Pelimiehet ovat kaikkien tuntema ilmiö, mutta pelinaisista hirveän vähän puhutaan.
Itse lähestyn kolmeakymmentä ja tahtoisin löytää pysyvän suhteen.
Jostain syystä olen onnistunut retkahtamaan pariin ei niin vaimomateriaalia olevaan naiseen parin viime vuoden aikana. Alussa nämä ovat vaikuttaneet jokasuhteessa jokamiehen unelmakumppaneilta, mutta konepellin alla on ollut jotain pielessä.
Toisin sanoen kaikki on meni hyvin kunnes erehdyt heihin rakastumaan, tämän jälkeen he katosivat tyyliin pieru saharaan. Eli jälkikäteen on tuntunut siltä, et koko touhu on ollut jotain ihme peliä kokoajan, eikä oikeita tunteita ollut pelissä oikeasti toisella osapuolella. Toinen suhde näistä kesti noin vuoden ja seksiäkin oli kyllä reilusti.
Sen tähden kirjoitan tämän, että jotenkin pystyttäisiin tunnistamaan pitkään suhteeseen epäkelvot naiset kättelyssä, jotta niitä voisi käyttää vaikka yhdenillan juttuihin, eikä yrittäkään saada niistä mitään vaimoa;)
Itse huomasin näistä seuraavat merkit, jotka molempia yhdistää:
-Paljon lyhyitä seurustelusuhteita.
-Eivät saa orgasmia ( yleensä merkki tunnepuolen ongelmista)
-Eivät puhu omista tunteistaan ( kumpikaan ei ollut sanonut kenelläkään "rakastan sinua".
-Hyvä ulkonäkö, saattaa olla jopa herttainenkin
Tuleekos muilla palstalaisilla muita mieleen?
Miten tunnistaa pelinaiset?
12
308
Vastaukset
- mieleen muita
-pelihousut
- Wamdering...
Piti listaan lisätä listaan vielä:
-Loukkaantuu kun silminnähtävästi kun kyseenalaistaa hänen kunniallisuutensa.
"Ai pidätkö sä mua jonain lutkana vai?"
Varkaat yleensä loukkaantuu eniten kun niitä kutsuu varkaaksi.- halvalle halpaa
Mutta jos sä haluat "käyttää naisia yhdenillansuhteisiin", niin ethän itsekään ole kunniallinen ihminen, tai ainakaan hyvää parisuhdemateriaalia.
Loukkaannuitko?
- Ne on tautipesiä
Sen huomaa jo heti kättelyssä jos on liikaa kikkelin perään ja haluaa antaa itteään todella paljon.. 90% varmuudella kummatkin heistä pettivät sinua jne.. Ja ongelmat johtuu aika varmasti siitä että heitä on seksuaalisesti hyväksikäytetty pienenä.
- suomihuora=15nussima
Kun maistat siinä pillua nuolessasi ex-panon spermaa suussasi, olet törmännyt pelinaiseen.
- Wandering...
Pettämisestä en tietenkään voi tietää, enkä usko et noita oli mitenkään hyväksikäytetty. Molemmilla oli kuulemma 15-kumppania, eiköhän sekin voida listalle lisätä;p
- halvalle halpaa
Mutta jos sä haluat "käyttää naisia yhdenillansuhteisiin", niin ethän itsekään ole kunniallinen ihminen, tai ainakaan hyvää parisuhdemateriaalia.
- Still...
halvalle halpaa kirjoitti:
Mutta jos sä haluat "käyttää naisia yhdenillansuhteisiin", niin ethän itsekään ole kunniallinen ihminen, tai ainakaan hyvää parisuhdemateriaalia.
Itse osaan sitoutua yhteen naiseen, jos alan seurustelemaan ja panostaa suhteeseen kaikkeni.
Lisäksi en erityisesti harrasta yhdenillanjuttuja, mutta muutama niitä on ollut.
Ensisijaisesti etsin parisuhdetta ja mielellään sellaista, jolla olisi mahdollisuuksia kestää hieman pidempään.
- pelimies.
Mikä ihmeen pelinainen? :D Ei sellaista sanaa ole olemassa.
Taidat puhua munahaukoista. - qwerty
Minusta Still wandering kuvasi naisen, joka on joko haluton tai kykenemätön sitoutumaan parisuhteeseen.
Se on eri asia kuin munahaukka.
Ensimmäinen ihmistyyppi ei ainakaan tietoisesti käytä toista sukupuolta hyväkseen, hänellä saattaa jopa olla kova halu sitoutua, kyky vain puuttuu.
Munahaukka sen sijaan tekee samaan kuin pelimies, panee ja heittää pois. Jos toinen on tarpeeksi hyvä, voi panna toistenkin kerran. Munahaukalle voi käydä "köpelösti" ja hän saattaa ihastua ja jopa rakastua johonkin panoonsa. - Stil...
Noidenkin kahden raja on häilyvä. Number two:n näistä bongasin baarista, josta pyysin kohteliaasti treffeille. Hän nimenomaan puhui, ettei pidä yhdenillan jutuista jne.
Sain sitten vasta vuoden kuluttua tietää, että tämä sitten oli samana iltana mennyt toisen kanssa sänkyyn. Jos tarkkoja ollaan niin puoli tuntia tapaamisemme jälkeen,
Et kai tossakin tais jonkilaisen munahaukan vikaa olla?- kajagoogoo
Naisten puheet ja teot ovat joskus pahasti ristiriidassa, koska kiltin maine on heille jotenkin kovin tärkeä, vaikka olisivat pahojakin munahaukkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971625- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 81689
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661