Olen ihan lopussa, en tiedä mitä tekisin!
Auttakaa, antakaa neuvo...
Mieheni petti minua pari vuotta sitten, enkä ole vieläkään pystynyt antamaan hänelle anteeksi.
En kunnioita häntä, tappelemme jatkuvasti, syytän häntä ja tulee hirveä olo aina, kun ajattelen mitä hän on tehnyt ja miten hän sen teki. Niin julmasti. Olen todella masentunut. Itken joka ikinen päivä kotona, kun mieheni on töissä. En jaksa tehdä mitään tai tavata ketään.
Silti haluan olla mieheni kanssa. Välillä on niin hyvä olla, kun en ajattele pettämistä, mutta aina, kun hän on ilkeä minulle, asia muistuu mieleen ja alkaa valtava raivoaminen.
Olen ylimustasukkainen.Ajattelen sitä, että toisin kuin minä, hän pystyi/halusi olla toisen kanssa. Se sattuu niin paljon! En pidä itsestäni, koska en riitä hänelle.
Samalla rakastan ja halveksin häntä. Hän on mielestäni säälittävä, mutta silti hänen syliinsä on hyvä käpertyä.Entä jos jätän hänet? Tiedän, että minä varmaan makaisin itsesäälissä peiton alla kaikki päivät ja itkisin, eristäytyisin täysin muista ihmisistä. Olen niin masentunut!Ja mieheni jatkaisi onnellisesti elämäänsä ja olisi iloinen, kun minua ei enää olisi. Se satuttaisi lisää.
Mitä teen? Pitääkö minun jättää hänet?Onko kellään samanlaista kokemusta?
Auttakaa, antakaa neuvo...
Mieheni petti minua pari vuotta sitten, enkä ole vieläkään pystynyt antamaan hänelle anteeksi.
En kunnioita häntä, tappelemme jatkuvasti, syytän häntä ja tulee hirveä olo aina, kun ajattelen mitä hän on tehnyt ja miten hän sen teki. Niin julmasti. Olen todella masentunut. Itken joka ikinen päivä kotona, kun mieheni on töissä. En jaksa tehdä mitään tai tavata ketään.
Silti haluan olla mieheni kanssa. Välillä on niin hyvä olla, kun en ajattele pettämistä, mutta aina, kun hän on ilkeä minulle, asia muistuu mieleen ja alkaa valtava raivoaminen.
Olen ylimustasukkainen.Ajattelen sitä, että toisin kuin minä, hän pystyi/halusi olla toisen kanssa. Se sattuu niin paljon! En pidä itsestäni, koska en riitä hänelle.
Samalla rakastan ja halveksin häntä. Hän on mielestäni säälittävä, mutta silti hänen syliinsä on hyvä käpertyä.Entä jos jätän hänet? Tiedän, että minä varmaan makaisin itsesäälissä peiton alla kaikki päivät ja itkisin, eristäytyisin täysin muista ihmisistä. Olen niin masentunut!Ja mieheni jatkaisi onnellisesti elämäänsä ja olisi iloinen, kun minua ei enää olisi. Se satuttaisi lisää.
Mitä teen? Pitääkö minun jättää hänet?Onko kellään samanlaista kokemusta?
Vastaukset 59
Vanhimmat
jätä sinä ennenkuin hän kerkeää ensin.
Koin itse saman järkytyksen vuosi sitten, kun eukko petti. Tuntuu, että on samoja oireita. Muuten menee hyvin, mutta kun se tulee mieleen, niin sit alkaa pyörittämään sitä päässään. Käytiin yhdessä perheneuvojalla. Oli siitä kai(?) jotain apua. Siitä pitää vaan keskustella jonkun kanssa, kun se on mielessä. Esim. jonkun neuvojan, miehes tai jonkun kaveris kanssa. Neuvoja sanoi, että jos ei pysty elämään sen kanssa, niin sit kannattaa erota. Tai siis sen kanssa pitää pystyä vaan elämään. Jos vuoden päästä pettämisestä tuntuu samalta, niin sit vaan poikki. Koskaan sitä ei voi unohtaa kokonaan.
Silloin tällöin juttelen eukon kanssa siitä, mutta ei sekään jaksais enää sitä vatvoa. Asiat on paranemaan päin, mutta ei varmasti pitkään aikaan niin hyvin, kuin ennen pettämistä.
siitä on jo 2v aikaa, enkä voi vaan unohtaa!
Mies ei jaksa enää puhua asiasta. Mutta se oikeesti katuu.Mä tiedän, että silläkin on tosi paha olo.
se siinä, kun mies on ollu ihan uskollinen ja kiltti sen jälkeen. Silti en voi antaa anteeks??
Kokeile sinäkin vieraissakäymistä. Sen jälkeen olette tasoissa, etkä sinä ole enää katkera.
Neuvoja oli vielä sitä mieltä, että:
Pettäminen voi sattua kenelle vaan. Ja vielä kun on humalassa, se helpottaa retkahtamista. Toisen kerran jos pettää, niin se alkaa oleen jo rajamailla, että kannattaako jatkaa suhdetta. Kolmas kerta menee jo sit överiks.
Eli se yks kerta voi käydä kenelle vaan. Ja sun miehes on sen tajunnut, että se oli väärin. Näin kävi myös mun eukolle. Ja se puhuminen jollekkin on tosi tärkeätä. Sitä pitää kelata niin paljon, että sen kanssa pystyy oleen.
Varmaan miehesi syrjähyppy ei merkinnyt miehellesi mitään. Hetken hurmaa... Tee sama temppu. Ymmärrät sen jälkeen kuinka vähän pelkkä seksi merkitsee. Sen jälkeen kenties ymmärrät miehesi todellista katumusta paremmin. Puntit on sitten tasan. Tämä on aika karkea ratkaisu mutta tuntuu älyttömältä tuommoinen 2 vuoden jauhaminenkin.
eläisimme jatkuvassa pettämiskierteessä.
olla samanlainen typerys kuin hän.En halua pettää.
