Parhaat ennakkoluulot?

tosi hyviä :)

Ei sillä, että kenenkään pitäisi itseään niin tarkasti lokeroida, MUTTA kun luin tekstiäsi otsikon "ukotkin pääsee yläkertaa" -alta, niin toteat siellä olevasi MIES.

Tässä kohtaa taas saa kyllä sen käsityksen, että olet NAINEN.

Voisitko edes "karkeasti" ;) selventää asiaa???

Minullekin on sanottu, että näytän heterolta. En ole kuitenkaan kovin naisellinen enkä kaunis. Minulle vaatteet ja meikit ovat tärkeitä. Erään miehen mielestä en tällä perusteella voi olla lesbo. Miten tämä mies voi tietää, olenko lesbo vai en? Eihän ulkonäkö ole kuin pintaa. Eihän ulkonäön perusteella voi tietää, mitä ihminen ajattelee ja tuntee sisimmässään. Kummallisinta on, jos sitäkään ei uskota, mitä ihminen itse sanoo. Miten joku toinen voi tietää minun asiani paremmin kuin minä itse? Lesboilta olen saanut neuvoja "nyt sinun pitää ruveta syömään enemmän" ja "laita tavalliset vaatteet"... En kelpaa tällaisena kuin olen.

tradefox69 kirjoitti:

Ei sillä, että kenenkään pitäisi itseään niin tarkasti lokeroida, MUTTA kun luin tekstiäsi otsikon "ukotkin pääsee yläkertaa" -alta, niin toteat siellä olevasi MIES.

Tässä kohtaa taas saa kyllä sen käsityksen, että olet NAINEN.

Voisitko edes "karkeasti" ;) selventää asiaa???

Lue lisää

Minäkin huomasin saman. Minusta olisi reilua, että jos on mies, ja haluaa tälle palstalle kirjoittaa, niin esiintyisi reilusti miehenä. Voisivatko kaikki naiseksi tekeytyvät kertoa, miksi he esiintyvät naisina? Miksi he huijaavat ihmisiä, ja mielestäni näin pilaavat ainakin osittain tämän keskustelupalstan idean. Mitähän tuollainen teeskentely kertoo ihmisestä? Tämä kommenttini koskee lähinnä "tavallisia" heteromiehiä.

tradefox69 kirjoitti:

Ei sillä, että kenenkään pitäisi itseään niin tarkasti lokeroida, MUTTA kun luin tekstiäsi otsikon "ukotkin pääsee yläkertaa" -alta, niin toteat siellä olevasi MIES.

Tässä kohtaa taas saa kyllä sen käsityksen, että olet NAINEN.

Voisitko edes "karkeasti" ;) selventää asiaa???

Lue lisää

En ihan kamalasti edes karkeasti viitsi asiaa selventää. Mutta, ennenkaikkea toivon, että nimimerkki Jari, ottaisi sen kirjoitukseni MIEHEN kirjoituksena. Ja, naiset saavat sen ottaa sellaisena kuin haluavat...

Koo kirjoitti:

Minullekin on sanottu, että näytän heterolta. En ole kuitenkaan kovin naisellinen enkä kaunis. Minulle vaatteet ja meikit ovat tärkeitä. Erään miehen mielestä en tällä perusteella voi olla lesbo. Miten tämä mies voi tietää, olenko lesbo vai en? Eihän ulkonäkö ole kuin pintaa. Eihän ulkonäön perusteella voi tietää, mitä ihminen ajattelee ja tuntee sisimmässään. Kummallisinta on, jos sitäkään ei uskota, mitä ihminen itse sanoo. Miten joku toinen voi tietää minun asiani paremmin kuin minä itse? Lesboilta olen saanut neuvoja "nyt sinun pitää ruveta syömään enemmän" ja "laita tavalliset vaatteet"... En kelpaa tällaisena kuin olen.

Lue lisää

Tämähän se on se koko ironia tässä.

Jotta sellaisetkin lesbot, kun muutoin puhuvat, ettei ulkonäöllä ole merkitystä ja ettei pitäisi lokeroida, sitten kuitenkin itse osoittavat selkein sanoin nuo samat ennakkokäsitykset kuin heidän kritisoimansa heteromiehet...

Minävaan kirjoitti:

Tämähän se on se koko ironia tässä.

Jotta sellaisetkin lesbot, kun muutoin puhuvat, ettei ulkonäöllä ole merkitystä ja ettei pitäisi lokeroida, sitten kuitenkin itse osoittavat selkein sanoin nuo samat ennakkokäsitykset kuin heidän kritisoimansa heteromiehet...

Lue lisää

Eräs lesbo lopetti meilikaveruuden, kun toinen esitti ulkonäköön liittyviä kysymyksiä. Syynä oli kuulemma se, että kyselijä osoitti sillä oman pinnallisuutensa. Eihän ulkonäöllä pitäisi olla mitään merkitystä - näin sanotaan ja annetaan ymmärtää - mutta taitaa sillä sittenkin olla. Minusta ulkonäkö on osa ihmistä. Ei siitä kysyminen kerro sitä, onko toinen pinnallinen vai ei. Sehän voi osoittaa sitä, että ihminen on vain kiinnostunut ja on siksi utelias. Miksei voisi kysyä ulkonäöstä, kun kerran harrastuksistakin, tai työstä? Näin minäkin uskon, että kyllä lesboillekin ulkonäkö jotakin merkitsee, vaikka moni sen kieltää.

Minävaan kirjoitti:

Tämähän se on se koko ironia tässä.

Jotta sellaisetkin lesbot, kun muutoin puhuvat, ettei ulkonäöllä ole merkitystä ja ettei pitäisi lokeroida, sitten kuitenkin itse osoittavat selkein sanoin nuo samat ennakkokäsitykset kuin heidän kritisoimansa heteromiehet...

Lue lisää

...merkillistä, miksi meistä lesboista ei ole luotu täydellisiä, aina oikeassa olevia, viisaita ja keskenään samanlaisia. Jostain löytyy noita poikkeavia pirulaisia, joita voidaan osoittaa sormella, ennakkoluuloisia. Hyi. Huokaus, sellaisia ne muut lesbot ovat, eivät niinkuin minä. Mikseivät muut ole niinkuin minä? Hmm.

Pir kirjoitti:

...merkillistä, miksi meistä lesboista ei ole luotu täydellisiä, aina oikeassa olevia, viisaita ja keskenään samanlaisia. Jostain löytyy noita poikkeavia pirulaisia, joita voidaan osoittaa sormella, ennakkoluuloisia. Hyi. Huokaus, sellaisia ne muut lesbot ovat, eivät niinkuin minä. Mikseivät muut ole niinkuin minä? Hmm.

Lue lisää

Tai miksi minä en ole kuin muut? Miksi en voi olla?

Minä ainakaan en voi olla mitään muuta kuin olen, enkä haluakaan olla.

Putosin kärryiltä tässä keskustelussa. Anteeksi. Ehkä yritän sanoa, että ei kannattaisi olla niin ennakkoluuloinen.

tradefox69 kirjoitti:

Ei sillä, että kenenkään pitäisi itseään niin tarkasti lokeroida, MUTTA kun luin tekstiäsi otsikon "ukotkin pääsee yläkertaa" -alta, niin toteat siellä olevasi MIES.

Tässä kohtaa taas saa kyllä sen käsityksen, että olet NAINEN.

Voisitko edes "karkeasti" ;) selventää asiaa???

Lue lisää

..se riippuu ihan mielialasta..;)

Tähän tulokseen olen tullut itse, kun olen tuon Minävaan tekstejä lueskellut..:)

Mutta ei siinä mittään, eihän...?

Minävaan kirjoitti:

En ihan kamalasti edes karkeasti viitsi asiaa selventää. Mutta, ennenkaikkea toivon, että nimimerkki Jari, ottaisi sen kirjoitukseni MIEHEN kirjoituksena. Ja, naiset saavat sen ottaa sellaisena kuin haluavat...

Lue lisää

..et silleesti. Ja sinä neuvoit minua tuossa hyvän kommunikaation rakentelussa, mutta eipä silti, sinähän vaan arvostelit minua, mutta kun kysyin sinulla, että miten minun pitää vastata ärsyviesteihin, et ottanutkaan enää kantaa.

Juu näinhän se on monen kohdalla, että arvostelua riittää turvan täydeltä suuntaan jos toiseenkin, mutta yhtään parannusehdotusta ei kysyttäessä ole esittää.

Tätä ihmistyyppiä nimitän purnausidentiteetiksi..:D

Heh, minähän onnekseni laitoin jo viestejä, että trolleja on liikkeellä..

Mutta ei nyt taas aloiteta vittuilun ideointia tai minä en ainakaan niihin vastaa. En tällä hetkellä, en vähään aikaan.

Ole mikä olet. Sinulla on tarpeesi ja niistä en edes halua kuulla, mutta jotain ne ovat, koska olet palstalla. Mutta anna hyvä mies muidenkin olla!!

Koo kirjoitti:

Eräs lesbo lopetti meilikaveruuden, kun toinen esitti ulkonäköön liittyviä kysymyksiä. Syynä oli kuulemma se, että kyselijä osoitti sillä oman pinnallisuutensa. Eihän ulkonäöllä pitäisi olla mitään merkitystä - näin sanotaan ja annetaan ymmärtää - mutta taitaa sillä sittenkin olla. Minusta ulkonäkö on osa ihmistä. Ei siitä kysyminen kerro sitä, onko toinen pinnallinen vai ei. Sehän voi osoittaa sitä, että ihminen on vain kiinnostunut ja on siksi utelias. Miksei voisi kysyä ulkonäöstä, kun kerran harrastuksistakin, tai työstä? Näin minäkin uskon, että kyllä lesboillekin ulkonäkö jotakin merkitsee, vaikka moni sen kieltää.

Lue lisää

..voisiko se olla niinkin, että joku kysymyksellään tahtomattaan, ymmärtämättömyyttään raapaisee jotain jo arpeutunutta haavaa.?

Meillä ihmisillä on kaikenlaisia kohtaloita ja matkamme varrella tavattuna mitä erilaisimpia ihmisiä uskomuksineen, arvosteluineen ja vaatimuksineen.

Tätä taustaa vasten voin ymmärtää, että tulen minäkin joskus sohaisseeni sellaiseen kohtaan, jota toinen ei voi sulattaa.

Ei siis kyse ole pinnallisuudesta eikä pinnattomuudesta, vaan paljon paljon syvemmistä asioista, mutta eihän niitä heti meilissä vieraille kerrota.

Ps. myös oman ulkonäköni perusteella on luultu minua heteroksi, joten olen aika ajoittain esiintynyt siilitukkaisena, mutta luopunut siitä, koska se ei minulle sovi. Olen liian miesmäinen siilitukkaan ja liian naisellinen hepeniin, joten olen päättänyt olla oma itseni.

Minulle juuri tuo lesboidentiteetti on erittäin tärkeää ja haluan sen omaksua. Haluan olla lesboyhteisön yksi jäsen, vaikka olenkin niin yksilöllinen, etten meinaa millään mahtua rooliin.

Jennifer kirjoitti:

..voisiko se olla niinkin, että joku kysymyksellään tahtomattaan, ymmärtämättömyyttään raapaisee jotain jo arpeutunutta haavaa.?

Meillä ihmisillä on kaikenlaisia kohtaloita ja matkamme varrella tavattuna mitä erilaisimpia ihmisiä uskomuksineen, arvosteluineen ja vaatimuksineen.

Tätä taustaa vasten voin ymmärtää, että tulen minäkin joskus sohaisseeni sellaiseen kohtaan, jota toinen ei voi sulattaa.

Ei siis kyse ole pinnallisuudesta eikä pinnattomuudesta, vaan paljon paljon syvemmistä asioista, mutta eihän niitä heti meilissä vieraille kerrota.

Ps. myös oman ulkonäköni perusteella on luultu minua heteroksi, joten olen aika ajoittain esiintynyt siilitukkaisena, mutta luopunut siitä, koska se ei minulle sovi. Olen liian miesmäinen siilitukkaan ja liian naisellinen hepeniin, joten olen päättänyt olla oma itseni.

Minulle juuri tuo lesboidentiteetti on erittäin tärkeää ja haluan sen omaksua. Haluan olla lesboyhteisön yksi jäsen, vaikka olenkin niin yksilöllinen, etten meinaa millään mahtua rooliin.

Lue lisää

Miksi se lesboyhteisö on sinulle niin tärkeä?

Minäkin olen päättänyt olla oma itseni. Tästä hetkestä lähtien. Teeskentelyt on nyt loppu.

Jennifer kirjoitti:

..et silleesti. Ja sinä neuvoit minua tuossa hyvän kommunikaation rakentelussa, mutta eipä silti, sinähän vaan arvostelit minua, mutta kun kysyin sinulla, että miten minun pitää vastata ärsyviesteihin, et ottanutkaan enää kantaa.

Juu näinhän se on monen kohdalla, että arvostelua riittää turvan täydeltä suuntaan jos toiseenkin, mutta yhtään parannusehdotusta ei kysyttäessä ole esittää.

Tätä ihmistyyppiä nimitän purnausidentiteetiksi..:D

Heh, minähän onnekseni laitoin jo viestejä, että trolleja on liikkeellä..

Mutta ei nyt taas aloiteta vittuilun ideointia tai minä en ainakaan niihin vastaa. En tällä hetkellä, en vähään aikaan.

Ole mikä olet. Sinulla on tarpeesi ja niistä en edes halua kuulla, mutta jotain ne ovat, koska olet palstalla. Mutta anna hyvä mies muidenkin olla!!

Lue lisää

Viestini Jarille tulee hänelle eri tavoin ymmärretyksi, jos kirjoittajana on nainen, kuin jos kirjoittajana on mies.

Mikä on tuo viestini sisältö Jarille? Siinä viestissä on kaksi kohtaa:

1) kahdesta bi-naisesta unelmoivat heteromies pelkää heteronaisia. (Hän ei kykene kohtaamaan omaa itseään suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen)

2) heteromiehen meneminen paikkaan, jossa on homoseksuaaleja, edellyttää ko. heteromieheltä omia alitajuisia motiivejaan päästä lähelle homomiehiä.

Jos olisin tämän viestin sisällön em. sanoilla kirjoittanut, ei viesti olisi mennyt perille, vaan Jari olisi vastaanottanut sen eri tavoin kuin hän sen nyt vastaanotti (toivottavasti)kirjoitettuani viestin samalla tyylillä, jolla hän oli oman viestinsä jättänyt.
Jos viestini olisi ollut naiseuttani ilmaiseva, Jari miehenä olisi suhtautunut siihen aivan eri tavoin kuin hän suhtautui siihen ajatellessaan sen kirjoittajan olevan mies.
On jotensakin eri asia, jos lesbo sanoo heteromiehelle, että tällä on vakavia ongelmia suhteessa naisiin, tai että hänellä on homoeroottisia tunteita miehiä kohtaan. Kuin, että asian ilmaisisi toinen heteromies.

Itse en ole kertaakaan menettänyt malttiani, enkä tätä turhanpäiväistä sivistystäni nettikommunikaatiossani, kuin tuon yhden ainoan kerran: lukiessani Jarin viestin. Enkä kadu pätkääkään pyrkiessäni kirjoituksellani antamaan hänelle takaisin samalla mitalla kuin hän kirjoituksessaan ilkkui lesboja...

Anteeksi, mutta pidän näitä asioita niin itsestäänselvinä, etten aina huomaa, etteivät muut ehkä kykene tai jaksa erottaa viesteistä niiden sisältöä. Tämä myös on syynä siihen, etten alkanut tähän asiaan edes vastaamaan, vaan pidin lähinnä vitsinä sitä, että näin yksinkertaista asiaa edes kysytään.

