Olin kolmentoista kun tapasin hänet, hän oli selvästi elänyt enemmän ja kauemmin, ja näin että eli koko ajan, täysillä. Ensitapaamisemme oli melko kauhea, luulin hänen olevan itserakas hyypiö ja käskin suoraan painua vittuun. Asia kuitenkin ei ollut niin. En ollut tätä ennen koskaan edes tiennyt hänestä, mutta nyt näin hänet joka paikassa.
Meistä tuli ystäviä, ja meillä oli aina ihanaa yhdessä, ystävyytemme perustui luottamukseen ja vapauteen. Kuukausia myöhemmin hän kuitenkin kertoi, että hänellä ole voimakkaita tunteita minua kohtaan, joten aloimme seurustella vakituisesti. Vuodet kuluivat enkä vain voinut olla erossa hänestä, emme olleet riidelleet kertaakaan viiden vuoden aikana. Viimein koitti päivä jolloin täytin 18, samaisena iltana hän kosi minua ja samana vuonna menimme naimisiin. Elämä oli ihanaa...
Eräs yhteinen ystävämme, joka oli ollut myös häissämme, olin tuntenut hänet tarhaikäisestä asti ja olimme hyvin läheisiä. Mieheni oli hyvin kiireinen ja ystävälläni oli aikaa viihdyttää minua, yhtenä iltana hän kuitenkin totesi että rakasti minua, enemmän kuin ystävää. Hän pyysi minua jättämään mieheni mutta kieltäydyin.
Kerroin tästä aviomiehelleni, rakastetulleni. Hän totesi että oli hienoa että kerroin hänelle ja että luotti minuun täysin.
Ystävämme kuitenkin valehteli miehelleni ja väitti minun pettäneen häntä kanssaan. Kielsin kaiken koska se oli valhe. En tiedä mikä mieheeni meni mutta hän uskoi sen. Loppujen lopuksi sain hänet vakuutetuksi että mitään ei ollut tapahtunut ja menetin ystäväni. Luovuin hänestä, rakkaani vuoksi, enkä koskaan katunut tätä päätöstä.
Aika kului ja rakastin miestäni suuresti, hän oli ensimmäinen ja silloin myös viimeinen. Joka päivä hän vannoi rakastavansa minua ja että ei koskaan, koskaan jättäisi minua. Nielin kaiken koska ei ollut syytä epäillä, hän ei ollut satuttanut minua, vielä.
Jonkin ajan päästä aloin huomaavan hänen muuttuvan, hän oli kovakourainen, äreä ja kiukkuinen. Tuin häntä sataprosenttisesti, ajattelin että hänellä on varmasti nyt vaikeaa aikaa ja hän tarvitsi minua, kunnes eräänä iltana kun meille kehkeytyi riita, ensimmäinen riitamme. Sovimme kuitenkin melkein heti ja parin tunnin sisällä löysin itteni sängystä hänen altaan kiihkeästi suudellen, hän tuijotti minua silmiin ja kysyi: ''Onko sinun mielestäsi naiminen hyvä tapa sopia?''
Menin hiljaiseksi ja pukkasin hänet pois päältäni, vaihdoin huonetta ja katsoin häävideomme kerran läpi, mietin kuinka nuo sanat olivat saaneet minut tuntemaan itseni jonkinlaiseksi lutkaksi. Seuraavana aamuna heräsin sohvalta, siihen mihin olin nukahtanutkin ja huomasin hänen peitelleen minut.
Kaikkea kummallista tapahtui, hän sanoi minulle kauheita asioita, eikä mikään ase olisi voinut satuttaa minua niin paljon;
''En ole sinun.''
En ollut vihainen hänelle, ehkä hieman surullinen, mutta kun hän kosketti minua, ei tuntunut samalta kuin ennen.
Eräänä jouluna hän lähti sukulaistensa luokse ja vietti lomansa siellä, jäin yksin pariksi viikoksi ja vietin paljon aikaa ystävieni parissa. Tullessaan takaisin halasin häntä mutta hän katsoi minua kylmästi ja sanoi minun pettäneen häntä, ihmettelin mistä oli kyse kun hän sitten lähti ovet paukkuen.
Viikkoon hänestä ei kuullut mitään, yritin soittaa mutta hän ei vastannut. Parin päivän sisällä hän ilmestyi ja selvitimme asian. Sain tietää että joku oli sanonut muka nähneen minun suutelevan toista miestä. Hän pyysi anteeksi ja kaikki oli kuten ennenkin. Niin luulin...