"kypsä" neuvo:
"Kokeile sinäkin vieraissakäymistä. Sen jälkeen olette tasoissa, etkä sinä ole enää katkera. "
Nimimerkki ElämäOnLaiffia haukkuu kyllä minua minkä kerkeää, mutta eipä näytä hänellä itsellään kovin kypsiä nuo ohjeet olevan :).
Myönnän että olen pettäjiä täällä haukkunut, mutta mielestäni he nuo haukut ansaitsevatkin, ovathan toimineet väärin kumppaniaan kohtaan.
Alkuperäiselle kirjoittajalle: Missään nimessä ei kannata lähtä pettämään, sulle tulee itelle siitä vain entistä pahempi mieli. Se mies ei ole arvoises, pane se kiertoon, löydät paremman tilalle :)
ei tuo kuulu kypsään suhteeseen mitä ehdotit... olenkohan oikeesti ainoo järkevä neuvoja täällä siitä huolimatta ettei mulla ole kokemusta asiasta?
kosto ei kannata
Kun asia hoidetaan niin, että pari pistää asiat kuntoon ja oppii kommunikoimaan. Tiedän kokemuksesta. Pystymme nykyään keskustelemaan kummankin syrjähypyistä sulassa sovussa, ja pyrimme suhteeseen jossa kaikesta voi puhua ja kaikesta saa puhua ilman että toinen suuttuu. Se pikemminkin ehkäisee kuin rohkaisee syrjähyppyihin, koska siten pari lähenee toisiaan henkisesti.
kypsä neuvo, koska se perustui omakohtaiseen kokemukseen. Tokihan yli 40 v. kohtalotoveri on kypsempi neuvoja näissä asioissa kuin 22-vuotias neitsyt!
Koko homman juju on siinä, että yksipuolinen pettäminen on vallankäyttöä. Mikäli miehesi tietää, että sinä et aio olla häntä huonompi, niin jatkossa hän miettii ennen kuin lähtee vieraisiin. Mikäli vain annat anteeksi, hän tulee pettämään uudestaan. Mikäli toistuvasti annat yksipuolisen pettämisen anteeksi, olet alistetussa asemassa.
Ideaalinen parisuhde perustuu siihen että parin molemmat puoliskot ovat tasa-arvoisia suhteessa vallankäyttöön.
Mikäli miehesi ei kestäisi ajatusta siitä, että sinä haet tasoitusta, niin siinä tapauksessa hänelle on vain oikein jos jätät hänet. Hän on siinä tapauksessa syyllinen eroon, et sinä.
Tuo on oikeasti hyvä neuvo. Tiedän asian kokemuksesta. Ja olen nimenomaan se osapuoli, joka ensin petti. Puolisoni "kosti" luvan kanssa, ja nyt parisuhteemme on paremmmalla ja vakaammalla pohjalla kuin vuosiin.
Ei siinä saakaan olla kyse kostosta. Kyse on tasa-arvosta ja siitä, että "loukattu" osapuoli pystyy palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen.
Meidän parisuhteessa "loukattu" osapuoli sai luvan kanssa "hakea tasoitusta", kyse ei ollut riitaisasta kostosta. Toisaalta, sillä joka on ensin "pettänyt", ei pitäisi olla muutoinkaan mitään oikeutta nostaa meteliä jos toinen seuraa hänen jalanjälkiään.
ei ole iästä kiinni hyvä nimimerkki ElämäOnLaiffia. tuo mielipiteesi osoitti ettet ole kypsä ja se siitä. olen nuoresta iästä huolimatta huomattavasti kypsempi kuin sinä. mielestäni on parempi jättää rehellisesti kuin lähteä kostamaan. minä en ainakaan alentuisi moiseen.
meillä tasa-arvoa toteutetaan siten ettei kumpikaan käy vieraissa. tuo teidän menettely kuulostaa ihan selkeeltä kostamiselta. juuh... ei ole oikeutta pettäjällä nostaa meteliä, mutta onko suhteessa enää mitään järkee kun pitää alentaa ittensä niin alhaiseksi luuseriksi että pitää "tasa-arvon" nimissä antaa toiselle samalla mitalla. mielestäni se ei ole rakkautta. rehellinen ero osoittaa että rakastaa / on rakastanut (ennen kuin toinen petti) kumppaniaan.
Mutta, mitenkä nuori neitsyt voisikaan olla muuta kuin idealisti?
Ei kyse ole kostosta vaan kokemuksesta. Kun itsellä on tarpeeksi kokemuksia, niin toistakin voi ymmärtää. Ja oikeasti tasa-arvoinen kumppanuus ja hyvä kommunikointi on parisuhteen perusta. "Se on kerrasta poikki"-mentaliteetti sen sijaan ei ole rakentavaa. Se on täydellistä rakkauden puutetta, ja osoitus siitä, että rakkaus ei ole aitoa.
"meillä tasa-arvoa toteutetaan siten ettei kumpikaan käy vieraissa."
Tuo oli lapsellisesti kirjoitettu tilanteessa jossa toinen on jo käynyt vieraissa, ja kirjoittajana on "loukattu" osapuoli. Ei sinun neuvostasi ole mitään apua enää tuossa vaiheessa.
on sitä, että kokemusten kautta huomaa ettei mustavalkoisuus ja ehdottomuus kanna elämässä. Kypsyyttä on kyky antaa anteeksi. Kypsyytta on se, että rakastaa puolisoaan tämän virheistä huolimatta. Kypsyyttä on se, että tajuaa, ettei itse ole korvaamaton tai parempi kuin joku muu. Kypsyyttä on se, että ei kadehdi toiselta pois hänen seksuaalisuuttaan tai kykyään nauttia seksistä.
