Törmäsimpä taas tuossa Facebookkia selaillessani yhteen ryhmään joka vastustaa kiusaamista. Ideana oli tositarina itsemurhan tehneestä koulukiusatusta. Itse olen mukana kiusaamisen vastaisessa työssä, vastustan kiusaamista sekä koulussa että työelämässä. Aion tulevaisuudessa toimia vieläkin enemmän vaikuttaakseni asioihin. Silti vaikka pyrimme vaikuttamaan asioihin, apu mitä kiusatuille ja entisille kiusatuille pystymme antamaan on todella pieni. Tiedän sen itsekin entisenä koulukiusattuna.
Sitten kun tätä palstaa lukee, tulee vastaan epätoivo. Palstalla on ryhmä ihmisiä, jotka eivät ole halukkaita edes minkäänlaista apua vastaanottamaan, eivätkä tee yhtään mitään että asiat muuttuisivat, vaikka heilläkin on helvetillisiä kokemuksia. Lisäksi arvostus työtä kohtaan jota tehdään jatkuvasti ihan ilman mitään palkkaa kiusaamisen loppumiseksi, on mitätöntä. Ymmärrän hyvin sen että minua vastaan saa tuntea vihaa, itsekin tunsin kiusattuna vihaa lähes kaikkia kohtaan. Mutta se vaan tuntuu turhalle yrittää auttaa kun on iso osa tällaisia jotka ajattelevat sinusta että olet "kurppa" "idiootti" "hu*ra" yms. vaikka yrität jatkuvasti parantaa asioita, eikä haukkumisille ole edes perusteita.
Voin olla raivostuttava, mutta isoa tuhoa yhteiskunnalle tuskin olen aiheuttanut kuten esimerkiksi kiusaajat tekevät. Silti tahdotte tuhota kainen mistä ei ole harmia ja antaa kiusaajille lisää tilaa mellastaa joka puolella tuolla käytöksellänne.
Kiusaamisen vastarintatyö ja ATM:t
2
104
Vastaukset
- ATM Drinkillä.
AT-mies meni baariin ja tilasi kolme kossua, ja joi ne yhteen menoon. Sama toistui pitkän aikaa joka päivä, joten lopulta baarimikko kysyi, että miksi AT-mies tilaa aina kolme kossua. AT-mies vastasi että hänellä on kaksi veljä jotka asuvat Yhdysvalloissa ja Japanissa, eikä hän näe heitä juuri koskaan, joten AT-mies ottaa kossupaukut ikään kuin veljiensä seurassa.
Jokunen aika myöhemmin AT-mies tuli normaaliin tapaansa baariin ja tilasi vain kaksi kossua.
“Ei kai vain toinen veljistäsi ole kuollut“, kysyi baarimikko.
“Ei“, vastasi mies, “minä vain päätin lopettaa juomisen“. - JK
VAI NIIN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472