Suhde pyörätuoli-ihmisen kanssa

joopa joo. Itse olen kanssa invalidi, mutta suoriudun lähes kaikista arjen askareista itsenäisesti. En istu pyörätuolissa mutta joudun käyttämään kyynärsauvoja pystyäkseni liikkumaan. tuohon ettei kertonut että istuu tuolissa, voin samaistua täysin.

Itse olen lopenkyllästynyt siihen että kun olen jutellut miesten kanssa netissä niin olen juuri niin kauan kiva ja ihana kunnes mainitsen nämä välttämättömät apuvälineeni, sitten kummasti olenkin vähemmän kiva ja sovitut tapaamiset on toisen puolelta torpattu siihen tai sitten itse olen mennyt paikalle ja toinen tehnyt oharit..ja joka kerta olen saanut saman selityksen ennemmin tai myöhemmin : noi sun kepit, muuten olisin tullut.

Yrittäkää siis ajatella asiaa myös meidän invalidien kannalta. seuraa on vaikeampi löytää kun on joku vamma ja siksi haluisimme että ihmiset tutustuu meihin ihan samalta viivalta kuin terveisiinkin, omilla jaloillaan käveleviin.
Että jos niitä torjuntoja ei tulisi samantien kun vaan mainitsetkin asian, niin silloin olisi helpompi kertoa asia jo ennenkuin tapaa toisen osapuolen. Olen kolmekymppinen, itsenäisesti asuva nainen.

Minusta se on kyllä ihan kohteliasta kertoa ennen tapaamista, että on pyörätuolissa. Tieto ei kyllä vaikuttaisi haluuni tavata henkilöä millään tavalla, mutta se vain jotenkin tuntuu rehellisemmältä.

Aloittajan viestiin voin kertoa, olen itse elänyt pyörätuolilla liikkuvan kanssa ja hän toimi täysin itsenäisesti muutamaa pientä asiaa lukuunottamatta. En itse kokenut asian olevan este tai haitta missään vaiheessa.
Neuvoni onkin, juttele asioista suoraan sillä siihen hän on varmasti tottunut ja haluaakin ehkä selvittää asioita. Jotkut asiat ovat varmasti myös kipeitä asioita, huomaat kyllä ajan kanssa missä raja menee millekin asiaa.
Lantiosta alaspäin halvaantunut pystyy saamaan seisokin ihan kuten muutkin ja saamaan myös lapsia.
Pyörätuolilla kuten kyynärsauvoilla liikkuvatkin voivat elää ja harrastaa siinä missä me täysin liikkuvatkin ihmiset.. ihmettelen niitä henkilöitä jotka katsovat nenän vartta myöden tai selityksiä keksien että missä heidän järkensä oikein on.
Aloittajalle..oppikaa tuntemaan toisenne vain siten tiedätte oletteko ystäviä vai hieman enempikin.. jutelkaa rauhassa asiat keskenänne.

Tässä kaupungissa on tullut vastaani tavattoman kauniskasvoinen noin kolmekymppinen nainen pyörätuolissa. Minun olisi helppo ihastua häneen, ei haittaisi vaikka joutuisimme ilman seksiä elämään. Kun nainen on tarpeeksi ihastuttava ja viehättävä, selibaattikaan ei tunnu liian suurelta hinnalta rakkaussuhteesta.

Mullakin on useimmat kirjoittelut tyssänneet kerrottuani vammasta, joten sikäli ymmärrän sitä, että hän ei kertonut pyörätuolista. Mutta kun olette kerran tavanneet ja kiinnostuneet toisistanne, niin kannattaa varmaankin jatkaa tapailua. Muista myös, että ulkopuolisen on vaikea antaa oikeaa ratkaisua tilanteeseen, sillä vain te tiedätte, miten hyvin viihdytte yhdessä.

Ainakin itse olen huomannut, että kaikki mun yritykset eivät ole kaatuneet vammaani, vaan erilaisiin luonteenpiirteisiin, jotka eivät ole tulleet heti ilmi. Ja ainakin minusta pari vuotta sitten tapaamani liikuntavammainen nainen oli paljon ihastuttavampi ja hyväluontoisempi kuin moni muu vammaton nainen.

Eikä siihenkään ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua, milloin seksistä kannattaa puhua. Varmaankin silloin, kun parhaaksi näette. Mä en tunne pyörätuolimiehiä, mutta uskoisin, että seksi on ihan mahdollista.

Kiitos kommenteista. Ajattelinkin että katson tämän kortin nyt kuitenkin. Kävimmekin viikonloppuna treffeillä ja ne menivät ihan mönkään. Hän ei osannut käyttäytyä ollenkaan kun oli juonut muutaman lasillisen viiniä. Aikuisen pitäisi tietää rajansa enkä usko että annan toista mahdollisuutta. Lähdin kesken illan kotiin ja ehkä tämä juttu oli nyt tässä. "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä".

Siltikin jos miettin asiaa, vastaisuuden varalle, niin ehkä en ole ihan niin kriittinen mikäli joku tulee treffeille pyörätuolissa tai apuvälineitä käyttäen. Ja voihan vamma olla myös sellainen jota ei näe. Enkä tiedä onko sillä merkitystä että pitäisikö asia kertoa etukäteen. Samalla periaattella pitäisi raportoida esim. sydänviasta tai verenpaineesta. Jos vamma ei juurikaan rajoita elämää tai ole mitenkään pahasti etenevää niin mielestäni se ei ole oleellista ihmisen kannalta.

Kiitos mielipiteistänne ja hyvää talven jatkoa!

Kaikenlainen salailu joka heijastuu merkittävästi suhteeseen on minulle turn off esim. (raha)peliriippuvuus. Miehenä en pitäisi siitä että nainen salaisi jonkin asteen invaliditeetin jos se kuitenkin tulee pian ilmi.

Kyllähän toiselle voi antaa mahdollisuuden, mutta rehelliseltä pohjalta on paljon helpompaa rakentaa luottamusta ja kiintymystä.