Kypsyyttä sen sijaan ei ole se, että haukkuu huoraksi keskustelupalstalle kirjoittavan naisen kun tämä asiallisesti ja kiihkottomasti kertoo elämäntarinaansa.
kaiken kokenut ja kaiken tietävä neuvoo. Kummankohan periaatteet hajoittavat tai rakentavat? Olen seurannut tätä Sinun ja Ninan sananvaihtoa, ja en voi kuin äimistyneenä todeta, että kyllä maailma kaikkea pitääkin sisällään. Toivon sydämestäni, että Sinä ja Sinun periaatteesi ovat vain ja ainoastaan Sinun. Toivon myös, ettei vain kukaan tavan järkevä ihminen sekaannu Sinuun. Jos joku onneton elää kanssasi, niin silloin on kaksi samanlaista löytänyt toisensa. Toivon, että joutuisitte periaatteinenne niin kauas, ettei näillä palstoilla tarvitseisi kenenkään lukea ääliömäisyyksiäsi. Tervemenoa ja viekää helvetti mukananne!
olet noin katkera ihminen?
Kukahan täällä on katkera?
..hoitoon joutaisit..
no täytyy sanoa että meitä ihmisiä on monenlaisia, mutta olen tässä lueskellut kirjoituksiasi "elämäonlaiffii" ja olen tullut siihen tulokseen että neuvoja ja neuvonantajia on monenlaisia, mutta neuvosi ovat kyllä ihan syvältä.
ei ketään petettyä voi neuvoa menemään vieraisiin tai miksei tuttuihinkin vain kostaminen mielessä. mielestäni normaaliin parisuhteeseen ei kuulu pettäminen puolin eikä toisin.
mielestäni sinun ja kumppanisi kannattaisi hakea ammattiauttajan apua, jos teidän suhteessanne kerran on luvallista pettää.
jos ihminen pettää puolisoaan, se on merkki huonosta omastatunnosta ja siitä ettei ole valmis parisuhteeseen, jos koko ajan täytyy käydä panemassa toista naista tai miestä ja vielä oikein luvan kanssa."hei kulta,sopiiko että käyn panemassa naapurin leskimuijaa?"
tosi mahatava parisuhde sinulla ja sinun kumppanillasi.ei kyllä voi muuta kuin sääliä tuollaisia ihmisiä!!!!!¨
mutta omapa on asiasi!
Onhan se säälittävää kun pariskunta kykenee elämään onnellista elämää vielä 20 vuoden jälkeen ja antamaan toisilleen anteeksi.
Te säälijät tuskin olette itse kovin onnellisia ihmisiä mustavalkoisuudessanne.
Btw. Puolisoni on itse ns. ammattiauttaja!
Oletko ajatellut, tasoituksesta voi tulla tapa(maistuu hyvältä, uudet kokemukset,nam!). Kyttäysmenttaliteetti alkaa. Pettäminen ja kostaminen ei kannata kummankaan kannalta. Mielestäni pitää arvostaa itseään ihmisenä sen verran ettei lähde jakorasiaksi ja sonniksi joutavanpäiväisten asioitten takia. Joko rakastetaan toisiamme ja jaamme elämämme yhdessä tai sitten ei, yksinkertaista. Jos toinen hairahtuu, niin täytyy olla jokin tiedostamaton syy, miksi. Joatin puuttuu suhteesta, völttämättä ei seksiä. Keskustelua, avoimuutta, iloisuutta, elämää. Kokeeko toinen olevansa esim. "vain joku", jota on lupa haukkua, vain työjuhta, vain "ori" yms. Kannattaa miettiä yhteisiä vuosia ja kysyä kumppanilta ja vaatia suoraa vastausta. Voiko asioita korjata/onko halua korjata, opitaanko virheistä vai heitetäänkö hanskat tiskiin. Kauanko miehesi suhde on kestänyt OIKEASTI, vai oliko kertapano ? Mies voi huomata, että "ahaa, kelpaan muillekin" ja kokeilee taas. Minä en enää luottaisi. Väliaikainen ero =harkinta-aikak ennen varsinaista eroa. Kokeilkaa. Järjestäkää käytännön asiat siten, että olette erossa. Kyllä melko pian itse huomaa (kumppani myös), mitä oikein tahtoo.
Minusta sinä olet jäänyt miettimään asiaa liikaa omassa päässäsi, se ei ole koskaan hyvä voimakkaiden tunteiden kanssa. Mene juttelemaan asiasta ammatti-ihmisen kanssa, saat omankin pääsi selvemmäksi. Joskus vain asioiden ääneen pohtiminen jo auttaa, älä jää yksin. Tuolla menolla tuhoat itsesi ja parisuhteesi, jos nyt sitten sitä haluat jatkaa. Ja nyt tällä tarkoitan parisuhdettanne sinun näkökulmastasi, miehesihän sen jo tavallaan tuhosi pettämällä sinut. Siihen sen enempää puuttumatta, ole itsekäs ja hanki apua, jonka jälkeen tiedät, mitä SINÄ haluat. Valinta on kuitenkin sinun käsissäsi. Mutta... miten miestä, jota halveksii, voisi oikeasti rakastaa? Vai onko kyseessä vain menneisyyden muistot ja niistä kiinni pitäminen?
ainakin uskon niin, että häntä rakastan yhä. En tiedä...vihaankin välillä. Kaikki tuntuu niin ristiriitaiselta. Ehkä olet oikeassa, pitäisi mennä ammattiauttajan luo. Tuntuu vaan ettei siihenkään riitä voimat.
Riippuu varmaan ainakin jonkun verran siitä, minkätyyppinen pettäminen on kyseessä. Ainakin minulle siinä on iso ero, onko kyseessä kertakeikka vai suhde. Minkälaisesta pettämisestä oli kyse? Jos kyseessä oli vain yhdenillan juttu, siitä minulla on kokemusta.