Minun puolestani voit edelleen pitää minua miehenä. Olenhan jo tottunut siihen, että pidät miehinä niitä, joita et ymmärrä.

Minävaan kirjoitti:

Viestini Jarille tulee hänelle eri tavoin ymmärretyksi, jos kirjoittajana on nainen, kuin jos kirjoittajana on mies.

Mikä on tuo viestini sisältö Jarille? Siinä viestissä on kaksi kohtaa:

1) kahdesta bi-naisesta unelmoivat heteromies pelkää heteronaisia. (Hän ei kykene kohtaamaan omaa itseään suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen)

2) heteromiehen meneminen paikkaan, jossa on homoseksuaaleja, edellyttää ko. heteromieheltä omia alitajuisia motiivejaan päästä lähelle homomiehiä.

Jos olisin tämän viestin sisällön em. sanoilla kirjoittanut, ei viesti olisi mennyt perille, vaan Jari olisi vastaanottanut sen eri tavoin kuin hän sen nyt vastaanotti (toivottavasti)kirjoitettuani viestin samalla tyylillä, jolla hän oli oman viestinsä jättänyt.
Jos viestini olisi ollut naiseuttani ilmaiseva, Jari miehenä olisi suhtautunut siihen aivan eri tavoin kuin hän suhtautui siihen ajatellessaan sen kirjoittajan olevan mies.
On jotensakin eri asia, jos lesbo sanoo heteromiehelle, että tällä on vakavia ongelmia suhteessa naisiin, tai että hänellä on homoeroottisia tunteita miehiä kohtaan. Kuin, että asian ilmaisisi toinen heteromies.

Itse en ole kertaakaan menettänyt malttiani, enkä tätä turhanpäiväistä sivistystäni nettikommunikaatiossani, kuin tuon yhden ainoan kerran: lukiessani Jarin viestin. Enkä kadu pätkääkään pyrkiessäni kirjoituksellani antamaan hänelle takaisin samalla mitalla kuin hän kirjoituksessaan ilkkui lesboja...

Anteeksi, mutta pidän näitä asioita niin itsestäänselvinä, etten aina huomaa, etteivät muut ehkä kykene tai jaksa erottaa viesteistä niiden sisältöä. Tämä myös on syynä siihen, etten alkanut tähän asiaan edes vastaamaan, vaan pidin lähinnä vitsinä sitä, että näin yksinkertaista asiaa edes kysytään.

Minun puolestani voit edelleen pitää minua miehenä. Olenhan jo tottunut siihen, että pidät miehinä niitä, joita et ymmärrä.

Lue lisää

..pidän miehinä niitä täällä, joilla on selkeästi miehen ajatusmaailma.

Sinä olet selityksen mestari!!

Mutta miten kummassa luulet, ettei tuo Jari nyt lue tätä palstaa muutenkin ja huomaa, että nikkisi on naisen, vaikka juuri hänelle kirjoitat miehenä.

Taidat pitää tuota Jaria aivottomana ja täysin sisälukutaidottomana tyyppinä.

Heh, hee, Jarihan on se toinen puoliskosi, eikö vain...?

Mutta eipä tästä nyt enää tämän enempää. Annetaan muiden tehdä omat johtopäätöksensä..

Tämä on vapaa mielipidekanava ja täällä voi surffailla milloin mitenkin ja kukin tavallaan.

Ja jokaisellahan meillä on tietty vaikuttamisen tarve. Minun tarpeeni perustuu siihen, että haluan antaa kirjoituksillani ymmärryksen, että lesbous on ihan tavallista elämää tavallisessa elämässä. Tässä ei ole mitään salattavaa tai kaoottista. Ja pahimpiin ennakkoluuloihin teen omat murtoyritykseni, välillä onnistuen, välillä onnistumatta.

Sinun vaikuttamisen halusi on toinen ja minulle täysin selkeä. Onnea sillä tiellä!

Hyvää jatkoa sinulle!

Pir kirjoitti:

...merkillistä, miksi meistä lesboista ei ole luotu täydellisiä, aina oikeassa olevia, viisaita ja keskenään samanlaisia. Jostain löytyy noita poikkeavia pirulaisia, joita voidaan osoittaa sormella, ennakkoluuloisia. Hyi. Huokaus, sellaisia ne muut lesbot ovat, eivät niinkuin minä. Mikseivät muut ole niinkuin minä? Hmm.

Lue lisää

Niin, kukapa se on kirjoittanutkaan siten, että haluaisi lesboista täydellisiä?

Mutta - tuo asia mistä tässä nyt keskustellaan, on ihan tosi ilmiö.
Sen toteaminen ei myöskään edellytä toivetta siitä, että itse olisi täydellinen tai toivoisi muiden olevan kuin itse.

Koo kirjoitti:

Miksi se lesboyhteisö on sinulle niin tärkeä?

Minäkin olen päättänyt olla oma itseni. Tästä hetkestä lähtien. Teeskentelyt on nyt loppu.

..erittäin itsenäinen ja persoonallinen yksilö. Voimakastahtoinen oman tien kulkija, mutta haluan kuulua yksilönä suurempaan joukkoon. En mihin tahansa joukkoon, vaan kaltaisteni joukkoon.

Ymmärrän että lesbojen yhdenmukaisuus on pelkkää harhaa. Se ei ole totta, vaan totta on, että joistakin tunnusmerkeistä riippumatta lesbot ovat erilaisia persoonallisuuksia kaikki.

Samaa on vain jokunen ulkoinen tunnusmerkki (eikä tämäkään kaikilla) ja tuo rakkaus naiseen. Mutta jo se seksuaalisuuden jana on jokaisella erilainen. Jos janan toisessa päässä on heterous ja toisessa lesbous, niin jokainen lesbo on janan jossain kohdassa. Janalla liikkuminen on mahdollista elämän eri vaiheissa.

Ja kaikessahan me olemme niin erilaisia. Taustat, kasvatus, persoonallisuus, elinympäristö ja kaikki, kaikki muovaavat meitä omiksi persooniksemme. Ja hyvä niin.

Mutta kuitenkin on hyvä olla lämpimässä, turvallisesa ja kotoisassa lesboyhteisössä. Katsella ympärillään herkkää suukottelua ja seurailla rakastuneita katseita. Ja heh, joskus jopa saa olla todistamassa pientä mustasukkaisuuden poikasta, mutta onneksi sitä harvemmin.

Minulle lesboyhteisö on kukkaniitty, jonka keskelle olen juurtunut yhdeksi muista kukista.

Jennifer kirjoitti:

..pidän miehinä niitä täällä, joilla on selkeästi miehen ajatusmaailma.

Sinä olet selityksen mestari!!

Mutta miten kummassa luulet, ettei tuo Jari nyt lue tätä palstaa muutenkin ja huomaa, että nikkisi on naisen, vaikka juuri hänelle kirjoitat miehenä.

Taidat pitää tuota Jaria aivottomana ja täysin sisälukutaidottomana tyyppinä.

Heh, hee, Jarihan on se toinen puoliskosi, eikö vain...?

Mutta eipä tästä nyt enää tämän enempää. Annetaan muiden tehdä omat johtopäätöksensä..

Tämä on vapaa mielipidekanava ja täällä voi surffailla milloin mitenkin ja kukin tavallaan.

Ja jokaisellahan meillä on tietty vaikuttamisen tarve. Minun tarpeeni perustuu siihen, että haluan antaa kirjoituksillani ymmärryksen, että lesbous on ihan tavallista elämää tavallisessa elämässä. Tässä ei ole mitään salattavaa tai kaoottista. Ja pahimpiin ennakkoluuloihin teen omat murtoyritykseni, välillä onnistuen, välillä onnistumatta.

Sinun vaikuttamisen halusi on toinen ja minulle täysin selkeä. Onnea sillä tiellä!

Hyvää jatkoa sinulle!

Lue lisää

Koko länsimainen yhteiskunta perustuu juuri tuolle ajatukselle, että järki ja loogisuus ovat miehen ominaisuuksia. Kyse on ilmiöstä, jossa ajatusmaailma, tai ajattelutapa, sukupuolistetaan (kuten sinä sukupuolistat herkästi toisten ajatusmaailmaa).

On hyvin yleistä, että älykkääseen ja loogiseen naiseen liitetään ominaisuus "miehinen ajattelutapa". Feministit kuniakkaasti taistelevat (ainakin yliopistomaailmassa) näitä sovinistisia sisäistettyjä mielleyhtymiä vastaan. Tietenkään kukaan ei voi olettaa, etteivätkö lesbotkin olisi sisäistäeet nuo sovinistiset ajattelutavat feminiinisestä ja maskuliinisesta tavasta ajatella.

Oikeastaan, nuo sovinistiset sisäistetyt rakennemallit ovat ihan kaikissa länsimaisissa ihmisissä huolimatta siitä, mitä ovat seksuaaliselta suuntautumiseltaan. Ehkä toisen ihmisen ajatusmaailman sukupuolistaminen auttaa itseä käsittämään omaa sisäistä itseään suhteessa toiseen ja tähän olemassaoloon silloin, kun kyky itseymmärrykseen horjuu tai tuntuu jostakin syystä hankalalta...
-Tiedä häntä...

Jennifer kirjoitti:

..voisiko se olla niinkin, että joku kysymyksellään tahtomattaan, ymmärtämättömyyttään raapaisee jotain jo arpeutunutta haavaa.?

Meillä ihmisillä on kaikenlaisia kohtaloita ja matkamme varrella tavattuna mitä erilaisimpia ihmisiä uskomuksineen, arvosteluineen ja vaatimuksineen.

Tätä taustaa vasten voin ymmärtää, että tulen minäkin joskus sohaisseeni sellaiseen kohtaan, jota toinen ei voi sulattaa.

Ei siis kyse ole pinnallisuudesta eikä pinnattomuudesta, vaan paljon paljon syvemmistä asioista, mutta eihän niitä heti meilissä vieraille kerrota.

Ps. myös oman ulkonäköni perusteella on luultu minua heteroksi, joten olen aika ajoittain esiintynyt siilitukkaisena, mutta luopunut siitä, koska se ei minulle sovi. Olen liian miesmäinen siilitukkaan ja liian naisellinen hepeniin, joten olen päättänyt olla oma itseni.

Minulle juuri tuo lesboidentiteetti on erittäin tärkeää ja haluan sen omaksua. Haluan olla lesboyhteisön yksi jäsen, vaikka olenkin niin yksilöllinen, etten meinaa millään mahtua rooliin.

Lue lisää

muodostuvat yksilöistään. Onhan siinä sulautumisprosessissa tiettyä rajankäyntiä; kuka vetää pitemmän korren; omaksuuko yksilö yhteisöidentiteetin (Mikä se on? Onko siitä elettäväksi identiteetiksi saakka?) vai tuoko yksilö mukanaan ominaisuuksiaan yhteisöönsä ja kykeneekö se niitä vastaanottamaan.

Veikkaan, että tuo jälkimmäinen yhteisöön kuulumisen vaihtoehto on kaikkien kannalta elinkelpoisempi, pitemmän päälle.

Omana itsenään olemispäätös on hyvä päätös. Miksi ei sovi (siilitukka)? -Malliltaan? Muiden hiusten kasvualustassa heräävien lokeroivien (tiitti!) mielikuvien vuoksi? Vai siksikö ettei sinusta esim. joku hiusmalli tunnu sinulta itseltäsi?

Voi se olla niin. Mutta viattomasti toimivaa (tietämätön, Voiko silloin syyttää tiedon hankkimattomuudesta, kyselemättömyydestä!, tai sen torjunnasta) tuskin voi tilille pistää. Tahallisuus saa toisinaan takajaloilleen, vaikka silloinkin voisi käyttää energiansa motiivien ymmärtämiseen.

Minävaan kirjoitti:

Koko länsimainen yhteiskunta perustuu juuri tuolle ajatukselle, että järki ja loogisuus ovat miehen ominaisuuksia. Kyse on ilmiöstä, jossa ajatusmaailma, tai ajattelutapa, sukupuolistetaan (kuten sinä sukupuolistat herkästi toisten ajatusmaailmaa).

On hyvin yleistä, että älykkääseen ja loogiseen naiseen liitetään ominaisuus "miehinen ajattelutapa". Feministit kuniakkaasti taistelevat (ainakin yliopistomaailmassa) näitä sovinistisia sisäistettyjä mielleyhtymiä vastaan. Tietenkään kukaan ei voi olettaa, etteivätkö lesbotkin olisi sisäistäeet nuo sovinistiset ajattelutavat feminiinisestä ja maskuliinisesta tavasta ajatella.

Oikeastaan, nuo sovinistiset sisäistetyt rakennemallit ovat ihan kaikissa länsimaisissa ihmisissä huolimatta siitä, mitä ovat seksuaaliselta suuntautumiseltaan. Ehkä toisen ihmisen ajatusmaailman sukupuolistaminen auttaa itseä käsittämään omaa sisäistä itseään suhteessa toiseen ja tähän olemassaoloon silloin, kun kyky itseymmärrykseen horjuu tai tuntuu jostakin syystä hankalalta...
-Tiedä häntä...

Lue lisää

..ihan hyvä veto sinulta..;)

Mutta en todellakaan puhunut tuossa edellä sukupuoleen sidotusta ja ymmärtämättömästi liitetystä ajatuksesta, että loogisuus ja järkiperäisyys olisivat muka pelkästään miehen ominaisuuksia. Niistä en todellakaan puhu puhuessani sinun kirjoitustesi kautta tulevasta miehen ajatusmaailmasta.

On vaan helppo havaita milloin kirjoittaja on mies, kun on surffaillut netissä senkin aikaa kuin minä.

Nähdä syvälle, nähdä asioiden ja ilmiöiden taakse. Nähdä muutakin kuin käsi, jolla tarjotaan pähkinöitä!

Olenkin usein miettinyt miten ajattelevat sukupuolisuuteensa/sukupuoleensa tyytymättömät ihmiset ja ne jotka ovat trans-ihmisiä ja siinä monimutkaisessa kuviossa.

Hmm....arvot ja arvomaailmat ovat ne joihin kiinnitän huomioni täälläkin, en loogisuuteen. Täällähän on naisia, jotka ovat loogisuudessaan huippuluokkaa. Syvä kumarrus heille!

Minävaan kirjoitti:

Niin, kukapa se on kirjoittanutkaan siten, että haluaisi lesboista täydellisiä?

Mutta - tuo asia mistä tässä nyt keskustellaan, on ihan tosi ilmiö.
Sen toteaminen ei myöskään edellytä toivetta siitä, että itse olisi täydellinen tai toivoisi muiden olevan kuin itse.

Lue lisää

Ilmiö on tosi ja aiheena palstan suosituin. Se jo itsessään oikeuttaa vilkkaan mielipiteenvaihdon eli on aina kirjoittamisen väärti. Mikä kiinnostaa tai vaivaa, siitä pitää puhua. Parasta tässä teemassa on, ettei se lopu koskaan: reaalimaailmassa on aina ilmentymiä, joista ei pidä tai joita ei hyväksy, tähän on täysi oikeus, ja sitten ne samaiset paheksutut puolestaan osoittavat kapeutensa suhtautumalla vastaavalla tavalla meihin. Ja niin edelleen.

Mikään ei tule muuttuman, ei tarvitsekaan, keskustelu jo sinällään on arvo. Ja tempaa mukaansa. Fyysinen ulkomuoto ja kultuurisidonnainen habitus ovat jokaisen oma asia, mutta kaikkien nähtävissä, jokaisella ON mielipide, siispä ihme, jos aihe ei puhuttaisi.