Parin kuukauden jälkeen eräänä iltana kun mieleni teki rakastella, hän oli suostuvainen tähän ja kun olimme alottaneet, yhtäkkiä hän alkoi itkemään, kysyin mikä oli ja hän kertoi pettäneensä minua, oli harrastanut seksiä toisen naisen kanssa. Tuijotin häntä pitkään enkä pystynyt edes itkemään kun olo oli niin tukahtunut. Sanoin että kaikki on OK, syytin itseäni tapahtuneesta vaikken käsitä miten se olisi ollut minun vikani.
Kuukaudet kuluivat ja meillä meni hyvin, kaikessa muussa paitsi seksissä, häntä halutti aina vaan vähemmän ja luulin sen johtuvan minusta. Joskus hän kato, viikoiksi, eikä koskaan selitellyt tekemisiään, en halunnut myöskään painostaa häntä kertomaan sillä olin vain iloinen että hän oli tullut takaisin. Viime jouluna, meillä oli ihanaa, puhuimme lasten hankkimisesta ja uudesta talosta, mutta yhtenä iltana hän vain muuttui synkäksi, halasin häntä ja minut valtasi outo tunne. Tunsin että se olisi vika kerta kun saisin pidellä häntä. Sitten hän hävisi, lähetti vain kirjeen jossa kertoi etten ollut tarpeeksi hyvä hänelle, ja että kohtelin häntä kuin paskaa. Kirjeen lopussa luki ettei hän haluaisi olla missään tekemisissä kanssani ja että hän rakastaa minua ikuisesti.
Olin rikki..
Puoli vuotta kului ja näin hänet kaupungilla, hän tervehti minua ja kohteli kuin kaveria. Nyökyttelin hiljaa ja kun hän lähti kävelemään, tuijotin hänen jälkeensä ja sanoin itselleni: ''Niin, et ollut minun''
Jään ikuisesti kaipaamaan sinua. Tiedän ettei kukaan ole minulle niin kuin sinä olit. Ensimmäiseni, ja aidosti viimeinen.
Mutta tähän en luovuta, minulla on ihana poikaystävä joka tietää entisestäni kaiken, joskus kun herään uniini ja itken, hän lohduttaa, ja tiedän että ehkä vähitellen, pääsen sen kaiken yli. Mutta ikinä en unohda, sinua.
Meistä tuli ystäviä, ja meillä oli aina ihanaa yhdessä, ystävyytemme perustui luottamukseen ja vapauteen. Kuukausia myöhemmin hän kuitenkin kertoi, että hänellä ole voimakkaita tunteita minua kohtaan, joten aloimme seurustella vakituisesti. Vuodet kuluivat enkä vain voinut olla erossa hänestä, emme olleet riidelleet kertaakaan viiden vuoden aikana. Viimein koitti päivä jolloin täytin 18, samaisena iltana hän kosi minua ja samana vuonna menimme naimisiin. Elämä oli ihanaa...
Eräs yhteinen ystävämme, joka oli ollut myös häissämme, olin tuntenut hänet tarhaikäisestä asti ja olimme hyvin läheisiä. Mieheni oli hyvin kiireinen ja ystävälläni oli aikaa viihdyttää minua, yhtenä iltana hän kuitenkin totesi että rakasti minua, enemmän kuin ystävää. Hän pyysi minua jättämään mieheni mutta kieltäydyin.
Kerroin tästä aviomiehelleni, rakastetulleni. Hän totesi että oli hienoa että kerroin hänelle ja että luotti minuun täysin.
Ystävämme kuitenkin valehteli miehelleni ja väitti minun pettäneen häntä kanssaan. Kielsin kaiken koska se oli valhe. En tiedä mikä mieheeni meni mutta hän uskoi sen. Loppujen lopuksi sain hänet vakuutetuksi että mitään ei ollut tapahtunut ja menetin ystäväni. Luovuin hänestä, rakkaani vuoksi, enkä koskaan katunut tätä päätöstä.
Aika kului ja rakastin miestäni suuresti, hän oli ensimmäinen ja silloin myös viimeinen. Joka päivä hän vannoi rakastavansa minua ja että ei koskaan, koskaan jättäisi minua. Nielin kaiken koska ei ollut syytä epäillä, hän ei ollut satuttanut minua, vielä.