Oma tarinani:
Kuulin runsas puoli vuotta sitten, että mieheni on harrastanut yhdenillan juttuja monta vuotta. Hän itse kertoi siitä, koska suhteemme oli ajautunut käytännössä umpikujaan.
Tottakai järkytys oli suuri, kun kuulin totuuden. Pari-kolmekymmentä eri naisia vuosien kuluessa.
Ensin koin itseni riittämättömäksi. Sitten olin hänelle vihainen siitä, että hän pakotti minut elämään valhe-elämää vuosien ajan;
olisin näet halunnut itse tehdä päätöksen, miten suhtaudun mieheen, jolle minä en riitä seksuaalisesti. Se että minua huijasi ihminen, johon luotin, sattui suunnattomasti. Samanaikaisesti päässäni pyöri pornovideo, jossa mieheni oli pääosassa. Itkin ja raivosin vuorotunnein. Ensimmäiset viikot olivat vaikeita.
Kun ensijärkytys oli ohi, tajusin että olin surrut illuusion menetystä. Olin kuvitellut sekä mieheni että suhteeni toiseksi kuin se oli. Tajusin, että haluaisin jatkaa hänen kanssaan, jos pystyisimme elämään tosina toisillemme. Rakastan häntä puutteineen päivineen.
Keskustelimme paljon siitä, mikä aiheutti hänessä tarpeen harrastaa seksiä toisten kanssa. Ymmärsin, että tuolla tarpeella ei ollut suurtakaan tekemistä minun kanssani, vaan se johtui hänestä itsestään. Mietin myös vaihtoehtoa, että jatkossa eläisimme ns. avoimessa suhteessa". Sekään ei tuntunut hyvältä, sillä minulla ei ole halua seksiin muiden kanssa.
Lopulta olemme päätyneet tilanteeseen, jossa en sulata pieniäkään valheita tai kertomatta jättämisiä. En halua miettiä, mitä hän mahdollisesti ajattelee ja tuntee. Hänen on pystyttävä kertomaan se minulle, jotta suhteemme voisi toimia.
Toisaalta minulle on lähes yhdentekevää, jos hänellä on joku satunnainen seksikeikka. Minusta ne ovat niin yhdentekeviä ja helppoja juttuja, etten voi kun sääliä ihmistä, joka on sellaisesta riippuvainen. Yhdenillan seksiä saa lähes jokainen tuosta vain, jos haluaa. Siinä ei ole mitään hienoa, lähinnä se on säälittävää ja nuhjuista.
Eli summa summarum: Olen tajunnut, että toista ei voi omistaa. Hän tekee mitä tekee, enkä voi sitä estääkään. Jos välillämme toimii avoimuus ja rehellisyys, niin olen valmis luottamaan häneen. Come hell or high water.
Neuvoni sinulle, nanna, on se että työstä asia loppuun. Mene vaikka terapeutille hakemaan apua siinä. Minusta kuulostaa, ettet ole oikein päässyt asiassa eteenpäin, vaan olet juuttunut siihen, että olet tullut loukatuksi. Mene asiassa eteenpäin ja mieti, mikä sinulle itsellesi on tärkeää, ja päätä sitten elää sen mukaan.
Korjaan vaikka tämä ei varsinaisesti aiheeseen liitykään. Yhdenillanseksiä saa lähes jokainen _nainen ja 10% miehista_ tuosta vaan, jos haluaa.
on yhdenillan juttu ja vain kerran. Minulle se tuntuu olevan liikaa.
Olet oikeassa, tässä junnataan kokoajan paikallaan. Aina, kun tulee riitaa, asia nousee esiin. Sitten tapellaan ja paiskotaan tavaroita, itketään itsemme kipeiksi ja parin päivän päästä sovitaan ja viikon päästä sama uudestaan.
Aina samat syytökset ja puolustukset.
Mieheni on parantanut tapansa, mutta silti olen vihainen. Ei tämä lopu koskaan...
Ehdotin eilen miehelleni ammattiapua (itselleni) ja hän sanoi ei. Koska hänestä tuntuu siltä, että hän on paha ihminen, hän on aiheuttanut minulle niin paljon kärsimystä, että joudun turvautumaan terapiaan. Mutta jos vaan pystyn, aion silti yrittää. Ei tämä koskaan lopu!
Nanna hyvä,
välillä kuulostaa, että jotenkin haluat muhia asiassa.
Kuten olet vastauksista huomannut, tuollaista kertaluontoista pettämistä on tapahtunut monille muillekin. Siitä on mahdollista päästä yli ja saada suhde jopa läheisemmäksi kuin mitä se oli.
Oleellista on tutkia omia tuntojaan. Jos sinusta tuntuu mahdottomalta päästä asian yli, kannattaa lopettaa suhde. Kahden vuoden kurjuus syyllisyyksineen (miehen puolelta) ja suruineen (sinun puoleltasi) on kohtuuttoman pitkä aika kitua, jos ei tee töitä sen eteen, että suhde parantuisi ja luottamus lähtisi rakentumaan.
Vain itseään ja omaa käytöstään voi muuttaa. Meillä ei ole mitään keinoja muuttaa toisia ihmisiä. Mutta jokaisella on valta ja vastuu päättää omasta elämästään ja onnellisuudestaan.
Se, että mies estelee sinua menemästä terapeutille, koska kokee siitä LISÄsyyllisyyttä, kertoo minulle, ettette taida olla päässyt vielä edes siihen vaiheeseen, jossa voisitte todella keskustella asiasta.
Nanna, yritä olla syyllistämättä miestä, jos haluat hänen kanssaan puhua asiasta. Pyri olemaan itkemättä/jauhamatta sitä, miten loukattu olet. Kuuntele toista avoimin mielin.
Ja jos et koe pystyväsi siihen, anna suhteen mennä. Enempää vuosia tuohon ei kannata tuhlata.
Poistu suhteesta ennenkuin on liian myöhäistä.
