Minä ole aina syyllinen riitoihimme!

syyllinen

Tässä viimeisin riitamme. Olimme viikolla sopineet, että tämä viikonloppu vietetään rauhassa kotona. Perjantaina päivällä kuitenkin mies ilmoittaa, että aikoo mennä kaverin luo ryyppäämään, koska on harvinainen tilaisuus, kun vaimo ja lapset eivät ole kotona. En sanonut mitään. Ajattelin, etten nosta meteliä jos hän nyt pariksi tunniksi menee saunomaan.

Illalla hän ilmoitti tulevansa kotiin varmaan yöllä 4 aikaan. Kysyin, mitä hän tykkäisi jos tilanne olisi toisin päin ja minä ilmoittaisin samana päivänä lähteväni kaverin kanssa rilluttelemaan. Hän siihen, että riippuu vähän.. ja alkoi huutamaan, että miksi en päivällä ilmaissut kantaani kun hän kysyi. Ja hän ei edes ollut kysynyt vaan ilmoitti lähtevänsä!

Siitä vasta huuto, syyttely ja nimittely alkoikin, kun sanoin sitten itsekin lähteväni kaverin luokse.

Erosimme riidoissa ja selvitimme asiaa seuraavana päivänä. Minä olin loukkaantunut ensinnäkin siitä, että hän vain ilmoittaa häipyvänsä ja toiseksi siitä, että hän alkaa haukkua, kun sanon etten jää häntä yksin kotiin odottelemaan vaan menen sitten kaverille itsekin.

Hän sanoo, että minun olisi pitänyt avata suuni aiemmin päivällä ja että hänen mielestään minä halusin itse lähtemällä vain pilata hänen iltansa.

Riitelyn jälkeen hän pyytää anteeksi, mutta nimittely ja koko tilanne jää vaivaamaan mieltä, koska tämä on niin tavallista. Illalla hän vielä kysyy onko kaikki hyvin. En haluaisi pilata tunnelmaa ja sanon aluksi, että on, mutta myönnän kuitenkin että riita vaivaa edelleen. Hän kääntää selkänsä ja sanoo, ettei häntä ainakaan voi syyttää. Minun olisi pitänyt avata suuni aiemmin.

Ahdistaa. Tällaisia riitoja meillä on jatkuvasti. Eikä mies ymmärrä miten paljon loukkaa, kun hän huutaa ja haukkuu..pyytää anteeksi jonka jälkeen silti vielä sanoo, että vika on minussa. Minun ajatukset ja tunteetkin tuntuu olevan vääriä. En saa häneltä tukea tai lohdutusta tyyliin "kaikki on, hyvin, selvitetään asiat".

Mitä tähän voi enää sanoa/tehdä??

9

719

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttujuttushow

      Lopettakaa riitely ja huutaminen. Jos puhuttavaa on, niin rauhallisella äänellä hyvänä hetkenä. Jätä hänet yksin riitelemään, vaikene ja mene pois, jos hän haluaa huutaa.
      Mies ei ole kummoinenkaan parisuhteen osapuoli, joko ei osaa olla suhteessa tai ei arvosta sinua. "Riitelee kuin vanha ämmä". Riitelyllä hän toistaiseksi on saanut aina tahtonsa läpi, päässyt ryyppäämään jne. Parisuhdetyöllä olisi teillekin paljon annettavaa, muttra tietysti mies ei koe mitään tarvetta muuttaa mitään itsessään, sinun vain pitäisi oppia olemaan kitimpi. Eikö?

    • onneksi olen fiksu

      Sellasta se on kun kusipään kanssa seurustelee. Eikä se tilanne paremmaksi muutu, koska ryyppääminen on miehes mielestä aina parempi kuin sun kanssa oleilu. Sun miehes ei pysty järkevään keskusteluun ilman haukkumista, mut jokainen päättää itse kenen kanssa seurustelee.

    • Anna tekojen puhua

      Paras apu tilanteeseen on, kun olet ihan hiljaa ja maksat seuraavana vkl:na potut pottuina. Äläkä sitten tule ennen aamukuutta kotiin.

    • lomille lompsis

      Lähe vaikka lomalle jonnekkin vaikka risteilylle kaverinkaa.