Kirjoitat ja perustelet hyvin, olet antoisa lisä palstalla.

Koo kirjoitti:

Tai miksi minä en ole kuin muut? Miksi en voi olla?

Minä ainakaan en voi olla mitään muuta kuin olen, enkä haluakaan olla.

Putosin kärryiltä tässä keskustelussa. Anteeksi. Ehkä yritän sanoa, että ei kannattaisi olla niin ennakkoluuloinen.

Lue lisää

...että oma itsenäsi olet viehättävin. Kun ihminen nauttii olostaan, se näkyy ja vaikuttaa muihinkin. Jos joskus haluat tilapäisesti hypätä muihin rooleihin, tee se häpeilemättä, on meillä oikeus irtautua ajoittain myös itsestämme, kokemus voi olla virkistävä. Silti, näyttelemällä ei elämäänsä jaksa elää edes ammattinäyttelijät.

Pir kirjoitti:

Ilmiö on tosi ja aiheena palstan suosituin. Se jo itsessään oikeuttaa vilkkaan mielipiteenvaihdon eli on aina kirjoittamisen väärti. Mikä kiinnostaa tai vaivaa, siitä pitää puhua. Parasta tässä teemassa on, ettei se lopu koskaan: reaalimaailmassa on aina ilmentymiä, joista ei pidä tai joita ei hyväksy, tähän on täysi oikeus, ja sitten ne samaiset paheksutut puolestaan osoittavat kapeutensa suhtautumalla vastaavalla tavalla meihin. Ja niin edelleen.

Mikään ei tule muuttuman, ei tarvitsekaan, keskustelu jo sinällään on arvo. Ja tempaa mukaansa. Fyysinen ulkomuoto ja kultuurisidonnainen habitus ovat jokaisen oma asia, mutta kaikkien nähtävissä, jokaisella ON mielipide, siispä ihme, jos aihe ei puhuttaisi.

Kirjoitat ja perustelet hyvin, olet antoisa lisä palstalla.

Lue lisää

Kiitos Pir. Ennen kaikkea siitä viimeisimmästä virkkeestäsi... (En tiennytkään, että minua oli satutettu, ennen kuin luin ko. virkkeesi ja aloin itkeä tuntien lohdutusta sanoistasi... Mutta se siitä)
Kiitos.

Jennifer kirjoitti:

..erittäin itsenäinen ja persoonallinen yksilö. Voimakastahtoinen oman tien kulkija, mutta haluan kuulua yksilönä suurempaan joukkoon. En mihin tahansa joukkoon, vaan kaltaisteni joukkoon.

Ymmärrän että lesbojen yhdenmukaisuus on pelkkää harhaa. Se ei ole totta, vaan totta on, että joistakin tunnusmerkeistä riippumatta lesbot ovat erilaisia persoonallisuuksia kaikki.

Samaa on vain jokunen ulkoinen tunnusmerkki (eikä tämäkään kaikilla) ja tuo rakkaus naiseen. Mutta jo se seksuaalisuuden jana on jokaisella erilainen. Jos janan toisessa päässä on heterous ja toisessa lesbous, niin jokainen lesbo on janan jossain kohdassa. Janalla liikkuminen on mahdollista elämän eri vaiheissa.

Ja kaikessahan me olemme niin erilaisia. Taustat, kasvatus, persoonallisuus, elinympäristö ja kaikki, kaikki muovaavat meitä omiksi persooniksemme. Ja hyvä niin.

Mutta kuitenkin on hyvä olla lämpimässä, turvallisesa ja kotoisassa lesboyhteisössä. Katsella ympärillään herkkää suukottelua ja seurailla rakastuneita katseita. Ja heh, joskus jopa saa olla todistamassa pientä mustasukkaisuuden poikasta, mutta onneksi sitä harvemmin.

Minulle lesboyhteisö on kukkaniitty, jonka keskelle olen juurtunut yhdeksi muista kukista.

Lue lisää

Minäkin haluaisin osakseni hyväksyntää, vaikka en olekaan samanlainen lesbo kuin monet muut. Tiedä sitten siitä, millaisia nuo monet on, kun en ole niin montaa tavannut - ja meitähän on moneksi. Tärkeintähän kuitenkin on, että hyväksyy itse itsensä. Näinhän sitä minutkin on opetettu ajattelemaan.

Kyllähän ryhmällä on vaikutusta jäseniinsä. Tämä palsta on siitä yksi esimerkki. Täällä käydyt keskustelut ovat vaikuttaneet minuunkin, mutta ei niin syvällisesti, että ymmärtäisin vieläkään, mistä lesboudessa on oikein kyse. En ole itse sisäistänyt sitä juttua täydellisesti (vielä), vaikka ymmärrän, että lesboudessa EI ole mitään epänormaalia, kiinnostuksen kohde on vain samaa sukupuolta, ei siinä kai (!?) muuta ole.

Tulee vain aika usein mietittyä ja ihmeteltyä vieläkin sitä perusasiaa, että "olenkohan minä lesbo"... Luulisi, että itse tietäisi tarkalleen, mutta kun ei tiedä. Minä olen epävarma. Vaihtoehtoinen ajatus on, että en ole mitään, mutta eihän se nyt niinkään ole, jos olen rehellinen itselleni. Jos väittäisin olevani hetero tai bi, valehtelisin.

Tarvitsen lisää keskusteluja. Pitäisi myös saada tutustua uusiin ihmisiin, toisiin lesboihin, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia. Ehkä pitäisi rohkaistua myös puhumaan toistenkin ihmisten kanssa, esim. minä voisin puhua heteroystävilleni, mutta rohkeus ei vaan riitä... Entä, jos hekään eivät hyväksy minua tällaisena kuin olen? Miten paljon minun pitää vielä muuttua, ja kenen hyväksyntää minä oikein haen?

Minä ajattelen näin, että olen ensisijaisesti minä, sitten ihminen, nainen, lesbo... en tiedä. Ehkä olen lesbo sitten, kun olen suhteessa naisen kanssa. Ehkä minä sitten ymmärrän vähän paremmin, vai onkohan sekin turha luulo... Ajattelen usein näin, että elän yksin koko lopun ikääni. Se on todennäköisin vaihtoehto.

Voihan sitä olla lesbo, vaikka lesboidentiteetti ei olisikaan niin vahva. Ehkä ihmiset keskittyvät eri elämänvaiheissa niin eri asioihin, että siksikin jotkut asiat jäävät vähemmälle huomiolle, kuten tuo seksuaalisuus...

Minulle lesbous ei ole niin tärkeätä. Rakastan esim. musiikkia. Ehkä se on korviketta rakkaussuhteelle, jonkilaista sublimaatiota, kun ei nämä lesbosuhteet ole niin helppoja kuin kuvittelisi... muka naiset ymmärtävät toisiaan paremmin... enpä tiedä. Samaa kilpailua ja kateutta kuin miesten kanssa. Ehkä minun kannattaisi etsiä miespuolisia kavereita, SE voisikin olla helpompaa!!!

Niin, jos menis sinne bileisiin sitten miehen kanssa, kun naisystävät ovat kaikki jättäneet. Eihän siinä voi mitenkään leimautua lesbojen silmissä jotenkin epäkelvoksi, vai miten on? Tunnen olevani huono ihminen, kun joudun olemaan miesten seurassa bileissä. Olenko epäonnistunut lesbo, luuseri? Vai olisiko järkevämpää nyyhkiä yksin kotona?

Olisko viisaampaa olla hiljaa joistakin asioista vai sallitaanko kaikenlainen keskustelu? Haluaisin puhua omasta epävarmuudestani enemmän, en mistään itsestäänselvyyksistä, jos niitä nyt edes on.

Koo kirjoitti:

Minäkin haluaisin osakseni hyväksyntää, vaikka en olekaan samanlainen lesbo kuin monet muut. Tiedä sitten siitä, millaisia nuo monet on, kun en ole niin montaa tavannut - ja meitähän on moneksi. Tärkeintähän kuitenkin on, että hyväksyy itse itsensä. Näinhän sitä minutkin on opetettu ajattelemaan.

Kyllähän ryhmällä on vaikutusta jäseniinsä. Tämä palsta on siitä yksi esimerkki. Täällä käydyt keskustelut ovat vaikuttaneet minuunkin, mutta ei niin syvällisesti, että ymmärtäisin vieläkään, mistä lesboudessa on oikein kyse. En ole itse sisäistänyt sitä juttua täydellisesti (vielä), vaikka ymmärrän, että lesboudessa EI ole mitään epänormaalia, kiinnostuksen kohde on vain samaa sukupuolta, ei siinä kai (!?) muuta ole.

Tulee vain aika usein mietittyä ja ihmeteltyä vieläkin sitä perusasiaa, että "olenkohan minä lesbo"... Luulisi, että itse tietäisi tarkalleen, mutta kun ei tiedä. Minä olen epävarma. Vaihtoehtoinen ajatus on, että en ole mitään, mutta eihän se nyt niinkään ole, jos olen rehellinen itselleni. Jos väittäisin olevani hetero tai bi, valehtelisin.

Tarvitsen lisää keskusteluja. Pitäisi myös saada tutustua uusiin ihmisiin, toisiin lesboihin, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia. Ehkä pitäisi rohkaistua myös puhumaan toistenkin ihmisten kanssa, esim. minä voisin puhua heteroystävilleni, mutta rohkeus ei vaan riitä... Entä, jos hekään eivät hyväksy minua tällaisena kuin olen? Miten paljon minun pitää vielä muuttua, ja kenen hyväksyntää minä oikein haen?

Minä ajattelen näin, että olen ensisijaisesti minä, sitten ihminen, nainen, lesbo... en tiedä. Ehkä olen lesbo sitten, kun olen suhteessa naisen kanssa. Ehkä minä sitten ymmärrän vähän paremmin, vai onkohan sekin turha luulo... Ajattelen usein näin, että elän yksin koko lopun ikääni. Se on todennäköisin vaihtoehto.

Voihan sitä olla lesbo, vaikka lesboidentiteetti ei olisikaan niin vahva. Ehkä ihmiset keskittyvät eri elämänvaiheissa niin eri asioihin, että siksikin jotkut asiat jäävät vähemmälle huomiolle, kuten tuo seksuaalisuus...

Minulle lesbous ei ole niin tärkeätä. Rakastan esim. musiikkia. Ehkä se on korviketta rakkaussuhteelle, jonkilaista sublimaatiota, kun ei nämä lesbosuhteet ole niin helppoja kuin kuvittelisi... muka naiset ymmärtävät toisiaan paremmin... enpä tiedä. Samaa kilpailua ja kateutta kuin miesten kanssa. Ehkä minun kannattaisi etsiä miespuolisia kavereita, SE voisikin olla helpompaa!!!

Niin, jos menis sinne bileisiin sitten miehen kanssa, kun naisystävät ovat kaikki jättäneet. Eihän siinä voi mitenkään leimautua lesbojen silmissä jotenkin epäkelvoksi, vai miten on? Tunnen olevani huono ihminen, kun joudun olemaan miesten seurassa bileissä. Olenko epäonnistunut lesbo, luuseri? Vai olisiko järkevämpää nyyhkiä yksin kotona?

Olisko viisaampaa olla hiljaa joistakin asioista vai sallitaanko kaikenlainen keskustelu? Haluaisin puhua omasta epävarmuudestani enemmän, en mistään itsestäänselvyyksistä, jos niitä nyt edes on.

Lue lisää

..olla vielä vastaamatta sinulle.

Hyvää pohdintaa sinulla. Toivottavasti eri ihmiset ottavat tähän aiheeseen kantaa. Näin saat monenmoisia ajatuksia, joista joku voi jopa vähän selkeyttää omaa ajatteluasi.

Itse olen myös välillä elämäni aikana ollut niin pettynyt kaikkeen rakkauteen, että olen ajatellut, että EN OLE MIKÄÄN.
Tämä ajatuksesi on erittäin tuttu minulle.

Mutta miten sitten pääsin tuosta ajatuksesta eroon ja vähitellen ymmärsin, että olen juuri niin seksuaalinen ja juuri sellaisena sopiva/oikea itselleni ja muille.

Tehtäväkseni jäi pelkästään vain yksi asia: Olla minä. Ei mitään muuta.

Tuo että naisten kanssa ei ole helppoa, ei suorastaan kuulu lesbouteen. Lesbotkin ovat vain ihmisiä ja ihmisten kanssa on välillä vähän vaikeaa..;)

Homon voisin ottaa biletyskaveriksi, mutta en heteromiestä missään nimessä.

Ei ole epäonnistumista mennä homopojan kanssa bileisiin ja katsella sitten naisia.

Olet oikealla tiellä, kun sanoit jossain kohtaa täällä tänään, että et enää muutu, vaan olet oma itsesi.

Ei ole olemassa mitään-oikeaa-lesbona-olemisen-kaavaa. En minä usko.

*halaus sinulle*

Ps. ja jatka kaikista asioista keskustelua, kerro epäilyksistäsi ja vaikka vastaukset välillä olisivatkin äärettömän tökeröitä, älä lannistu tai pahoita mieltäsi.

Pir kirjoitti:

...että oma itsenäsi olet viehättävin. Kun ihminen nauttii olostaan, se näkyy ja vaikuttaa muihinkin. Jos joskus haluat tilapäisesti hypätä muihin rooleihin, tee se häpeilemättä, on meillä oikeus irtautua ajoittain myös itsestämme, kokemus voi olla virkistävä. Silti, näyttelemällä ei elämäänsä jaksa elää edes ammattinäyttelijät.

Lue lisää

Ajattelin noita sinun sanojasi eilen. En ihan ymmärrä, mitä halusit sanoa. Ehkä siksi jäinkin miettimään...

Ehkä minä näyttelen omaa itseäni, sellaista, minkä ihmiset ovat tottuneet tuntemaan. Se on turvallista. Tämä minun oma roolini on minulle niin tuttu. Pitäisikö minun luopua tästä? En taida uskaltaa, enkä osatakaan.

Olen elänyt kaapissa niin pitkään. Tässä olisi muutoksen paikka. Mutta muutosta ei kannata tehdä pelkän muutoksen vuoksi. Seuraisiko siitä mitään hyvää, jos lopettaisin salailun ja alkaisin elää enemmän minuna, rohkeammin? En ole siitä täysin vakuuttunut, vaikka ajatus on houkutteleva.

Näitä mietin. Elämässä on vaihtoehtoja.

Koo kirjoitti:

Ajattelin noita sinun sanojasi eilen. En ihan ymmärrä, mitä halusit sanoa. Ehkä siksi jäinkin miettimään...

Ehkä minä näyttelen omaa itseäni, sellaista, minkä ihmiset ovat tottuneet tuntemaan. Se on turvallista. Tämä minun oma roolini on minulle niin tuttu. Pitäisikö minun luopua tästä? En taida uskaltaa, enkä osatakaan.

Olen elänyt kaapissa niin pitkään. Tässä olisi muutoksen paikka. Mutta muutosta ei kannata tehdä pelkän muutoksen vuoksi. Seuraisiko siitä mitään hyvää, jos lopettaisin salailun ja alkaisin elää enemmän minuna, rohkeammin? En ole siitä täysin vakuuttunut, vaikka ajatus on houkutteleva.

Näitä mietin. Elämässä on vaihtoehtoja.

Lue lisää

Itse olin kiinnostunut naisista, mutta koin miehiä kohtaan eroottisia ja seksuaalisia haluja hyvin voimakkaasti. Naisiin kohdistuneet eroottiset haluni eivät koskaan vaivanneet minua, mutta en puhunut niistä kenellekään. Olin lesbojen kansa tekemisissä hyvinkin paljon, koska lähisukulaisissa on lesboja ja heidän kauttaan tutustuin heidän ystäviinsä.