Jonkin ajan päästä aloin huomaavan hänen muuttuvan, hän oli kovakourainen, äreä ja kiukkuinen. Tuin häntä sataprosenttisesti, ajattelin että hänellä on varmasti nyt vaikeaa aikaa ja hän tarvitsi minua, kunnes eräänä iltana kun meille kehkeytyi riita, ensimmäinen riitamme. Sovimme kuitenkin melkein heti ja parin tunnin sisällä löysin itteni sängystä hänen altaan kiihkeästi suudellen, hän tuijotti minua silmiin ja kysyi: ''Onko sinun mielestäsi naiminen hyvä tapa sopia?''
Menin hiljaiseksi ja pukkasin hänet pois päältäni, vaihdoin huonetta ja katsoin häävideomme kerran läpi, mietin kuinka nuo sanat olivat saaneet minut tuntemaan itseni jonkinlaiseksi lutkaksi. Seuraavana aamuna heräsin sohvalta, siihen mihin olin nukahtanutkin ja huomasin hänen peitelleen minut.
Kaikkea kummallista tapahtui, hän sanoi minulle kauheita asioita, eikä mikään ase olisi voinut satuttaa minua niin paljon;
''En ole sinun.''
En ollut vihainen hänelle, ehkä hieman surullinen, mutta kun hän kosketti minua, ei tuntunut samalta kuin ennen.
Eräänä jouluna hän lähti sukulaistensa luokse ja vietti lomansa siellä, jäin yksin pariksi viikoksi ja vietin paljon aikaa ystävieni parissa. Tullessaan takaisin halasin häntä mutta hän katsoi minua kylmästi ja sanoi minun pettäneen häntä, ihmettelin mistä oli kyse kun hän sitten lähti ovet paukkuen.
Viikkoon hänestä ei kuullut mitään, yritin soittaa mutta hän ei vastannut. Parin päivän sisällä hän ilmestyi ja selvitimme asian. Sain tietää että joku oli sanonut muka nähneen minun suutelevan toista miestä. Hän pyysi anteeksi ja kaikki oli kuten ennenkin. Niin luulin...
Parin kuukauden jälkeen eräänä iltana kun mieleni teki rakastella, hän oli suostuvainen tähän ja kun olimme alottaneet, yhtäkkiä hän alkoi itkemään, kysyin mikä oli ja hän kertoi pettäneensä minua, oli harrastanut seksiä toisen naisen kanssa. Tuijotin häntä pitkään enkä pystynyt edes itkemään kun olo oli niin tukahtunut. Sanoin että kaikki on OK, syytin itseäni tapahtuneesta vaikken käsitä miten se olisi ollut minun vikani.
Kuukaudet kuluivat ja meillä meni hyvin, kaikessa muussa paitsi seksissä, häntä halutti aina vaan vähemmän ja luulin sen johtuvan minusta. Joskus hän kato, viikoiksi, eikä koskaan selitellyt tekemisiään, en halunnut myöskään painostaa häntä kertomaan sillä olin vain iloinen että hän oli tullut takaisin. Viime jouluna, meillä oli ihanaa, puhuimme lasten hankkimisesta ja uudesta talosta, mutta yhtenä iltana hän vain muuttui synkäksi, halasin häntä ja minut valtasi outo tunne. Tunsin että se olisi vika kerta kun saisin pidellä häntä. Sitten hän hävisi, lähetti vain kirjeen jossa kertoi etten ollut tarpeeksi hyvä hänelle, ja että kohtelin häntä kuin paskaa. Kirjeen lopussa luki ettei hän haluaisi olla missään tekemisissä kanssani ja että hän rakastaa minua ikuisesti.
Olin rikki..
Puoli vuotta kului ja näin hänet kaupungilla, hän tervehti minua ja kohteli kuin kaveria. Nyökyttelin hiljaa ja kun hän lähti kävelemään, tuijotin hänen jälkeensä ja sanoin itselleni: ''Niin, et ollut minun''
Jään ikuisesti kaipaamaan sinua. Tiedän ettei kukaan ole minulle niin kuin sinä olit. Ensimmäiseni, ja aidosti viimeinen.
Mutta tähän en luovuta, minulla on ihana poikaystävä joka tietää entisestäni kaiken, joskus kun herään uniini ja itken, hän lohduttaa, ja tiedän että ehkä vähitellen, pääsen sen kaiken yli. Mutta ikinä en unohda, sinua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeesti kosketti...
Kiitos, ja hyvää kesää..