Kuulostaa siltä, että kannattaisi jättää mies. Olet ehkä antanut hänelle jollain tasolla pettämisen anteeksi, mutta et näköjään pysty sitä kuitenkaan unohtamaan. Tuollaiselle pohjalle on todella vaikea rakentaa hyvää suhdetta, jos jatkuva epäily on taka-alalla.
Itselläni oli samankaltainen tilanne reilu vuosi sitten, ja yritin antaa miehelleni anteeksi, mutta huomasin ettei se vain onnistu. Epäilin häntä jatkuvasti ja pelkäsin koko ajan että hän tekee sen taas. Vähitellen aloin muuttua todella epäluuloiseksi ja katkeraksi, kunnes tajusin että suhde ei siitä yksinkertaisesti paranisi.
Tuota päätöstä en ole katunut hetkeäkään, Toki välillä tulee haikeita muistoja mieleen yhteisistä hyvistä hetkistämme, mutta tiedän, että jos suhde olisi jatkunut, olisin varmasti muuttunut todella katkeraksi ja heikon itsetunnon omaavaksi hermoraunioksi.
taidan jo olla sellainen katkera, huonon itsetunnon omaava, masentunut hermoraunio.
Yritän ensin vielä ammattiapua, jos se ei auta, on varmaan jäätävä yksin...
täältä siihen vastausta pitäisikö sinun jatkaa vai ei. Mieti sydämessäsi oletko ennemmin onnellinen vai onneton.
Jos siitä on jo noin pitkä aika, on aika kyllä ruveta miettimään, onko tuo enää elämää yhdessä vai läheisriippuvuutta.
Oletko muuten koskaan keskustellut hänen kanssaan järkevästi koko asiasta ja miksi hän petti sinua?
ei osaa sanoa pettämiselle mitään selvää syytä.
Meillä oli ollut riitaa ja hän lähti humalassa ja vihaisena toisen naisen mukaan baarista.
Hän sanoi selitykseksi äkkipikaisuutensa, ajattelemattomuuden, sen, että halusi unohtaa minut, ei sillä hetkellä halunnut olla minun kanssani.
Tuntuu pahalta, että hän halusi jotakin toista, vaikka sanoi rakastavansa minua!
Tämä todellakin tuntuu jonkinlaiselta riippuvuudeltakin, mutta on tässä mukana tunteitakin. Välillä on niin hyvä olla!
toi tosiaan kuulostais olevan, jos et pysty jättämään miestä vaikka oletkin hänelle katkera
Nanna hyvä. Pelasta itsesi, niin kauan kuin vielä voit. Jos ette kahdessa vuodessa ole päässeet asian tämän asian kanssa tasapainoon, tuskin sitä tulee enää tapahtumaankaan. Oletteko hakeneet ulkopuolista apua? Jos miehesi ei suostu, hae sinä ainakin itsellesi. Ei masennuksesi taida itsestään parantua.
Neuvoja on tässä tilanteessa vaikea antaa. En ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta, mutta sen olin aina tiennyt, että minulla on vain yksi mies...ja hänellä vain minut. Luottamus on parisuhteen peruspilari. Itse jätin mieheni heti, kun sain tietää uskottomuudesta - avioliitto kesti yli 20 vuotta. En ole katunut ja takaisin en entistä enää halua. Mutta se oli minun ratkaisuni.
Sinullakin on vielä mahdollisuus tehdä elämästäsi itsesi näköinen. Ei se pohjimmiltaan ole riippuvainen parisuhteesta - ei ainakaan yhdestä ainoasta. Etsi ihminen, jolle voit puhua - joko ammattilainen tai luotettava ystävä. Älä jää enää yksin tätä pohtimaan.
ole vielä hakeneet apua, vaikka puhetta on ollut. Minä ajattelin hakea, mieheni oli kuitenkin sitä vastaan. Sanoi, että on väärin, jos sinä haet apua, kun minä olen kuitenkin suruusi syypää.
Meillä luottamus on aika heikolla, se kai on suhteemme suurin ongelma. Hän luottaa kyllä minuun...
kasvu tekee aina kipeää,nyt olet todella painunut itsesääliin eikä se sinua vie eteenpäin.
vaikuttaa siltä niinkuin olisit aika riippuvainen miehestäsi.
tosiasia on että jokainen on vastuussa tekemisistään,myös sinä siitä miten tuhlaat elämäsi.
tiedän mistä puhun aikoinaan kärsin juuri samoista asioista mutta aika parantaa haavat.kun avaat silmäsi huomaat ettet ole yksin näiden asioiden kanssa.ota etäisyyttä mieheesi ja kuulostele itseäsi ja suhdettasi miten paljon se sinulle merkitsee.et todellakaan ole huonompi kuin miehesi etkä riittämätön.opi arvostamaan itseäsi oikealla tavalla.sen vaan sanon että niin kauan kuin minulla oli huono itsetunto enkä arvostanut itseäni mieheni jatkoi kiusaamistani muilla naisilla.mutta se loppui siihen kun minusta lopulta tuli itsenäinen itseäni kunnioittava nainen joka päättää itse omasta elämästään.tsemppiä sinulle.
olen vastuussa itsestäni, mutta ei kenelläkään ole oikeutta olla niin julma toiselle, että pettää.Tuntuu,että kaikki ihmiset ympärilläni ovat minut pettäneet. Miksi vielä sellainen ihminen, johon todella luotin?
Pitäisi ottaa etäisyyttä, sitä minä kaipaisin. Vaikeaa se kuitenkin on, kun yhdessä asutaan. Tosin on mulla muutama ystävä ja harrastuksia. Ne helpottavat joskus oloa, kun saa ajatella jotakin muuta.
Jotenkin tämän yhdessäolon myötä minulla on itsetunto huonontunut.Välillä vihaan itseäni, enkä tahdo katsoa peiliin. Tulee vain paha olo. Aluksi en sitä miehelleni näyttänyt, mutta nyt sen peittäminen on vaikeampaa.Olen jotenkin lakannut välittämästä itsestäni.
Ellei ole lapsia perheessä, on "helpomaa" panna suhde poikki. Oletteko vihitty avioliittoon ? Oletteko esim. rakentaneet yhdessä talon ? Oletteko olleet kauan yhdessä ? Onko teillä yhteistä "arkea", mitä touhuatte porukassa, VIIHDYTTEKÖ yhdessä esim. vapaa-aikana ? Menettekö molemmat esim. kavereiden kanssa ulos, vaiko pelkästään kaksin ? Rakastatko INTOHIMOISESTI miestäsi, suuteletteko (kun suudelmat loppuu, loppuu RAKKAUS, seksi voi jatkua, puhun kokemuksesta). Miehesi on siis työssä, oletko itse työtön, pelkäätkö, ettet pärjää yksin taloudellisesti ? Ajatteletko, mitä suku, ystävät sanovat, jos eroat.
MUISTA: Sinulle on annettu lahjaksi yksi elämä. SINÄ olet viimekädessä oman onnesi seppä. Sinä olet itse vastuussa omasta elämästäsi, ei koskaan pidä "ripustautua" toiseen. Rakkaus pitää yhdessä "itsestään", ymmärrätkös, mistä puhun. Yksin on ihminen maailman tullut ja yksin lähtee.
Minä ja mieheni tunnemme suurta yhteenkuuluvuutta, eikä meidän välejä ole pystynyt hämmentämään edes ilkeä suku kaikista yrityksistä huolimatta. Mahtaa heitä harmittaa ! Hankkikoot ihan oman elämän. Olen komatta kertaa aviossa ja samoin mieheni. Ihmeelliset ovat elämän kiekurat. OIKEA ja AIKUINEN RAKKAUS astui elämääni vasta 38 vuotiaana !! Ihmeellistä. Mieheni tuntee samoin. Hän on minua 12 v. vanhempi. Kylläpä suku hämmästyi. Olemme kuin kaksi "marjaa". Kun erosin lasteni isästä, johon ihastuin ja lapsen silmin rakastuin 17 vuotiaana, se oli kyllä raskas asia. Rakensimme talon yhdessä, saimme kaksi lasta, olimme työssä molemmat. Mieheni petti minua ja oli sairaalloisen mustasukkainen. Nyrkistä tuli selvin päin. Vahti ja kyttäsi, laski alushousuja, lähetteli kukkia "toisten" nimissä työpaikalle. Minusta meinasi tulla sekopää. Ajattelin, että parempi"yksi kahjo kuin me kaikki neljä". Oli hyvä ratkaisu, vaikka ero kesti viisi vuotta ! Mieheni ei halunnut luopua minusta, vaan oli RIIPPUVAINEN henkisesti minusta. Hankalaa hänelle. Olen pärjännyt mainiosti. Onneksi minulla oli ystäviä. En syönyt melkein mitään, masennuin, makasin sängyssä. Lapset olivat 8 v. ja 12 v. Nuorempi joutui psykiatriselle osastolle, kun masentui. Isän käytös oli todella sairasta. Tappouhkaukaisa ja hiipimisiä yöllä rivariasuntoni ikkunan alla yms. mukavaa. Olin ihan säikky. Kun hän muutti toiselle paikkakunnalle työnsä takia, saimme elää rauhassa. Siinä sinulle miettimistä. En ollut koskaan sairaslomalla työstä. Minulla oli vastuulliinen työ ja jatkuvasti esim. ruokatunnilla lääkäreiden, sossujen ym. vastaavia palavereita. Piti vaan koota itsensä jälleen työkuntoiseksi. Kävelin paljon koirani kanssa se auttoi. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Kun lähdin suhteesta, ei ollut toista miestä, eikä miehellänikään ketään. Hän petti työreissuilla satunnaisten huorien kanssa, kuten hänen työkaverinsa asian yksityiskohtaisesti kertoi. Elimme sen jälkeen yhdessä vielä kuusi vuotta. Annoin siis anteeksi, kun rakastin miestäni. Erohan se lopulta tuli. KOSKA hän oli pettänyt ja minä tiesin siitä, HÄN ALKOI VAHTIA, MILLOIN MINÄ PETÄN ??En pettänyt koskaan. KOSTO EI OLE RATKAISU! OLE ITSE TÄMMÖISEN YLÄPUOLELLA. Itsellä on näin "puhtaampi ja rehellinen olotila". Hän oli kyllä aina mustasukkainen minusta, jopa silloin kun olin raskaana viimeisilläni! Ajeli esim. "lentokoneen alla" perässä Hesaan, kun menin sinne työasioissa, tuli toimistoon ja ilmoitti kuuluvalla äänellä kaikkille, Että "tulin vahtimaan tuota huoraa". Arvaa, hävettikö ? Onneksi olin ehtinyt valaista työporukkaa asioista. Väliavioliitto perustui turvasataman hakuun ja oikeaan ystävyyteen, ei intohimoiseen rakkauteen. Erosimme ystävinä jota olemme vieläkin. Hieno ihminen, mutta ei "minulle" tarkoitettu. Lapset tykkäsivät kyllä ja hän piti meistä huolen. Koska emme kohdanneet rakastavaisina, niin alitajuisesti ilmeisesti katselin maailmaa suurin silmin ja niinhän eteeni ilmestyi lenkkipolulla elämäni mies! Kuusi vuotta nyt yhdesä joista 4 aviossa. En pettänyt koskaan myöskään "välimiestäni". No, olen suvun mielestä tosi huono nainen.Minkä sille mahtaa, ettei se ensimmäinen olekkaan välttämättä se oikea ihminen. Ajattelin kyllä niin kun menin nuorena rakastuneena tyttönä naimisiin (olin silloin raskaan). Jälkikäten tajuan, että mieheni Tahallaan saattoi minut raskaaksi. Minulla ei ollut ehkäisyä, ei kuulemma tarvi, kun keskeytetty yhdyntä on ihan hyvä! Vahinko tuli ja mieheni oli innoissaan, että nyt naimisiin! Opiskelut kesken, MUTTA ONNEKSI EN JÄTTÄNYT OPISKELUA vaan jatkoin pojan synnyttyä (kuukausi pois koulusta!!!) ja olen ollut työssä nyt yht. jo 29 v. !! Jos olisin jäänyt kotirouvaksi, tilanne olisi ollut tuommoisen eron jälkeen tosi kehno. Tämä sairas puoliso olisi ilmanmuuta vaatinut lapset itselleen (ei hoitanut koskaan !!) ja mitähän olisi lapsista kasvant tuommosessa ympäristössä, jossa nauhoitetaan jopa naimisensa äänet ja arkistoidaan nauhat "salainen" erittäin salainen " Lapset olivat löytäneet ! TAJUATKO; ETTÄ ÄLÄ ELÄ TOISEN KANSSA KOSKAAN SITEN, ETTÄ HÄN ON AINA SIINÄ. Ota vastuu omasta elämästäsi ja pidä HUOLI ETTÄ MYÖS TALOUDELLISESTI PÄRJÄÄT YKSINKIN TARVITTAESSA.