Minut tunnettiin heterona - ja sitä varmaan olinkin. Asia ei tuottanut päänvaivaa. Ajattelin, että jos rakastuisin naisen kanssa, niin se olisi sitten siinä, eikä sen kummempaa. Mutta, en rakastunut naisiin. Eivätkä eroottiset haluni heihin olleet niin voimakkaita kuin mitä tunsin miehiä kohtaan.

Noin kolmekymppisenä kiinnostukseni ja haluni naisia kohtaan alkoivat voimistua. Ja silloin aloin pohtia olinko muuttumassa bi-seksuaaliksi. Ja mitä ihmettä se merkitsisi elämälleni. Kauheinta oli ajatus (ihan tosi ja ehkä tyypillinenkin heterolle), että menettäisinkö haluni miehiin, jos minussa todella elää halu naisiin.
Tuossa vaiheessa fantasioiden kohteena olivat naiset, mutta kuitenkaan en itseäni hyvänä pitäessäni lauennut naista ajatellessani, vaan laukeakseni minun täytyi lopultakin ajatella miestä ja penistä.
Ja olin aivan hämmennyksissäni. Että mitä minulle oli tapahtumassa. Mikä minä olen: bi vai hetero.
Samalla pohdin niitä käytännön kysymyksiä. Että, jos rakastuisin naisen kanssa, ja kuitenkin tarvitsisin myös miestä, niin miten ihmeessä sen kaiken järjestäisn käytännössä. En uskonut kykeneväni pelkkään seksiin ilman rakkautta. Joten pohdin, miten voisin rakastaa yhtäaikaa sekä miestä että jotakin naista - ja miten ihmeessä edes löytäisin sellaisen miehen ja naisen, jotka hyväksyisivät toistensa olemassaolon elämässäni (mistään ryhmäskesistä en fantasioiniut, se ei kiinnostanut -siitä ei siis ole kyse).

Lopulta kaikkien kysymysteni kanssa ja oman kriisini kanssa päätin palautua alkutekijöihin: tunnen halua naista kohtaan sen lisäksi että tunnen halua miestä kohtaan. Tajusin, etten voisi etukäteen ratkaista mitään ihmissuhdeongelmia.
Minun oli annettava itselleni lupa olla naista haluava nainen. Ja minä annoin sen luvan. Ja siitä hetkestä alkaen kaikki muuttui.
Naisista kiinnostuneet naiset alkoivat välittömästi vaistota, että olen naisista kiinnostunut. Myös itse aloin vaistota sen muista naisista.
Kerroin välittömästi asiasta parhaimmille naisheteroystävilleni. Olin heidän silmissään ollut voimakkaasti naiseudestaan tietoinen heteronainen. Ja nyt he arvostivat "uutta" seksuaalista suuntautumistani edelleen yhtä naisellisena ja arvokkaana kuin heterominäänikin.
-Lisäksi, jokainen heteronaisystäväni on minulle yksityisesti kertonut haavailevansa välillä naisista - tai jopa kokeneensa jonkun naisen kanssa jonkinlaista eroottista läheisyyttä.

Ja aika pian siitä, kun annoin itselleni luvan olla naista haluava nainen, minä kohtasin naisen, jonka kanssa rakastuimme. Tämän naisen tähden jätin miesystäväni.
Pelkäsin tuolloin, että mitä jos en kykenekään laukeamaan rakastamani naisen kanssa. Että, jos minun on kuitenkin ajateltava mielessäni miestä.
-Pelkäsin turhaan. Minä en enää ajatellut miestä. Olin aivan rakastunut. Myös pelkoni siitä, että menettäisin miehen haluni, poistui. Se alkoikin tuntua samantekevältä. Minulle oli tärkeintä nainen, jota rakastin.
Ja rakkaus on niin paljon enemmän kuin vain erottista läheisyyttä ja seksiä.

Tuon suhteen jälkeen aloin jälleen pohtia vanhoja kysymyksiä: pitäisikö minun nyt kaivaa itsestäni takaisin minun miehen haluni? Mikä minä olen: bi vai lesbo? (Olin jo hylännyt hetero-vaihtoehdon)Ja pallottelin näitä halujani itsessäni (olematta seksuaalisesti kenenkään kanssa) ja tuntui, etten löydä vastausta itselleni.
Sitten tuli lyhyt vaihe, jossa päätin tietoisesti olevani lesbo. Minä vain päätin niin. Koska tunsin haluavani rakkaussuhteen nimenomaisesti ja vain naisen kanssa. Miehiä kohtaan tunsin seksuaalisia haluja, mutta en oikeastaan niin kokonaisvaltaisia kaipauksia kuin naista kohtaan.
Ja tuolloin, jos en jo olisi tuntenut setalaisia, olisin varmaankin mennyt Setaan, koska olisin tarvinnut vahvistusta vielä niin heikolle seksuaaliselle suuntaukselleni. Siellä olisin varmaankin saanut kunnon annokset lesbous-vahvistusta.

Kokeilin lyhyttä naissuhdetta. Se oli enemmänkin vain seksuaalista ilman rakkautta. Ja huomasin, että rakastellessani naisen kanssa, minä jään kaipaamaan jotakin. En halunnut naista niin kovasti kuin kumppanini (ent. naisytsäväni ja tämä lyhyt suhde)tuntuivat haluavan minua.
Ja taas aloin pohtia, että olenko sittenkään lesbo. Kun en halua seksiä naisen kanssa niin "himolla" kuin naiset halusivat minua.

Päätin siis olla ilman miestä ja ilman naista. Päätin kelata nämä asiat varmoiksi ensin omassa päässäni. Halusin kyllä naisia: esim. naistenbileissä olin kiihottunut naisista ja saatoinpa jopa suudella jonkun naisen kanssa - ja kaikki minussa kyllä huusi halua rakastella naisen kanssa (kun olin kiihottunut), mutta en mennyt. En rakastellut naisen kanssa.
Saman aikaisesti miehet saivat minut hyvinkin herkästi kiihottumaan seksuaalisesti. Mutta en rakastellut miestenkään kanssa.
En enää pakottanut itseäni ajatuksissani olemaan lesbo. Mutta vapautin itseni kaikista muistakin lokeroinneista. Tunsin koko ajan kaipausta rakkaussuhteeseen (vaikka elämäniän pituiseen - ja mielummin sen pituiseen) naisen kanssa. Halusin jakaa elämääni naisen kanssa.

Sitten taas kohtasin sen naisen. Sen oikean, jonka kanssa rakastuimme. Enkä voisi kuvitellakaan muuta.
Edelleen tietyn tyyppiset miehet saavat minut seksuaalisesti kiihottumaan. Mutta en halua seksiä heidän kanssaan, vaikka olisinkin kiihottunut.
Edelleen tietyn tyyppiset kauniit naiset saavat minut kiihottumaan (vaikkapa Hehkun naistenbileissä ympärilleni katsoessani). Mutta en halua seksiä heidän kanssaan, vaikka olisinkin kiihottunut.

Nainen, jota rakastan saa minut myös kiihottumaan. Mutta rakkaudessa on kyse niin paljosta enemmän. Siitäkin, että minä haluan kantaa häntä henkisesti ja emotionaalisesti silloin, kun hän sitä tarvitsee. Olen hänelle läsnä ja lähellä. Ja hän on minulle.
Seksi ei ole niin tärkeää. Se ei ole ollenkaan keskeistä seksuaalisessa suuntautumisessa, vaikka seksi aina ensimmäisenä ihmisten mieleen tuleekin, kun alamme keskustella eri seksuaalisista suuntauksista.

En koskaan missään vaiheessa sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan olla naista haluava nainen, ole peitellyt seksuaalista suuntautumistani. Minusta ei voinut olla näkymättä, kun olin rakastunut. Ja kun rakastan, sekin näkyy. Se vain näkyy.

En koe olevani bi-seksuaali. Olen ilemisesti lesbo, jos tälle asialle tahtoo nimen antaa.

Ehkä se, mitä voit tehdä, on antaa itsellesi lupa olla sitä mitä olet. Kun sen luvan antaa itselle, niin sinun elämäsi muuttuu. Ei sinun tarvitse edes lähteä setan tms. tilaisuuksiin, vaan työpaikallasi, koulussasi, linjaautoissa, kirjastoissa, kahviloissa jne. naisiin suuntautuneet naiset vaistoavat sinut. Ja sinä vaistoat heidät.
Anna itsellesi mahdollisuus olla oma itsesi. Kyllä kaikki muu "kaapista ulostuleminen" tapahtuu sitten ihan luonnollisia teitään sinun kohdallasi, kuten niiden asioiden sinun kohdallasi tulee mennäkin. Ei se "kaapista ulostuleminen" tarvitse olla niin dramaattista ja mahtipontista kuin joillakin lesboilla ilmeisesti on ollut.

Kyllä se vaatii rohkeutta. Se, että sinä yksin oman itsesi kanssa annat itsellesi luvan olla naista haluava nainen.

Jokainen on hyväksynyt minut lesbona - ystäväni ja muut. Luulen sen olevan persoonakysymys: toisaalta minun persoonaani liittyvä ja toisaalta heidän persooniinsa.
Olen varma, että asiat järjestyvät sinunkin kohdallasi juuri kuten niiden tulee sinun kohdallasi järjestyäkin. Ei toisilta haettu ratkaisumalli välttämättä toimi avoimesti jonkun toisen kohdalla. -Toisaalta, toisten elämänratkaisuista voi saada itselle paljonkin sisäistä rikkautta, vaikka itse tekisikin erilaisia ratkaisuja.
Olet kai siinä vaiheessa itsesi kanssa, jolloin yrität ratkaista ajatuksissasi etukäteen kaikki mahdolliset kysymykset: miten suku suhtautuu, miten ystävät suhtautuu, miten työpaikoilla suhtaudutaan, miten naapurit suhtautuisivat jos asuisit naisen kanssa ja miten voisit toteuttaa äitiyden kaipuusi, jos olisit naisen kanssa etc.
Mutta, etukäteen sinä et voi ratkaista niitä asioita.
Oikeastaan voit vain antaa itsellesi luvan olla naista haluava nainen. Ja alkaa elää.
Sinun on sitten yhdessä kumppanisi kanssa ratkottava niitä käytännön ongelmia. Niitä on myös yksin ratkottava. Ja, ne varmasti ratkeavat ihan hyvin. Nyt pelkäät, mutta sitten teitä on kaksi, jotka tuette toisianne. Sitten se on luontevampaa ja pelotta pikkaisen vähemmän.

Jos uskallat antaa itsellesi luvan olla sitä mitä olet, ei sinun kannata sitä heti kaikille julistaa. Elä elämää. Ja, kun se Rakkaus tulee kohdalle, silloin sinä luonnostasi "tulet kaapista ulos" enemmän: rakastumista ei oikein voi kätkeä :)
Ja rakastunut kykenee mihin vain. -En tiedä mitään niin voimakasta olotilaa kuin rakastumisen tila. Silloin luottamus elämään on vahvimillaan ja usko siihen, että elämässä asiat käyvät hyvin.
Anna itsellesi mahdollisuus rakastua ja tulla rakastetuksi.

Mutta, älä mene harrastamaan yhden yön juttuja naistenkaan kanssa. Seksi ilman rakkautta on seksiä, eikä se ole sama asia kuin seksi rakkaussuhteessa.

Ja epävarmuutesi on rikas ja hyvä asia. Vain nöyrällä asenteella voi elämässä rehellisesti vastaanottaa uutta - epävarmuudeksi kutsumasi asenteesi sisältää oikeankaista nöyryyttä.

Minävaan kirjoitti:

Itse olin kiinnostunut naisista, mutta koin miehiä kohtaan eroottisia ja seksuaalisia haluja hyvin voimakkaasti. Naisiin kohdistuneet eroottiset haluni eivät koskaan vaivanneet minua, mutta en puhunut niistä kenellekään. Olin lesbojen kansa tekemisissä hyvinkin paljon, koska lähisukulaisissa on lesboja ja heidän kauttaan tutustuin heidän ystäviinsä.

Minut tunnettiin heterona - ja sitä varmaan olinkin. Asia ei tuottanut päänvaivaa. Ajattelin, että jos rakastuisin naisen kanssa, niin se olisi sitten siinä, eikä sen kummempaa. Mutta, en rakastunut naisiin. Eivätkä eroottiset haluni heihin olleet niin voimakkaita kuin mitä tunsin miehiä kohtaan.

Noin kolmekymppisenä kiinnostukseni ja haluni naisia kohtaan alkoivat voimistua. Ja silloin aloin pohtia olinko muuttumassa bi-seksuaaliksi. Ja mitä ihmettä se merkitsisi elämälleni. Kauheinta oli ajatus (ihan tosi ja ehkä tyypillinenkin heterolle), että menettäisinkö haluni miehiin, jos minussa todella elää halu naisiin.
Tuossa vaiheessa fantasioiden kohteena olivat naiset, mutta kuitenkaan en itseäni hyvänä pitäessäni lauennut naista ajatellessani, vaan laukeakseni minun täytyi lopultakin ajatella miestä ja penistä.
Ja olin aivan hämmennyksissäni. Että mitä minulle oli tapahtumassa. Mikä minä olen: bi vai hetero.
Samalla pohdin niitä käytännön kysymyksiä. Että, jos rakastuisin naisen kanssa, ja kuitenkin tarvitsisin myös miestä, niin miten ihmeessä sen kaiken järjestäisn käytännössä. En uskonut kykeneväni pelkkään seksiin ilman rakkautta. Joten pohdin, miten voisin rakastaa yhtäaikaa sekä miestä että jotakin naista - ja miten ihmeessä edes löytäisin sellaisen miehen ja naisen, jotka hyväksyisivät toistensa olemassaolon elämässäni (mistään ryhmäskesistä en fantasioiniut, se ei kiinnostanut -siitä ei siis ole kyse).

Lopulta kaikkien kysymysteni kanssa ja oman kriisini kanssa päätin palautua alkutekijöihin: tunnen halua naista kohtaan sen lisäksi että tunnen halua miestä kohtaan. Tajusin, etten voisi etukäteen ratkaista mitään ihmissuhdeongelmia.
Minun oli annettava itselleni lupa olla naista haluava nainen. Ja minä annoin sen luvan. Ja siitä hetkestä alkaen kaikki muuttui.
Naisista kiinnostuneet naiset alkoivat välittömästi vaistota, että olen naisista kiinnostunut. Myös itse aloin vaistota sen muista naisista.
Kerroin välittömästi asiasta parhaimmille naisheteroystävilleni. Olin heidän silmissään ollut voimakkaasti naiseudestaan tietoinen heteronainen. Ja nyt he arvostivat "uutta" seksuaalista suuntautumistani edelleen yhtä naisellisena ja arvokkaana kuin heterominäänikin.
-Lisäksi, jokainen heteronaisystäväni on minulle yksityisesti kertonut haavailevansa välillä naisista - tai jopa kokeneensa jonkun naisen kanssa jonkinlaista eroottista läheisyyttä.

Ja aika pian siitä, kun annoin itselleni luvan olla naista haluava nainen, minä kohtasin naisen, jonka kanssa rakastuimme. Tämän naisen tähden jätin miesystäväni.
Pelkäsin tuolloin, että mitä jos en kykenekään laukeamaan rakastamani naisen kanssa. Että, jos minun on kuitenkin ajateltava mielessäni miestä.
-Pelkäsin turhaan. Minä en enää ajatellut miestä. Olin aivan rakastunut. Myös pelkoni siitä, että menettäisin miehen haluni, poistui. Se alkoikin tuntua samantekevältä. Minulle oli tärkeintä nainen, jota rakastin.
Ja rakkaus on niin paljon enemmän kuin vain erottista läheisyyttä ja seksiä.