    • tuttujuttu

      Minulla perjantaina täysin sama tilanne, paitsi että mieheni pyysi minua mukaansa baariin kun meni ystäviensä kanssa itse kuskiksi tosin. En halunnut lähteä, koska olin ystäväni kanssa liikenteessä, mutta sanoin että menköön vaan ja ilmoittakoon missä iltansa sitten viettää. No muutamaa tuntia myöhemmin en saanut häntä enää kiinni, ei vastannut puhelimeen ja hermostuin. Etsin hänen autoaan lähikuppiloiden parkeista, löytämättä. Päätin tehdä vielä yhden lenkin ja löysinkin hänen autonsa erään yökerhon parkista. Menin sisään kysyäkseni häneltä, miksi hän käyttäytyy näin, olin kuitenkin viimeiset kaksi tuntia yrittänyt saada häneen yhteyttä ja hän lupasi ilmoittaa missä illalla tulee iltansa viettämään. Ei mikään yllätys sinäänsä, että hän oli aivan kaatokännissä kun löysin hänet. Itse sain ajaa automme sieltä kotiin, hän kun ei kuskina enää pystynyt olemaan. Kaikki rahamme hän oli tapaansa tuhlannut ja tarjonnut toki kaveriporukalleenkin paukut jos toisetkin. Olin vihainen, mutta päätin jättää puhumisen seuraavaan päivään. Kun sitten juttelimme, oli syy minun koska olin vainoharhainen kun luulin hänen tekevän siellä jotain, hänhän meni vain kuskiksi. Ilmoitin etten ollut mustasukkainen, vaan vihainen katoamistempusta, mutta hänen mukaansa olin väärässä, hän ei ollut tehnyt mitään väärää, vaan syy oli minulla kuten aina. :)

      Lisäksi sain koko illan kuunnella hänen haukkumisiaan kuinka huono vaimo olen ja muuta mukavaa... Töni minua useaan otteseen illan aikana, mutta olin sen ansainnut koska olen lehmä.. ???? hmm.. pistää tosiaan vihaksi, ja hanskat tekisi mieli heittää tiskiin. Usein nämä asiat menevät ohi, kun olen hiljaa. Mutta en minäkään enää jaksa katsoa läpi sormien. Siksi ilmeisesti purankin kaiken vihani tänne, ettei tartte kotona sitten tapella. Tämä kun oli esimerkeistä se ainoa yksi ja lievin mahdollinen....

      Tsemppiä sinulle!

      • jotain aatoksia tuli

        Älä suoraan eroa, mutta älä siedäkään ilman hyvää syytä. Rakkaus ei ole se hyvä syy, mutta esim. mahdolliset omat yhtä pahat viskasi voisivat olla. Jos niitä ei ole ja rakastat, rakasta uudella tavalla. Järjestä miehellesi hoitoa alkoholiongelmaan tai ilmoita lähteväsi ellei asiat muutu. Pidä lupauksesi.


    • onko pokkaa?

      Siin vaihees kun mies haukkuu sua lehmäksi tai ketä tahansa naista , niin kannattaisi erota. Vai eikö riitä pokkaa jättää mies joka haukkuu lehmäksi. Se haukkuminen ei lopu ennen kun otat eron ja jos arvostat itseäsi ja sitä ettei sua haukuta niin otat sen eron.

    • mullikka 22

      Kunhan jätkä selviä ä saa selittää aikoiko ajella kännissä kotiin.. Sinähän sen sieltä pelastit ja mahtaa sitten ottaa mulkulla päähän tämäkin.

      Jos ei ala korjata puheitaan

      teeppä lehmät. Olet tosiaan liian pitkään ymmärtänyt miestäsi siinä mielessä sulla on pitkät piuhat.

    • 3971

      Älä ole niin riippuvainen miehestäsi. Anna hänen mennä ja mene itse, tai menkää molemmat :) Käsittääkseni teillä ei ole lapsia, hyvä niin, joten mitään estettä omaan elämään ei vielä ole. Tökeröä ilmottaa lähtevänsä tuosta noin vain, mutta onhan elämässä oltava tilaa jonkinlaiselle spontaaniudelle, eikä kaikki voi aina olla ennaltasuunniteltua. Mitään estettä ei mielestäni miehen rilluttelulle ole, jos ette ole keskenään sopineet mitään.

      Taidatte olla vielä aika nuoria, ehkä reilun parikymppisiä, varmasti alle kolmekymppisiä...? Älä huoli, ikä tasottaa moiset harmituksen aiheet. Näin ainakin mulla. Mulla on paljon omaakin tekemistä ja jos mies haluaa yhtäkkiä lähteä jonnekin, siitä vaan. On mulla muutakin puuhaa! Ja nautin siitäkin, että saan itsekseni vallata koko sohvan ja katsoa pari leffaa vaikka PUTKEEN :D Muistan kyllä hyvin ajan, jolloin olisin toivonut/edellytin, että mies homehtuu kanssani sohvalla, enkä tykännyt siitä, että tämä lähti tuostanoinvaan kavereitten kanssa ryyppäämään. Hymyilyttää ihan moinen ;) niin sitä ihminen kasvaa, onneksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1410
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      818
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      598
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe