista ja että molemmilla on oikealla tavalla myönteinen asenne seksiin. Vaikka olisi miten kykenevä fyysisesti, mutta asenne on väärä, niin seksi on huonoa. Kaikille naisille ja miehille seksi ei oo tärkeää, vaikka mitään fyysistä vikaa ei olisi. Ei kai näitä tiä, ennen kuin on kokeillut sen ihmisen kanssa.


    • mies unelmoi

      Tässä kaupungissa on tullut vastaani tavattoman kauniskasvoinen noin kolmekymppinen nainen pyörätuolissa. Minun olisi helppo ihastua häneen, ei haittaisi vaikka joutuisimme ilman seksiä elämään. Kun nainen on tarpeeksi ihastuttava ja viehättävä, selibaattikaan ei tunnu liian suurelta hinnalta rakkaussuhteesta.

      • Tuolissa

        Käytän pyörätuolia ja voin ottaa muutaman askeleenkin. 2/3 pyörätuolin käyttäjistä pystyy ottamaan muutaman askeleen, pienin osa on kokonaan halvaantuneita. Eipä tuo meikäläisellä ole mitenkään seksistä pois ja tunnen halvaantuneitakin joilla on lapsia.


    • Mullakin on useimmat kirjoittelut tyssänneet kerrottuani vammasta, joten sikäli ymmärrän sitä, että hän ei kertonut pyörätuolista. Mutta kun olette kerran tavanneet ja kiinnostuneet toisistanne, niin kannattaa varmaankin jatkaa tapailua. Muista myös, että ulkopuolisen on vaikea antaa oikeaa ratkaisua tilanteeseen, sillä vain te tiedätte, miten hyvin viihdytte yhdessä.

      Ainakin itse olen huomannut, että kaikki mun yritykset eivät ole kaatuneet vammaani, vaan erilaisiin luonteenpiirteisiin, jotka eivät ole tulleet heti ilmi. Ja ainakin minusta pari vuotta sitten tapaamani liikuntavammainen nainen oli paljon ihastuttavampi ja hyväluontoisempi kuin moni muu vammaton nainen.

      Eikä siihenkään ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua, milloin seksistä kannattaa puhua. Varmaankin silloin, kun parhaaksi näette. Mä en tunne pyörätuolimiehiä, mutta uskoisin, että seksi on ihan mahdollista.

      • "Mä en tunne pyörätuolimiehiä, mutta uskoisin, että seksi on ihan mahdollista. "

        Nytpäs mun muisti teki pienen tepposen. Tapasin nimittäin noin kahdeksan vuotta sitten muutaman pyörätuolimiehen, joiden kanssa pystyin juttelemaan ihan asiallisesti. Emme kuitenkaan jutelleet parisuhteesta tai seksistä. Pahoittelen antamaani väärää informaatiota.


    • aloittajaa

      Kiitos kommenteista. Ajattelinkin että katson tämän kortin nyt kuitenkin. Kävimmekin viikonloppuna treffeillä ja ne menivät ihan mönkään. Hän ei osannut käyttäytyä ollenkaan kun oli juonut muutaman lasillisen viiniä. Aikuisen pitäisi tietää rajansa enkä usko että annan toista mahdollisuutta. Lähdin kesken illan kotiin ja ehkä tämä juttu oli nyt tässä. "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä".

      Siltikin jos miettin asiaa, vastaisuuden varalle, niin ehkä en ole ihan niin kriittinen mikäli joku tulee treffeille pyörätuolissa tai apuvälineitä käyttäen. Ja voihan vamma olla myös sellainen jota ei näe. Enkä tiedä onko sillä merkitystä että pitäisikö asia kertoa etukäteen. Samalla periaattella pitäisi raportoida esim. sydänviasta tai verenpaineesta. Jos vamma ei juurikaan rajoita elämää tai ole mitenkään pahasti etenevää niin mielestäni se ei ole oleellista ihmisen kannalta.

      Kiitos mielipiteistänne ja hyvää talven jatkoa!

      • ukfuly

        Tutkimusten mukaan ihminen on oma itsensä alkoholin vaikutuksen alaisena, eli silloin paljastuu ihmisen todellinen luonne, joten teit varmasti oikean arvion. Ei pyörätuolissa istuminen tai mikään muu vammakaan tee ihmisestä väistämättä hyvää ihmistä kuten ei tee silmälasitkaan fiksuksi.


    • ÄläSalaileee

      Kaikenlainen salailu joka heijastuu merkittävästi suhteeseen on minulle turn off esim. (raha)peliriippuvuus. Miehenä en pitäisi siitä että nainen salaisi jonkin asteen invaliditeetin jos se kuitenkin tulee pian ilmi.

      Kyllähän toiselle voi antaa mahdollisuuden, mutta rehelliseltä pohjalta on paljon helpompaa rakentaa luottamusta ja kiintymystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      197
      1173
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      55
      789
    Aihe