Tuon suhteen jälkeen aloin jälleen pohtia vanhoja kysymyksiä: pitäisikö minun nyt kaivaa itsestäni takaisin minun miehen haluni? Mikä minä olen: bi vai lesbo? (Olin jo hylännyt hetero-vaihtoehdon)Ja pallottelin näitä halujani itsessäni (olematta seksuaalisesti kenenkään kanssa) ja tuntui, etten löydä vastausta itselleni.
Sitten tuli lyhyt vaihe, jossa päätin tietoisesti olevani lesbo. Minä vain päätin niin. Koska tunsin haluavani rakkaussuhteen nimenomaisesti ja vain naisen kanssa. Miehiä kohtaan tunsin seksuaalisia haluja, mutta en oikeastaan niin kokonaisvaltaisia kaipauksia kuin naista kohtaan.
Ja tuolloin, jos en jo olisi tuntenut setalaisia, olisin varmaankin mennyt Setaan, koska olisin tarvinnut vahvistusta vielä niin heikolle seksuaaliselle suuntaukselleni. Siellä olisin varmaankin saanut kunnon annokset lesbous-vahvistusta.

Kokeilin lyhyttä naissuhdetta. Se oli enemmänkin vain seksuaalista ilman rakkautta. Ja huomasin, että rakastellessani naisen kanssa, minä jään kaipaamaan jotakin. En halunnut naista niin kovasti kuin kumppanini (ent. naisytsäväni ja tämä lyhyt suhde)tuntuivat haluavan minua.
Ja taas aloin pohtia, että olenko sittenkään lesbo. Kun en halua seksiä naisen kanssa niin "himolla" kuin naiset halusivat minua.

Päätin siis olla ilman miestä ja ilman naista. Päätin kelata nämä asiat varmoiksi ensin omassa päässäni. Halusin kyllä naisia: esim. naistenbileissä olin kiihottunut naisista ja saatoinpa jopa suudella jonkun naisen kanssa - ja kaikki minussa kyllä huusi halua rakastella naisen kanssa (kun olin kiihottunut), mutta en mennyt. En rakastellut naisen kanssa.
Saman aikaisesti miehet saivat minut hyvinkin herkästi kiihottumaan seksuaalisesti. Mutta en rakastellut miestenkään kanssa.
En enää pakottanut itseäni ajatuksissani olemaan lesbo. Mutta vapautin itseni kaikista muistakin lokeroinneista. Tunsin koko ajan kaipausta rakkaussuhteeseen (vaikka elämäniän pituiseen - ja mielummin sen pituiseen) naisen kanssa. Halusin jakaa elämääni naisen kanssa.

Sitten taas kohtasin sen naisen. Sen oikean, jonka kanssa rakastuimme. Enkä voisi kuvitellakaan muuta.
Edelleen tietyn tyyppiset miehet saavat minut seksuaalisesti kiihottumaan. Mutta en halua seksiä heidän kanssaan, vaikka olisinkin kiihottunut.
Edelleen tietyn tyyppiset kauniit naiset saavat minut kiihottumaan (vaikkapa Hehkun naistenbileissä ympärilleni katsoessani). Mutta en halua seksiä heidän kanssaan, vaikka olisinkin kiihottunut.

Nainen, jota rakastan saa minut myös kiihottumaan. Mutta rakkaudessa on kyse niin paljosta enemmän. Siitäkin, että minä haluan kantaa häntä henkisesti ja emotionaalisesti silloin, kun hän sitä tarvitsee. Olen hänelle läsnä ja lähellä. Ja hän on minulle.
Seksi ei ole niin tärkeää. Se ei ole ollenkaan keskeistä seksuaalisessa suuntautumisessa, vaikka seksi aina ensimmäisenä ihmisten mieleen tuleekin, kun alamme keskustella eri seksuaalisista suuntauksista.

En koskaan missään vaiheessa sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan olla naista haluava nainen, ole peitellyt seksuaalista suuntautumistani. Minusta ei voinut olla näkymättä, kun olin rakastunut. Ja kun rakastan, sekin näkyy. Se vain näkyy.

En koe olevani bi-seksuaali. Olen ilemisesti lesbo, jos tälle asialle tahtoo nimen antaa.

Ehkä se, mitä voit tehdä, on antaa itsellesi lupa olla sitä mitä olet. Kun sen luvan antaa itselle, niin sinun elämäsi muuttuu. Ei sinun tarvitse edes lähteä setan tms. tilaisuuksiin, vaan työpaikallasi, koulussasi, linjaautoissa, kirjastoissa, kahviloissa jne. naisiin suuntautuneet naiset vaistoavat sinut. Ja sinä vaistoat heidät.
Anna itsellesi mahdollisuus olla oma itsesi. Kyllä kaikki muu "kaapista ulostuleminen" tapahtuu sitten ihan luonnollisia teitään sinun kohdallasi, kuten niiden asioiden sinun kohdallasi tulee mennäkin. Ei se "kaapista ulostuleminen" tarvitse olla niin dramaattista ja mahtipontista kuin joillakin lesboilla ilmeisesti on ollut.

Kyllä se vaatii rohkeutta. Se, että sinä yksin oman itsesi kanssa annat itsellesi luvan olla naista haluava nainen.

Jokainen on hyväksynyt minut lesbona - ystäväni ja muut. Luulen sen olevan persoonakysymys: toisaalta minun persoonaani liittyvä ja toisaalta heidän persooniinsa.
Olen varma, että asiat järjestyvät sinunkin kohdallasi juuri kuten niiden tulee sinun kohdallasi järjestyäkin. Ei toisilta haettu ratkaisumalli välttämättä toimi avoimesti jonkun toisen kohdalla. -Toisaalta, toisten elämänratkaisuista voi saada itselle paljonkin sisäistä rikkautta, vaikka itse tekisikin erilaisia ratkaisuja.
Olet kai siinä vaiheessa itsesi kanssa, jolloin yrität ratkaista ajatuksissasi etukäteen kaikki mahdolliset kysymykset: miten suku suhtautuu, miten ystävät suhtautuu, miten työpaikoilla suhtaudutaan, miten naapurit suhtautuisivat jos asuisit naisen kanssa ja miten voisit toteuttaa äitiyden kaipuusi, jos olisit naisen kanssa etc.
Mutta, etukäteen sinä et voi ratkaista niitä asioita.
Oikeastaan voit vain antaa itsellesi luvan olla naista haluava nainen. Ja alkaa elää.
Sinun on sitten yhdessä kumppanisi kanssa ratkottava niitä käytännön ongelmia. Niitä on myös yksin ratkottava. Ja, ne varmasti ratkeavat ihan hyvin. Nyt pelkäät, mutta sitten teitä on kaksi, jotka tuette toisianne. Sitten se on luontevampaa ja pelotta pikkaisen vähemmän.

Jos uskallat antaa itsellesi luvan olla sitä mitä olet, ei sinun kannata sitä heti kaikille julistaa. Elä elämää. Ja, kun se Rakkaus tulee kohdalle, silloin sinä luonnostasi "tulet kaapista ulos" enemmän: rakastumista ei oikein voi kätkeä :)
Ja rakastunut kykenee mihin vain. -En tiedä mitään niin voimakasta olotilaa kuin rakastumisen tila. Silloin luottamus elämään on vahvimillaan ja usko siihen, että elämässä asiat käyvät hyvin.
Anna itsellesi mahdollisuus rakastua ja tulla rakastetuksi.

Mutta, älä mene harrastamaan yhden yön juttuja naistenkaan kanssa. Seksi ilman rakkautta on seksiä, eikä se ole sama asia kuin seksi rakkaussuhteessa.

Ja epävarmuutesi on rikas ja hyvä asia. Vain nöyrällä asenteella voi elämässä rehellisesti vastaanottaa uutta - epävarmuudeksi kutsumasi asenteesi sisältää oikeankaista nöyryyttä.

Lue lisää

Minulla ei ole ollut seurustelusuhdetta naisen kanssa, ei yhden illan juttua eikä kahdenkaan. Eipä ole paljon ehdoteltu seksiä eikä muutakaan. En ole ainakaan vihjeitä huomannut.

No jaa, olihan minulla nuoruudessani yksi juttu, joka jatkuu vieläkin, mutta olemme nykyään vain ystäviä. EHKÄ sitä ei lasketa. Ei sitä silti voi unohtaa. Sillä ON merkitystä, sittenkin...

Itse olen ollut muutaman kerran valmis lähtemään puolitutun mukaan, mutta nämä ihmiset eivät harrasta itse pikaromansseja, joten säästyin kokemuksilta. Olin kyllä itse sillä mielellä, että olisin halunnut enemmänkin kuin pelkkää seikkailua, mutta niin ei sitten käynyt.

Nykyään minulla on vain ystävyyssuhteita lesbojen kanssa, eikä ne ole helppoja nekään, varsinkin kun olen itse jonkin verran ihastunut osapuoli, ja toiset seurustelevat. En ole ollut kovin aktiivinen seuranhaussa, ja olen muutenkin vähän ujo ja pidättyväinen.

Varsinaiset pitempiaikaiset ystäväni ovat heteroita, vaikka ei heilläkään ole helppoa miesten kanssa, päinvastoin. Siksipä usein mietinkin, pitäisikö minun jutella avoimemmin heidän kanssan, eikä jäädä pelkästään toimittamaan erittäin huonon "perheterapeutin" virkaa.

Itse olen ollut ihastunut muutamaan naiseen, mutta ihastus ei ole ollut molemminpuolista. Joku on saattanut joskus ihastua minuunkin, mutta itse halusin olla vain ystävä, kun en tuntenut samoin häntä kohtaan. Pikku hiljaa sekin ystävyys loppui omaan mahdottomuuteensa.

Olen ollut kauan sitten muutaman vuoden vaikeassa suhteessa miehen kanssa, johon tutustuin hyvin nuorena. Emme olleet kavereita, emme ystäviä, emme rakastavaisia, se oli heterokulissia, mutta emme pystyneet pitämään sitä koossa, se ei sujunut, se ei ollut normaalia. Tuo suhde jätti minuun jälkensä.

Miehiä en ole ajatellut "vakavasti" yli 10 vuoteen. Miespuolisia ystäviä on ollut, mutta ei mitään muuta heidän kanssaan. Kun ei kiinnosta, niin ei tosiaankaan kiinnosta. Pari kertaa olen puolta nuorempana ollut rakastunut ns. mahdottomaan mieheen, olivat sellaisia kaukorakkauksia. Haaveeksi ne ovat jääneet, ja haaveetkin ovat jo haalistuneet.

Miehet eivät kiinnosta minua miehinä. Eipä oikein paljon mitenkään muutenkaan. Miten sen nyt kuvailisi: tunteeni miehiä kohtaan ovat sammuneet, jos niitä on joskus ollut.

Mielenkiintoni on suutautunut naisiin, ja omaan itseeni. Arvostan myös itseäni. Välitän itsestäni. Elän myös itseäni varten, en pelkästään toisille, myös näin päin. En tarvitse ketään välttämättä. Pärjään yksinkin ihan hyvin.

Olen jo niin tottunut tähän yksinoloon, etten välttämättä kaipaa muuta. Mutta tunteilleni en mitään voi. Joskus olen toivonut enemmänkin, mutta ei se niin helppoa ole. Mietin aika usein sitä, että kenen syy se on, että olen yksin. Onko se sittenkin oma valintani, vai miksi näin...

Mahdottoman vaikeata, kun omia tunteitaan ei voi säädellä. Miksi pitää ihastua niin mahdottomiin ihmisiin? Miksi kaikki on jo varattuja? Miten sen oikean löytää?

En tunne olevani oikea lesbo, koska en ole saanut tunteilleni vastakaikua, vastarakkautta. Jotenkin tuntuu siltä, ettei minua ole hyväksytty. Että en kelpaa naiselle. Että en siksi voi mitenkään olla lesbo. Että en ole mitään.

Ihmiselle pitäisi vain riittää, että on oma itsensä. Niinhän se on. Mutta kenelle se nyt riittää? Unelmia on, mutta välillä ei jaksa uskoa niihinkään.

Koo kirjoitti:

Minulla ei ole ollut seurustelusuhdetta naisen kanssa, ei yhden illan juttua eikä kahdenkaan. Eipä ole paljon ehdoteltu seksiä eikä muutakaan. En ole ainakaan vihjeitä huomannut.

No jaa, olihan minulla nuoruudessani yksi juttu, joka jatkuu vieläkin, mutta olemme nykyään vain ystäviä. EHKÄ sitä ei lasketa. Ei sitä silti voi unohtaa. Sillä ON merkitystä, sittenkin...

Itse olen ollut muutaman kerran valmis lähtemään puolitutun mukaan, mutta nämä ihmiset eivät harrasta itse pikaromansseja, joten säästyin kokemuksilta. Olin kyllä itse sillä mielellä, että olisin halunnut enemmänkin kuin pelkkää seikkailua, mutta niin ei sitten käynyt.

Nykyään minulla on vain ystävyyssuhteita lesbojen kanssa, eikä ne ole helppoja nekään, varsinkin kun olen itse jonkin verran ihastunut osapuoli, ja toiset seurustelevat. En ole ollut kovin aktiivinen seuranhaussa, ja olen muutenkin vähän ujo ja pidättyväinen.

Varsinaiset pitempiaikaiset ystäväni ovat heteroita, vaikka ei heilläkään ole helppoa miesten kanssa, päinvastoin. Siksipä usein mietinkin, pitäisikö minun jutella avoimemmin heidän kanssan, eikä jäädä pelkästään toimittamaan erittäin huonon "perheterapeutin" virkaa.

Itse olen ollut ihastunut muutamaan naiseen, mutta ihastus ei ole ollut molemminpuolista. Joku on saattanut joskus ihastua minuunkin, mutta itse halusin olla vain ystävä, kun en tuntenut samoin häntä kohtaan. Pikku hiljaa sekin ystävyys loppui omaan mahdottomuuteensa.

Olen ollut kauan sitten muutaman vuoden vaikeassa suhteessa miehen kanssa, johon tutustuin hyvin nuorena. Emme olleet kavereita, emme ystäviä, emme rakastavaisia, se oli heterokulissia, mutta emme pystyneet pitämään sitä koossa, se ei sujunut, se ei ollut normaalia. Tuo suhde jätti minuun jälkensä.

Miehiä en ole ajatellut "vakavasti" yli 10 vuoteen. Miespuolisia ystäviä on ollut, mutta ei mitään muuta heidän kanssaan. Kun ei kiinnosta, niin ei tosiaankaan kiinnosta. Pari kertaa olen puolta nuorempana ollut rakastunut ns. mahdottomaan mieheen, olivat sellaisia kaukorakkauksia. Haaveeksi ne ovat jääneet, ja haaveetkin ovat jo haalistuneet.

Miehet eivät kiinnosta minua miehinä. Eipä oikein paljon mitenkään muutenkaan. Miten sen nyt kuvailisi: tunteeni miehiä kohtaan ovat sammuneet, jos niitä on joskus ollut.

Mielenkiintoni on suutautunut naisiin, ja omaan itseeni. Arvostan myös itseäni. Välitän itsestäni. Elän myös itseäni varten, en pelkästään toisille, myös näin päin. En tarvitse ketään välttämättä. Pärjään yksinkin ihan hyvin.