Tässä eletyn elämän neuvoja. Olin niin typertynyt eka eron jälkeen, etten edes käynyt ulkona. Serkku pakotti ulos ja elämään!! Miten olisin tiennyt mihin mennä, kun en koskaan käynyt edes missään, lenkkejä lukuunottamatta LASTEN kanssa, mieheni EI SIIS hoitanut lapsia. Eron jälkeenvaati kyllä tytärtä itselleen ja keksi syyttää minua lasten pahoinpitelijäksi, lääkeriippuvaiseksi ja alkoholistiksi. TODELLA TÖRKEÄÄ !! Sai sossunkin akat uskomaan ! Kun asiaan puuttui tunnettu lastenpsykologi, tilanne laukesi oikein päin.
Et ole tyytyväinen parisuhteeseenne. Tarvitaan joko muutos tai se, että lähdet. Yritä puhua vielä asioista miehesi kanssa. Jos muutosta ei tule, voi olla parempi, ettette jatka yhdessä. Ette tee kumpikaan tuolla tavalla toisillenne hyvää.
Kuvauksesi kuulosti enemmän riippuvuudelta kuin rakkaudelta. Ammattiapua kannattaa myös hakea! Tsemppiä!
tsemppiä tässä todella tarvitaan :)
Tärkeä kohta on, pettikö hän sukulaisen vai ventovieraan, vaiko koko suvun kanssa. Suvun kanssa pettäminen on pahinta.
Olin itse aivan samanlaisessa tilanteessa. Rakastin miestäni yli kaiken ja olin valmis tekemään ja ymmärtämään melkeen mitä tahansa, jotta en menettäisi häntä. Saattaa ehkä kuulostaa säälittävältä tai jopa sairaalta.
Mieheni siis petti minua kerran ja kertoi siitä heti. Hyvinä hetkinä pystyin unohtamaan asian ja huonoina hetkinä mietin tarkkaan miten se tapahtui ja minkälainen se nainen mahtoi olla. Rääkkäsin itseäni. Vuoden jälkeen tajusin, että en arvosta itseäni jos jatkan suhdetta. Erosimme ja olin todella masentunut puoli vuotta. Pelkäsin, että mies löytää uuden ja paremman ja unohtaa minut täysin. Tuntui ettei hän olisi koskaan minua rakastanutkaan.
Nyt erosta on vuosi. Olen päässyt asiasta yli ja tuntuu että voin taas elää vapaasti ilman sitä ahdistavaa "pattia" rinnassa. Ex- mieheni (kuulemma) kaipaa minua takaisin, mutta tiedän että paluuta siihen ei enää ole. Jostain pitää löytyä mies, joka ei petä, ja jos ei löydy olen mielummin yksin kuin jatkuvasti ahdistunut.
Voimia sinne. Toivottavasti löydät hyvän ratkaisun ja elämäsi alkaa taas maistua elämältä :)
ei pääse ikinä yli jos ajattelee väärällä tavalla. Lisäksi miehesi jättää sinut, ellet hillitse itseäsi ja lopeta raivonpuuskiasi.Suhde ei kohdallasi kaatuisi pettämiseen vaan siihen, ettet pysty antamaan anteeksi.
Kertomastasi päätellen tarvitsit ympärillesi muita ihmisiä kuin miehesi. Syyllistät aivan turhaan itseäsi siitä, ettet "riitä hänelle". Kukaan ei voi kaikessa riittää toiselle. Tarvitsemme muitakin ihmisiä, toisen kautta ei voi elää. Silloin kun oma elämä on muuten mallillaan osaa suhtautua asioihin objektiivisemmin ja se puolestaan kantaa elämässä eteenpäin.
Kyllä mielestäni pitäisi nostaa kissa pöydälle... Ja juttelisit miehesi kanssa... Ei ole hyvä, että vaivaat omaa mieltäsi tuollaisilla asioilla. Oletko kertonut miehellesi syytä ärtyisyyteesi? :O Jokatapauksessa pettäminen on väärin. Jutteleminen SAATTAA auttaa, vaikka arvet jäävätkin. Sinä itse pidät pettämistä vääränä asiana ja selvästikään mies ei... joten, sovitteko yhteen? Nosta kissa pöydälle, kyä se siitä... Tsemiä nannalle!! :)
Täysin turhaa hälinää tämäkin! Eikö se oo parempi jos se toinen osapuoli muillekin kelpaa!? Pääseepähän ukko tai akka kokeilee toista pesää tai mailaa! Sitten voi palata takasi sen rakkaansa luo, kun huomaa ettei se toinen todellakaan kummonen ollut...Ja kunnon pari suhteessahan seksi on parhainta eikä yhden illan suhteista saa samanlaisia kiksejä..
Kerrankin joku mies puhuu asiaa! Eikös nykyinen maailma ole jo niin vapaata että tällänen kokeilu pitää suvaita. Jos kyseinen henkilö ei tätä voi suvaita niin menis hoitoon tai jättäs sen miehen..(siinä on matoja!)
Niin onko teillä lapsia.
Jos on niin sitten kannattaisi yrittää jatkaa.
Mutta jos ei ole niin sitten turha kai yrittää.
Miten sinä olet kotona? kyllä jokaisen on hyvä olla töissä, niin ei jää aikaa asioihin murhehtimiseen liiaksi.
lapsia, se on hyvä asia!
Työttömänä olen vielä toistaiseksi, ennen kuin koulu alkaa.
Itketkö sen takia, että näin saat miehesi huomion ja hän ottaisi syliin ja lohduttaisi, balsamia haavoillesi? Vai itketkö sen takia, että haluat muistuttaa miestäsi jatkuvasti typeryydestään. Haluatko saada miehesi tuntemaan syyllisyyttä ?
Ymmärrän, jos itket tuoretta tapausta, mutta että jo kaksi vuotta...miten miehesi on asian kestänyt ? Hakemalla lohtua muualta ? Näin työnnät väkisin ITSE MIEHESI LUOTASI POIS !! AJatteleppa näinä päin ! Miehesi voi OIKEASTI HALUTA unohtaa koko tapauksen, MUTTA EI VOI KUN SINÄ MUISTUTAT HÄNTÄ SIITÄ. Lopeta poraaminen, kasva isoksi ja yritä unohtaa. Keskustele asiasta vaikka jonkun hyvän ystäväsi kanssa aina kun siltä tuntuu (älä poraa miehellesi). Juttele asiasta niin paljon että takki on tyhjä ja asia puhuttu ulos sinusta. Piristä mieltäsi ITSE. Osta jotain kivaa itsellesi (joku vaate tms.) käy elokuvissa, teatterissa, ulkona syömässä JONKUN MUUN kuin miehesi kanssa, esim. sisko tai tyttöystävä. Käy kampaajalla. Aloita laihdutuskuuri, jos olet ylipainoinen. Ala harrastaa, kuntosali,tms. Näin VÄKISIN elät reaaliajassa. Minutkin petettiin, mies itse kertoi, pyysi anteeksi. Annoin anteeksi, ja elämä jatkui toinen lapsi oli vielä vauva. Uusi talo, vasta rakennettu. Liitto päättyi kylläkin kuusi vuotta myöhemmin, mieheni sairaalloiseen mustasukkaisuuteen.
Suosittelen lämpimästi terapiaa tai jotain jos sä jokä päivä itket kaksi vuotta vanhaa juttua.
Luottamuksella ja ihmishengellä on se yhteinen ominaisuus että ne molemmat voi menettää vain kerran. Sen jälkeen niitä ei saa takaisin.
Sinulla on juuri se ongelma että luottamus on menetetty ja sen mukana kaikki.
Joten liity Hillary Clinton kerhoon ja ryhdy heittelemään miestäsi astioilla ja pilaa elämäsi tai vaihda miehesi pettämättömään, niitäkin on, tosin vähän.
En minä pystyisi enää olemaan sellaisen kanssa joka on pettänyt. Itselläni ei ole ikinä ollut tarvetta pettää. Se on väärin. Rakkaus ja luottamus ovat hienoja asioita.
Tunnen monia naisia, jolle on vaikeaa jättää mies, vaikka hän tekisi mitä. Samoin kyllä on monilla miehilläkin.
Kuitenkin kun ajattelet tulevaisuutta, niin voitko kuvitella olevasi vielä miehesi kanssa? Jos nyt et voi, voitko sitten tulevaisuudessa.
Ja oliko tämä ainut kerta, jos miehenä vastaan niin tuskin oli. Mitäs sitten tapahtuu, kun miehesi löytääkin seuraavalla kerralla sellasen naisen, että hän haluaa olla sen kanssa. Ja onko miehelläsi käsitys, että kaikki on saatu enteeksi ja seuraavalla kerralla saa anteeksi kaiken kanssa.
Jos teillä ei ole lapsia, niin kerää vähänaikaa rohkeutta ja lähde, silloin sä saat paremman elämän, mitä se nyt on. Lähde kuitenkin sen verran varmalla pohjalla ja vaikka toiseen kaupunkiin, että et enää mene hänen luokse. Ei mies siitä opi mitään, kuin korkeintaan olemaan varovaisempi. Ja jos menet sitten takaisin, niin kaikki on taas annettu anteeksi.
Omaksesi parhaaksi sinun kannattaa lähteä, sillä et tule jaksamaan miehesi kanssa ja jos riitelette kokoajan, niin kyllä miehesi siihen kyllästyy ja sama juttu, lähtee ravintolasta toisen kanssa, kun ei halua nähdä sinua just ny.
Onnea elämääsi, se tulee menemään hyvin, jos vain uskallat tehdä kipeitäkin päätöksiä joskus.
Pari vuotta sitten? Eikö olisi jo aika lopettaa narina, ei SE siitä kulunut.
Ainut ongelmasi on huono itsetunto, ota vastuu omasta elämästäsi. Miehesi ei voi olla elämäsi ainut sisältö. Kun saavutat hyvän itsetunnon, tiedät riittäväsi miehellesi tai sitten huomaat ettet tarvi häntä mihinkään. Liikunta on hyvä itsetunnon kohottaja. Koita suhteuttaa asiat, maailma ei lopu vaikka miehesi petti, eikä kohtalosi ole niin kamala, että täytyy päivät pitkät itsesäälissä rypeä. Mieti vaikka nälkää näkeviä sodan uhreja rääkyessäsi...