Olen jo niin tottunut tähän yksinoloon, etten välttämättä kaipaa muuta. Mutta tunteilleni en mitään voi. Joskus olen toivonut enemmänkin, mutta ei se niin helppoa ole. Mietin aika usein sitä, että kenen syy se on, että olen yksin. Onko se sittenkin oma valintani, vai miksi näin...

Mahdottoman vaikeata, kun omia tunteitaan ei voi säädellä. Miksi pitää ihastua niin mahdottomiin ihmisiin? Miksi kaikki on jo varattuja? Miten sen oikean löytää?

En tunne olevani oikea lesbo, koska en ole saanut tunteilleni vastakaikua, vastarakkautta. Jotenkin tuntuu siltä, ettei minua ole hyväksytty. Että en kelpaa naiselle. Että en siksi voi mitenkään olla lesbo. Että en ole mitään.

Ihmiselle pitäisi vain riittää, että on oma itsensä. Niinhän se on. Mutta kenelle se nyt riittää? Unelmia on, mutta välillä ei jaksa uskoa niihinkään.

Lue lisää

Ei se riitä tekemään ihmistä onnelliseksi, että uskaltaa olla oma itsensä. Minusta tuntuu, että onnellisuus tulee rakkaudessa/rakkaudesta.
Siinä, että kykenee rakastamaan toista ja kykenee vastaanottamaan toisen rakkauden.
-Kaikki eivät edes kykene näihin kahteen - tai jotkut voivat kyetä näistä vain toiseen.

Olen itsekin elänyt elämässäni niin paljon yksin. Tuntuu kuitenkin omassa sisimmässä rehellisemmältä elää yksin kuin elää sellaisessa suhteessa, jossa ei ole koko minällään mukana. Ei seurustelu seurustelun vuoksi, tai seurustelu seksin vuoksi anna onnellisuutta, eikä täyspainoista elämisen tilaa.

Edelleen elän aika tavalla myös itselleni - sillä tavoin positiivisesti. Yksin eläessä oli mahdollisuus itsenäistyä myös henkisesti. Myös sinä, kirjoitustesi perusteella, vaikutat itsenäiseltä ajattelevalta ihmiseltä.
Todellinen itsenäisyys on yksi niitä tekijöitä, joita tarvitaan parisuhteessa, jotta osaa antaa kumppanilleen oman henkisen ja erillisen, itsenäisen tilansa.

Kokemuksesi, että "et ole mitään". Olen kokenut sen sisäisenä kokemuksena joskus. Siloin, kun en vielä ollut ollut naisen kanssa. Ja silloin, kun suhteeni naisen kanssa oli päättynyt, enkä oikein tiennyt mihin kuuluisin (jolloin tietoisesti päätin, että minäpä sitten olenkin lesbo - joka sekin päätös piti sitten kohta myöhemmin uudelleen rauhassa itsensä kanssa työstää ja arvioida).

Jotenkin haluaisin ilmaista, että aavistan jotakin siitä, mitä koet. Mutta en osaa sitä sanoiksi pukea.
Kyllä kuitenkin vakaasti uskon, että sinä löydät ulos itsesi tuosta tilastasi ja tilanteestasi. Vaikutat itsellesi rehelliseltä ihmiseltä. Silloin sinä löydät ulos - mutta, koska olet itsellesi sisäisesti rehellinen, teet sen vain itsellesi aika vaikeaksi ja monmutkaiseksi... Mutta, sisäinen rehellisyys tekee sinusta sisäisesti rikasta ihmistä. Ja sinun ystäväsi ja varmasti monet muutkin saavat itsellensä viisautta ja lohtua sisäisestä rikkaudestasi.

Ei seksin harjoittaminen naisen kanssa tee sinusta lesboa. Ei se niin mene.
Jos olisit yhden yön jutussa naisen kanssa, sinulla jäisi tyydyttymättä lukuisat kaipauksesi ja tarpeesi: sinun hellyyden ja rakkauden kaipuusi eivät saisi täyttymystään.
Silloin sinulle jäisi vain jotenkin hieman ontto olo - ja ehkä alkaisit miettiä (kuten minä aikoinani sen yhden yön jutun jälkeen), että oletko ollenkaan lesbo...

Kun tunnet itsessäsi hellyyden kaipauksesi, tarpeesi rakastaa ja tulla rakastetuksi naisen kanssa, silloin sinä tiedät olevasi lesbo. Ei siihen tarvita käytännön seksiä naisen kanssa, että tunnistaa nämä itsessään.

Pohdit, pitäisikö sinun itsesi olla rohkeampi etsiäksesi naisystävää. Ehkä voisit petrata siinä. Mitä mieltä olet? Mitä jos menisit sitten vaikka jonnekin setan järjestämään juttuun tai naistenbileisiin? Menisit ihan yksin, jotta lesbotuttavasi eivät olisi "estämässä" muiden naisten "katseita" sinua kohden (luulevat, että seurustelet jonkun lesbotuttavasi kanssa, tai eivät tule sinuun tutustumaan)?

Luulen, että se nainen, jonka kanssa rakastut, on myös itsenäinen ja syvällisesti itsensä ja elämää lävitsetyöstänyt ihminen (arvelen kirjoitustesi perusteella, että sellaiseen naiseen rakastut). Ainoastaan hän ei tee sinua onnelliseksi, vaan myös sinä hänet.
Ihanaa, kun se on sinulla edessä! Sillä hän on sinulle odottamassa jossakin ja etsii sinua. Ala sinäkin nyt etsiä häntä. Jotta löydätte toisenne.

Olen varma, että löydätte toisenne.

Rakkaus on se, mikä sinuakin odottaa. Ihan varmasti.

Minävaan kirjoitti:

Ei se riitä tekemään ihmistä onnelliseksi, että uskaltaa olla oma itsensä. Minusta tuntuu, että onnellisuus tulee rakkaudessa/rakkaudesta.
Siinä, että kykenee rakastamaan toista ja kykenee vastaanottamaan toisen rakkauden.
-Kaikki eivät edes kykene näihin kahteen - tai jotkut voivat kyetä näistä vain toiseen.

Olen itsekin elänyt elämässäni niin paljon yksin. Tuntuu kuitenkin omassa sisimmässä rehellisemmältä elää yksin kuin elää sellaisessa suhteessa, jossa ei ole koko minällään mukana. Ei seurustelu seurustelun vuoksi, tai seurustelu seksin vuoksi anna onnellisuutta, eikä täyspainoista elämisen tilaa.

Edelleen elän aika tavalla myös itselleni - sillä tavoin positiivisesti. Yksin eläessä oli mahdollisuus itsenäistyä myös henkisesti. Myös sinä, kirjoitustesi perusteella, vaikutat itsenäiseltä ajattelevalta ihmiseltä.
Todellinen itsenäisyys on yksi niitä tekijöitä, joita tarvitaan parisuhteessa, jotta osaa antaa kumppanilleen oman henkisen ja erillisen, itsenäisen tilansa.

Kokemuksesi, että "et ole mitään". Olen kokenut sen sisäisenä kokemuksena joskus. Siloin, kun en vielä ollut ollut naisen kanssa. Ja silloin, kun suhteeni naisen kanssa oli päättynyt, enkä oikein tiennyt mihin kuuluisin (jolloin tietoisesti päätin, että minäpä sitten olenkin lesbo - joka sekin päätös piti sitten kohta myöhemmin uudelleen rauhassa itsensä kanssa työstää ja arvioida).

Jotenkin haluaisin ilmaista, että aavistan jotakin siitä, mitä koet. Mutta en osaa sitä sanoiksi pukea.
Kyllä kuitenkin vakaasti uskon, että sinä löydät ulos itsesi tuosta tilastasi ja tilanteestasi. Vaikutat itsellesi rehelliseltä ihmiseltä. Silloin sinä löydät ulos - mutta, koska olet itsellesi sisäisesti rehellinen, teet sen vain itsellesi aika vaikeaksi ja monmutkaiseksi... Mutta, sisäinen rehellisyys tekee sinusta sisäisesti rikasta ihmistä. Ja sinun ystäväsi ja varmasti monet muutkin saavat itsellensä viisautta ja lohtua sisäisestä rikkaudestasi.

Ei seksin harjoittaminen naisen kanssa tee sinusta lesboa. Ei se niin mene.
Jos olisit yhden yön jutussa naisen kanssa, sinulla jäisi tyydyttymättä lukuisat kaipauksesi ja tarpeesi: sinun hellyyden ja rakkauden kaipuusi eivät saisi täyttymystään.
Silloin sinulle jäisi vain jotenkin hieman ontto olo - ja ehkä alkaisit miettiä (kuten minä aikoinani sen yhden yön jutun jälkeen), että oletko ollenkaan lesbo...

Kun tunnet itsessäsi hellyyden kaipauksesi, tarpeesi rakastaa ja tulla rakastetuksi naisen kanssa, silloin sinä tiedät olevasi lesbo. Ei siihen tarvita käytännön seksiä naisen kanssa, että tunnistaa nämä itsessään.

Pohdit, pitäisikö sinun itsesi olla rohkeampi etsiäksesi naisystävää. Ehkä voisit petrata siinä. Mitä mieltä olet? Mitä jos menisit sitten vaikka jonnekin setan järjestämään juttuun tai naistenbileisiin? Menisit ihan yksin, jotta lesbotuttavasi eivät olisi "estämässä" muiden naisten "katseita" sinua kohden (luulevat, että seurustelet jonkun lesbotuttavasi kanssa, tai eivät tule sinuun tutustumaan)?

Luulen, että se nainen, jonka kanssa rakastut, on myös itsenäinen ja syvällisesti itsensä ja elämää lävitsetyöstänyt ihminen (arvelen kirjoitustesi perusteella, että sellaiseen naiseen rakastut). Ainoastaan hän ei tee sinua onnelliseksi, vaan myös sinä hänet.
Ihanaa, kun se on sinulla edessä! Sillä hän on sinulle odottamassa jossakin ja etsii sinua. Ala sinäkin nyt etsiä häntä. Jotta löydätte toisenne.

Olen varma, että löydätte toisenne.

Rakkaus on se, mikä sinuakin odottaa. Ihan varmasti.

Lue lisää

En minä sitä seksiä niin ajatellutkaan, että sen harjoittaminen naisen kanssa tekisi minusta lesbon, EI!

Tarkoitin sitä, että olen heikkoina hetkinäni tullut siihen päätelmään, että olen sellainen nainen, jota toinen nainen ei voi rakastaa, etten siis sen takia kelpaa lesboksi, en kelpaa naisena naiselle. Jos kukaan nainen ei rakasta minua, voinko olla lesbo? Jos kukaan nainen ei halua minua, enkä kelpaa kenellekään, mitä järkeä ja mieltä minun lesboudessani on? Onko se edes mahdollista?

Yksipuolisessa rakkaudessa ei mielestäni ole mitään järkeä. Silloin, jos näin käy, etten todellakaan koskaan löydä ketään, sitä oikeata, niin oletan, että olen sitten tosiaankin matkalla jonnekin muualle, että tämä on vain ohimenevä kehitysvaihe. Niin haluaisin, jos se olisi minun päätettävissäni.

Miten paljon ihminen voi itse säädellä omaa tunne-elämäänsä? Voinko vaikuttaa itse siihen, mitä tunnen ja ketä kohtaan? Voinko päättää itse omasta seksuaalisesta suuntautumisestani? Voivatko pettymykset johtaa siihen, että minusta tulee vielä hetero? Kuvittelen, että kumppanin löytyminen voisi silloin olla helpompaa.

En haluaisi jäädä lopuksi ikää yksin. Mitä vaihtoehtoja minulle jää? Ehkä ei sittenkään mitään. On vain tyydyttävä olemaan yksin, sopeuduttava siihen ajatukseen ja elettävä elämää keskittyen kaikkeen muuhun. Ei kai se rakkaus niin tärkeää ole, tai seksi, ettei ilman niitä voisi elää... Senhän minä tiedänkin.

En tosiaankaan jaksa enää uskoa unelmiin. Tämän pitäisi riittää. En voi elää vain sitä varten, siinä odotuksessa, että joskus on paremmin, että löydän sen oikean ja sitten rakastamme toisiamme. Haluan tehdä jokaisesta päivästä elämisen arvoisen. Luulen, etten ihastu enkä rakastu enää niin helposti kuin joskus aikaisemmin. En halua elätellä turhia toiveita enkä haaveita, sillä unelmat eivät kuitenkaan riitä pitemmän päälle. Ei niiden varaan voi rakentaa mitään.

Miksi minusta tuntuu siltä, etten ole mitään, kun en ole parisuhteessa? Miksi ihminen ei ole täydellinen ilman toista? Miksi aina pitää olla vähintäänkin kaksi? Onko rakkaus sellaista tavoittelemisen arvoista onnea, että sitä kannattaa odottaa, kun olen huomannut, että siihen sisältyy niin paljon tuskaa? Rakkaus on vaikeaa. Haluaisin, että sillä ei olisi niin suurta merkitystä tässä elämässä, koska sitä ei voi hallita. Jatkuvat pettymykset nakertavat itseluottamusta.

Miten rakkaus voikin pilata jonkun ihmisen elämän, tai sen puute? Miksei voisi elää vaan ihan onnellisena ja huolettomana yksinkin, kun siltä tämä minun tulevaisuuteni nyt kuitenkin näyttää, hyvin yksinäiseltä... Minä en halua, että rakkaus hallitsee minun elämääni. En halua, että se on se voima, joka pitää minut elossa, tai että tarvitsisin rakastumisen tunnetta voidakseni hyvin. Haluan elää oman tahdonvoimani varassa luottaen siihen, että näin on hyvä. Että tämä riittää.

Kauniita kesäpäiviä kaikille pohdiskelijoille!

Koo kirjoitti:

En minä sitä seksiä niin ajatellutkaan, että sen harjoittaminen naisen kanssa tekisi minusta lesbon, EI!

Tarkoitin sitä, että olen heikkoina hetkinäni tullut siihen päätelmään, että olen sellainen nainen, jota toinen nainen ei voi rakastaa, etten siis sen takia kelpaa lesboksi, en kelpaa naisena naiselle. Jos kukaan nainen ei rakasta minua, voinko olla lesbo? Jos kukaan nainen ei halua minua, enkä kelpaa kenellekään, mitä järkeä ja mieltä minun lesboudessani on? Onko se edes mahdollista?

Yksipuolisessa rakkaudessa ei mielestäni ole mitään järkeä. Silloin, jos näin käy, etten todellakaan koskaan löydä ketään, sitä oikeata, niin oletan, että olen sitten tosiaankin matkalla jonnekin muualle, että tämä on vain ohimenevä kehitysvaihe. Niin haluaisin, jos se olisi minun päätettävissäni.

Miten paljon ihminen voi itse säädellä omaa tunne-elämäänsä? Voinko vaikuttaa itse siihen, mitä tunnen ja ketä kohtaan? Voinko päättää itse omasta seksuaalisesta suuntautumisestani? Voivatko pettymykset johtaa siihen, että minusta tulee vielä hetero? Kuvittelen, että kumppanin löytyminen voisi silloin olla helpompaa.

En haluaisi jäädä lopuksi ikää yksin. Mitä vaihtoehtoja minulle jää? Ehkä ei sittenkään mitään. On vain tyydyttävä olemaan yksin, sopeuduttava siihen ajatukseen ja elettävä elämää keskittyen kaikkeen muuhun. Ei kai se rakkaus niin tärkeää ole, tai seksi, ettei ilman niitä voisi elää... Senhän minä tiedänkin.

En tosiaankaan jaksa enää uskoa unelmiin. Tämän pitäisi riittää. En voi elää vain sitä varten, siinä odotuksessa, että joskus on paremmin, että löydän sen oikean ja sitten rakastamme toisiamme. Haluan tehdä jokaisesta päivästä elämisen arvoisen. Luulen, etten ihastu enkä rakastu enää niin helposti kuin joskus aikaisemmin. En halua elätellä turhia toiveita enkä haaveita, sillä unelmat eivät kuitenkaan riitä pitemmän päälle. Ei niiden varaan voi rakentaa mitään.

Miksi minusta tuntuu siltä, etten ole mitään, kun en ole parisuhteessa? Miksi ihminen ei ole täydellinen ilman toista? Miksi aina pitää olla vähintäänkin kaksi? Onko rakkaus sellaista tavoittelemisen arvoista onnea, että sitä kannattaa odottaa, kun olen huomannut, että siihen sisältyy niin paljon tuskaa? Rakkaus on vaikeaa. Haluaisin, että sillä ei olisi niin suurta merkitystä tässä elämässä, koska sitä ei voi hallita. Jatkuvat pettymykset nakertavat itseluottamusta.

Miten rakkaus voikin pilata jonkun ihmisen elämän, tai sen puute? Miksei voisi elää vaan ihan onnellisena ja huolettomana yksinkin, kun siltä tämä minun tulevaisuuteni nyt kuitenkin näyttää, hyvin yksinäiseltä... Minä en halua, että rakkaus hallitsee minun elämääni. En halua, että se on se voima, joka pitää minut elossa, tai että tarvitsisin rakastumisen tunnetta voidakseni hyvin. Haluan elää oman tahdonvoimani varassa luottaen siihen, että näin on hyvä. Että tämä riittää.

Kauniita kesäpäiviä kaikille pohdiskelijoille!

Lue lisää

..sinun oma elämäsi. Kukaan ei voi sanoa, mikä olisi sinulle hyvä.

Sinun sisältäsi löytyy oma paras neuvonantajasi, se neuvonantaja tietää tärkeimmät tarpeesi. Pysähdy kuuntele ja mene siihen suuntaan, mihin se sinua neuvoo.

Pelkää. Mutta älä jätä ainakaan pelon takia tekemättä sitä, mitä tuo sisäinen voimasi neuvoo sinua tekemään.

Me kaikki pelkäämme, mutta harvoin puhumme siitä.

Ihan käytännön ajatuksena heitän kysymyksen:

Milloin viimeksi laitoit deittinettiin ilmon?

Ja montako kertaa olet toistuvasti sen laittanut ja vastannut. Se pitää tehdä niin kauan, että se tuottaa tulosta.

Minäkin juoksin aikani jonkun perässä, jonkun jota en osannut nimetä. Se löytyi ja minun kohdallani se oli itseni hyväksyminen.

Ja sitten löytyi minulle myös toinen ihana asia ja se oli toinen ihminen.

Molemmat löydökseni veivät minulta paljon aikaa, työtä ja tuskaa. Mutta se kannatti.

Koo kirjoitti:

Ajattelin noita sinun sanojasi eilen. En ihan ymmärrä, mitä halusit sanoa. Ehkä siksi jäinkin miettimään...

Ehkä minä näyttelen omaa itseäni, sellaista, minkä ihmiset ovat tottuneet tuntemaan. Se on turvallista. Tämä minun oma roolini on minulle niin tuttu. Pitäisikö minun luopua tästä? En taida uskaltaa, enkä osatakaan.

Olen elänyt kaapissa niin pitkään. Tässä olisi muutoksen paikka. Mutta muutosta ei kannata tehdä pelkän muutoksen vuoksi. Seuraisiko siitä mitään hyvää, jos lopettaisin salailun ja alkaisin elää enemmän minuna, rohkeammin? En ole siitä täysin vakuuttunut, vaikka ajatus on houkutteleva.

Näitä mietin. Elämässä on vaihtoehtoja.

Lue lisää

Olet saanut hienoja vastauksia, luin äsken, joten rajoitun vain pikkuisen selventämään, mitä yritin sanoa. Älä muutu muiden tähden. Jos "muutut", niin teet sen sen takia, että haluat sitä itse, pidät omana ihanteenasi. Ole sellainen, jona viihdyt parhaiten.

Sanot osuvasti, että ehkä näyttelet omaa itseäsi. Mielestäni me kaikki (?), useimmat ainakin, tehdään juuri näin. Se voi olla mukavaakin, muttei välttämättä loputtomiin. Totunnaisesta käyttäytymisestä on sitä paitsi hankala irrottautua, vaikka haluaisi. Outoa itselle ja muille. Muut odottavat meidän olevan sellaisia, kuin he ovat tottuneet meidät kokemaan, hämmentyvät yllätyksistä.

On tietenkin tunnettua, että meillä on useita rooleja joka tapauksessa: isoäidille puhutaan eri tavalla kuin ystävättärelle, esimiehelle, naapurille. On työrooli, juhlarooli, vapaa-aikarooli jne. Rooleja ne silti ovat, itselle tuttua reagointia. Ihmiselle on tyypillistä, että hän haluaa (ja mielestäni TARVITSEE) kohtuullisia muutoksia (kohtuullista uutuusarvoa ympäristöönsä ja itselleen), että hän haluaa kokeilla rajojaan, kehittää joitain ominaisuuksiaan, jo tämä taipumus muuttaa meitä ja roolikäyttäytymistä hissukseen.

Roolista ulos hyppäämisellä tarkoitin, että voisi olla virkistävää olla kerrankin (tai silloin tällöin) erilainen jossain roolissaan, vaikka huvikseen, kokeilla edes, katsoa, tykkääkö siitä itse, miten se vaikuttaa muihin. Jopa tällainen kokeilu voi avata omat silmät ja aistit ja rohkaista uuteen. Tai kokeilu auttaa hylkäämään tarpeettoman ja vahvistamaan sitä itsessä, mikä on omaa. Tutkimusmatkoja voi tehdä niinkin helpolla tavalla, kuin sonnustautumalla hieman eri tavalla (vaatteet, muu look). Tällä en tarkoita, että kenenkään tarvitsee muuttaa tyyliään.

Rooli-käsitteellä en tarkoita tässä yhteydessä nyt näyttelemistä, feikkaamista tms, vaan vakiintunutta tapaa käyttäytyä tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla.

Minävaan kirjoitti:

Viestini Jarille tulee hänelle eri tavoin ymmärretyksi, jos kirjoittajana on nainen, kuin jos kirjoittajana on mies.

Mikä on tuo viestini sisältö Jarille? Siinä viestissä on kaksi kohtaa:

1) kahdesta bi-naisesta unelmoivat heteromies pelkää heteronaisia. (Hän ei kykene kohtaamaan omaa itseään suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen)

2) heteromiehen meneminen paikkaan, jossa on homoseksuaaleja, edellyttää ko. heteromieheltä omia alitajuisia motiivejaan päästä lähelle homomiehiä.

Jos olisin tämän viestin sisällön em. sanoilla kirjoittanut, ei viesti olisi mennyt perille, vaan Jari olisi vastaanottanut sen eri tavoin kuin hän sen nyt vastaanotti (toivottavasti)kirjoitettuani viestin samalla tyylillä, jolla hän oli oman viestinsä jättänyt.
Jos viestini olisi ollut naiseuttani ilmaiseva, Jari miehenä olisi suhtautunut siihen aivan eri tavoin kuin hän suhtautui siihen ajatellessaan sen kirjoittajan olevan mies.
On jotensakin eri asia, jos lesbo sanoo heteromiehelle, että tällä on vakavia ongelmia suhteessa naisiin, tai että hänellä on homoeroottisia tunteita miehiä kohtaan. Kuin, että asian ilmaisisi toinen heteromies.

Itse en ole kertaakaan menettänyt malttiani, enkä tätä turhanpäiväistä sivistystäni nettikommunikaatiossani, kuin tuon yhden ainoan kerran: lukiessani Jarin viestin. Enkä kadu pätkääkään pyrkiessäni kirjoituksellani antamaan hänelle takaisin samalla mitalla kuin hän kirjoituksessaan ilkkui lesboja...

Anteeksi, mutta pidän näitä asioita niin itsestäänselvinä, etten aina huomaa, etteivät muut ehkä kykene tai jaksa erottaa viesteistä niiden sisältöä. Tämä myös on syynä siihen, etten alkanut tähän asiaan edes vastaamaan, vaan pidin lähinnä vitsinä sitä, että näin yksinkertaista asiaa edes kysytään.

Minun puolestani voit edelleen pitää minua miehenä. Olenhan jo tottunut siihen, että pidät miehinä niitä, joita et ymmärrä.

Lue lisää

On totta että jokainen joka ei ole jennyn kanssa samaa mieltä on hänen mielestään ehdottomasti mies.Luuletko jenny että kellään naisella ei olisi kanssasi eriäviä mielipiteitä?Usko pois,täällä on paljon naisia jotka ajattelevat eri lailla kuin sinä.Oletko ihan varma ettet tarvitse keskusteluapua tämän asian suhteen?Olen huolissani sinusta lukiessani tekstejäsi.Todella,keskustelu ammattitaitoisen ihmisen kanssa voisi auttaa sinua ymmärtämään ja jaksamaan tervein arvoin eteenpäin.Ei pahalla,juttujasi on mielenkiintoista lukea ja ihmetellä.

Koo kirjoitti:

En minä sitä seksiä niin ajatellutkaan, että sen harjoittaminen naisen kanssa tekisi minusta lesbon, EI!

Tarkoitin sitä, että olen heikkoina hetkinäni tullut siihen päätelmään, että olen sellainen nainen, jota toinen nainen ei voi rakastaa, etten siis sen takia kelpaa lesboksi, en kelpaa naisena naiselle. Jos kukaan nainen ei rakasta minua, voinko olla lesbo? Jos kukaan nainen ei halua minua, enkä kelpaa kenellekään, mitä järkeä ja mieltä minun lesboudessani on? Onko se edes mahdollista?

Yksipuolisessa rakkaudessa ei mielestäni ole mitään järkeä. Silloin, jos näin käy, etten todellakaan koskaan löydä ketään, sitä oikeata, niin oletan, että olen sitten tosiaankin matkalla jonnekin muualle, että tämä on vain ohimenevä kehitysvaihe. Niin haluaisin, jos se olisi minun päätettävissäni.

Miten paljon ihminen voi itse säädellä omaa tunne-elämäänsä? Voinko vaikuttaa itse siihen, mitä tunnen ja ketä kohtaan? Voinko päättää itse omasta seksuaalisesta suuntautumisestani? Voivatko pettymykset johtaa siihen, että minusta tulee vielä hetero? Kuvittelen, että kumppanin löytyminen voisi silloin olla helpompaa.

En haluaisi jäädä lopuksi ikää yksin. Mitä vaihtoehtoja minulle jää? Ehkä ei sittenkään mitään. On vain tyydyttävä olemaan yksin, sopeuduttava siihen ajatukseen ja elettävä elämää keskittyen kaikkeen muuhun. Ei kai se rakkaus niin tärkeää ole, tai seksi, ettei ilman niitä voisi elää... Senhän minä tiedänkin.

En tosiaankaan jaksa enää uskoa unelmiin. Tämän pitäisi riittää. En voi elää vain sitä varten, siinä odotuksessa, että joskus on paremmin, että löydän sen oikean ja sitten rakastamme toisiamme. Haluan tehdä jokaisesta päivästä elämisen arvoisen. Luulen, etten ihastu enkä rakastu enää niin helposti kuin joskus aikaisemmin. En halua elätellä turhia toiveita enkä haaveita, sillä unelmat eivät kuitenkaan riitä pitemmän päälle. Ei niiden varaan voi rakentaa mitään.

Miksi minusta tuntuu siltä, etten ole mitään, kun en ole parisuhteessa? Miksi ihminen ei ole täydellinen ilman toista? Miksi aina pitää olla vähintäänkin kaksi? Onko rakkaus sellaista tavoittelemisen arvoista onnea, että sitä kannattaa odottaa, kun olen huomannut, että siihen sisältyy niin paljon tuskaa? Rakkaus on vaikeaa. Haluaisin, että sillä ei olisi niin suurta merkitystä tässä elämässä, koska sitä ei voi hallita. Jatkuvat pettymykset nakertavat itseluottamusta.

Miten rakkaus voikin pilata jonkun ihmisen elämän, tai sen puute? Miksei voisi elää vaan ihan onnellisena ja huolettomana yksinkin, kun siltä tämä minun tulevaisuuteni nyt kuitenkin näyttää, hyvin yksinäiseltä... Minä en halua, että rakkaus hallitsee minun elämääni. En halua, että se on se voima, joka pitää minut elossa, tai että tarvitsisin rakastumisen tunnetta voidakseni hyvin. Haluan elää oman tahdonvoimani varassa luottaen siihen, että näin on hyvä. Että tämä riittää.

Kauniita kesäpäiviä kaikille pohdiskelijoille!

Lue lisää

Voiko päättää omasta seksuaalisesta suuntautumisesta, ja voiko kyseessä olla vain jokin heteroseksuaalin naisen elämään liittyvästä prosessista? Kyselet näitä. Keskeisiä kysymyksiä - olen aikoinani kysellyt niitä itsekin.

Se voi olla ihan "normaalia" heteroseksuaalisen naisen seksuaalisen identiteetin vahvistumiseen liittyvää prosessointia. Sitä se voi olla. -Voi olla olemattakin sitä.

B. Bruch tutki laajasti lesbo-identiteetin kehittymistä väitöskirjassaan (Unconscious bonding in lesbian relationships: The road not taken, 1989), jossa esitti seuraavan.

Lesbot voidaan jakaa kahteen kategoriaan lesboidentiteetin muodostumisen suhteen:
1) Primaari lesbous: ovat lapsuudesta tai murrosiästä lähtien olleet tietoisia seksuaalisesta suuntautumisestaan
2)Valittu lesbous/ valittu biseksuaalinen lesbous:
on ollut heteroseksuaalisia kokemuksia, mutta määrittelevät itsensä homoseksuaaleiksi myöhemmin aikuisena.

Kaksi em. eivät poissulje toisiaan. Esim. on lesboja, jotka ovat olleet heterosuhteessa (esim. avioliitossa), vaikka ovatkin tunteneet jo nuoruudestaan olevansa lesboja (ovat siis primaari lesboja, vaikka ovat eläneet kakkos kategorian mukaan).

Kakkos kategorian naisilla on ollut hyviä, myönteisiä, antoisia ja turvallisia miessuhteita. Heillä ei ole pettymyksiä miehiin, eivät ole tulleet raiskatuiksi, eikä heillä ole huonoja seksuaalisia kokemuksia miesten kanssa (niin että miesten on turha luulla, että heillä olisi vain ollut huonoja rakastajia ja ovat sen tähden alkaneet lesboiksi. Siitä ei siis ole kyse). Joukossa on tietenkin sellaisiakin naisia, joilla on huonoja mieskokemuksia, muta suurimmalla osalla ko. lesboista, mieskokemukset ovat hyviä ja positiivisia.

Psykoanalyytikot puhuvat mielellään homoseksuaaliSUUKSISTA. He ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuuksia on ihan yhtä paljon kuin on heteroseksuaalisuuksiakin (erilaisia suuntautumisia kohteissa, toiminnoissa, persoonallisuusrakenteissa). Homoseksuaalisuus on siis paljon rikkaampi ja moniulotteisempi asia kuin vain yksisuuntainen seksuaalinen suuntautuminen. Rikkaudessaan ja variaatioissaan homoseksuaalisuus on samanlaista kuin heteroseksuaalisuuskin.

Miksi heteronainen ajutuu valitsemaan itsellensä lesboseksuaalisuuden?
Siihen on tutkimuksissa selityksiä annettu. Ne ovat prosesseja, kyllä. Mutta liian vaikeita asioita tässä pohdittavaksi...
Jos pääset yliopiston kirjastoon, niin sen kautta löydät paljon hyviä (ja huonojakin) tutkimuksia, joissa näitä asioita käsitellään. hakukoneille vain erilaisia hakusanoja, niin eiköhän ala löytyä.
Prosessointvaiheessa voi olla ihan hyvä lukea kyseistä kirjallisuutta, koska sen kautta oman itsen ymmärrys voi kasvaa. Ja sitten omalle kasvulle voi rohkeammin antaa itsellensä tilaa.

Onnea ja iloa itsesi etsimisen tielle!

Minävaan kirjoitti:

Voiko päättää omasta seksuaalisesta suuntautumisesta, ja voiko kyseessä olla vain jokin heteroseksuaalin naisen elämään liittyvästä prosessista? Kyselet näitä. Keskeisiä kysymyksiä - olen aikoinani kysellyt niitä itsekin.

Se voi olla ihan "normaalia" heteroseksuaalisen naisen seksuaalisen identiteetin vahvistumiseen liittyvää prosessointia. Sitä se voi olla. -Voi olla olemattakin sitä.

B. Bruch tutki laajasti lesbo-identiteetin kehittymistä väitöskirjassaan (Unconscious bonding in lesbian relationships: The road not taken, 1989), jossa esitti seuraavan.

Lesbot voidaan jakaa kahteen kategoriaan lesboidentiteetin muodostumisen suhteen:
1) Primaari lesbous: ovat lapsuudesta tai murrosiästä lähtien olleet tietoisia seksuaalisesta suuntautumisestaan
2)Valittu lesbous/ valittu biseksuaalinen lesbous:
on ollut heteroseksuaalisia kokemuksia, mutta määrittelevät itsensä homoseksuaaleiksi myöhemmin aikuisena.

Kaksi em. eivät poissulje toisiaan. Esim. on lesboja, jotka ovat olleet heterosuhteessa (esim. avioliitossa), vaikka ovatkin tunteneet jo nuoruudestaan olevansa lesboja (ovat siis primaari lesboja, vaikka ovat eläneet kakkos kategorian mukaan).

Kakkos kategorian naisilla on ollut hyviä, myönteisiä, antoisia ja turvallisia miessuhteita. Heillä ei ole pettymyksiä miehiin, eivät ole tulleet raiskatuiksi, eikä heillä ole huonoja seksuaalisia kokemuksia miesten kanssa (niin että miesten on turha luulla, että heillä olisi vain ollut huonoja rakastajia ja ovat sen tähden alkaneet lesboiksi. Siitä ei siis ole kyse). Joukossa on tietenkin sellaisiakin naisia, joilla on huonoja mieskokemuksia, muta suurimmalla osalla ko. lesboista, mieskokemukset ovat hyviä ja positiivisia.

Psykoanalyytikot puhuvat mielellään homoseksuaaliSUUKSISTA. He ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuuksia on ihan yhtä paljon kuin on heteroseksuaalisuuksiakin (erilaisia suuntautumisia kohteissa, toiminnoissa, persoonallisuusrakenteissa). Homoseksuaalisuus on siis paljon rikkaampi ja moniulotteisempi asia kuin vain yksisuuntainen seksuaalinen suuntautuminen. Rikkaudessaan ja variaatioissaan homoseksuaalisuus on samanlaista kuin heteroseksuaalisuuskin.

Miksi heteronainen ajutuu valitsemaan itsellensä lesboseksuaalisuuden?
Siihen on tutkimuksissa selityksiä annettu. Ne ovat prosesseja, kyllä. Mutta liian vaikeita asioita tässä pohdittavaksi...
Jos pääset yliopiston kirjastoon, niin sen kautta löydät paljon hyviä (ja huonojakin) tutkimuksia, joissa näitä asioita käsitellään. hakukoneille vain erilaisia hakusanoja, niin eiköhän ala löytyä.
Prosessointvaiheessa voi olla ihan hyvä lukea kyseistä kirjallisuutta, koska sen kautta oman itsen ymmärrys voi kasvaa. Ja sitten omalle kasvulle voi rohkeammin antaa itsellensä tilaa.

Onnea ja iloa itsesi etsimisen tielle!

Lue lisää

Minä en pidä itseäni vähäisessäkään määrin heteroseksuaalisena! Minä en taida olla mitään...

Minävaan kirjoitti:

Voiko päättää omasta seksuaalisesta suuntautumisesta, ja voiko kyseessä olla vain jokin heteroseksuaalin naisen elämään liittyvästä prosessista? Kyselet näitä. Keskeisiä kysymyksiä - olen aikoinani kysellyt niitä itsekin.

Se voi olla ihan "normaalia" heteroseksuaalisen naisen seksuaalisen identiteetin vahvistumiseen liittyvää prosessointia. Sitä se voi olla. -Voi olla olemattakin sitä.

B. Bruch tutki laajasti lesbo-identiteetin kehittymistä väitöskirjassaan (Unconscious bonding in lesbian relationships: The road not taken, 1989), jossa esitti seuraavan.

Lesbot voidaan jakaa kahteen kategoriaan lesboidentiteetin muodostumisen suhteen:
1) Primaari lesbous: ovat lapsuudesta tai murrosiästä lähtien olleet tietoisia seksuaalisesta suuntautumisestaan
2)Valittu lesbous/ valittu biseksuaalinen lesbous:
on ollut heteroseksuaalisia kokemuksia, mutta määrittelevät itsensä homoseksuaaleiksi myöhemmin aikuisena.

Kaksi em. eivät poissulje toisiaan. Esim. on lesboja, jotka ovat olleet heterosuhteessa (esim. avioliitossa), vaikka ovatkin tunteneet jo nuoruudestaan olevansa lesboja (ovat siis primaari lesboja, vaikka ovat eläneet kakkos kategorian mukaan).

Kakkos kategorian naisilla on ollut hyviä, myönteisiä, antoisia ja turvallisia miessuhteita. Heillä ei ole pettymyksiä miehiin, eivät ole tulleet raiskatuiksi, eikä heillä ole huonoja seksuaalisia kokemuksia miesten kanssa (niin että miesten on turha luulla, että heillä olisi vain ollut huonoja rakastajia ja ovat sen tähden alkaneet lesboiksi. Siitä ei siis ole kyse). Joukossa on tietenkin sellaisiakin naisia, joilla on huonoja mieskokemuksia, muta suurimmalla osalla ko. lesboista, mieskokemukset ovat hyviä ja positiivisia.

Psykoanalyytikot puhuvat mielellään homoseksuaaliSUUKSISTA. He ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuuksia on ihan yhtä paljon kuin on heteroseksuaalisuuksiakin (erilaisia suuntautumisia kohteissa, toiminnoissa, persoonallisuusrakenteissa). Homoseksuaalisuus on siis paljon rikkaampi ja moniulotteisempi asia kuin vain yksisuuntainen seksuaalinen suuntautuminen. Rikkaudessaan ja variaatioissaan homoseksuaalisuus on samanlaista kuin heteroseksuaalisuuskin.

Miksi heteronainen ajutuu valitsemaan itsellensä lesboseksuaalisuuden?
Siihen on tutkimuksissa selityksiä annettu. Ne ovat prosesseja, kyllä. Mutta liian vaikeita asioita tässä pohdittavaksi...
Jos pääset yliopiston kirjastoon, niin sen kautta löydät paljon hyviä (ja huonojakin) tutkimuksia, joissa näitä asioita käsitellään. hakukoneille vain erilaisia hakusanoja, niin eiköhän ala löytyä.
Prosessointvaiheessa voi olla ihan hyvä lukea kyseistä kirjallisuutta, koska sen kautta oman itsen ymmärrys voi kasvaa. Ja sitten omalle kasvulle voi rohkeammin antaa itsellensä tilaa.

Onnea ja iloa itsesi etsimisen tielle!

Lue lisää

Kirjoista en aio itseäni etsiä!

Koo kirjoitti:

Minä en pidä itseäni vähäisessäkään määrin heteroseksuaalisena! Minä en taida olla mitään...

Kyselit näin:

"Miten paljon ihminen voi itse säädellä omaa tunne-elämäänsä? Voinko vaikuttaa itse siihen, mitä tunnen ja ketä kohtaan? Voinko päättää itse omasta seksuaalisesta suuntautumisestani? Voivatko pettymykset johtaa siihen, että minusta tulee vielä hetero? Kuvittelen, että kumppanin löytyminen voisi silloin olla helpompaa."

Näihin kysymyksiin vastasin ja pohdin. En kirjoittanut ajattelevani, että olet heteroseksuaali.

Ei kirjoista voi itseään löytää. Mutta usein itseään viisaammilta kirjoittajilta voi saada rakennusaineksia ja ennen kaikkea työvälineitä oman itsen ymmärtämiseen. Itse olen kokenut niin.
Toki niitä työvälineitä, aineksia tms. voi löytää niin paljosta muustakin (ainakin minä olen löytänyt)...

Minävaan kirjoitti:

Voiko päättää omasta seksuaalisesta suuntautumisesta, ja voiko kyseessä olla vain jokin heteroseksuaalin naisen elämään liittyvästä prosessista? Kyselet näitä. Keskeisiä kysymyksiä - olen aikoinani kysellyt niitä itsekin.

Se voi olla ihan "normaalia" heteroseksuaalisen naisen seksuaalisen identiteetin vahvistumiseen liittyvää prosessointia. Sitä se voi olla. -Voi olla olemattakin sitä.

B. Bruch tutki laajasti lesbo-identiteetin kehittymistä väitöskirjassaan (Unconscious bonding in lesbian relationships: The road not taken, 1989), jossa esitti seuraavan.

Lesbot voidaan jakaa kahteen kategoriaan lesboidentiteetin muodostumisen suhteen:
1) Primaari lesbous: ovat lapsuudesta tai murrosiästä lähtien olleet tietoisia seksuaalisesta suuntautumisestaan
2)Valittu lesbous/ valittu biseksuaalinen lesbous:
on ollut heteroseksuaalisia kokemuksia, mutta määrittelevät itsensä homoseksuaaleiksi myöhemmin aikuisena.

Kaksi em. eivät poissulje toisiaan. Esim. on lesboja, jotka ovat olleet heterosuhteessa (esim. avioliitossa), vaikka ovatkin tunteneet jo nuoruudestaan olevansa lesboja (ovat siis primaari lesboja, vaikka ovat eläneet kakkos kategorian mukaan).

Kakkos kategorian naisilla on ollut hyviä, myönteisiä, antoisia ja turvallisia miessuhteita. Heillä ei ole pettymyksiä miehiin, eivät ole tulleet raiskatuiksi, eikä heillä ole huonoja seksuaalisia kokemuksia miesten kanssa (niin että miesten on turha luulla, että heillä olisi vain ollut huonoja rakastajia ja ovat sen tähden alkaneet lesboiksi. Siitä ei siis ole kyse). Joukossa on tietenkin sellaisiakin naisia, joilla on huonoja mieskokemuksia, muta suurimmalla osalla ko. lesboista, mieskokemukset ovat hyviä ja positiivisia.

Psykoanalyytikot puhuvat mielellään homoseksuaaliSUUKSISTA. He ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuuksia on ihan yhtä paljon kuin on heteroseksuaalisuuksiakin (erilaisia suuntautumisia kohteissa, toiminnoissa, persoonallisuusrakenteissa). Homoseksuaalisuus on siis paljon rikkaampi ja moniulotteisempi asia kuin vain yksisuuntainen seksuaalinen suuntautuminen. Rikkaudessaan ja variaatioissaan homoseksuaalisuus on samanlaista kuin heteroseksuaalisuuskin.

Miksi heteronainen ajutuu valitsemaan itsellensä lesboseksuaalisuuden?
Siihen on tutkimuksissa selityksiä annettu. Ne ovat prosesseja, kyllä. Mutta liian vaikeita asioita tässä pohdittavaksi...
Jos pääset yliopiston kirjastoon, niin sen kautta löydät paljon hyviä (ja huonojakin) tutkimuksia, joissa näitä asioita käsitellään. hakukoneille vain erilaisia hakusanoja, niin eiköhän ala löytyä.
Prosessointvaiheessa voi olla ihan hyvä lukea kyseistä kirjallisuutta, koska sen kautta oman itsen ymmärrys voi kasvaa. Ja sitten omalle kasvulle voi rohkeammin antaa itsellensä tilaa.

Onnea ja iloa itsesi etsimisen tielle!

Lue lisää

Minua loukkaa todella paljon tuo ajatuksesi siitä, että pidät minua heterona, ja että tämä vuosikausia kestänyt ajanjakso elämässäni olisi vain heteroseksuaalisen identiteetin vahvistumiseen littyvää prosessointia. Minua suorastaan oksettaa! Miten noinkin sivistyneeltä vaikuttava ihminen voikin käsittää minut niin väärin! Vika on varmaan taas minussa. Ehkä en osaa selittää asioita niin, että minut ymmärrettäisiin oikein. Eihän minua yleensä ymmärretä (tässä asiassa), joten ei tämä minulle mitään uutta ole. Inhottaa silti. On asioita, joihin ei voi tottua.

Minävaan kirjoitti:

Kyselit näin:

"Miten paljon ihminen voi itse säädellä omaa tunne-elämäänsä? Voinko vaikuttaa itse siihen, mitä tunnen ja ketä kohtaan? Voinko päättää itse omasta seksuaalisesta suuntautumisestani? Voivatko pettymykset johtaa siihen, että minusta tulee vielä hetero? Kuvittelen, että kumppanin löytyminen voisi silloin olla helpompaa."

Näihin kysymyksiin vastasin ja pohdin. En kirjoittanut ajattelevani, että olet heteroseksuaali.

Ei kirjoista voi itseään löytää. Mutta usein itseään viisaammilta kirjoittajilta voi saada rakennusaineksia ja ennen kaikkea työvälineitä oman itsen ymmärtämiseen. Itse olen kokenut niin.
Toki niitä työvälineitä, aineksia tms. voi löytää niin paljosta muustakin (ainakin minä olen löytänyt)...

Lue lisää

... ja anteeksipyyntö!

Kirjoitin: "Voivatko pettymykset johtaa siihen, että minusta tulee vielä hetero?"

Ja tarkoitin: Voiko minusta joskus tulla hetero...

Pahat pettymykset voivat omankin kokemukseni mukaan vaikuttaa ihmiseen syvästi. Itse olin aiemmin normaalimpi, luonnollisempi, mutta pettymysten jälkeen olen tullut varovaisemmaksi enkä enää luota niin helposti toiseen ihmiseen enkä itseenikään... Ehkä se muutos oli paikallaan. Taisinkin olla aika lapsenomainen odotuksissani. Tulevaisuudesta ei silti tiedä.

Olet oikeassa noiden kirjojen lukemisen suhteen, mutta sitähän sitä pitää lukea, mikä kiinnostaa. Minua ei kiinnosta tuo aihe sillä tavoin, että haluaisin siitä lukea tässä vaiheessa sen enempää. Ehkä kaikki tarvittava tieto on minussa itsessäni, toivon niin. Kyllähän vaikutteita tulee myös ulkopuolelta koko ajan sen palautteen muodossa, mitä ihmisiltä saan, elävästä elämästä.

..tuon Pir'n ajatuksia, ilman noita miehiä ei syntyisi keskustelua.

Hyvä vai huono asia. Siitä voidaan olla montaa eri mieltä.